Lue keskustelun säännöt.
Äiti esittää ettei miestäni ole olemassakaan...
10.04.2016 |
Äiti on aina ollut hankala näissä asioissa. Ei puhunut minulle kahteen vuoteen kun seurustelin ensimmäisen kerran joskus 18-vuotiaana.
Nyt elää niinkuin avomiestäni ei olisi olemassakaan. Puhuu aina vain "minusta", ei koskaan puhu "meistä", esim.
"Millois sinä tuut taas käymään?"
Ei ole koskaan tavannut miestäni, eikä halua. Mistään suhdejutuista hänen kanssaan ei voi puhua.
Ei aio tulla häihin. Leikkii ettei mitään häitä nyt kesällä olisikaan, höpöttelee vaan niitä näitä ja kyselee että: "mitäs SINÄ meinasit nyt kesällä puuhailla?"
Olen aika varma, ettei halua koskaan tavata lapsenlapsiaan, mikäli niitä siunaantuu.
En ymmärrä äitiäni. Muuten tulemme ihan hyvin toimeen. Suhteemme on hyvin muodollinen, jos mistään oikeasta tai todellisesta ei jutella, niin äitini kanssa tulee juttuun ihan hyvin muutaman päivän ajan. On aina ollut tuollainen, oikeastaan koko äidin puolen suku on tuollaista.
Kommentit (51)
Voisin kuvitella, että äiti itse elää sellaisen miehen kanssa, jota ei oikeasti rakasta. On ehkä nuoruudessaan rakastanut jotakuta toista, mutta joutunut tyytymään "ihan ok"-suhteeseen toisen kanssa lopulta. On nyt sitten kateellinen ja katkera sinulle, joka olet onnellinen.
Näin minä käyttäydyin nuorena ja typeränä, kun suhde ainoan tosirakkauteni kanssa oli päättynyt. En pystynyt hyväksymään veljeni tulevaa puolisoa kun olin katkera.
Toki sittemmin olen pyytänyt anteeksi ja jälkikäteen tuntuu erittäin idioottimaiselta käytökseltä, mutta tunteet ovat vaikea asia. Olettaisi kyllä, että vanha nainen osaisi jo käsitellä aikuisemmin tuollaisia tunteita.
Sinuna ottaisin asian puheeksi ja jos ei myöntäisi mitään tai ei olisi kuulevinaan, tekisin kuten eka vastaaja. Ilmoittaisin, että palataan asiaan sitten kun osaat käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei keskustellaan siitä, mistä tuo voi johtua psykologisesti? Psykologeja paikalla? Osaako kukaan selittää tai edes esittää valistuneita arvauksia? Minua kiinnostaisi ymmärtää.
Mä olen psykologi, mutta en kyllä osaa tuota kunnolla selittää (en tosin ole potilas/asiakastyössä, vaan tutkija, ehkä joku psykoterapeutti osaisi pohtia syitä). Mutta kyllä tuossa täytyy olla mielestäni kyse jostain henkilön (ap:n äidin) omasta vakavasta ongelmasta, jonka suhteenne jostain syystä tuo pintaan ja joka kohdistuu mieheen. Jos äidillä on esimerkiksi huono itsetunto, ja jostain syystä mies tietämättään käyttäytyy niin, että saa hänet tuntemaan itsensä mitättömäksi? Tai ei ole sinut vanhenemisensa kanssa, ja on kateellinen suhteestanne?
Luulen, että vastaaja 41 on oikeilla jäljillä, ainakin minun tapauksessani. T: 40
Voipa myös olla että miehesi ei ole unelmavävy, mutta sinä olet ummistanut siltä toistaiseksi silmäsi. Käyttääkö alkoholia? Ovatko opintosi pysähtyneet? Sattuuko olemaan työtön "vain juuri nyt" ja sinä teet pitkää päivää ja kaikki kotityöt? Ihan vain arvauksina.
Meillä appi mököttänyt kohta kaksi vuotta putkeen. Ei puhu mitään vierailuilla. Istuskelee jossain syrjässä ja hiihtelee pitkin nurkkia. Jos ollaan ulkona menee eri pöytään. Alussa yrittelin keskustelua, mutta nyt olen luovuttanut lopullisesti. Olen ottanut sellaisen linjan ettei häntä ole olemassa. Annan ukkelin koikkelehtia ympäriinsä ja käyttäydyn kuin hän olisi näkymätön. Huvittavintahan tässä on se, että paikalle pitää kuitenkin aina tulla esittelemään murjotustaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen myös tapa "sulkea" epämieluisat asiat elämästä pois, teeskentelemällä että niitä ei ole
olemassakaan. Äitisi ei pidä miehestäsi tai ei vaan sisäistä asiaa, että olet aikuinen ja menossa naimisiin. Hän siis "kieltää" koko tulevan tapahtuman täysin ajatuksissaan.
Minulla oli joskus työkaveri, joka oli vahvasti raskaana. Kaikkiin kyselyihin, että koskas laskettu aika on tms. hän kiisti kaiken vahvasti ja lopulta vihaisestikin, että "ei hän ole raskaana, on vaan lihonut!" Viimeiseen asti kiisti kaiken: en oo raskaana! Sitten jäikin äitiyslomalle... En vieläkään tiedä oliko pelleilyä vai
ihanko oikeasti yritti sulkea tilanteen pois mielestään.
