Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten narsisti "imee voimat" puolisostaan?
10.04.2016 |
Itsellä kokemus, että minä olen se, joka ylläpitää suhdettamme, jotta olisi edes siedettävän mukavaa. Olen kaikkea pellestä kuumaan rakastajattareen, hoivaavasta äidistä työkaveriin jne... Hän sen sijaan on koko ajan samanlainen - työnarkomaani. Oli sitten kynttiläillallinen tai hetki jolloin olen sairastunut vakavasti, ainoa joka kiinnostaa on hän ja hänen asiansa. Empatiaa ei ole yhtään. Jos minä lopetan tilanteiden kannattelun, syntyy täysi hiljaisuus ja silloin olen "vaikea". Alkuaikoina hän oli hauskin tapaamani ihminen ja on sitä yhä muiden seurassa.
Tunteet ovat hänelle myrkkyä. Hän tuntee tasan kahta tunnetta: iloa ja vihaa. Surullisena en ole nähnyt häntä koskaan.
Kertokaa miten narsisti imee teistä voiman ja valon. Olenko vain kuvitellut tämän kaiken sittenkin?
Kommentit (47)
Jotkut ihmiset ovat vain liian ongelmaisia parisuhteeseen, mutta haluavat siihen, yhtä kaikki. On sitten muiden asia kieltäytyä kunniasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Eikö vituta olla tuollainen elämäänsä hallitsematon toisen armoilla elelevä uhri?
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä? Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua? Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä? 21
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä?
Riippuu mitä kontrollilla tarkoitetaan.
Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua?
Kuvitella ei pelota, koska en ehkä oikein edes osaa kuvitella sellaista tilannetta. Toisaalta on ollut tilanteita, joissa olen joutunut pyytämään apua, mutta enemmänkin lapsuudessa, ei niinkään enää aikuisena.
Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä?
No kyllä kykenen, ja tunnenkin, mutta pääolotilani on hieman masentunut.Mutta olisi kiva saada vastaus siihen mitä mä kysyin.
No, jos haluat vastauksen tuohon vitutuskysymykseen, voin vastata vain omasta puolestani. Vituttaa kyllä, mutta eri syistä kuin luulet. Kun ihminen elää perheessä, elämä ainakin kotioloissa koostuu juuri niin monen ihmisen valinnoista kuin siellä perheessä asuu. Näiden pellejen koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi. Sen jälkeen vituttaa luultavasti se, ettei ehjän perheen hankkiminen lapsille onnistunut kaikesta panostuksesta huolimatta.
Ihmettelen hiukan, että et koskaan tarvitse kenenkään apuja ja neuvoja pienissäkään asioissa, etkä pysty kuvittelemaan sairastuvasi vakavasti tai joutuvasi onnettomuuteen. Vähän huolestuttavaa myös, että et miellä, mitä on kontrollointi. Se on kokonainen ilmiö, joten en ala vääntämään semantiikasta. 21
"koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi."
*
En oikein ymmärtänyt...?
Ymmärrän kylla mitä kontrolloinnilla tarkoitetaan, mutta en voi tietää, mitä tarkoitit, koska kontrollointia on monen tasoista.
Vakavasti sairastuminen tai onnettomuuteen joutuminen, jos ne eivät olisi minun valintojani (kuten eivät olisikaan) niin miksi minä niitä pelkäisin? En joutuisi harrastamaan edes itsesyytöksiä sellaisessa tilanteessa, toisin kuin tehdessäni vääriä valintoja. Luotan, ettei minun onnettomuuteen joutuessani tai jos sairastuisin vakavasti tarvitse edes erityisemminen erikseen pyytää apua, kyllä sitä saa.
