Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten narsisti "imee voimat" puolisostaan?
10.04.2016 |
Itsellä kokemus, että minä olen se, joka ylläpitää suhdettamme, jotta olisi edes siedettävän mukavaa. Olen kaikkea pellestä kuumaan rakastajattareen, hoivaavasta äidistä työkaveriin jne... Hän sen sijaan on koko ajan samanlainen - työnarkomaani. Oli sitten kynttiläillallinen tai hetki jolloin olen sairastunut vakavasti, ainoa joka kiinnostaa on hän ja hänen asiansa. Empatiaa ei ole yhtään. Jos minä lopetan tilanteiden kannattelun, syntyy täysi hiljaisuus ja silloin olen "vaikea". Alkuaikoina hän oli hauskin tapaamani ihminen ja on sitä yhä muiden seurassa.
Tunteet ovat hänelle myrkkyä. Hän tuntee tasan kahta tunnetta: iloa ja vihaa. Surullisena en ole nähnyt häntä koskaan.
Kertokaa miten narsisti imee teistä voiman ja valon. Olenko vain kuvitellut tämän kaiken sittenkin?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Eikö vituta olla tuollainen elämäänsä hallitsematon toisen armoilla elelevä uhri?
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä? Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua? Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä? 21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa:
Mun mies ei koskaan suoraan suutu mulle asioista, mutta on sitten yllättäen jollain muulla tapaa inhottava. Jos on kiire jonnekin, oikein tahallaan ajaa hitaasti tai alkaa yhtäkkiä puhua vähän vihjaillen muista naisista tai kehua heidän ulkonäköään. Eikös tuo ole tyypillistä narsistista käytöstä? Ei voi sanoa, että mun käytös olisi loukannut hänen tunteitaan, ei koskaan! Saan vain muuten tuntea rangaistuksen nahoissani.
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa:
Mun mies ei koskaan suoraan suutu mulle asioista, mutta on sitten yllättäen jollain muulla tapaa inhottava. Jos on kiire jonnekin, oikein tahallaan ajaa hitaasti tai alkaa yhtäkkiä puhua vähän vihjaillen muista naisista tai kehua heidän ulkonäköään. Eikös tuo ole tyypillistä narsistista käytöstä? Ei voi sanoa, että mun käytös olisi loukannut hänen tunteitaan, ei koskaan! Saan vain muuten tuntea rangaistuksen nahoissani.
Jep, sitä se on. Mun mies ei koskaan tunnista tai tunnusta tekevänsä tuota, mutta huomaa ihan mainiosti, kun hänen äitinsä tai äidinäitinsä ovat tuossa puuhassa. Koskaan ei suututa varsinaisesta asiasta, mutta tehdään tikusta riitaa. Siksi ovatkin kai paljon riidoissa. 21
Itselle kun on luontaista sanoa suoraan, jos joku harmittaa, niin tuntuu oudolta tuollainen kiero satuttaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Eikö vituta olla tuollainen elämäänsä hallitsematon toisen armoilla elelevä uhri?
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä? Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua? Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä? 21
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä?
Riippuu mitä kontrollilla tarkoitetaan.
Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua?
Kuvitella ei pelota, koska en ehkä oikein edes osaa kuvitella sellaista tilannetta. Toisaalta on ollut tilanteita, joissa olen joutunut pyytämään apua, mutta enemmänkin lapsuudessa, ei niinkään enää aikuisena.
Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä?
No kyllä kykenen, ja tunnenkin, mutta pääolotilani on hieman masentunut.
Mutta olisi kiva saada vastaus siihen mitä mä kysyin.
Minä olin avioliitossa narsistin kanssa 24 vuotta.. Ulospäin hän oli vuoden isä, ihana, auttava, huomaavainen..kaikkensa hän teki kavereittensa puolesta, mutta ne kaverit vaihtuivat todella usein.
Minulle hän teki selväksi, että olen täysi nolla. Minulla ei ollut mitään omaa, eikä sukuunkaan saanut pitää yhteyttä. Elin täysin työ-koti-yritys-akselilla. Toin ruuan pöytään ja exä tyhjensi tilin ilman selityksiä, kun olin taas tuhlannut rahaa joutavaan.
Terveyteni olisi vaatinut ammatinvaihtoa, mutta siihen en saanut ruveta, koska en sitä olisi kumminkaan osannut. Koulutus ja harrastukset ehdoton ei. En saanut edes koskea talon tietokoneeseen. Ostin itselleni läppärin, jonka exä otti omaan käyttöönsä, koska en kumminkaan osaa sitä käyttää.
