Mistä terapiasta paras apu lapsuuden traumoihin?

En ole käynyt terapiassa, mutta mielenkiinnolla odottaisin kokemuksia. Pärjään mielestäni hyvin, joten asia ei sinällään ole ajankohtainen.

Psykoterapia on parhain lapsuudenaikaisiin traumoihin.

Suosittelen väriterapiaa tai puheterapiaa. Myös fysioterapiaa voi koittaa.

Perheterapia on ehdottomasti paras, valitettavasti vain on kovin tuntematon terapian alalaji tässä maassa.

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia on parhain lapsuudenaikaisiin traumoihin.

Psykoterapiassa on monia suuntauksia...

Itse olen saanut apua psykodynaamisesta terapiasta. Olen nahnyt useita terapeutteja eri vaiheissa elamaani (esim. rahallisista syista en pystynyt jatkamaan terapiaa pariinkin kertaan) ja tuntuu, etta olen aina tyostanyt omaa juttuani eteenpain, vaikka se vastapaata istunut tyyppi on ollutkin eri.

Tosin, eri terapiamuodot sopivat eri ihmisille. Parasta apua saa ehka silloin, kun terapeutti on kouluttaunut kayttamaan eri muotoja ja osaa kayttaa niita joustavasti.

KokemustaOn kirjoitti:

Perheterapia on ehdottomasti paras, valitettavasti vain on kovin tuntematon terapian alalaji tässä maassa.

Juu, yleensa todella hyva vaihtoehto, jos lapsi tai nuori "oireilee." Tutkimusten mukaan terapiatulokset ei eroa paljoa yksilotyosta kun katsotaan aikuisia.

Psykoterapiasuuntauksia siis tarkoitin. 

6 monta kertaa viikossa kävit psykodynaamisessa?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiasuuntauksia siis tarkoitin. 

6 monta kertaa viikossa kävit psykodynaamisessa?

-ap

Kyseessa oli siis psykodynaaminen psykoterapia, ei psykoanalyysi. Kavin terapiassa kerran viikossa.

#6

Käsitykseni mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että terapiatyylillä ei ole niinkään väliä vaan sillä, että kemiat terapeutin kanssa kohtaavat ja että tuntee olonsa turvalliseksi terapeutin seurassa.

Ennen terapian aloittamista kävin itse testaamassa muutamaa eri terapeuttia. Jäin sen asiakkaaksi, josta jäi rauhoittunut olo jo ensi käynnin jälkeen, ja pari muuta heivasin, kun tuntui, ettemme olleet samalla aaltopituudella. Ole siis nirso ja kuuntele vaistojasi tässä asiassa.

Itse kävin siis kognitiivis-analyyttisessa psykoterapiassa viime kesän, kun sairastuin masennukseen elämänkriisien ja stressin takia Taustalla vaikuttivat kuitenkin lapsuudentraumat (isän alkoholismi ja koulukiusaus), jotka tajusin terapiassa. Kognitiivinen terapia oli ainakin itselleni sopivaa; siinä käytiin läpi vääristyneitä ajatusmalleja ja missä ne ovat syntyneet (=lapsuudessa) ja keinoja, joilla muuttaa niitä. Konkreettista ja tehokasta. Pääsin puimaan lapsuudeni traumat läpi ja se oli välillä rankkaa, koska ensimmäistä kertaa palasin niihin tunnetiloihin, mutta samalla tajusin, että traumojen ei tarvitse minua enää aikuisena määritellä. Tajusin myös jotain ajatusmalleja, joita en ollut aiemmin tiedostanut olevan edes olemassa.

Riippuu vähän siitä mitä oot kokenut. Itse kävin vuosia keskustelemassa. Ei juuri auttanut. Muistoja tuli kyllä lisää.

Nyt käyn traumaterapiassa.

Mä suosittelisin traumaterapiaa. Siinä on kuitenkin omat menetelmänsä tilanteen vakauttamiseen, varsinaiseen traumojen käsittelyyn ja jälkivaiheeseen. Itsellä kävi ainakin niin, että aloitin vaikean traumatisoitumisen jälkeen kognitiivisen terapian, jossa puhuttiin paljon traumoista ja niiden syistä, mutta mieli ei ollut vielä riittävän vahva käsittelemään asioita. Tästä syystä vointi vain paheni, voi puhua jopa uudelleentraumatisoitumisesta. Traumaterapian myötä olen oppinut ymmärtämään traumojen syntymekanismia sekä erilaisilla harjoitteilla helpottamaan omaa oloa esimerkiksi takaumien tullessa. Toki on myös tärkeää, että terapeutin kanssa voi luoda luottamuksellisen suhteen ja että henkilökemiat toimivat.