Hermostun niin helposti vauvalle

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla lattioilla törkyä vaan isompien lasten leluja esim. pikkulegoja tai pudonnut tussinkorkki, siis ihan yksittäinen asia joka on juuri pudonnut isommalta lapselta ja tuo kiipeäminen onnistuu sohvalle ja vaikka penkit ois käännetty sivuttain niin niillä pääsee kuitenkin kiipeämään, myös leluja ja huonekaluja voi työntää kiipeily avuksi kun on kekseliäs lapsi. Ja kun on päässyt ylös sieltä voi pudota alas. Ja näitä kerkeää toteuttaa siinä sekunnissa kun käyt wc-ssä tai autat sisarusta. Lapsia on erilaisia ja toisilla on enemmän virtaa ja kekseliäisyyttä toteuttaa itseään. Nämä tarvitsevat pienenä jatkuvaa valvontaa eikä turvalaitteetkaan poista valvonnan tarvetta jollet sitten hanki lapselle häkkiä.

Ei sun tarvii häkissä sitä lasta pitää, riittää kun on rajattu vaikka olkkarista sellainen osa, ettei pääse kiipeilemään ja että on nopeasti otettavissa roskista ja pikkuleluista se alue. Leikkikehä? Noi portit?

Vierailija kirjoitti:

Mua harmittaa myös kauheasti kun pinna palaa välillä niin herkästi tuon 11kk ikäisen pojan kanssa. Eilenkin meni totaalisesti hermo kun kerhoon piti ennättää kymmeneksi, lapsi oli herännyt jo kuudelta eikä millään meinannut käydä päiväunille vaikka oli jo todella väsynyt. Tiesin että kerhoilusta tulee pelkkää väsykitinää jos ei nuku ennen lähtöä, mutta eihän sitä voinut tuolle selittää kun ei vielä ymmärrä. Huoh. Nyt kaduttaa kun suutuin, eihän se lapsen vika ollut.

Kerho ei ole pakollinen, jos aamu on mennyt persiilleen, skippaa kerhot.

Meillä lapset jo nuoria aikuisia, mutta muistan kuin eilisen päivän, kun esikoinen oli syntynyt ja tuttu rouva sanoi minulle, "vaikka kuinka tuo lapsi kiukuttelee ja olisit valmis heittämään hänet seinään, niin muista, että yhtäkään päivää et saa takaisin" . Välillä oli joo hermot koetuksella kolmen pienen kanssa, joka toinen vuosi syntyneet, mutta tuota lausetta kun muisteli niinä tiukkoina päivinä ja laski kolmeen kymmeneen, ennen kuin päästeli pahemmat höyryt ulos, niin pärjäsi. Pakko oli, lasten isä kuoli, kun kuopus oli 10 kk ikäinen. Nyt aivan ihanat välit kaikkiin heihin ja miniöihin (kaikki kolme ovat poikia).

Oletteko vaan kotona, vaan käyttekö esim. Kerhoissa? Itselläkin tuntui varsin raskaalta arki juuri siinä 9-10kk kohdalla jostain syystä, mutta kun rohkaistuin lähtemään kerhoon, niin siitä tuli mukavaa vaihtelua, sai rupatella toisten samassa tilanteessa olevien kanssa ja vilkas lapsi viihtyi uudessa paikassa leluja tutkiessa.

Tuossahan voisit ihan vaikka neuvolan perhetyöntekijälle kilauttaa, pääsisit juttelemaan ja saisit varmaan vinkkejä arkeen vauvan kanssa. Negatiivisetkin tunteet on ok, hyvä kun tunnistat ne ja olet harmistunut, kyllä se omalla tavallaan silti helpottaakin lun lapsi kasvaa, vaikka uhmaikä yms tuleekin, kun se lapsi kuitenkin oppii puhumaan ja viihtyykin paremmin, on seurallisempi. Puhu sille miehelle myös, koittakaa alkaa miettimään, millä suhdetta saisi taas parempaan päin. Monille vauvavuosi ja lapsentulo on iso kriisi, mutta niinhän ne sanoo että jos ei ihan täysin päästä suhdetta kriisiytymään niin vielä tulee parempiakin aikoja, kun lapsi kasvaa. :)

Tsemppiä Ap, älä jää yksin noita murehtimaan, hae jotain tukea arkeen!

