Lue keskustelun säännöt.
En jaksa, enkä sisimmässäni edes halua, huolehtia cp-vammaisesta lapsestani :(
12.04.2016 |
Olen uupunut ja kuljen kuin kummitus usvaisessa metsässä. En jaksa tätä elämää. Olen kamppaillut näiden tunteiden kanssa siitä lähtien, kun lapseni syntyi. En osannut odottaa enkä syntymän jälkeen enää asennoitua elämään cp-vammaisen lapsen kanssa. Poika täyttää pian kolme vuotta. En ole koskaan oppinut rakastamaan lastani ja tunnen kamalaa oloa sen vuoksi. Tietysti huolehdin hänestä täysin ja saan kotiapua, sillä pojan isä katosi heti maisemista diagnoosin tultua. Elämä on pakkopullaa ja minusta tuntuu, etten voi antaa pojalle hänen kaipaamaansa läheisyyttä ja rakkautta. Mitä minä teen? Kärvistelen loppuelämäni näiden tunteiden kanssa vai annan pojan pois?
Kommentit (25)
Ymmärrän sua... minäkään en välttämättä jaksaisi. Tee sellanen ratkaisu, joka on itsellesi paras... vaikka sitten lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
CP-vamma ei ole paha. Se ei ole henkistä kehitysvammaisuutta, lapsellasi on mahdollisuudet aivan hyvään elämään. (Toki siihen noin neljäsosalla LIITTYY kehitysvamma, mutta jos siitä olisi kyse, olisit varmaan siitä maininnut.)
Ikävää, että et sitä näe, näet vain lapsesi viat. Ehkä jopa alitajuisesti syytät häntä miehesi häipymisestä, vaikka miehesi teollaan todisti olevansa täysin alamittainen surkimus.
Enpä tiedä. Tavallaan pakko ihaila rehellisyyttä, mutta en voi kuin halveksua tuollaista ihmiskuvaa, jossa epätäydellinen ei ole arvokas.
Totta kai varsinkin vaikean CP-vamman omaavaa lasta on raskasta hoitaa, varsinkin yksinhuoltajan. Sanot kumm9inkin saavasi hoitoapua, voisitko saada sitä lisää? Olisiko esimerkiksi tukiperheestä apua?
http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/tukiperhetoimi…
Itsesyytöksistä ei ole kauheasti apua, syyllisyyden tunne voi jopa voimistaa kuilua sinun ja lapsen välillä. Kysy ihmeessä neuvolasta itsellesi terapia-apua. Sen hankkiminen ei ole huonon äidin merkki, vaan päinvastoin.
CP- vamma voi olla paha. Kyllä minä väitän, että vaikea CP- vamma hankaloittaa elämää enemmän, kuin kehitysvamma ilman fyysisiä rajoitteita.
Voi olla vaikeasteinen, mutta jos ihminen ei ole henkisesti kehitysvammainen ja kykenee edes autetusti liikkumaan, siitä voi tulla vaikka mitä. Kehitysvammaisista harvemmin tulee.
Cp-vamma voi pahimmillaan tarkoittaa, ettei ihminen kykene minkäänlaiseen omatoimisuuteen. Ihminen saattaa olla täysin riippuvainen muiden hoidosta.
Vaikka cp-vamma ei olekaan älyllinen kehitysvamma, voi siihenkin liittyä paljon neurologisia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Minun vaikeasti vammainen veljeni asui kaksivuotiaasta lähtien Rinnekodissa, ja minusta se oli mukava ja lämminhenkinen paikka, ja hoitajat kivoja. Tämä oli 70-80 -luvuilla. Äiti ja minä kävimme usein häntä katsomassa. Nyt veli on jo kuollut.
Onkohan Rinnekoti vielä olemassa? Silloin ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä laitokseen, koska äidin piti käydä töissä. Kyllä minä olen tyytyväinen, että veli oli siellä, eihän äidillä olisi ollut minulle aikaa ollenkaan muuten. Veli ei koskaan ollut edes viikonloppuhoidossa kotona, vaan me menimme sinne viikonlopun viettoon toisinaan. Siellä oli joku kesämökkikin lähistöllä missä voi viettää aikaa kesäisin.
Rinnekoti on edelleen toiminnassa, voisi olla ap:n tapauksessa hyvä vaihtoehto.
Haluatko tunteittesi muuttuvan vai päästä oikeasti eroon lapsestasi? Eihän tuossa kauheasti muita hyviä vaihtoehtoja ole, paitsi tietysti vielä se, että et muutu ja pidät lapsen.
Voi olla vaikeasteinen, mutta jos ihminen ei ole henkisesti kehitysvammainen ja kykenee edes autetusti liikkumaan, siitä voi tulla vaikka mitä. Kehitysvammaisista harvemmin tulee.