Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tahtoisin vielä lapsen
21.02.2006 |
mutta kun ikää on kertynyt jo kolmekymmentä niin pelkään, että kroppa ei kestä enää kauniina raskauden ja synnytyksen rasituksia. Edellisestä raskaudestani ja synnytyksestäni parikymppisenä selvisin ilman arpia, mutta kiloja jäi muutamia. Vuosien päästä sain kilot itsestäni irti ja nyt olen yhtä hoikka kuin parikymppisenä. Onko niin, että olen odottanut ja miettinyt liikaa ja kun ikääkin on tullut niin en enää uskalla ryhtyä mihinkään kun tiedän riskit? Joskus haaveilen kovasti raskausmahasta ja pienokaisesta, mutta sitten heti perään iskee aina se ahdistus, että joku vie minulta kontrollin omiin vatsalihaksiini!
Kommentit (9)
että minä keskityn liikaa sellaisiin asioihin jotka ajaa mua kauemmas noista perheasioista enkä enää todellakaan tiedä miten ne tuntuis luonnolliselta? Parikymppisenä pelot liittyi vaan siihen kun ei tiennyt mitä odottaminen ja synnyttäminen piti sisällään. Voin hirmu pahoin koko raskausajan, mutta nyt en pelkää sellaista yhtään ja synnytys oli minusta helppoa vaikka oikeasti se oli myös hankala, mutta senkin koen vain hiukan tiukemmaksi treeniksi. Nyt pelkään tuota vauva-aikaa ja sitä etten pysty pitämään kontrollia enkä olemaan oma itseni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen yli 30 v enkä tunne itseäni vanhaksi tai edes riskisynnyttäjäks. Kroppa ei ole niin tärkeä ja jumppaamallahan sen saa muokattua taas vanhaan muottiin tai ainakin melkein. Mutta en kuulu niihin pinnallisiin ihmisiin joiden pitää olla missin mitoissa ja aina laitettuna meni ihan minne vain. En kyllä sano että se on väärin. me olemme kaikki omia yksilöitä ja kuka sen määrittelee kuka on toista parempi. Minä olen tyytyväinen itteeni eikä mieheni ole valittanut. Tekisin lapsen jos se olisi mahdollista.
mulla on kiire. Hitsi vieköön kun on vaikeaa ajatella tässä kohtaa elämää, että mihin mitäkin mahduttaa. Parikymppisenä tuntui, että elämässä ei ollut vielä sisältöä ja perhe oli se ratkaisu siihen asiaan.
olen 32 v. Lastenhankinta oli jäänyt niin myöhäseksi, että mietteeni olivat juuri kaltaisiasi. Mulla oli raskaudessa ihan kiva pallomaha, enkä miettinyt kiloja, vaikka niitä tuli turvotuksen takia reilusti parikymmentä. Äitiysvaatteet askarrutti, mutta niitäkin löytyi. Nyt kun lapsi on vauvaikäinen, en ole vielä ihan omissa mitoissani, mutta tyytyväiänen. Jossain takaraivossa jyskyttää toive mahtua vielä lempihousuihini ja muihin vaatteisiin, jotka pakkasin itku kurkussa kaapin perälle viime vuonna. Uskon, että vielä ne kaivetaan käyttöön (saattavat kyllä olla silloin jo auttamattomasti vanhanaikaisia).
Olen kuitenki 100% tyytyväinen lapsestani, en voi ajatella kroppaa ja lasta edes samana päivänä.
Normaalia mun mielestä miettiä myös itseään.
Vastaus pohdintaasi: lapsi saa tulla. Syö terveellisesti raskausaikana ja imetysaikana & liiku. Aloita jumppa kun kroppa sen sallii. Kyllä se siitä. On se lapsi " hienompi" meriitti ansioluettelossasi kuin mitat.
Vierailija:
Ja olen yli 30 v enkä tunne itseäni vanhaksi tai edes riskisynnyttäjäks. Kroppa ei ole niin tärkeä ja jumppaamallahan sen saa muokattua taas vanhaan muottiin tai ainakin melkein. Mutta en kuulu niihin pinnallisiin ihmisiin joiden pitää olla missin mitoissa ja aina laitettuna meni ihan minne vain. En kyllä sano että se on väärin. me olemme kaikki omia yksilöitä ja kuka sen määrittelee kuka on toista parempi. Minä olen tyytyväinen itteeni eikä mieheni ole valittanut. Tekisin lapsen jos se olisi mahdollista.
