Kirjoitanko kirjeen miehelle asiasta josta en itkemättä pysty keskustelemaan?

Kirjoita ihmeessä. Kirjeessä on muutenkin helppo lähestyä perustellusti (itselleen ja toiselle) ja rauhallisesti. Riitatilanteissa olen ehdottanut paria ystävääni kokeilemaan kirjeen kirjoittamista puolisoilleen. Toinen antoi kirjeen ja toinen otti kirjeen keskusteluun mukaansa, kummallakin toimivaa vaikka tilanteet oli heillä erilaiset.

Riippuu ihan kirjeen saajasta ja tilanteesta. Eron uhatessa aika harva enää vaivautuu lukemaan itkuisia selvityksiä, mutta voi viesti joskus mennäkin perille kirjoitettuna.

:D tulee mieleen sen kummelin, "MIKSI TEIT SEN!" sketsi..

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan kirjeen saajasta ja tilanteesta. Eron uhatessa aika harva enää vaivautuu lukemaan itkuisia selvityksiä, mutta voi viesti joskus mennäkin perille kirjoitettuna.

Ihan eroa tässä en ole vielä puuhaamassa mutta ei sekään ihan poissuljettu vaihtoehto ole ellei tilanne yhtään muutu.

ap

Voit kirjoittaa, jos toinen on sellainen ihminen, joka suhtautuu siihen asiallisesti ja oikeasti haluaa tietää, miltä sinusta tuntuu tai mikä nyt onkin se asia, josta kirjoitat. Muista kuitenkin myös, että kirje on aina kirjallinen "todistekappale", jos ilmaiset jonkin asian väärin niin se voidaan kääntää sinua vastaan.

"Rakas avio mies, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Jos vielä kerran jätät pöntön ringin ylös, niin minä lähden Uolevin matkaan, Uolevi on herras mies eikä koskaan jätä rinkiä ylös".

Kirje on ihan hyvä idea, mutta en ymmärrä, mitä se itku haittaa keskustellessa. Sen kun itket vaan, vaikka huutoitkua, mutta älä poistu paikalta. Jonkun aikaa itkettyäsi pystyt varmasti taas jatkamaan juttelua. Sinun on hyvä käydä niitä tunteita läpi, jotka sinussa tuon lohduttoman itkun aiheuttaa. Varmasti pystyt jossain vaiheessa puhumaan tuosta asiasta itkemättäkin, kun olet nuo tunteet käsitellyt kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Kirje on ihan hyvä idea, mutta en ymmärrä, mitä se itku haittaa keskustellessa. Sen kun itket vaan, vaikka huutoitkua, mutta älä poistu paikalta. Jonkun aikaa itkettyäsi pystyt varmasti taas jatkamaan juttelua. Sinun on hyvä käydä niitä tunteita läpi, jotka sinussa tuon lohduttoman itkun aiheuttaa. Varmasti pystyt jossain vaiheessa puhumaan tuosta asiasta itkemättäkin, kun olet nuo tunteet käsitellyt kunnolla.

Juontaa varmaan lapsuudesta, mun itkuni oli ivan ja pilkan aihe.( no niin, nyt se taas vänisee)

Menetän itkiessäni jotenkin kasvoni ja itseni/tilanteen hallinnan. Menetän kasvoni myös ihan kirjaimelliseti; olen tulipunainen, silmät kuin tomaatit, luomet turvoksissa ja naama räässä. nenä menee tukkoon, korvat lukkoon enkä oikeasti pysty enää puhumaan tai ainakaan kukaan ei saa mitään selvää.

ap

Riippuu miehestäsi. Meillä kirjeiden kirjoittaminen toimi erittäin hyvin, kun liittomme oli erittäin huonossa kunnossa. Keskustelut menivät helposti riitelyksi ja syyttelyksi. Kun kirjoitti kirjettä, tuli enemmän mietittyä mitä sanoo ja sai myös rauhassa lukea mitä toinen on asiasta mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirje on ihan hyvä idea, mutta en ymmärrä, mitä se itku haittaa keskustellessa. Sen kun itket vaan, vaikka huutoitkua, mutta älä poistu paikalta. Jonkun aikaa itkettyäsi pystyt varmasti taas jatkamaan juttelua. Sinun on hyvä käydä niitä tunteita läpi, jotka sinussa tuon lohduttoman itkun aiheuttaa. Varmasti pystyt jossain vaiheessa puhumaan tuosta asiasta itkemättäkin, kun olet nuo tunteet käsitellyt kunnolla.