Nythän on muuten erinomainen aika jo ulkoillakin tuon ikäisen kanssa, kuravaatetta vaan haalarin päälle ja hiekkikselle tai maahan mönkimään, eikä kannata siitä huolestua että vauva maistelee maasta jtn, kehittyy vastustuskykykin siinä. Leikkipuistoon mars, siellä on monesti seuraakin, ja vauva saa purkaa energiaa ulkoiluun, on vähän helpompaa sitten sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 4 lasta, eikä isojen leluja jostain syystä ole muualla kuin heidän huoneessaan.

Meillä on 2 lasta, ja isomman (3-vuotiaan) leluja on olohuone ja keittiö täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua harmittaa myös kauheasti kun pinna palaa välillä niin herkästi tuon 11kk ikäisen pojan kanssa. Eilenkin meni totaalisesti hermo kun kerhoon piti ennättää kymmeneksi, lapsi oli herännyt jo kuudelta eikä millään meinannut käydä päiväunille vaikka oli jo todella väsynyt. Tiesin että kerhoilusta tulee pelkkää väsykitinää jos ei nuku ennen lähtöä, mutta eihän sitä voinut tuolle selittää kun ei vielä ymmärrä. Huoh. Nyt kaduttaa kun suutuin, eihän se lapsen vika ollut.

Kerho ei ole pakollinen, jos aamu on mennyt persiilleen, skippaa kerhot.

En ole tuo jolle vastasit, mutta minulle kerho on välillä ollut päivän ainoa valonpilkahdus. Joten todellakin mennään kerhoon jos ei olla kipeitä, pelkkä väsy ei ole mikään syy jäädä pois!

Meillä auttaa myös tuo laulaminen edelleen vaikka lapsi on jo 3 😊 loppuu uhmakohtauksetkin kesken kun vetäisee pirpanan lempilaulun.

Pidä huolta itsestäsi, syö terveellisesti ja juo paljon vettä. Meditoi ja joogaa, tai käy lenkillä.

On myös ihan sallittua laittaa lapsi hoitoon ja mennä töihin. Voisi olla kaikkien kannalta win-win-tilanne.

Tunnistan hyvin itseni. Mulla on aina ollut lyhyt pinna ja lapsen myötä se lyheni entisestään. Lapsi oli normaali lapsi, ei mitenkään erityisen vaikea. Utelias ja ehtiväinen. Usein yhtä aikaa ihana ja helvetin rasittava. Itse olin väsynyt ja huonotuulinen. Huusin ja kiroilin lapselle. Vihasin itseäni ja ajattelin, ettei tästä äitiydestä tule yhtään mitään. Monesti mietin, että lähden pois ja jätän lapsen isälleen, koska ei hän ansaitse näin paskaa äitiä. Onneksi mies oli ja on aivan unelmaisä, joten lapsella oli edes yksi tasapainoinen vanhempi.

Lopulta hain apua. Sain hormoonilääkityksen ja elämä palasi uomiinsa. Mulla oli raskauden ja imetyksen jälkeen hormoonit sekaisin (kuukautisetkin tulivat miten sattuu vuoden imetyksen jälkeen). Sain Terolut -nimistä keltarauhashormoonia (jota käytetään myös lapsettomuuden hoidossa). Söin sitä useamman kuurin ja hormoonitoiminta palautui. Samalla pinna piteni. Useammin kyse on varmasti tavallisesta väsymyksestä, mutta kannattaa miettiä voisiko kyse olla hormooneistakin - jos käytöksesi ja vointisi on vaikkapa todella poikkeavaa normaalista.