Elämä oli helvettiä.
Exä vietti kymmenen vuotta viinan kanssa läträten ja sitten käytti lääkkeitä. Jäi kipulääkekoukkuun, kun yritti keksiä sairauksia, ettei tarvitse omaa yritystään hoitaan.
Lopulta olin suuren perheen äiti, joka hoiti miehen yritystä, eikä rahaa siitä tullut minulle lainkaan. Elettiin kirjaimellisesti lapsilisillä..
Lopulta tuli apu vanhimman lapsen yrityksen kautta ja sitten sain erottua miehestä. Lapsista hän otti yhden, sen joka oli valmis haukkumaan ja parjaamaan minua koko ajan. Minulle jäi loput.
Nyt olen aloittamassa koulua ja joka päivä todistan itselleni, etten ole täysi nolla, eikä minua tarvitse kenenkään hävetä..
Exä elää nykyään yksin ja harrastaa..koko sielullaan. Ei käy töissä, yritys on myyty ja nyt saa toimeentulonsa sosiaalipummina. Naista ei ole löytänyt, eli yhtä hullua kuin minä ei ole olemassa, onneksi.
Jos elämäänne kahlitsee joku ja alistaa teitä, juoskaa..jättäkää kaikki pelastakaa itsenne, eivät nämä koskaan muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi ei ole narsisti, mutta hän ei myöskään rakasta sinua ja siksi käyttäytyy noin. Itsesi vuoksi kannattaa ehdottomasti erota. Ei mitään järkeä pysyä suhteessa, jossa toinen ei välitä sinusta.
Haluatko ap uskoa valheeseen, siis siihen, että mies rakastaa sinua? Ja jos et usko niin miksi olet vapaaehtoisesti miehen kanssa, joka ei rakasta sinua?
Tajusin juuri tämän ketjun ansiosta, että en rakasta miestäni. Hmmm...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa:
Mun mies ei koskaan suoraan suutu mulle asioista, mutta on sitten yllättäen jollain muulla tapaa inhottava. Jos on kiire jonnekin, oikein tahallaan ajaa hitaasti tai alkaa yhtäkkiä puhua vähän vihjaillen muista naisista tai kehua heidän ulkonäköään. Eikös tuo ole tyypillistä narsistista käytöstä? Ei voi sanoa, että mun käytös olisi loukannut hänen tunteitaan, ei koskaan! Saan vain muuten tuntea rangaistuksen nahoissani.
Ei edelleenkään ole narsisti. Inhottava ja ilkeä ihminen sen sijaan tuntuu olevan. Miksi on niin tärkeää, että miehesi olis diagnostisesti sairas? Jos olet jo todennut, että mies on monin tavoin inhottava, niin eikö se riitä eropäätökseen vai mistä on kyse?
Miksi edes luulet, että sun mies rakastaisi sua, ap? Onko kaikki vain itserakkauttasi? Ilkeilen, koska minua ei voi rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Meillä kanssa samantyyppistä. Tää homma menee suurinpiirtein ok, kun mies on palllljon työmatkoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistiksi on helppo leimata ja se on tämänhetken muotisana. Kyseessä voi olla mielenterveysongelma tai jotain muuta, mutta narsisti on näppärä sana kuvaamaan, kuinka erinomaisen paskamainen toinen on. Jos noin tuntee, on parasta erota.. ei tuossa tilanteessa kukaan ole voittaja.
Narsisti nainen on tulinen voiman imijä. Ne paineet, jotka kemiallisesti kasseihin suurina barein ovat kasaantuneet, tyhjenevät sieltä vimeistä pisaraa myöten. Välillä jopa seksikkäästi alipaineena naukaisten.
Kuuma narsisti nainen on tulen palava voiman imijä, jonka kanssa olen ollut sukupuoliyhteydessä. Hän sanoo, minulle munaa nyt ja heti, eikä jätä aikaa miettiä hygienia asioita.
