Lue keskustelun säännöt.
Eteneekö ystäväni suhde liian nopeasti?
21.04.2016 |
Hyvä ystäväni on jo 23 vuotias eikä ole seurustellut ikinä. En näe mitään selvää syytä miksi näin, mutta nyt kuukausi sitten hän tapasi miehen treffien merkeissä ja ovat siitä saakka olleet yhdessä työpäivän kahdeksaa tuntia lukuunottamatta 24/7.
He kävivät yhteisellä lomamatkalla jo parin päivän tuntemisen jälkeen ja olivat siellä pari yötä. Ovat tavanneet toistensa vanhemmat ja viettävät kaiken ajan yhdessä. Nyt ovat lähdössä viikonloppureissuun taas vaikka vasta tulee kuukausi tuntemista täyteen.
Olen huolissani että suhde etenee liian nopeasti. Millä saisin ystäväni uskomaan että näin nopea toiminta on liikaa varsinkin kun ensimmäisestä suhteesta kyse ja hän on ennenkin saanut henkisesti turpiinsa suhde yritykissään.
Olen tavannut miehen ohi mennen ja vaikuttaa kyllä ihan fiksulta, mutta pelkään että ystäväni satuttaa itsensä vielä. Ovat jo puhuneet yhteen muutosta, loppu vuoden lomista jne.
Hänestä on myös tullut se kaveri joka ei enää huomioi kavereitaan vaikka aina sanoi että hänestä ei sellaista tulisi vaan tarvitsee tilaa ja omaa seuraansa.
Kommentit (38)
Siis mun on pakko sanoa että onhan toi ihan helvetin nopea tahti, mutta ehkä en ole vain koskaan tavannut ketään jonka kanssa klikkaisi tuolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä ilmiö! Miksi kaveriporukan pidempään sinkkuna olleita kytätään näin? Kun ei ole ennen seurustellut, ei saisi niin tehdä nytkään? Tosi outoa vallankäyttöä.
Kaverisi suhde kuulostaa ihan normaalilta. Jokaisen pitää itse surra sydänsurunsa, jos sellaisia tulee.
Jep, mullekkin hoettiin kavereiden taholta aikanaan kun vihdoin löysin kivan kundin, että varovasti nyt ja että "me halutaan vaan suojella sua, ettei suhun satu". Ärsyttävää holhoamista aikuiselle ihmiselle. Ilmoitinkin, että joskus elämässä voi joutua ottamaan henkisesti turpaan ja se on sitten vaan kestettävä. Kyllä ne kaverit sitten siitä rauhoittui.
Hmm, oletko ap kateellinen tai mustasukkainen kun suhde-onnenpotku osuikin "ikisinkku"kaverille eikä sinun kohdallesi..?
Vaikuttaa siltä, että ystävä on tavannut kaikin tavoin 100% natsaavan sulhaskandidaatin, ja siksi he etenevät noin vauhdikkaasti. En havainnut tekstisi perusteella mitään aitoa huolen aihetta, joten lakkaa päsmäröimästä aikuisen ihmisen elämää ja päätöksiä. Et ole hänen äitinsä. Ymmärrän toki että näin nopea muutos kaveripiirin ja ystävyyden dynamiikassa ottaa koville, mutta se on vain elämää se. Opettele sopeutumaan.
Tulipa mieleen yksi nuoruuden seurustelu. Siinä mies rupesi puhumaan, että lähdetään viikon matkalle ja mä olin vähän vastahankaan, eihän me oltu vielä tunnettu kauaakaan.
Ihan niin kuin joku etelänreissu nyt olisi pitänyt säästää vakiintuneeseen parisuhteeseen, siihen että kaikki on jo valmiiksi arkista jotta sitä voisi sitten virkistää jollain matkalla. No, me lähdetiin reissuun, sain mm. elämäni ensimmäisen ruokamyrkytyksen, poltin nahkani ja muuten oli ihan hauskaa. Kyllä, näin jälkikäteen vähän harmittaa, että suhde tuon miehen kanssa kariutui, en voi muistella reissua kuin itsekseni. Mutta oli se hyvä, että tehtiin tuokin matka.
Ystävällesi voi iskeä vauhtisokeus, kun alkuun tapahtuu niin paljon ja kaikenlaista ja jos suhde siitä sitten tasaantuu niin voi tuntua, että rakkaus loppuu - vaikkei siitä ole kyse.
Omassa tuttavapiirissä on myös yksi tuollainen suhde, joka alkoi yhdestä yöstä ja siitä lähtien pariskunta käytännössä asui yhdessä. Ihan hyvin niillä menee. Ja vaikka ei olisi mennytkään, niin elämää tuo vaan on.