Vierailija kirjoitti:

Nythän on muuten erinomainen aika jo ulkoillakin tuon ikäisen kanssa, kuravaatetta vaan haalarin päälle ja hiekkikselle tai maahan mönkimään, eikä kannata siitä huolestua että vauva maistelee maasta jtn, kehittyy vastustuskykykin siinä. Leikkipuistoon mars, siellä on monesti seuraakin, ja vauva saa purkaa energiaa ulkoiluun, on vähän helpompaa sitten sisällä.

Itse asiassa todellakin haittaa, jos tuon ikäinen syö maasta kissan tai koiran ulostetta, tupakantumppeja, pullonkorkkeja, lasinsiruja, maaperäbakteereja, erittäin myrkyllisiä nurmikolla kasvavia pieniä sieniä, nurmella kasvavaa hometta, jäniksenpapanoita ja kaikkea sitä, mitä löytyy aivan tavalisen kerrostalon ja omakotitalon ja leikkipuiston nurmikolta. Menkää ja maistelkaa itse keväistä maata, siitä saa osviitta siitä kuinka terveellistä se on.

Muutenkin ihmettelen, millaisia kymmenkuisia teillä on ollut, jos nämä tyynesti ja rauhallsiesti istuvat jonkun portin takana erillään muusta perheestä, ja siis pitkiä aikoja kerrallaan. Yleensä kymmenkuinen haluaa olla jo ihan eroahdistuksenkin vuoksi siinä muiden ihmisten välittömässä läheisyydessä ja tutkiskella kaikkea loputtomalla innolla, ne muutama oma lelu on jo nähty juttu. Jos jollakulla on niin rauhallinen lapsi, että lapsen voi säilöä häkkiin tai olkkarin nurkkaan, niin onnittelut. Sitten varmaan ihmetyttääkin sellainen lapsi joka kokisi tuollaisen äärimmäisen ahdistavaksi rajoittamiseksi, ja käyttäisi kaiken tarmonsa sieltä rajatusta tilasta pois pääsemiseen.

22 vastaan että lapseni osaa kiivetä sohvalle ilman apuvälineitä muttei osaa tulla pois, samoin pinnasängynlaita ei häntä pidättele joten tuskinpa leikkikehästäkään olisi apua. Enkä valita, ymmärrän vain ap-ta ja totean sen että on olemassa koko ajan vahdittavia lapsia. Ja sille jonka lasten lelut pysyy lasten huoneessa niin eikö lapsesi koskaan tuo näytille esim. tekemiään legorakennelmia joista voi matkalla keittiöön tai olkkariin pudota osa lattialle jonka aktiivinen taapero kerkeää laittamaan suuhunsa?

Kenen 10 kk vanha vauva enää viihtyy sitterissä, vaikka kuinka saisi samalla katsella äidin touhuja. Kyllä se haluaa jo mukaan toilailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä auttaa myös tuo laulaminen edelleen vaikka lapsi on jo 3 😊 loppuu uhmakohtauksetkin kesken kun vetäisee pirpanan lempilaulun.

Laulaminen on hyvä, vaarallisen esineen vaihtaminen kiinnostavaan turvelliseen hyvä. Yleensä noiden omien hermojen hillintä ja hväntuulisuus auttoi, Ja tuohon ainakin itsellä auttoi muutama rauhallinen hengitys ja ongelmien suhteellistaminen. Ei ole maailman kamalinta, ei kuolemanvaarallista, ei jää traumoja. Sotkuun, kommelluksiin ja pieniin kuhmuihin voi suhtautua huumorilla. Nykykäsityksen mukaan epäpuhtaus ei tapa, voi suojata turhilta allergioiltakin. Juuri lääkäriäiti antoi taaperonsa leikkiä meillä koiranleluilla, minusta oli jo hieman hämmentävää, mutta hyvin koiran purulelu lapsen suuhunkin meni, yök! :D