Nämä ovat asioita joita on varmasti vaikea ymmärtää jos ei itse ole elänyt narsistin lähipiirissä. Minulla on menneisyydessä 17 vuoden liitto narsistimiehen kanssa. Nyt jälkikäteen mietin ihmeissäni miten toisen ihmisen voi älykäs narsisti saada uskomaan mitä tahansa, ja uskomaan että kaikki paha mikä tapahtuu, on toisen syytä. Se on jotain uskomatonta ja tapahtuu vähitellen. Exäni mielestä esim.hänen ajautumisemsa talousrikoksiin ( joista en tiennyt mitään), oli minun syyni, koska olin muutaman vuoden kotiäitinä. Hän hallitsi tilejämme-" koska et sinä ämmä rahasta ymmärrä". Menetin luottotietoni hänen vuokseen. Kun olin itsemurhan partaalla hänen uskottomuutensa paljastuttua ( useita seksisuhteita ja rakastuminen puolituttuun, jonka kanssa oli muuttamassa yhteen, pois meidän ja lasten kodista), sekin oli minun syytäni, koska olen niin hankala ihminen. Kun viimein repäisin itseni ja lapseni irti, sain 2 vuotta pelätä henkeni puolesta, hän seuraili, häiriköi, uhkaili, kävi kiinni..olen onnekas että olen hengissä ja tietyllä tavalla hajalla lopun elämääni. Ikinä en tule luottamaan enää kehenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Eikö vituta olla tuollainen elämäänsä hallitsematon toisen armoilla elelevä uhri?
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä? Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua? Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä? 21
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä?
Riippuu mitä kontrollilla tarkoitetaan.
Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua?
Kuvitella ei pelota, koska en ehkä oikein edes osaa kuvitella sellaista tilannetta. Toisaalta on ollut tilanteita, joissa olen joutunut pyytämään apua, mutta enemmänkin lapsuudessa, ei niinkään enää aikuisena.
Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä?
No kyllä kykenen, ja tunnenkin, mutta pääolotilani on hieman masentunut.Mutta olisi kiva saada vastaus siihen mitä mä kysyin.
No, jos haluat vastauksen tuohon vitutuskysymykseen, voin vastata vain omasta puolestani. Vituttaa kyllä, mutta eri syistä kuin luulet. Kun ihminen elää perheessä, elämä ainakin kotioloissa koostuu juuri niin monen ihmisen valinnoista kuin siellä perheessä asuu. Näiden pellejen koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi. Sen jälkeen vituttaa luultavasti se, ettei ehjän perheen hankkiminen lapsille onnistunut kaikesta panostuksesta huolimatta.
Ihmettelen hiukan, että et koskaan tarvitse kenenkään apuja ja neuvoja pienissäkään asioissa, etkä pysty kuvittelemaan sairastuvasi vakavasti tai joutuvasi onnettomuuteen. Vähän huolestuttavaa myös, että et miellä, mitä on kontrollointi. Se on kokonainen ilmiö, joten en ala vääntämään semantiikasta. 21
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta imetään voimat, jos itse annat imeä. Sinun ei tarvitse kannatella yhtään mitään, eikä tarvitse esittää mitään roolia...
Elämä rakentuu SINUN OMISTA valinnoistasi. Itse en rupeaisi kenenkään pelleksi, mutta sinä sitten rupeat. Lakkaa miellittymästä muita ihmisiä ja ala elämään ihan omaa elämääsi.
Vastalause. En ole ap, mutta ymmärrän hyvon hänen tilannettaan.
Minulla on myös räjähdysherkkä mies mies (tasainen tai raivoava, ei edes koskaan iloinen). JOS en kannattelisi tilanteita, niin ilmapiiri kotona kääntyisi silmänräpäyksessä ukkosmyrkyksi ja raivo kohdistuu niin lapsiin kuin minuunkin. Ulkopuolisille mieheni osaa olla ystävällinen ja hyväntuulinen, joten kukaan ei uskoisi puheitani.
Lapset rakastavat kuitenkin isäänsä, eikä mies käytä viinaa, hakkaa tai käy vieraissa. Vaikea tästä on lähteäkään, kun arki sujuu kuitenkin ihan hyvin ja mies on ajallisesti vain harvoin kotona.
Eikö vituta olla tuollainen elämäänsä hallitsematon toisen armoilla elelevä uhri?
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä? Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua? Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä? 21
Tuntuuko sinusta, että haluat tai sinun on välttämätöntä kontrolloida elämääsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä?
Riippuu mitä kontrollilla tarkoitetaan.
Pelottaako sinua kuvitella tilannetta, jota et hallitsisi ja joutuisit pyytämään apua?
Kuvitella ei pelota, koska en ehkä oikein edes osaa kuvitella sellaista tilannetta. Toisaalta on ollut tilanteita, joissa olen joutunut pyytämään apua, mutta enemmänkin lapsuudessa, ei niinkään enää aikuisena.