Narsistin kanssa kontrollointi on kokonaisvaltaista. Ensin narsisti kertoo että hän ei oikein pidä tuosta sinun kaveristasi. Siitä hiljalleen mennään sille tasolle, että olet joutunut katkaisemaan välisi jotakuinkin kaikkiin ystäviisi ja sukulaisiisi, koska et jaksa riidellä. Lisäksi alkaa valitus siitä kuinka voisit olla enemmän kotona, harrastukset vievät liikaa aikaa. Tämä päättyy siihen että sinulla ei ole enää harrastuksia. Jos narsisti tekee jotakin mukavaa, vaikkapa tyhjentää astianpesukoneen tai vie roskat, hän tekee hyvin selväksi että hän teki sinulle palveluksen ja odottaa jotakin takaisin päin. Kaikki mikä menee huonosti kääntyy jotenkin sinun syyksi. Jos narsisti lupaa jotakin, eikä pidä lupaustaan ja kysyt asiasta, vastaus voi olla vaikka "ikinä en ole niin sanonut". Siihen ei auta vaikka olisit nauhoittanut keskustelun, kun hän ei niin ole ikinä sanonut. Kaikki talouden rahat yleensä kuuluvat narsistille, ja ruokaa myöten kaiken ostamiseen pitää saada lupa..
Jokatapauksessa lopputulema on se, että narsisti pyörittää niin että luulet itse olevasi hullu, ja ansainneesi kohtelusi. Sinulla ei ole oikeutta eroaviin mielipiteisiin missään asiassa. Sinä et ole sinä, olet hänen jatkeensa. Et elä omaa elämääsi, vaan narsistin elämää.
Kaikissa ihmisissä on narsistisia piirteitä, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Kaikki kusipäisyys ei ole narsismia.
T: narsisti-isän ja epävakaan äidin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Eikö vituta olla tuollainen elämäänsä hallitsematon toisen armoilla elelevä uhri?
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä? Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua? Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä? 21
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä?
Riippuu mitä kontrollilla tarkoitetaan.
Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua?
Kuvitella ei pelota, koska en ehkä oikein edes osaa kuvitella sellaista tilannetta. Toisaalta on ollut tilanteita, joissa olen joutunut pyytämään apua, mutta enemmänkin lapsuudessa, ei niinkään enää aikuisena.
Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä?
No kyllä kykenen, ja tunnenkin, mutta pääolotilani on hieman masentunut.Mutta olisi kiva saada vastaus siihen mitä mä kysyin.
No, jos haluat vastauksen tuohon vitutuskysymykseen, voin vastata vain omasta puolestani. Vituttaa kyllä, mutta eri syistä kuin luulet. Kun ihminen elää perheessä, elämä ainakin kotioloissa koostuu juuri niin monen ihmisen valinnoista kuin siellä perheessä asuu. Näiden pellejen koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi. Sen jälkeen vituttaa luultavasti se, ettei ehjän perheen hankkiminen lapsille onnistunut kaikesta panostuksesta huolimatta.
Ihmettelen hiukan, että et koskaan tarvitse kenenkään apuja ja neuvoja pienissäkään asioissa, etkä pysty kuvittelemaan sairastuvasi vakavasti tai joutuvasi onnettomuuteen. Vähän huolestuttavaa myös, että et miellä, mitä on kontrollointi. Se on kokonainen ilmiö, joten en ala vääntämään semantiikasta. 21
"koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi."
*
En oikein ymmärtänyt...?
Ymmärrän kylla mitä kontrolloinnilla tarkoitetaan, mutta en voi tietää, mitä tarkoitit, koska kontrollointia on monen tasoista.
Vakavasti sairastuminen tai onnettomuuteen joutuminen, jos ne eivät olisi minun valintojani (kuten eivät olisikaan) niin miksi minä niitä pelkäisin? En joutuisi harrastamaan edes itsesyytöksiä sellaisessa tilanteessa, toisin kuin tehdessäni vääriä valintoja. Luotan, ettei minun onnettomuuteen joutuessani tai jos sairastuisin vakavasti tarvitse edes erityisemminen erikseen pyytää apua, kyllä sitä saa.
Tuotanoin, joku sulle jo pitkästi vastailikin, mutta kommentoin tuohon loppuun: Oletko koskaan ollut onnettomuudessa tai katsellut vierestä, kun joku on sairastunut? Todennäköisin skenaario on, että sinä itse soitat apua itsellesi jollain toimivalla raajalla, voi käydä niinkin, että pyytelet apua usealta ohikulkijalta, ennenkuin joku päättelee, ettet ole kännissä, vaan loukkaantunut. Ja jos sairastut vakavasti tai edes lievemmin pitkäaikaisesti, niin kyllä se olet sinä tai läheisesi, joka ajaa asiaasi, vaatii tutkimuksia, pyytää yhä uudelleen apua ja kun diagnoosiin on viimein päästy, vaatii hoitoa. Onko sulla jotenkin hieman pienet ja valikoituneet ympyrät? 21
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei koskaan myönnä omia virheitään. Kaikki asiat hän pystyy kääntämään sen toisen syyksi. Kun on yhteisiä lapsia, tosi vaikea tästä on lähteä. Olo on veitsenterällä elämistä, jos en itse vahdi tekemisiäni, hän kyllä vahtii. Yksikin väärä sana, teko, jo alkaa raivo. Usein en edes ole tehnyt mitään normista poikkeavaa. Raskasta tämä on, häkkieläimen elämää.
