Vanhemmat ja sisarukset jatkuvasti mukana perheen elämässä. Outoa?

Tulee mieleen, että ovat jotenkin uusavuttomia. En kyllä itse kestäisi, jos sukulaiset sekaantuisivat jatkuvasti elämäämme. Vierailut pari kertaa kuukaudessa riittää. Meidän perheen elämä pyörii ihan omin voimin.

Ei mitään outoa :)

Ovatko vanhemmat masentuneita tai jotakin vastaavaa?

Minun uudella ystävälläni on sisaret ja äiti ihan päivittäisessä elämässä mukana, ja minusta se on niin ihanaa, kun minutkin on hyväksytty mukaan. Omat ja mieheni vanhemmat ovat kuolleet ja sisarukseni asuvat satojen kilometrien päässä, ja on ollut aivan mahtavaa, että tämän ystäväni sisaret ja vanhemmat pyytävät minuakin lapsineni mukaan milloin mihinkin. Olisin kateellinen ystävälleni, jos pitäisi hänestä niin kovasti. :D

Outoa on. Kyllä siinä vaiheessa kun perustaa oman perheen, pitäis olla napanuora katkaistu ja pystyä seisomaan omilla jaloillaan. En jaksais todellakaan katsella ja kuunnella sukulaisia joka päivä. En ees joka viikko.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko vanhemmat masentuneita tai jotakin vastaavaa?

Ei ole. Ennemminkin saamattomia ja laiskoja.

Vierailija kirjoitti:

Outoa on. Kyllä siinä vaiheessa kun perustaa oman perheen, pitäis olla napanuora katkaistu ja pystyä seisomaan omilla jaloillaan. En jaksais todellakaan katsella ja kuunnella sukulaisia joka päivä. En ees joka viikko.

No tämähän riippuu ihan niistä sukulaisista, että millaisia ne on. Ei minusta ole mitenkään epänormaalia että jos esim asutaan lähekkäin, niin ollaan päivittäin tekemisissä. Jos välit on hyvät ja kyse ei ole siitä että aikuisia lapsia hyysätään, vaikka heillä on jo omaa perhettä. Minusta on ihanaa viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.

Riippuu niin tilanteesta ja ihmisistä, toiset viihtyy hyvin oman sukunsa parissa ja se on hieno juttu.

Voiko suomalaisempaa aloitusta ollakaan. Eli "oma perhe" on pelkkä ydinperhe. Surullista. 

Ensimmäinen reaktio AP:n kommenttiin oli, että AP taitaa olla mustasukkainen! ;-)

Minusta on kunnioitettavaa, että vanhemmilla ja lapsilla on sellaiset välit, että haluavat olla tekemisissä paljon keskenään. Se on myös hyvin yleistä muissa kulttuureissa (kuin suomalaisessa).

En näe mitään ihailtavaa siinä, että ollaan vain oman perheen kesken.

Noin 10-15 vuotta eteenpäin ja AP pääsee nauttimaan tästä ihanuudesta. Kun omat lapset toimivat samoin. Eli sitten AP istuu kotonaan kahdestaan miehensä kanssa.

En itse jaksaisi koska ei mulla ole perhe tuollainen lämminhenkinen. Mutta mikäs siinä jos on mukava perhe. Tosin toivon myös että ovat siitä puolisosta kanssa mukavia, ja puoliso saa myös kutsua samalla tavalla omaa perhettä ja ystäviä kylään niin usein kun haluaa.

Osalla on läheisemmät välit sukuun kuin toisilla. Ei tarkoita ettei perhe pärjäisi omillaan. Itse pidän viikottain yhteyttä lapsuuden perheeseen, mutta välimatkat ovat pitkät, joten yhteydenpito ei ole päivittäistä saatika sitten tapailua. Harvemmin nykyään perheet ja suvut ovat niin tiiviitä kuin ennen.

Minä ainakin olen yhteyksissä pikkusiskooni melkein päivittäin. Viestitellään paljon ja kerran viikkoon kahvitellaan jommankumman luona. Olemme pienestä pitäen oltu todella läheiset ja minä isosiskona se luottohenkilö, jolle kerrotaan kaikki, pyytää apua tarvittaessa ja sama pätee toisin päin. Myös poikani on aivan hullaantunut siskooni ja myös tämän takia nähdään usein. Tapaamisia helpottaa kun siskoni asuu viereisessä kerrostalossa.

