Huudatteko rumasti lapsillenne?

Huudan, vaikka lapset ovatkin pieniä (3.5v ja 1.5v) tiedän että se on turhaa ja rumaa ja inhottavaa, enkä tietty päivittäin huuda, mutta väliin menee vaan niin hermo. en kuitenkaan nimittele tai haistattele tai kiroile, joskus lipsuu joku jumalauta se pää kiinni nyt- kommentti (esikoiselle) jälkeenpäin pyydän aina anteeksi ja kerron ettei äiti saisi niin tehdä, mutta äidillä on vaan väliin niin huonot hermot (rehellistä puhetta :D) mutta inhoan tuota huutamista itsessäni, enkä oikeen osaa katkaista sitä kierrettä, että vasta huutaminen saa esikoisen tottelemaan useimmiten..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu on päällisinpuolin oikein hyvä äiti, mutta kuitenkin usein huutaa lapselleen. Esimerkiksi kun laittaa lasta nukkumaan niin menettää hermonsa ja huutaa taaperolleen "nyt sä vit.n pentu alat jo nukkumaan".

Huudatteko te näin lapsillenne?

Oletko kärpäsenä katossa vai miten ihmeessä tiedät asiat näin tarkkaan?

Vai oletko kerran kuullut näin tapahtuneen ja lyöt heti leiman otsaan?

Usein nähdään ja myös pari muuta tuttua kertoo samoin.

Vierailija kirjoitti:

Huudan varmaan joka päivä. Muuten ei tapahdu mitään ja meillä kaksi teiniä. Ne on kuuroja ja soketeita ja kaikki vaatteet sekä pyyhkeet tippuu niiden käsistä lattialle. Joka päivä saa toistaa sanoja asioita niin pinna menee. Sitten kun karjaisee niin tapahtuu jotain.

Opeta ottamaan vastuuta.

Meillä 4 lasta enkä todellakaan ole koskaan tuolla tavalla huutanut vaikka hermot on mennyt monen monta kertaa!!

Huudan ja saatan kiroillakin. En ole ylpeä siitä, mutta toisaalta huutaminen jää aika vähälle verrattuna kaikkeen hyvään.

En huuda. Todella harvoin korotan ääntänikään. Nuorempana ja ihan parin lapsen äitinä olin kärsimättömämpi, lyhytpinnaisempi ja saatoin huutaakin. Jo pitkään olen ymmärtänyt 1) että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan (eli huutamalla et saa lapsia rauhoittumaan tai muuttamaan käytöstään vaan käyttäytymään ei toivotulla tavalla) 2) monesti äänen hiljentäminen on tehokkaampaa (lapset saattavat hiljentyä kuullakseen) 3) esimerkillä on iso merkitys 4) lapsen kehitysvaiheen (uhmaikä, murrosikä jne) ymmärtäminen auttaa hillitsemään omia tunteita ristiriitatilanteissa.

Jokainen menettää hermonsa joskus ja en usko, niinkun joku tuolla huusi että ei koskaan huuda.. Se on ihan normaalia ja varsinkin jos on siinä tietyssä väsymyspisteessä.. Sille ei aina voi mitään, tietty pitäis yrittää hillitä itseään mutta ihan aina se ei onnistu monista syistä.. Kyllä minäkin välillä lapselleni huudan, mutta silloin olen juurikin tosi väsynyt yms.. Mut en koskaan haukkuis tolleen kyllä vaikka kuinka menis hermot...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huutanut joo, kun oli kaikkein rankinta. Nykyäänkin saatan kiroilla jos hermo menee, harvemmin huudan enää.  Lapset ei mun kiroilusta mihinkään hätkähdä.

Ihmetyttää vähän tuo kommentti, että tuo huutava äiti on rauhallinen ihminen. Totta kai rauhallisetkin ihmiset huutaa, eihän ne ole toisensa poissulkevia asioita. Minkäin olen tosi rauhallinen, mutta onhan mullakin sentään tunne-elämä.

Lapsi ei pelkää juoppoa ja alkoholistia. Lapsi pelkää huutamista ja möykkää.

Ai, no en mää vissiin sillon 8v pelännykkään, vaikka niin oon luullukki. Kai mää vaan kuvittelin sen tunteen, kun mietin herääkö tuo iskä enää tosta. Tiiäksää sen puhtaan kauhun, kun pieni lapsi puoliksi kantaa vanhempaansa pois kapakasta, huolehtii syötävää, kengät pois ja sänkyyn. Isä ei IKINÄ huutanut tai ollut väkivaltainen. Viinaa minä pelkäsin, en olematonta huutoa. Äidin huutoa vihasin, mutta lähinnä sen takia että ei osannut pyytää anteeksi, vaikka oli selkeästi väärässä.