Trine kirjoitti:
Tulee mieleen myös tapa "sulkea" epämieluisat asiat elämästä pois, teeskentelemällä että niitä ei ole
olemassakaan. Äitisi ei pidä miehestäsi tai ei vaan sisäistä asiaa, että olet aikuinen ja menossa naimisiin. Hän siis "kieltää" koko tulevan tapahtuman täysin ajatuksissaan.
Minulla oli joskus työkaveri, joka oli vahvasti raskaana. Kaikkiin kyselyihin, että koskas laskettu aika on tms. hän kiisti kaiken vahvasti ja lopulta vihaisestikin, että "ei hän ole raskaana, on vaan lihonut!" Viimeiseen asti kiisti kaiken: en oo raskaana! Sitten jäikin äitiyslomalle... En vieläkään tiedä oliko pelleilyä vai
ihanko oikeasti yritti sulkea tilanteen pois mielestään.
Tässä ollaan nyt oikeilla jäljillä, etenkin ensimmäinen lause.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on mm. ystävällisenä neuvona kertonut (luonnollisesti kysymättä), kuinka puolisoni tulee jättämään minut, ja kuinka hän voi pysyä kanssani ainoastaan jos suostun olemaan kotiorjana ja tekemään kaikki kotityöt. Tämän kaiken hän tiesi vaikka ei ollut miehestä kuullut mitään eikä miestä ikinä tavannut.
Äitiei halunnut tavata miestä (kieltäytyi ja kielsi tulemasta luokseen) eikä kuulla tästä mitään, eikä tänäkään päivänä tiedä miehen sukunimeä vaikka olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Kun nostin kissan pöydälle ties kuinka monennen kerran, esim. siitä että kuinka minusta tuntuu pahalle kun en saa tuoda miestä hänen luokseen edes käymään kahville, mutta veljeni vierailee siellä naisystävänsä kanssa yötolkulla, oli hänen vastineensa "SINÄ saat tulla tänne milloin tahansa, tottakai SINÄ olet tervetullut ja SINULLA on avain, senkun tulet vaan!!!" ja marttyyri-itkua päälle. Siis kun yritin puhua siitä miksi MIES ei ole tervetullut, hän oikein korosti sitä kuinka (vain) MINÄ voin kyllä tulla. No, sekin oli tietysti tulkinnanvaraista olinko edes minä tervetullut, koska silloin kun hänen luonaan kerran-pari vuodessa kyläilin, istuin yleensä äidin luona yksin kun hänellä oli kaikkea muuta tähdellisempää tekemistä...
Minä valitsin miehen ja oman itseni, enkä jäänyt enää enempää halveksuntaa vastaanottamaan.
Ps. minunkin puolisoni on koulutettu, työssäkäyvä valkoinen suomalainen mies. Ei ole kyse mistään muusta kuin äidin persoonallisuushäiriöstä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin myrkylliseltä ja sairaalta ympäristöltä. Sinuna miettisin tarkkaan haluaisinko edes altistaa tulevia lapsiani moiselle käytökselle.
Tiedän kyllä jotain uskovaisia maalaissukuja, joissa jurpistellaan noin.
Suvussa on uskovaisia ja jukrat miten ihanaa porukkaa :) Myös miehen puolella 😄
Tietty he ei hyväksy kaikkia juttuja, mutta ei se tuollaisena käytöksenä näy.
Aitoa välittämistä ja huomiointia 😃
Kalkkunoilla on asia erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, miksi kannattaa jankata siitä, että ap:n äiti haluaa kuulla
"SINUN" kuulumisia. Ap mainitsi, että ensimmäisen poikaystävän tavattuaan (kerran) äiti ei puhunut hänelle pariin vuoteen. Ei ole ihan normaalia. Ja tätä toista miestä ei suostu edes tapaamaan.
En tiedä juuri ap:n äidistä, mutta yleisellä tasolla tuollainen voi johtua häpeästä. Ihminen voi hävetä itseään ja kokea kelpaamattomuutta, ja siksi hän tavallaan tekee itsestään "näkymättömän" jonkun uuden / vieraan ihmisen silmissä. Hän ei voi fyysisesti muuttaa itseään näkymättömäksi, ja niinpä hän on kuin tätä toista ei olisi hänen elämässään ollenkaan. Omaan sukuun liittymässä oleva ihminen erityisesti voi synnyttää "häpeäreaktion".
Tällainen häpeästä johtuva omituinen käyttäytyminen voi ymmärrettävästi loukata ja suututtaa läheiset tai tuon uuden ihmisen, mutta häpeävä ihminen saattaa passivoitua vielä enemmän, jos hänelle suututaan. Hedelmällisempi suhtautumistapa olisi siis hienotunteisuus ja ymmärtäminen, ajan antaminen.
Häpeävä ihminen ei itse välttämättä ole tietoinen häpeästään, vaan saattaa kantaa epämääräistä kielteistä minäkuvaa, joka heijastuu ihmissuhteisiin.