Lue keskustelun säännöt.
Millainen oli nuoruutesi elämän- ja maailmannäkemys?
08.04.2016 |
Miten käsitykset ovat muuttuneet matkan varrella? Minkä ikäinen olet nyt? Itse aloin seuraamaan maailman menoa teini-ikäisenä, samaan aikaan masensi kaikki pahuus mitä uutisista sai lukea ja kuitenkin samaan aikaan oli hirveä elämännälkä ja halusin sulkea kaiken negatiivisen pois mielestä. Pakenin todellisuutta ja elin jonkinlaisessa kuplassa useita vuosia. Kunnes se kupla puhkesi hetkessä. Tavoittelin mahdottomuuksia, ja nykyisin on tyytyminen melko tylsään arkielämään, työ- ja koulustressiä pitkälti, toki aina suunnittelen jotain pientä mukavaa mutta toinen juttu jaksanko toteuttaa sitä. Täytän tänä vuonna 26, toki olen vieläkin nuori mutta en enää sellainen niin hyväuskoinen ja täynnä elämän toivoa kuin joskus. Mutta se ei tosiaan sulje pois sitä etteikö voisi nauttia mistään elämässä. Se nuoruuden elämäntoivo oli vain jotain niin suurempaa... kaikkien haaveiden toteutumisen suunnittelua ja odottelua. Voi sitä aikaa.
Kommentit (6)
Itselläni oli paljon samaa kuin sinulla. Olin kuitenkin todella hyväuskoinen ja naiivi. Sitten tapasin erään häiriintyneen ihmisen parikymppisenä, josta olen jo päässyt jotenkin yli, mutta elämä tuntuu tätänykyä raskaammalta, maailmankatsomus muuttui synkemmäksi, vaikka edelleen se on jonkin verran toiveikas. En tiedä muuttuiko se vain realistisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vaikea perhetausta, ja vietin teini-ikäni haaveillen hyvästä ja mahdollisuuksia täynnä olevasta elämästä aikuisena. Ajattelin, että kunhan pääsen muuttamaan pois kotoa, rupean parantamaan omaa ja muiden elämää, ja matkustelen mahdollisimman paljon. Sitä olen osittain tehnytkin, mutta nyt 25-vuotiaana elämä on kuitenkin muuta kuin olin teininä ajatellut. Pätkätöissä pikkukaupungissa asuen, haaveet ovat luokkaa "kunpa saisin edes itseni elätettyä".
Nuorena käsitykseni maailmasta ja elämästä oli hyvin idealistinen, optimistinen ja hyvin suvaitsevainen muita kulttureja kohtaan.
Kuvittelin että aikuisena olisi helppoa, opiskelu yliopistossa olisi lähes yhtä helppoa kuin lukiossa, asiat kulkisivat omalla painollaan eteen päin, enkä missään tapauksessa syrjäytyisi ja erakoituisi.
Teininä ja parikymppisenä olin kunnianhimoisempi, suunnittelin eteneväni korkealle ja havittelin jotain "menestystä".
Nykyisin nautin, kun ei ole liikaa vastuuta ja saa elää aika tavallista elämää, laskut maksettua ja välillä tehtyä jotain erityismukavaa (lähinnä matkustelua).
Tärkeintä on, että itse ja läheiset on onnellisia eikä ole puutetta mistään.
Maailmankuva muuten säilynyt samana, välillä ahdistaa epävarma maailmantilanne ja etenkin lapsiin kohdistuva pahuus (ihmiskauppa, lapsibordellit, väkivalta jne), mutta en mieti niitä asioita niin paljoa, että oma onnellisuus ja kyky nauttia pienistä asioista kärsisi.
Henkilökohtaisessa elämässä ainoat muutokset oikeastaan tapahtunut ja juuri tuossa asiassa mistä kirjoitinkin, eli nuorempana ajattelin saavutuskeskeisesti, nykyään onnellisuus ja harmonia tärkein.
Nyt olen 28v.
Uppista kunhan et kuppista