Äitini kanssa jutellaan harvemmin, ehkä kerran viikkoon puhutaan puhelimessa kuulumiset ja pari kertaa kuussa käy kylässä poikaani tapaamassa. Myös mieheni siskoa ja vanhempia nähdään lähes viikottain.

Ei niiden sukulaisten kanssa touhuta vain siksi, että ei pärjättäisi omillaan vaan jotkut ihmiset vain ovat perhe/sukulaiskeskeisempiä, nautitaan yhdessä olosta ja yhdessä tekemisestä ja tarvittaessa auttelemme toisiamme puolin ja toisin.

anteeksi kuinka? " saa kutsua"? Millaisissa parisuhteissa te oikein elätte, jos ystävien ja sukulaisten kutsuminen kylään tarvii luvan?

Minun naapurillanikin on melkein joka päivä kylässä leski-isä ja pari siskoa. Ihan hienoa mielestäni, olen jopa vähän kateellinen kun omat sukulaiset asuvat kauempana. Ainoa mikä harmittaa, on se että kaikki taloyhtiön vieraspaikat on aina niillä ja pyörivät tuossa meidän ikkunan edessä pihalla.

Näitä lukiessa haikailen omaa veljeä tai siskoa, kenen kanssa voisi hengata, lapsilla olisi serkkuja ym. Olen kateellinen, ei voi muuta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

anteeksi kuinka? " saa kutsua"? Millaisissa parisuhteissa te oikein elätte, jos ystävien ja sukulaisten kutsuminen kylään tarvii luvan?

Noh, kyllähän siitä monet valittaa täälläkin että taas on anoppi tulossa kylään. Ja pakko kyllä sanoa oman avioliiton kohdalta se että haluan ainakin etukäteen tiedon jos joku on tulossa kylään, ja haluan myös olla kotona ihan oman perheen keskenkin. Kaipaan yksinoloa ja hiljentymistä, kai mulla on omassa kotonani oikeus sentään joskus olla ihan vaikka pieruverkkareissa ja maata sohvalla ilman että tarvis olla sosiaalinen.

Lupa siten että jos toisen perhe on koko ajan kylässä niin kai sitten myös toinen saa kutsua oman perheensä? Monillehan se oma perhe on vain ykkönen mutta anoppi ja appi onkin suoraan saatanasta. (Olkoot siis totta tai tarua)

Meillä on erityisesti lasten myötä molemmat isovanhemmat iso osa elämää. Ollaan useina päivinä viikottain tekemisissä. Nähdään ja soitellaan. Jos sisarukset asuisivat samalla paikkakunnalla, niin varmaan heidänkin kanssaan viikoittain vähintään oltaisiin tekemisissä. Kyse ei ole pärjäämisestä vaan siitä, että perhe on tärkeä. Tietysti apua saadaan ja annetaan eri asioissa.

Muutaman ystävän kanssa ollaan myös lähes päivittäin yhteyksissä. En näe ongelmaa.

Ei siinä minusta ole mitään ihmeellistä, sillä meidän suvussa toimitaan juuri noin ja olen huomannut sukuun tulleet uudet jäsenet pitävän tavasta. Ja perinne on ollut jo isomummin ajoilta asti.

Suvussamme on omasta takaa vuorollaan ilmainen pitopalvelut, kesämökit, pukuvuokraamot, lastenhoitajat yms. Ja jaetaan kaikki ilot ja surut ja tarvittaessa jokainen saa pitää yksityisyytensä, jos niin haluaa. Tosin, on meilläkin pari tapausta, jotka haluavat elää ja varjella omaa yksityisyyttään, mutta eipä tuo meitä haittaa. Eikä meillä ole pelkästään vanhemmat ja sisarukset, vaan mukana on myös isovanhemmat ja serkut useammassa polvessa.

Vierailija kirjoitti:

Voiko suomalaisempaa aloitusta ollakaan. Eli "oma perhe" on pelkkä ydinperhe. Surullista. 

Täällä sukulaisiin yhteyden pitäminen ja heistä välittäminen on outoa, myös lapsista huolehtiminen loppuu melkein joka perheessä heti kun he täyttävät 18. Muualla maailmassa, jopa Ruotsissa ja Virossa, on yhteisöllisempää. Ei ihme että Suomessa on paljon mt-ongelmia.