en minä mistään missimitoista niinkään välitä, mutta mulle oli yllätys kun olin raskaana että vatsalihakset ei enää toimineetkaan siihen tahtiin kuin mä olin koko parikymppisen elämäni aikan tottunut. Nykyään perhessämme urheillaan ja treenataan yhdessä ja keskitytään just lihaksiin ja sellaiseen (siis harrastuksena) ja kyllä silloin tulee aina mieleen, että olenko minä sitten sivussa perheen harrastuksesta perheenlisäyksen vuoksi. Pidän kyllä itseäni ihan äitityyppinä, mutta olen aina vierastanut sitä, että mun pitäis kokonaan omistautua äitiydelle. Ahdistun siitä, enkä koskaan kaipaa mitään äitikerhoja ympärilleni. Useimmiten kaipaan seuraani niitä äitejä jotka myös haluavat puhua muusta kuin vauva-asioista ja lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
olen 32 v. Lastenhankinta oli jäänyt niin myöhäseksi, että mietteeni olivat juuri kaltaisiasi. Mulla oli raskaudessa ihan kiva pallomaha, enkä miettinyt kiloja, vaikka niitä tuli turvotuksen takia reilusti parikymmentä. Äitiysvaatteet askarrutti, mutta niitäkin löytyi. Nyt kun lapsi on vauvaikäinen, en ole vielä ihan omissa mitoissani, mutta tyytyväiänen. Jossain takaraivossa jyskyttää toive mahtua vielä lempihousuihini ja muihin vaatteisiin, jotka pakkasin itku kurkussa kaapin perälle viime vuonna. Uskon, että vielä ne kaivetaan käyttöön (saattavat kyllä olla silloin jo auttamattomasti vanhanaikaisia).Olen kuitenki 100% tyytyväinen lapsestani, en voi ajatella kroppaa ja lasta edes samana päivänä.
Normaalia mun mielestä miettiä myös itseään.
Vastaus pohdintaasi: lapsi saa tulla. Syö terveellisesti raskausaikana ja imetysaikana & liiku. Aloita jumppa kun kroppa sen sallii. Kyllä se siitä. On se lapsi " hienompi" meriitti ansioluettelossasi kuin mitat.
voin tietysti paljastaa, että lapsi saa kyllä tulla meille, että sillä tavoin tässä elellään, mutta itseäni hämmästyttää se, että suhtaudun ennen kuukautisia ajatukseen hirveän hysterian vallassa, että apua jos olenkin raskaana, ja sitten jotenkin helpotun kun kuukautiset alkaa. Aiemmin kun lasta yritettiin niin ajattelin kyllä aina innolla, että koska tärppää, nyt en, ja se mua kauhistuttaa!
vielä miettiä tasan tarkkaan, miksi haluat lapsen vielä ja HALUATKO TODELLA, jos kerran murheena on näinkin kauhea asia, kuin oman ulkonäön mahdollinen rapistuminen....
Sitäpaitsi et ole edes riskisynnyttäjä, jos olet iältäsi kolmenkymmenen. Itse sain ensimmäisena vasta 33 vuotiaana.
Jos lapsi on haluttu ja toivottu, kyllä äidin mielessä luulisi olevan jotain muutakin " huolta" kuin oma ulkonäkö. Missä on taas todelliset arvot??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo olemassa olevasta lapsesta kuin hankkiutua raskaaksi ja sitten lihoa ja rupsahtaa ja olla siitä lapselle katkera.
Itse trimmasin itseni 2 ekan lapsen jälkeen kivaan kuntoon. Erosin ja tapasin uuden miehen jolla ei vielä ollut lapsia. Synnytin hänelle 2 lasta ja nyt 4 lapsen kanssa ei ole ollut aikaa kropan treenaamiseen. Välillä meinaa itku päästä minultakin peilistä tota tyhjää nahkapussia katselen :( Ei silti olen lapsistani erittäin onnellinen eikä ulkonäkö asiat ole minulle koskaan kovin merkityksellisiä olleet. Voin vain kuvitella että naiselle jolle ulkonäkö merkkaa paljon olisi tämä minun nykyinen ulkomuoto totaalinen järkytys.
Täytyy toivoa että vaikka ikääkin jo on niin jotain on vielä tehtävissä sitten kun lapset ovat isompia ja alkaa taas olla aikaa panostaa itseenkin.
Alue: Aihe vapaa
Moni nuorikin pelkää menettävänsä ilkonäkönsä, mutta ikä ei sua jätä plösöksi vaan se että jättää ittensä hoitamatta!
Kaikki vanhenee ja rupsahtaa, moni nuori ikäsiään nopeemmin jos ei kuntoile ja syö hyvin.
Veikkaan, että jos et tee lasta jonka haluaisit niin se harmittaa sua enempi!