Lue keskustelun säännöt.
Täällä 20v äiti vastaa kasvatuksellisiin kysymyksiin!
07.04.2016 |
Olen marraskuussa 2v täyttäneen pojan äiti. :) Minulta saa kysyä tähän hetkeen liittyviä kasvatuksellisia asioita tai miten aion tulevaisuudessa poikani kasvattaa! Toiveissa myös myöhemmin toinen lapsi, sitten on lapsiluku täynnä.
Kommentit (38)
Pitääkö lasten mielestäsi käydä urheilu-, soitto- tai vastaavissa harjoituksissa kasvaakseen tasapainoisesti? Entä mikä on sopiva aloitusikä sellaisille? Aiotko kuljettaa lasta autolla niihin? Oletko valmis osallistumaan itse esimerkiksi urheiluseuran talkoisiin varmistaaksesi lapsesi harrastamisen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap, ja kauhistukset näille väkivaltaa normalisoiville vanhemmille. Jos työpaikalla ei ole okei lyödä tai antaa luunappia Jarmolle joka syö sun eväät, niin miksi ihmeessä lasta saisi lyödä tai rangaista luunapilla?
Minä olen lapsena saanut piiskaa ja luunappia, en tietenkään tykännyt, mutta en kyllä traumatisoitunutkaan. Siitä huolimatta en ole sitä mieltä, että se o mikään "kasvatus"keino.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan fyysisellä väkivallalla, koskaan!
Miksi ei?
No mietippä itsekin. Entä jos kaikki aikuisetkin rupeis neuvomaan toinen toistaan aina väkivallalla kun joku tekee jotain väärin? Saako sillä, että lyö toista turpaan niin taottua järkeä päähän? Ei, se on ennemmin tyhmää... Kyllä keskustelun pitää riittää, ei kehenkään saa väkisin kiinni käydä!
Ei keskustelu useinkaan riitä lasten kanssa (kuten ei monen aikuisenkaan). Jankkaat ja jankkaat, mutta lapsi vaan innostuu tai provosoituu enemmän kun huomaa, ettei sinulla ole tahtoa tai kykyä pakottaa häntä tottelemaan. Jo pieni lapsi tajuaa sen, jos äidin tai isän puheet voi päästää vaan menemään yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Se on sitten eri juttu, jos käyttää tarpeettoman kovaa rankaisua vaikka kyseinen lapsi tottelisi vähemmälläkin.
Minkä takia kukaan ihminen pitäis pakottaa mihinkään? Eikö se oo sinusta aika ilkeetä.. Kyllä ihmisellä on oikeus ilmaista vapaata tahtoaan, oli sitten lapsi tai aikuinen.. Ei sitä saa väkisin tukahduttaa.
Sitten jos se keskustelu ei riitä, niin on näitä muitakin vaihtoehtoja. Kotiaresti, tavaroiden takavarikointi, kivojen menojen peruminen yms...
Ja kukapa sen loppujen lopuksi tietää ja määrää, että miten kukin tottelee? Esimerkiksi mulla on itsepäinen pää, mutta lämmin sydän. Joten kun en totellu, niin ukki ja mummo veti mua turpaan, en saanu toteuttaa vapaata tahtoani ja taas siitä turpaan vetämisestä minun lämmin sydän särky... Mitä hyvää tässä siis loppujen lopuksi oli?????
Kavereiden perheissä toimittiin just ihan eri tavalla, oli kotiarestia yms. Niin minäkin mielummin toivon et mut ois kasvatettu.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos lapsi on sellanen et se siitä huolimatta jatkaa jopa pahemmin tuhmuuksien tekemistä, niin lapsi joka kerta laitetaan 5 minuutiks sinne nurkkaan hiljaa seisomaan ja toistetaan niin kauan, ennen kun viesti menee perille! Vaikka tää pitäis tehdä 100 kertaa, niin se tehdään. Vanhempi ei saa tässä asiassa antaa periksi, vaan pitää näyttää että vanhemmat on siellä kotona pomoja .
Mikä on suhtautumisesi siihen tietoon, että kaikki keinot eivät toimi kaikkiin lapsiin, vaikka niitä toistaisi miten monta kertaa tahansa? Eli on yleensä järkevää melko pian vaihtaa keinoa (olettaen siis, että kyseiseen asiaan on ihan käytännössä mahdollista reagoida usemmalla kuin yhdellä tavalla) jos yksi keino ei tunnu toimivan?
