Lue keskustelun säännöt.
Olenko psykopaatti?
19.04.2016 |
Otsikko hieman kärjistetty, mutta oon vähän huolissani siitä, kuinka tunnekylmä ihminen oon. Pitkästä parisuhteesta lähtö ei aiheuttanut mussa mitään reaktiota, samoin ei sukulaisten kuolemat tms. Tiedän, että pitäisi olla surullinen, mutta kohautan olkiani vaan. En näytä tätä tietenkään muille. Katkenneet ystävyyssuhteet ei myöskään jää painamaan mua, vaikka takana olis monta vuotta ystävyyttä. Kaikki ihmiset on mulle jollain tasolla "korvattavia".
Mulla on paljon ystäviä ja oon ainakin tietääkseni ihan pidettykin. Oon "sosiaalinen kameleontti" ja nauran porukan mukana, vaikka oikeasti mikään ei herätä mussa oikeita tunteita. En sen puoleen ärsyynykään mistään, mun tunne-elämä on suoraa viivaa vaan. Peilaan seurassa muiden tunteita ja yritän elää tilanteissa mukana, mutta oikeasti mulla on vaan tosi tyhjä olo. Osaan puhua ihmisille ja ymmärtää muiden tunteita, mutta itsessä ei syty lopulta mitään reaktiota.
En osaa yhtään kirjottaa näitä ajatuksia auki, mutta onko kellään samanlaista? Oletteko oppineet tuntemaan? Mä haluan tuntea rakkautta ja kiintymystä, iloa ja surua, mutta kaikki on vaan samaa merkityksetöntä mössöä vuodesta toiseen. Onko tästä mahdollista parantua?
Kommentit (62)
Otsikko hieman kärjistetty, mutta oon vähän huolissani siitä, kuinka tunnekylmä ihminen oon. Pitkästä parisuhteesta lähtö ei aiheuttanut mussa mitään reaktiota, samoin ei sukulaisten kuolemat tms. Tiedän, että pitäisi olla surullinen, mutta kohautan olkiani vaan. En näytä tätä tietenkään muille. Katkenneet ystävyyssuhteet ei myöskään jää painamaan mua, vaikka takana olis monta vuotta ystävyyttä. Kaikki ihmiset on mulle jollain tasolla "korvattavia".
Mulla on paljon ystäviä ja oon ainakin tietääkseni ihan pidettykin. Oon "sosiaalinen kameleontti" ja nauran porukan mukana, vaikka oikeasti mikään ei herätä mussa oikeita tunteita. En sen puoleen ärsyynykään mistään, mun tunne-elämä on suoraa viivaa vaan. Peilaan seurassa muiden tunteita ja yritän elää tilanteissa mukana, mutta oikeasti mulla on vaan tosi tyhjä olo. Osaan puhua ihmisille ja ymmärtää muiden tunteita, mutta itsessä ei syty lopulta mitään reaktiota.
En osaa yhtään kirjottaa näitä ajatuksia auki, mutta onko kellään samanlaista? Oletteko oppineet tuntemaan? Mä haluan tuntea rakkautta ja kiintymystä, iloa ja surua, mutta kaikki on vaan samaa merkityksetöntä mössöä vuodesta toiseen. Onko tästä mahdollista parantua?
Kuulostaa asosiaalisuudelta ja sosiaaliselta anhedonialta tai emotionaaliselta tylpistämiseltä. Voi olla osa introverttiyttä tai jotain mielenterveyden haasteetta, missä kyseistä piirrettä esiintyy. Itselläni on estynyt persoona masennuksella ja dissosiaatio-oireilua. Tiedän miltä tuntuu, kun ei voi päästä irti pidäkkeistään ja antaa tunteiden virrata vapaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.psychologytoday.com/us/tests/personality/psychopathy-test/results
sain 45/100 - Few antisocial tendencies
En ole ap