Juontaa varmaan lapsuudesta, mun itkuni oli ivan ja pilkan aihe.( no niin, nyt se taas vänisee)

Menetän itkiessäni jotenkin kasvoni ja itseni/tilanteen hallinnan. Menetän kasvoni myös ihan kirjaimelliseti; olen tulipunainen, silmät kuin tomaatit, luomet turvoksissa ja naama räässä. nenä menee tukkoon, korvat lukkoon enkä oikeasti pysty enää puhumaan tai ainakaan kukaan ei saa mitään selvää.

ap

Kuulostat ihan minulta :) Tai, no en muista että lapsena olisi pilkattu itkemisestä. Mutta inhoan sitä että tilanne ei ole enää hallinnassani ja muut näkevät minut heikoimmillani. Ole siinä sitten vakuuttava. Yleensä käy vielä niin että vastapuoli ei sano mitään ja katsoo vaan joten alkaa itkettää vielä enemmän. Se on kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirje on ihan hyvä idea, mutta en ymmärrä, mitä se itku haittaa keskustellessa. Sen kun itket vaan, vaikka huutoitkua, mutta älä poistu paikalta. Jonkun aikaa itkettyäsi pystyt varmasti taas jatkamaan juttelua. Sinun on hyvä käydä niitä tunteita läpi, jotka sinussa tuon lohduttoman itkun aiheuttaa. Varmasti pystyt jossain vaiheessa puhumaan tuosta asiasta itkemättäkin, kun olet nuo tunteet käsitellyt kunnolla.

Juontaa varmaan lapsuudesta, mun itkuni oli ivan ja pilkan aihe.( no niin, nyt se taas vänisee)

Menetän itkiessäni jotenkin kasvoni ja itseni/tilanteen hallinnan. Menetän kasvoni myös ihan kirjaimelliseti; olen tulipunainen, silmät kuin tomaatit, luomet turvoksissa ja naama räässä. nenä menee tukkoon, korvat lukkoon enkä oikeasti pysty enää puhumaan tai ainakaan kukaan ei saa mitään selvää.

ap

Kuulostat ihan minulta :) Tai, no en muista että lapsena olisi pilkattu itkemisestä. Mutta inhoan sitä että tilanne ei ole enää hallinnassani ja muut näkevät minut heikoimmillani. Ole siinä sitten vakuuttava. Yleensä käy vielä niin että vastapuoli ei sano mitään ja katsoo vaan joten alkaa itkettää vielä enemmän. Se on kamalaa.

Minä taas en tuossa tilanteessa kestä myötätuntoa. Taidan olla aika ongelmakimppu(ja vielä vaihdevuodetkin)

Älä saatana!!!mun yks ystävä kirjoittaa miesystävilleen 3-4 sivun tilityksiä ja ne tajuaa ottaa hatkat viimeistään siinä vaiheessa.

Minkälaisesta asiasta on kyse? Minkälainen miehesi on? Mun mies tietää, että itken helposti ja olen sen hänelle sanonut, ja etten tosiaankaan käytä itkua aseena tai sympatian kerääjänä, vaan olen vaan yliherkkä. Kyllä hän ymmärtää ja voin hyvin keskustella asioista vaikka välillä itkenkin. En itse tykkää siitä yhtään, että menetän itseni hallinnan ja joudun kasaamaan itseäni. Mutta pikku hiljaa koitan oppia tasaisuuteen...

Joskus asiat ei vaan keskustelemalla parane.

Puhun siis omasta parisuhteestani. Mies olisi halunnut vielä antaa minulle luettavaksi päiväkirjansa, jotta ymmärtäisin miten olen häntä loukannut ja miten voisin vielä muuttaa käytöstäni.

Kieltäydyin tästä kunniasta, koska hän ei nähnyt omassa käytöksessään mitään korjaamisen varaa. Mun näkökulmasta siinä vaiheessa olin itse tehnyt jo kaikkeni ja venynyt niin pitkälle kuin pystyin.

Mies myös videokuvasi, kun yritin itkien selittää asioita ja saada sotkujamme selvitettyä. Se oli ihan absurdi tilanne, ja voi olla että saikin hyvää kuvaa hysteerisestä naisesta, kun itseäkin alkoi tilanne hihityttää ja tyrskin ja pärskin siinä itkun keskellä hullua naurua.

Musta tuntuu, että miehes kyllä tietää, mitä yrität sanoa, mutta ei reagoi/toimi haluamallasi tavalla. En näe kauhean hedelmällisenä jankata ja jankata samaa asiaa. 

Mieluummin käytte asian kerran terapeutin luona läpi, jolloin voit olla varma, että asiasi on mennyt perille. Sen jälkeen odottelet, mitä mies tekee. Ja jos ei tee mitää, niin joko siedät tilanteen tai pakkaat kimpsusi. 

Minä luulin, että kun asian sanoo riittävän selvästi, niin toinenkin tajuaa. Tajusi se. Ei vain nähnyt asiaa kuten minä. En pakannut kimpsujani, mutta päätin taipua siinä. Ihan hyvä päätös. En minäkään ole täydellinen.

14, miksi ihmeessä annoit miehesi kuvata sinua kun yrität selvittää vakavia asioita? Itse olisin kyllä miehen kameraa kaivaessa esiin todennut, että voi työntää sen ahteriinsa...