Itse väittäisin oman kokemukseni pohjalta, että ehkä 2/3 lapsista reagoi hyvin juuri tuohon mainitsemaasi keinoon, mutta lopuista osa vain jossain määrin ja tietyn vähemmistön käytös vain pahenee sen seurauksena, eli eivät voisi vähempää välittää. Yleensä sen huomaa aika äkkiä, mikä toimii juuri jonkun tietyn lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap, ja kauhistukset näille väkivaltaa normalisoiville vanhemmille. Jos työpaikalla ei ole okei lyödä tai antaa luunappia Jarmolle joka syö sun eväät, niin miksi ihmeessä lasta saisi lyödä tai rangaista luunapilla?
Ethän sinä myöskään laittaisi sitä työkaveria arestiin tai takavarikoisi sen kännykkää, vaikka se söisikin sinun evääsi. Etkä toisaalta pakottaisi tarvittaessa oikeuslaitoksen kautta lastasi korvaamaan luvatta jääkaapista syömiänsä ruokia.
Aikuisten ja lasten kohdalla nyt on vaan eri keinot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia kukaan ihminen pitäis pakottaa mihinkään? Eikö se oo sinusta aika ilkeetä.. Kyllä ihmisellä on oikeus ilmaista vapaata tahtoaan, oli sitten lapsi tai aikuinen.. Ei sitä saa väkisin tukahduttaa.
Kyllähän yhteiskunnassa on säännöt ja auktoriteetit, joita pitää vaan totella. Lapselle se auktoriteetti on vanhempi tai vaikka päiväkodin hoitaja (joita pitää opetella tottelemaan), ja aikuisilla ihmisillä sitten muut tahot. Jos lapsi ei opi tätä asetelmaa pienestä pitäen niin ongelmia on tiedossa, kun joutuu lyömään päätään seinään pikkuisen myöhemmällä iällä sen tottelemisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kolmen äiti kirjoitti:
45-vuotias, kolmen lapsen äiti kysyisi miten luulet että reagoit kun lapsi huutaa ensimmäistä kertaa että vihaa sinua?
Se varmasti tuntuu todella pahalle, mutta yritän niellä kiukkuni ja suruni ja ymmärrän että hän on lapsi vielä, keskeneräinen ihminen, joka osoittaa mieltään ja ei välttämättä tarkota kaikkea niin kirjaimellisesti mitä sanoo.
Et siis yrittäisi estää lasta jatkossa sanomasta, että vihaa sinua?
Omien havaintojeni pohjalta on olemassa periaatteessa kolmenlaista suhtautumista tuollaiseen käytökseen. Ensinnäkin vanhempi saattaa hiljaa hyväksyä sen, että lapsi sanoo niin eikä oikeastaan puutu siihen. Toisena vaihtoehtona lapselle saatetaan kyllä sanoa, että se on rumaa tms. mutta asia jätetään kuitenkin sikseen. Kolmantena vaihtoehtona asiaan puututaan voimakkaasti, eli vastaavaan nimittelyyn on nollatoleranssi ja jokaisesta tapauksesta seuraa pitkä puhuttelu ja suun pesu saippualla tai muu rangaistus.
En tietenkään estäisi sanomasta että vihaa mua?? On ihmisellä oikeus purkaa omia tunteitaan. Onhan mullakin ihmisiä joita mä vihaan tai kun on ollut ystävien kanssa riitoja, olen tunnekuohuissa saattanut sanoa et ai että mä VIHAAN sua ! ja se on ihan normaalia. Sitten kun tunnekuohut on rauhottunu, niin asioista voidaan keskustella ja voi pyytää anteeksikin ja sanoa että emmä sillon niin kirjaimellisesti niitä mun sanoja tarkottanu, mua vaan suututti tosi paljon... Ensinnäkään myös jos sanoo vihaavansa toista, niin se ei ole nimittelyä ! Se jos minä rupean taas puolestaan sanomaan että sinä oot ruma, läski, idiootti, lehmä, kusipää..... Niin se on nimittelyä. Se jos sanoo vaan vihaavansa jotain ihmistä, on TOTEAMUS. Ja varmasti mäkin lapselle sanoisin että et sinä nyt tasantarkalleen noita sanoja tarkota, että sua nyt vaan suututtaa niin kovasti, kyllä me oikeasti molemmat rakastetaan toisiamme ja tuommonen että sanot vihaavas mua, tuntuu äidistä todella pahalle... Niin se ei oo mitään asioiden sikseen jättämistä, vaan sillon niihin on puututtu, koska se vihaamis kommentti on otettu huomioon! .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kolmen äiti kirjoitti:
45-vuotias, kolmen lapsen äiti kysyisi miten luulet että reagoit kun lapsi huutaa ensimmäistä kertaa että vihaa sinua?