Ja onko sinullakin niin, että se sana voi olla jotain ihan lähes mitä tahansa. Normaalisti tiedät, mistä toinen ärsyyntyy ja mikä loukkaa. Tällaisen henkilön kanssa sanasi väännetään niin, että loukkaus syntyy lähes mistä tahansa ja keitos on valmis.
Just näin! Mä siis kirjoitin ton 'häkkieläin'-kommentin. Teki niin tai näin niin, aina menee väärinpäin...pari esimerkkiä.
Hänen syntymäpäivänsä. Yhtenä vuonna unohdin kakusta kynttilän. Tai en oikeastaan unohtanut, kun vietettiin suvun kanssa myöhempänä ajankohtana. Oikean syntymäpäivän aamuna eu ollut kynttilää kakussa. Mies sai kilarit. Olin leiponut kakun, ostanut hienon lahjan, valmistanut ruhtinaallisen aamiaisen...sitten joku pieni nyanssi on väärin, kiitoksen sijaan saan solvauksia niskaani.
Tänä vuonna jännitin jo etukäteen, että kaikki varmasti menisi hänen toiveidensa mukaan. Päivä oli ollut hyvä. Yhtäkkiä illalla soi ovikello, naapuri seisoi yllättäin oven takana. Näin, ettei kaikki ollut hyvin. Pyysin hänet sisään, tarjosin lasin viiniä, kuuntelin hetken.
Naapurin lähdettyä sain kuulla kunniani, miten en kunnioita miestäni yhtään. Oli todella loukkaavaa häntä kohtaan, että hänen syntymäpäivänään pyysin naapurini sisään. Mieheni tosin oli nukuttamassa lasta silloin. Ja pahinta oli, kun tarjosin mieheni ostamaa viiniä naapurilleni! Koska mieheni ei saanut tarpeeksi viiniä siitä pullosta (oli jo juonut kaksi lasia), joutui hän avaamaan uuden pullon. Tuon pullon viini valvotti häntä ja se oli minun vikani!
Oikeasti, tämä ei ole provo. Eikä episodi päättynyt vielä tähän. Parin päivän päästä vietettiin sitten miehen syntymäpäiviä hänen sukunsa kesken. Joka vuosi olen varovasti kysynyt, josko syntyäreilke voisi kutsua yhteisiä ystäviämme tai vaikkapa minun sukulaisiani. Vastaus on ehdoton ei. Ne ovat hänen juhlansa.
Juhlia ennen siivotaan ja leivotaan, olen fyysisesti aika loppu mutta pakko on puristaa. Tänä vuonna kaikki meni hyvin...kunnes illalla myöhään olin jääkaapilla ottamassa itselleni ruokaa kun en päivän aikaan ehtinyt kunnolla syödä.
Mies sai kilarit, koska koskin hänen perintöastiaansa, jonka siis jouduin nostamaan jääkaapista saadakseni otettua siitä ruokaa. Jos nyt kuitenkin jätän julkaisematta 'laatusanat', joita sain kuulla.
Aihe voi olla ihan käsittämätön, mistä mies ärsyyntyy. Ja aina hän kääntää tilanteen niin, että minä olen omalla toiminnallani tai sanomisellani syyllinen hänen raivareihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei koskaan myönnä omia virheitään. Kaikki asiat hän pystyy kääntämään sen toisen syyksi. Kun on yhteisiä lapsia, tosi vaikea tästä on lähteä. Olo on veitsenterällä elämistä, jos en itse vahdi tekemisiäni, hän kyllä vahtii. Yksikin väärä sana, teko, jo alkaa raivo. Usein en edes ole tehnyt mitään normista poikkeavaa. Raskasta tämä on, häkkieläimen elämää.