23-vuotias on jo aikuinen ihminen eikä tarvitse holhoojaa suhdeasioissa kuin muillakaan elämän alueilla. Ja sitäpaitsi, mistä sitä elämänkokemusta ja seurustelukokemusta saisi ellei elämällä ja seurustelemalla?? Jos nyt menet sekaantumaan ystäväsi asioihin niin olet äkkiä entinen kaveri; arvaapas kumman ystävä valitsee, ihanan miehen vai nillittävän, päsmäröivän kaverin? Niinpä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin ollut kyllä aiemmin parisssa pitkässä suhteessakin kun tapasin tulevan mieheni. Käytännössä asuimme yhdessä jo kolmen viikon päästä, ja mies luopui asunnostaan tosin vasta puolen vuoden kuluttua. Tosin mies teki työtään kotoaan käsin. Alku oli tietysti intensiivistä, mutta kyllä me toistemme ystäviin ja sukulaisiin tutustuttiin nopeasti. Nyt on oltu keväällä 25 v yhdessä. Lapsi syntyi tosin vasta 9 v yhdessäolon jälkeen. Ihan alusta asti suhteemme tuntui hyvin luentevalta ja yhdessäolo selkeältä.
Ihana lukea että ihmisillä hyviä kokemuksia näistä nopeasti alkaneista suhteista. Minulla nimittäin aikalailla sama tilanne kuin ap:n toverilla. En ole aiemmin seurustellut kunnolla ja nyt tuntuu että kaikki vain kirkastui ja että tätä miestä minä olen nämä kaikki sinkku vuodet etsinyt. Kaikki palaset vaan loksahtanut kohdilleen ja mies tekee kaiken mitä "toivon" miehen tekevän enkä kertaakaan ole joutunut miettimaan "miksei se laita viestiä tai soita" tyyppisiä juttuja. Kaikki on vain selkeää ja jotenkin varmaa. Kummatkin ihan selvästi samalla aaltopituudella ja vaikka tiedän että aina tulee jossain vaiheessa mutkia matkaan niin mitään selvää asiaa ei ole näkypiirissä. Vihdoin mies joka on samasta yhteiskuntaluokasta eli ei tule ärsyttäviä asetelmia rahan käytön suhteen, mies jonka kanssa uskallan olla täysin oma itseni, mies jonka kanssa hiljaisuus ei ole vaivaannuttavaa, mies joka tuntuu samalla hyvältä ystävältä. Kaikki kliseet täyttyy siis jollain tavalla vaikka varmasti katselenkin tilannetta vaaleanpunaisten lasien lävitse. Miksi hidastelisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin 19v. Kun tapasin mieheni. Tämä suhde oli ensimmäinen seurustelusuhteeni. 3kk ensitapaamisesta mentiin kihloihin ja muutettiin yhteen. Olin 21v kun esikoinen syntyi.
Joskus sitä vaan tuetää, kun se oikea osuu kohdalle. Rakkaus on pysynyt kaikki nämä vuodet oikeastaan vaan lisääntynyt, eikä voitaisi kuvitella elämää ilman toista.
Tuosta ensitspaamisestakin tulee ensi viikolla jo 16v.
Hetkinen nyt...eli he viettävät paljon aikaa yhdessä, mutta eivät vielä ole kihloissa, muuttaneet yhteen, suunnittele häitä tai vauvan saantia, jne? Jos tämä kaikki on tapahnut niin sitä voisi kutsua nopeasti etenemiseksi, mutta lomamatka yms eivät ole vielä mitään jota ei voisi ns. peruuttaa...Jokaisen meidän pitää myös niitä sydänsuruja kokea ja tehdä virheitä niistähän oppiin eikä kenenkään paheksunnasta jos joku muu tekee erilaisia valintoja kuin itse tekesi.
Mikä ap on oma tarinasi? Teitkö niin kuin itsestäsi tuntui vai niin kuin joku muu sanoi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten? Me muutettiin miehen kanssa yhteen parin viikon jälkeen, kihlat ja yhteinen koira puolen vuoden jälkeen ja häät oli kahden vuoden päästä, jonka jälkeen heti rakennettiin oma talo. Miksi pitäisi hidastella jos ei tunnu siltä?
