Lue keskustelun säännöt.
Onko sulla mukava äiti?
10.04.2016 |
Oma äitini (72 v) valittaa aina ja kehuu muita ihmisiä tai heidän aikuisia lapsiaan, miten joku nainen on taksikuski tms. Meikäläinen nyt kuitenkin on akateeminen (sori nyt vain) Meitä omia lapsiaan ja heidän puolisoitaan moittii aina, ja mullekin sanonut veljestäni, että haistakoon p...kan, ja häntä vaivaa kovasti, kun ei tiedä, missä kukin on, esim. jos veljeni on perheensä kanssa jossakin, hän kyselee minulta, tiedänkö missä he ovat jne..
Toisekseen en usko juuri mitään hänen sanomisistaan, tuntuu, että hän valehtelee, saadakseen meikäläisen jotenkin varpailleen tms.
Onko muilla samanlaista? Tuntuu, että hän puhuu varsinkin minulle näin, ei niinkään sisaruksilleni.
Kommentit (31)
Harvoin mukava minulle.. Kuvittelee jotenkin, että ne mukavat teot mitä veljelleni tekee (ostaa ruokaa, vaatteita yms..) auttavat minuakin jotenkin. Kiva juttu että auttaa tarvittaessa veljeäni, mutta jos minä tarvitsen apua jossakin niin vastaukseksi saan, että justhan mä ostin veljelles sitä ja tätä.
Minusta kiinnostui vasta kun sain esikoisen. Ennen ei käynyt kylässä, ei soitellut, eikä muutenkaan ollut kiinnostunut elämästäni. Nyt jopa kyselee kuulumisia välillä.
Äitini on myös työnarkomaani ja lapsuudestakin parhaat muistot olen saanut isovanhemmiltani kun siellä kaikki lomat ja viikonloput vietin.
Kaippa hän parhaansa yksinhuoltajana yritti. Enemmän laäsnäoloa lapsena kaipasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tsemppiä sulle <3 harmi ku perhettään ei voi valita
mut kysymykseenki vastaan; mun mamma on maailman ihanin <3
Kyllä äitini on mukava tyyppi. Hieman erilainen kuin minä, välillä en meinaa löytää yhteistä säveltä ja toki kaikilla on omat inhimilliset heikkoutensa. Mutta kiva ihminen ja mukava tyyppi :). Samat voisin sanoa anopistani.
Voi kunpa voisin sanoa, että äitini on mukava. Jyrä mielipiteissään. Anoppinikin kanssa tulen paremmin juttuun. Hän on mukava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla mukava, mutta äitinä ei ihmeellinen ollut. Jouduin äitini äidiksi jo 13-vuotiaana, kuuntelin hänen ongelmat stressit ja surut. Sama jatkuu, tosin pidän välit etäisenä. MInun onelmia häne ei koskaan ole jaksanut kuunnella enkä muutaman "turpaansaannin" jälkeen ole niistä hänelle koskaan puhunutkaan. Hänen välinsä kaikkii lapsenlapsiin yhtä etäiset. Surullista muttei muuhu kykene. Itse olen halunnut olla ihan toisenlainen äiti, kuuntelen ja tuen lapsiani, heidän ei tarvitse minua tukea.
On mukava. Mutta emme ole läheisiä. En ikinä uneksisi kertovani hänelle mitään surujani. Meillä on "ihan kivat" välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On toisinaan ihan mukava, yleensä vain hyvin raskas. Tiivistetysti voisin sanoa, että äitini ei vain osaa. Ei osaa hoitaa omia asioitaan, olla kohtelias, käyttäytyä tilanteessa sopivalla tavalla, nähdä asioita muiden näkökulmasta, eikä varsinkaan käyttää alkoholia...
Voin tunnustaa olevani kateellinen ihmisille, joilla on vanhemmat joiden puoleen on voinut kääntyä -kysyä neuvoa tai pyytää apua. Minä olen yläasteelta asti ollut meidän suhteessamme se joka auttaa ja neuvoo. Olin auttava osapuoli jopa silloin, kun äitini oli työttömänä ja suuritarpeinen esikoiseni pieni ja meillä jaksaminen äärirajoilla. Voitte uskoa että otti päähän, kun itse ei ollut nukkunut yli neljää tuntia vuoteen ja äiti tulee käymään ja käy valmistamani ruuan jälkeen sohvalle nukkumaan... Olihan hänellä ollut rankka viikko, käyny kampaajalla ja kirjastossakin... v###u...
Ehdottomasti kyllä. Äitini on viisas, huumorintajuinen ja aina valmiina auttamaan. Äiti sanoo asiat suoraan, kuitenkaan olematta törkeä. Voin kertoa äidilleni aivan mitä tahansa. Autamme toisiamme vastavuoroisesti. Soittelemme päivittäin ja näemmekin usein. Muutin kotoa kolmisen vuotta sitten täysi-ikäistyttyäni, tämän jälkeen välimme ovat muuttuneet jopa parempaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Vanha jo, potee alzheimeria ja se alkaa vähitellen muuttaa luonnetta, mutta kovin rakas hän on.
Ei täydellinen, mutta kukapa meistäkään olisi, joten yritän suhtautua samalla joustavuudella ja armolla äitiini kuten toivon omien lastenikin aikanaan suhtautuvan minuun. Kaikissa meissä on omat pikku vikamme ja lastenhoidon tyylikin vaihtelee ajan mukana. Esimerkiksi juuri tuo, että lapsia ei muka saisi kehua, etteivät "mene pilalle ja ylpisty". Ei toki ole haukkunutkaan, mutta aina on jotain, mikä kannattaisi tehdä paremmin ;-)
No, äiti on äiti ja toimii, kuten hänet on kasvatettu ja äitinä neuvottu toimimaan. Minä pyrin kasvattamaan lapseni toisin, mutta kuka tietää, miten he aikanaa omansa kasvattavat ja miten meitä nykyajan äitejä arvioivat.
Samanlaista on meilläkin.
Jostakin syystä hän kuuntelee ja arvostaa vain vieraita ihmisiä. Mitä vieraampia sen parempia, tärkeämpiä ja arvokkaampia he äitini silmissä ovat.
Arvoasteikolla tippuu sitä alemmas mitä paremmin hänet tuntee, tai mitä läheisempää sukua hänelle on.
Äitini voi täysin suruttu loukata vaikka kuinka pahasti läheisiään, mutta murehtii pitkään ja huolella jos pelkää vahingossa tölväisseensä vaikka jonkun ravintolan tarjoilijaa, tai kaupan myyjää.
En ymmärrä mikä äitiäni vaivaa. Vanhuudenhöperyydestä tuskin on kyse, sillä hän on ollut tuommoinen niin kauan kuin muistan.