Ja onko sinullakin niin, että se sana voi olla jotain ihan lähes mitä tahansa. Normaalisti tiedät, mistä toinen ärsyyntyy ja mikä loukkaa. Tällaisen henkilön kanssa sanasi väännetään niin, että loukkaus syntyy lähes mistä tahansa ja keitos on valmis.
Just näin! Mä siis kirjoitin ton 'häkkieläin'-kommentin. Teki niin tai näin niin, aina menee väärinpäin...pari esimerkkiä.
Hänen syntymäpäivänsä. Yhtenä vuonna unohdin kakusta kynttilän. Tai en oikeastaan unohtanut, kun vietettiin suvun kanssa myöhempänä ajankohtana. Oikean syntymäpäivän aamuna eu ollut kynttilää kakussa. Mies sai kilarit. Olin leiponut kakun, ostanut hienon lahjan, valmistanut ruhtinaallisen aamiaisen...sitten joku pieni nyanssi on väärin, kiitoksen sijaan saan solvauksia niskaani.
Tänä vuonna jännitin jo etukäteen, että kaikki varmasti menisi hänen toiveidensa mukaan. Päivä oli ollut hyvä. Yhtäkkiä illalla soi ovikello, naapuri seisoi yllättäin oven takana. Näin, ettei kaikki ollut hyvin. Pyysin hänet sisään, tarjosin lasin viiniä, kuuntelin hetken.
Naapurin lähdettyä sain kuulla kunniani, miten en kunnioita miestäni yhtään. Oli todella loukkaavaa häntä kohtaan, että hänen syntymäpäivänään pyysin naapurini sisään. Mieheni tosin oli nukuttamassa lasta silloin. Ja pahinta oli, kun tarjosin mieheni ostamaa viiniä naapurilleni! Koska mieheni ei saanut tarpeeksi viiniä siitä pullosta (oli jo juonut kaksi lasia), joutui hän avaamaan uuden pullon. Tuon pullon viini valvotti häntä ja se oli minun vikani!
Oikeasti, tämä ei ole provo. Eikä episodi päättynyt vielä tähän. Parin päivän päästä vietettiin sitten miehen syntymäpäiviä hänen sukunsa kesken. Joka vuosi olen varovasti kysynyt, josko syntyäreilke voisi kutsua yhteisiä ystäviämme tai vaikkapa minun sukulaisiani. Vastaus on ehdoton ei. Ne ovat hänen juhlansa.
Juhlia ennen siivotaan ja leivotaan, olen fyysisesti aika loppu mutta pakko on puristaa. Tänä vuonna kaikki meni hyvin...kunnes illalla myöhään olin jääkaapilla ottamassa itselleni ruokaa kun en päivän aikaan ehtinyt kunnolla syödä.
Mies sai kilarit, koska koskin hänen perintöastiaansa, jonka siis jouduin nostamaan jääkaapista saadakseni otettua siitä ruokaa. Jos nyt kuitenkin jätän julkaisematta 'laatusanat', joita sain kuulla.
Aihe voi olla ihan käsittämätön, mistä mies ärsyyntyy. Ja aina hän kääntää tilanteen niin, että minä olen omalla toiminnallani tai sanomisellani syyllinen hänen raivareihinsa.
Jos sulla on yhtään mustaa huumorintajua, ehkä ilahduttaa tieto siitä, että nauroin ääneen teidän aikuislapsen lastenkutsuille.
Oikeesti, jätä moinen pölvästi. Ansaitset iloa ja rentoutta elämääsi. Nautitko hänen seurastaan? Tukeeko hän sinua? Voitteko nauraa vapaasti yhdessä? Yrittääkö hän helliä sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt, kun netistä on helposti saatavilla vertaistukea, kehottaisin jokaista tällaisessa suhteessa kituvaa miettimään tilaansa ihan tosissaan. Voi tuntua tosi raskaalta ajatus lähdöstä ja pelottaa sen toisen reaktiot. Toisaalta, sitä voimaa saa heti, kun se riippa on pudotettu niskasta ja todettu, että jatkossa hän saa elää omaa elämäänsä ihan vapaasti ilman sinua.
Alue: Aihe vapaa
Epävakaata persoonallisuushäiriötä poteva on kyllä todella raskas kumppani tai vanhempi myös.