Ap ei ole vielä kokenut vastaavaa sielunkumppanuutta miehen kanssa, näin oletan, ja pitää siksi ystävän äkisti alkanutta suhdetta kamalana hurahduksena jolta häntä on suojeltava hinnalla millä hyvänsä :D Keep it cool girl ja lakkaa ajattelemasta ystävän uutta kumppania isona pahana sutena, joka houkuttelee viattoman neitsykäisen huonoille teille. Eri asia jos ystäväsi olisi ihastunut narkkiin tai väkivaltaiseen taparikolliseen tms. Mutta mies on kaikesta päätellen ihan normaali, fiksu nuori ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen syöksynyt uuteen suhteeseen 3 lapsen yksinhuoltajana :D Eka tapaamisella tiesin, että tässä on se mies kenen kans olen loppuelämän ja mies tunsi samoin <3 molemmat oltiin mukana täydestä sydämmestä mitään pelkäämättä ja sillähän se onnistuikin, kun ei turhaan arastellu ja pelänny pahinta vaan luotti täysillä toiseen :)
Yhdessä ollaan ja yhtä perhettä edelleen vuosien jälkeenkin
On tietysti aloittajan kannalta ikävää, kun ennen läheinen ja ns. aina saatavilla oleva ystävä muuttuu hetkessä ikäänkuin toiseksi ja vieraaksi ihmiseksi. Mutta sitä se rakkaus teettää, kun Se Oikea osuu kohdalle niin elämä menee uusiksi ja prioriteetit samoin. Eipä sille oikein mitään voi.
Olette nyt siinä iässä, että näitä tosissaan pariutumisia alkaa tapahtua vähän yhden jos toisenkin kaverin kohdalla, ennemmin tai myöhemmin. Tottakai ystävän tiivis suhde-elämä kismittää jos kokee itse jääneensä häviäjän (= näkee kaveria enää harvoin) puolelle, se on perin inhimillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te kaikki mammat tollaisia ripustautujia? Että kun tavataan mies niin hyvästi ystävät ja ei muuta kuin lastenvaunuja valitsemaan. Kyllä voi rakastaa palavasti ilman että rakentaa koko sosiaalisen elämänsä sen seurustelukumppanin varaan. Ei oo mitenkään kadehdittavaa vaan vähän säälittävää. En ole siis ap.
En kestäisi tuollaista, tarvitsen yksinoloa. Mutta jotkut tykkäävät olla koko ajan yhdessä, oma on asiansa.
Ap on lesbo. Häivy ystäväsi elämästä!
Kyllähän se on niinkin, että vaikka löytää kumppanin ja hänen kanssaan haluaa olla miltei koko ajan ei ole hyvä kokonaan jättää ystäviäkään tai omia harrastuksia tms.
Jokaisella pitäisi olla myös omaa elämää. Ei pelkästään siksi, että jos suhde loppuu. Suhteen rinnalla myös. Osin tietysti, että on todella kurja tilanne jos tiivis suhde loppuukin ja ystävät sekä omat jutut on kokonaan kaikonneet ja loppuneet seurustelun takia. Onhan vaikeaa ikäänkuin aloittaa taas tyhjästä solmia suhteita ja yhteyksiä.
En käsitä, aina on ainakin ennen ollut neuvona, että kokonaan ei saisi luopua omasta elämästään vaikka kuinka rakastuisi. Jokainen tietysti oman kantapään kautta oppii ja aikuiselle ei oikein voi sanoa. Mutta ei ole myöskään ystävän velvollisuus sitten kun on ensin jätetty vallan syrjään ja eron tullessa pitäisikin taas olla kuin ei mitään ja tukea yms. Ihminen se on ystäväkin ja on tunteet. Itsekästä olettaa, että se on ok.
Se on hiukan sama, kun sinkku/eronnut jätetään syrjään säilöön parillisten elämästä. Ja otetaan sitten säilöstä esiin kun mies on jossain pois kotoa tai on erottu tai on parihuolia sydämellään purettavana. Kun menee hyvin tai on muuta seuraa häntä ei ole olemassa.
Täällä taitaa olla paljonkin näitä nopeita eteniöitä. Heillä on ilmeisesti ollut samantyyppinen vastakappale, joilla on yhtä kiire ja eivät halua olla yksin kun ovat jonkun löytäneet.
On nyt vain löytänyt sen oikean. Ei sitä ihan kenen tahansa kanssa pysty viettämään kuukautta naamat vastakkain koko ajan. Anna aikaa. Etköhän itsekkin ole joskus hetkellisesti "hylännyt" ystäväsi miehen vuoksi. Ole onnellinen ystäväsi puolesta varsinkin jos et itsekkään näe miehessä suoranaista vikaa.