Oletko lähestynyt vastakkaista sukupuolta kaupassa tms.?
Aina sanotaan, että sen oikean voi löytää vaikka bussipysäkiltä. Mutta suomalaiseen kulttuuriin ei taida kuulua tuntemattoman lähestyminen keskellä kirkasta päivää. Olen nainen ja olen pari kertaa sanonut kiinnostavan oloiselle miehelle ihan selvin päin kaupassa että olisi hauska tutustua. Molemmilla kerroilla mies on mennyt ihan paniikkiin, katsonut minua kuin olisin hullu ja lähtenyt äkkiä kalppimaan. Kuitenkin olin ystävällinen ja kohtelias.
Olen ihan nätti ja siisti enkä haise viinalle mutta reaktio ei ollut positiivinen. Eli voiko unohtaa höpinät siitä, että sen oikean voi löytää vaikka kaupasta? Onko kellään myönteisiä kokemuksia? Vai meneekö ihminen heti paniikkiin jos sille puhuu keskellä kirkasta päivää hieman flirttaillen`?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on rasittavaa ja vastenmielistä kun tullaan iskemään. Normaalimpaa olisi, jos vaikka on jutellut pari kertaa aiemmin saman ihmisen kanssa, ja sitten koittaa tutustua paremmin. Pari kertaa minulle on annettu puhelinnumero paperilapulla, mikä on ollut siinä mielessä helppoa, että olen voinut vain heittää lapun seuraavaan roskikseen, eikä ole tarvinnut selittää etten todellakaan halua antaa omaa puhelinnumeroani tuntemattomalle tyypille. Joo, olen tyly ja kamala, mutta en halua "ystävystyä" vieraiden naisenpuutteesta kärsivien setien kanssa.[/quot
Sua tullaan sitten useinkin iskemään kaupassa tai kadulla, kun se on jo rasittavaa? Mua ei koskaan enkä siksi osaa sanoa miten suhtautuisin. Ja tietty olisi normaalimpaa jos olisitte jo tuttuja, mutta tässä aloituksessahan oli juuri kyse tuntemattomiin tutustumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Te kaikki kuolette. Ja teidän ihanat lapsetkin kuolee. Loistavaa. Fantastista.
Te tulette kuolemaan jokainen.
Jumalauta Jaska! Päivän paras viesti. Sai hyvälle tuulelle.
Ap jatkaa aiheesta vielä. Toisaalta suomalaiset ovat niin tekniikkahullua kansaa, että kyllä Facebookissa uskalletaan lähestyä tuntemattomia yksityisviestein ja selvinkin päin - itsekin olen saanut todella paljon yhteydenottoja sitä kautta. Miten se sitten poikkeaa suorasta kadulla lähestymisestä? No ainakin siten, että vastapuoli saa miettiä rauhassa vastaako ja vähän katsella toisen profiilia ensin. Ja viestein katsoa löytyykö mitään yhteistä vaikka todellinen kemia punnitaankin kasvokkain.
En tykkää yhtään että tuntemattomat miehet tulee juttelemaan (/iskemään?) kun olen jossain hoitamassa arkisia askareita. Varsinkin ne tapaukset jotka alkavat huorittelemaan tms käyttäytymään agressiivisesti jos yritän liueta paikalta / ilmaista että ei kiinnosta, voisivat muuttaa jonnekin korpeen kunnes osaa taas käyttäytyä :))
Kyllä se on niin että naisten tulisi lähestyä miehiä, koska kukaan normaali mies ei pidä naisen lähestymistä epämiellyttävänä asiana. Toki tavis-mies voi mennä puihin, koska kyseessä oli eka kerta kun nainen selvin päin lähestyi eikä sen vuoksi osannut sanoa mitään järkevää.
Mä oon mennyt kerran yhdeltä mieheltä pyytämään numeroa sellasessa kahvilassa ihan keskellä päivää selvin päin. Antoi numeronsa ja olisi halunnut nähdäkin, mutta ei siitä sitten tullut mitään.
Ja kerran yks mies pysäytti mut kadulla ja pyysi kahville, hänkin siis ihan selvänä. Kieltäydyin kuitenkin ystävällisesti ja juteltiin silti siinä hetki. Mukavia tämmöset. :)
Missä teitä muka tullaan iskemään?! Itse en saa lähestymisiä edes Facebookissa, ainoastaan silloin on juttuseuraa miehistä jos joku ulkkis tulee jotain lörpöttelemään ja ne kohtaamiset on aina kaverillisia. Taidan sitten olla ihan susiruma. En ole koskaan ollut edes treffeillä.
Jokaisen henkilön täytyy voida asioida kaupassa ilman, että joutuu seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Tietysti myös kaupan henkilökunnan täytyy voida hoitaa työtään ilman häirintää.
Olen itse joutunut kaupassa sellaisen tuijottavan miehen kohteeksi. Hämmennyin todella ja pelkäsin lähteä kotia kohti kun kävelymatkaa oli lähes 2km.
Mietin taxin ottamista ja miehelleni soittamista jotta tulisi vastaan. Vierasta lähestyttäessä pitäisi ainakin ilmetä jonkinlainen molemminpuolinen katseflirttailu eikä noin vaan mennä ehdottelemaan.
Muistakaa, että on kaikenlaisia sairaita tai jopa "houkutuslintuja" myös ihan viattomilta tuntuvissa paikoissa jopa ruokakaupoissa.
Ei se nyt kerrasta menekään putkeen. Pitää opetella tunnustelemaan, kun juttelee tuntemattomille julkisella paikalla. Pitää lähestyä mahdollisimman normaalisti ja pitää keskustelua yllä, että se toinen rentoutuu ja huomaa että olet vain normaali ihminen. Näin se on kun mies yrittää iskeä naista keskellä päivää ja sama homma kun sukupuolet vaihdetaan.
Älkää nyt vittu alkako taas miehiä dissaamaan siitä, että ette itse osaa.
Yhtä yhdenyönsuhdetta pyysin kerran treffeille. Mimmi ei suostunut. Höh. Ehkä sitten olin huono pano.
Olen. Kysyin yhdeltä naiselta, että käykö se usein täällä. Katsoi mua kauhuissaan ja lähti pois mitään sanomatta. Ehkä mun on vaan parempi olla hiljaa
Koitin yliopiston käytävillä lähestyä yksinäisen näköisiä miehiä ja kaupassa olen hymyillyt kiinnostavan oloisille, ilman mitään tulosta. Kaikki väistävät katsetta ja pakenevat paikalta, kai olen sitten liian ruma tai epäilyttävä.
Kukaan ei ole yrittänyt ottaa kontaktia missään, olen oikeastaan jo luovuttanut miesseuran suhteen. Masentaa.
Ei ole kukaan nainen suoraan lähtenyt kysymään ulos kaupassa tai vastaavassa paikassa. Epäselvempiä tilanteita sitten on ollut, esimerkiksi kevyttä jutustelua ruoka-aineista yms., mutta ilmeisesti minun olisi tuollaisessa tilanteessa miehenä pitänyt tehdä ratkaiseva liike.