Miksi pitäisi olettaa lapsen huutavan tuollaista? Ei meillä ainakaan ole kukaan huutanut enkä kyllä aikoinaan itsekään..
Vierailija kirjoitti:
Mitä teet kun esimurkku viettää kaiken aikansa aamusta iltaan tietokoneella tai pelikoneella?
Otan pois ne ja sanon että nyt pitää tehdä muutakin. Kuten, että onkos läksyt kunnossa? ja lähdeppäs ulos vaikka kavereiden kanssa tai käymään lenkillä! Tai mee vaikka kentälle potkii palloa tai pelaamaan jääkiekkoa. Se tekis hyvää sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kolmen äiti kirjoitti:
45-vuotias, kolmen lapsen äiti kysyisi miten luulet että reagoit kun lapsi huutaa ensimmäistä kertaa että vihaa sinua?
Se varmasti tuntuu todella pahalle, mutta yritän niellä kiukkuni ja suruni ja ymmärrän että hän on lapsi vielä, keskeneräinen ihminen, joka osoittaa mieltään ja ei välttämättä tarkota kaikkea niin kirjaimellisesti mitä sanoo.
Et siis yrittäisi estää lasta jatkossa sanomasta, että vihaa sinua?
Omien havaintojeni pohjalta on olemassa periaatteessa kolmenlaista suhtautumista tuollaiseen käytökseen. Ensinnäkin vanhempi saattaa hiljaa hyväksyä sen, että lapsi sanoo niin eikä oikeastaan puutu siihen. Toisena vaihtoehtona lapselle saatetaan kyllä sanoa, että se on rumaa tms. mutta asia jätetään kuitenkin sikseen. Kolmantena vaihtoehtona asiaan puututaan voimakkaasti, eli vastaavaan nimittelyyn on nollatoleranssi ja jokaisesta tapauksesta seuraa pitkä puhuttelu ja suun pesu saippualla tai muu rangaistus.
En tietenkään estäisi sanomasta että vihaa mua?? On ihmisellä oikeus purkaa omia tunteitaan. Onhan mullakin ihmisiä joita mä vihaan tai kun on ollut ystävien kanssa riitoja, olen tunnekuohuissa saattanut sanoa et ai että mä VIHAAN sua ! ja se on ihan normaalia. Sitten kun tunnekuohut on rauhottunu, niin asioista voidaan keskustella ja voi pyytää anteeksikin ja sanoa että emmä sillon niin kirjaimellisesti niitä mun sanoja tarkottanu, mua vaan suututti tosi paljon... Ensinnäkään myös jos sanoo vihaavansa toista, niin se ei ole nimittelyä ! Se jos minä rupean taas puolestaan sanomaan että sinä oot ruma, läski, idiootti, lehmä, kusipää..... Niin se on nimittelyä. Se jos sanoo vaan vihaavansa jotain ihmistä, on TOTEAMUS. Ja varmasti mäkin lapselle sanoisin että et sinä nyt tasantarkalleen noita sanoja tarkota, että sua nyt vaan suututtaa niin kovasti, kyllä me oikeasti molemmat rakastetaan toisiamme ja tuommonen että sanot vihaavas mua, tuntuu äidistä todella pahalle... Niin se ei oo mitään asioiden sikseen jättämistä, vaan sillon niihin on puututtu, koska se vihaamis kommentti on otettu huomioon! .
Mutta mieti mitä siitä seuraa, jos lapsi oppii, että on ok sanoa kaikki tunteensa ääneen toiselle ihmiselle? Sitten se sanoo varmaan myös kaverilleen, kaverin vanhemmalle, kaupan tädille, päiväkodin tädille, naapurin sedälle ym että vihaa näitä? Sillä seurauksella, että välit menevät poikki, kun ne ihan oikeutetusti ottavat sen loukkauksena.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö lasten mielestäsi käydä urheilu-, soitto- tai vastaavissa harjoituksissa kasvaakseen tasapainoisesti? Entä mikä on sopiva aloitusikä sellaisille? Aiotko kuljettaa lasta autolla niihin? Oletko valmis osallistumaan itse esimerkiksi urheiluseuran talkoisiin varmistaaksesi lapsesi harrastamisen?