Miltä sinusta yleensä tuntuu, kykenetkö tuntemaan spontaania iloa, liikutusta, surua, hellyyttä?
No kyllä kykenen, ja tunnenkin, mutta pääolotilani on hieman masentunut.Mutta olisi kiva saada vastaus siihen mitä mä kysyin.
No, jos haluat vastauksen tuohon vitutuskysymykseen, voin vastata vain omasta puolestani. Vituttaa kyllä, mutta eri syistä kuin luulet. Kun ihminen elää perheessä, elämä ainakin kotioloissa koostuu juuri niin monen ihmisen valinnoista kuin siellä perheessä asuu. Näiden pellejen koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi. Sen jälkeen vituttaa luultavasti se, ettei ehjän perheen hankkiminen lapsille onnistunut kaikesta panostuksesta huolimatta.
Ihmettelen hiukan, että et koskaan tarvitse kenenkään apuja ja neuvoja pienissäkään asioissa, etkä pysty kuvittelemaan sairastuvasi vakavasti tai joutuvasi onnettomuuteen. Vähän huolestuttavaa myös, että et miellä, mitä on kontrollointi. Se on kokonainen ilmiö, joten en ala vääntämään semantiikasta. 21
"koukku muodostuu siitä, että he käyvät kauppaa ja uskottelevat valintojensa muuttuvan, kunhan puoliso vain muuttaa jotain muuta vastineeksi. Sitten vastine ei kelpaa tai riitä tai käytös muuttuu, mutta vain viikoiksi tai kuukausiksi. Ehjän perheen leikkiminen loppuu, kun neuvottelut kariutuvat. Neuvottelu vituttaa ja sen jälkeen se, että kaikki käytännön asiat perheen purkamiseksi jäävät "uhrin" tehtäväksi omien hommien ja lasten lisäksi."
*
En oikein ymmärtänyt...?
Ymmärrän kylla mitä kontrolloinnilla tarkoitetaan, mutta en voi tietää, mitä tarkoitit, koska kontrollointia on monen tasoista.
Vakavasti sairastuminen tai onnettomuuteen joutuminen, jos ne eivät olisi minun valintojani (kuten eivät olisikaan) niin miksi minä niitä pelkäisin? En joutuisi harrastamaan edes itsesyytöksiä sellaisessa tilanteessa, toisin kuin tehdessäni vääriä valintoja. Luotan, ettei minun onnettomuuteen joutuessani tai jos sairastuisin vakavasti tarvitse edes erityisemminen erikseen pyytää apua, kyllä sitä saa.
Alue: Aihe vapaa
En ole tuo, jolta kysyit, mutta meillä se sana tosiaan voi olla mitä tahansa. Kerran sanoin "sun äiti" sen sijaan, että olisin viitannut etunimellä, siitä veti herneet nenään, oli hänen mielestään tahallinen ilkeydenosoitus ilman muuta. Ja tämä sama ihminen mainitsi minun äitini vain rumilla lisänimillä, kuten "se korppikotka" tai "se lohikäärme", kunnes sain voimaa suuttua ja kielsin. Ja äitiänihän hän vihaa, koska äitini on nähnyt, millainen pompottaja hän on. Tunne ei ole molemminpuolinen. Äitini on vähän maalainen, mutta muuten ihan normaali ihminen, ei ole muita vihamiehiä hänellä.
Ja väärä äänensävy tai kasvojen ilme (siis väsynyt) on silkkaa veetuilua ja hyökkäys häntä kohtaan. Ja tahallaan tehdään hänen elämästään me muut perheenjäsenet kurjaa, jos ei voida lähteä joka paikkaan ex tempore, minne vain hän keksii jonain päivänä haluta. Ja ei aina voida, jos on muuta sovittu tai tiskit ja pyykit pyörimässä.
Ja, kuten yksi tässä ketjussa jo kuvaili, meilläkin on vaikea pysyä perässä, mikä versio todellisuudesta on menossa. Onkos se nyt vannoutunut vege (kuin minä) vai pihvinsyöjä tänään, ja tämä on aika huvittava esimerkki, koska ihan sama juttu oli tuntemallani oppikirjanarsulla, joka oli esiintyvässä ammatissakin "olen vege, mutta syön vain nyt tässä tämän kerran tätä kebabia". Ihmettelin joskus alussa tätä, siis versioiden kirjoa, mutta kuulemma oli tarpeellista mukautumista kulloiseenkin seuraan ja huomaavaisuutta, minä vain olin käsittänyt väärin.