Ei tarvitse käydä, ei ole pakko harrastaa jos ei huvita. Sopiva aloitusikä harrastuksille ois 7v. Mielelläni kuljettaisin lasta autolla harrastuksiin. Olen valmis osallistumaan talkoisiin jos mulla riittää vain aikaa, tällä tarkoitan sitä että omat työasiat kuitenkin pitää hoitaa ensin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap, ja kauhistukset näille väkivaltaa normalisoiville vanhemmille. Jos työpaikalla ei ole okei lyödä tai antaa luunappia Jarmolle joka syö sun eväät, niin miksi ihmeessä lasta saisi lyödä tai rangaista luunapilla?
Minä olen lapsena saanut piiskaa ja luunappia, en tietenkään tykännyt, mutta en kyllä traumatisoitunutkaan. Siitä huolimatta en ole sitä mieltä, että se o mikään "kasvatus"keino.
Näinhän se on! :) mä rakastan lastani, eikä rakkautta näytetä lyömällä toista. Ei parisuhteessa, eikä muissakaan ihmissuhteissa. Se että haluaa toiselle pelkkää hyvää, osoitetaan ihan eri keinoin!!!
Vierailija kirjoitti:
Mitä teet, jos lapsesi kieltäytyy lähtemästä leikkipuistosta kotiin?
a) neuvottelet, neuvottelet ja vielä kerran neuvottelet lapsen kanssa, vaikka siihen menisi tunti
b) neuvottelet jokusen minuutin ja sen jälkeen talutat/kannat lapsen pois paikalta
c) talutat/kannat välittömästi lapsen pois paikalta, "jos et tottele, niin tehdään sitten näin"
d) ennakoit lähtöä ilmoittamalla lapselle 10, 5 ja 2 minuutin varoajat lähtöön. Jos lapsi ei lähde pyydettäessä eikä muistutus lähtösopimuksesta auta, kannat lapsen puistosta kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos lapsi on sellanen et se siitä huolimatta jatkaa jopa pahemmin tuhmuuksien tekemistä, niin lapsi joka kerta laitetaan 5 minuutiks sinne nurkkaan hiljaa seisomaan ja toistetaan niin kauan, ennen kun viesti menee perille! Vaikka tää pitäis tehdä 100 kertaa, niin se tehdään. Vanhempi ei saa tässä asiassa antaa periksi, vaan pitää näyttää että vanhemmat on siellä kotona pomoja .
Mikä on suhtautumisesi siihen tietoon, että kaikki keinot eivät toimi kaikkiin lapsiin, vaikka niitä toistaisi miten monta kertaa tahansa? Eli on yleensä järkevää melko pian vaihtaa keinoa (olettaen siis, että kyseiseen asiaan on ihan käytännössä mahdollista reagoida usemmalla kuin yhdellä tavalla) jos yksi keino ei tunnu toimivan?
Itse väittäisin oman kokemukseni pohjalta, että ehkä 2/3 lapsista reagoi hyvin juuri tuohon mainitsemaasi keinoon, mutta lopuista osa vain jossain määrin ja tietyn vähemmistön käytös vain pahenee sen seurauksena, eli eivät voisi vähempää välittää. Yleensä sen huomaa aika äkkiä, mikä toimii juuri jonkun tietyn lapsen kanssa.
En enää muuta sano kuin totean vaan että väkivalta ei ole oikein IKINÄ! Sitten jos lapsi on ihan mahdoton, että ei millään usko vanhempia ja sotkee entistä pahemmin asiansa, lastensuojelu on vihoviimeinen keino. Menee kokeilemaan vaikka kuukaudeksi perhekodissa asumista, niin saattaa tulla äkkiä ikävä kotiin. Siellä on niin kova kuri.
Sun ap on vähän vaikea vastata, kun ei ole kokemuspohjaa. Vastauksesi ovat suoraan sanoen typeriä. Tule vastaamaan palstalle sitten, kun äitiyttä on takana mielummin 10 vuotta.
Minäkin kirjoitin joskus aikanaan joulun alla keskustelupalstalle, kun esikoinen oli vajaan vuoden, että minä ainakin opetan lapsen tykkäämään jouluruoista. Joku kanssapalstalija hymisteli. No, söihän se 6 kk ikäisenä laatikoita ihan mielissään, mutta ei ole jouluruoat kelvanneet moneen vuoteen, ikään nyt 12-v.
Vierailija kirjoitti:
Tule vastaamaan palstalle sitten, kun äitiyttä on takana mielummin 10 vuotta.
Ei pelkkä äitiys opeta paljoakaan, kun joka lapsi on erilainen. Sitten kun voi lisäksi sanoa hoitaneensa kohtuu pitkän aikaa vaikka sataa eri lasta voi jo sanoa tietävänsä asioista jotain.
B.