Voiko akateemisen naisen ja duunarimiehen suhde onnistua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun tuo on ongelma naisille. Jos mies on akateeminen ei ongelmaa. Ilmeisesti akateemiset miehet eivät tarvitse egonsa pönkittämiseen akateemista naista.

Samaa mietin, että tiedän monia, monia pareja joissa mies on akateeminen älykkötyyppi ja nainen ei korkeasti koulutettu eikä erityisen älyllisistä asioista kiinnostunutkaan. Mutta ei näissä pariskunnissa asia kumpaakaan tunnu haittaavan. Nainen katselee ihaillen miestä ylöspäin, ja mies nauttii siitä. Mies taas nauttii siitä kun nainen on sosiaalinen ja iloinen ja lämmin ihminen, sellainen äitityyppi. Ei tunnu ollenkaan kaipaavan syvällistä keskusteluseuraa joka ymmärtäisi sivistyssanoja tai omaisi paljon yleistietoa. 

Tässä ero onkin ns perinteiseen suuntaan. Sillä ON merkitystä seksuaalisen jännitteen ja romantiikan kannalta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun tuo on ongelma naisille. Jos mies on akateeminen ei ongelmaa. Ilmeisesti akateemiset miehet eivät tarvitse egonsa pönkittämiseen akateemista naista.

Samaa mietin, että tiedän monia, monia pareja joissa mies on akateeminen älykkötyyppi ja nainen ei korkeasti koulutettu eikä erityisen älyllisistä asioista kiinnostunutkaan. Mutta ei näissä pariskunnissa asia kumpaakaan tunnu haittaavan. Nainen katselee ihaillen miestä ylöspäin, ja mies nauttii siitä. Mies taas nauttii siitä kun nainen on sosiaalinen ja iloinen ja lämmin ihminen, sellainen äitityyppi. Ei tunnu ollenkaan kaipaavan syvällistä keskusteluseuraa joka ymmärtäisi sivistyssanoja tai omaisi paljon yleistietoa. 

Muuten, sivistyssanoja viljelevät kuvittelevat osoittavansa fiksuuttaan, mutta asiahan on päin vastoin.

Eivät osaa suomenkielistä vastinetta.

Niinpä Miksiköhän lääketieteellisiä termejä ei ole suomennettu?

Lääkärit pitävät rahvaan kyynärpään etäisyydellä selittäessään kuolleen kielen termein.

Tämä korostaa Hänen ammattitaitoaan ja herättää ihailua tuulipuvussa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun tuo on ongelma naisille. Jos mies on akateeminen ei ongelmaa. Ilmeisesti akateemiset miehet eivät tarvitse egonsa pönkittämiseen akateemista naista.

Samaa mietin, että tiedän monia, monia pareja joissa mies on akateeminen älykkötyyppi ja nainen ei korkeasti koulutettu eikä erityisen älyllisistä asioista kiinnostunutkaan. Mutta ei näissä pariskunnissa asia kumpaakaan tunnu haittaavan. Nainen katselee ihaillen miestä ylöspäin, ja mies nauttii siitä. Mies taas nauttii siitä kun nainen on sosiaalinen ja iloinen ja lämmin ihminen, sellainen äitityyppi. Ei tunnu ollenkaan kaipaavan syvällistä keskusteluseuraa joka ymmärtäisi sivistyssanoja tai omaisi paljon yleistietoa. 

Muuten, sivistyssanoja viljelevät kuvittelevat osoittavansa fiksuuttaan, mutta asiahan on päin vastoin.

Eivät osaa suomenkielistä vastinetta.

No eipä se nyt siitäkään kerro vaan siitä, että usein opiskeltavissa asioissa käytetään kansainvälisiä ilmaisuja, jotka ihan ok siirtyvät puheeseen. Vai sanotko itse aina myönteinen ja kielteinen etkä koskaan positiivinen ja negatiivinen? Aina kansanvaltainen etkä koskaan demokraattinen? Jne. Eivät ne ole hienostelumuotoja.

Itse olen maisteri koulutukseltani, ja mieheni ei ole päättänyt mitään koulutusta peruskoulun jälkeen. Ollaan oltu yhdessä jo monta vuotta, enkä ikinä mieti koulutustaustojemme eroja. Rakastan miehessäni sitä, että hänellä on niin valtavan hyvä ja suuri sydän, ja hän kykenee tekemään mitä tahansa: rakentamaan saunan, korjaamaan auton, remontoimaan taloa... miehelläni on valtava empatiakyky ja sen lisäksi hän on fiksu, voimme jutella ihan kaikesta. Ei siihen akateemista koulutusta tarvita.

Nuorempana ajattelin, että minulle on tärkeää koulutus, yleissivistys, lukeneisuus, kulttuuritietämys, poliittinen valveutuneisuus jne. Kokemusten myötä olen oppinut arvostamaan sydämen lämpöä, luotettavuutta, tasa-arvoista kumppanuutta ja läheisyyttä. Oikean ihmisen tekemänä yhdyssanavirheetkin ovat melko suloisia.

Itse aina olen ajatellut sen niin, että korkeasti koulutetuille naisille se koulutus on niin tärkeä, että se kumppani etsitään samalla tavalla ajattelevista miehistä. Onhan tällä palstalla ollut monesti miten nainen(?) miettii, että voiko suhde duunarin kanssa onnistua. Varmaan siinä vaiheessa voi jo todeta suhteen tulevan epäonnistumaan jos tuollaisia täytyy edes miettiä.

Omalla kohdalla voin vain sanoa sen, että koulutettujen ja koulutusta arvostavien ihmisten kanssa jutut kohtaa vielä vähemmän kuin ihmisten kanssa yleensä, huumorit ei osu yksiin, kiinnostuksen kohteet ei kohtaa, ajatusmaailma ei osu jne. Korkeasti koulutetut naiset ovat kokemusteni mukaan hyvin nuivia ja katsovat kaltaistani ihmistä pitkin nenänvartta. Arvostan heidän tekemäänsä työtä, mutta ihmisinä en juurikaan heistä pidä, ovat ihan liian erilaisia ja moni heistä pitää itseään muiden yläpuolella. Varmasti heissäkin on mukavia ihmisiä, mutta tuskin heistä kovin montaa kiinnostaa kaltaiseni ihminen, joka ei ole menestynyt eikä myöskään tule menestymään elämässään millään osa-alueella, joten ihan turha edes suunnata omia naisverkkojaan niille vesille jos meinaa saalista saada.

Terveisin Naispelko22

Pienen kommentin tähän keskusteluun heittäisin,

Aiemmin oli jo hyvin todettu että ei se koulutus vaan ihminen itsessään. Olen ammattikoululainen, sittemmin AMK ja kohta valmis maisteri. Väheksyntää olen todella kohdannut, no nuo suhteet ovat kyllä nopeasti loppuneetkin kun ihminen itse jäi huomioimatta. Ei tullut käytyä lukiota, kun amis oli helpompi ja sitten tuli liksa, rahakas poikamies elämä ja asuntolaina. Nyt näin vuosien jälkeen en  edelleenkään vaihtaisi pois; sain kauniin vaimon joka ei ollut kiinnostunut ensisijaisesti tutkinnostani, kerkisin tehdä sen verran että perheellä on tulevaisuus turvattu ja nyt kun kiinnostaa rupesin akateemiseksi ilman ulkopuolista painostusta. 

Jaa, saavutanko tuolla jotain muiden silmissä en tiedä, mutta työtä tuo aina vaatii mitä teetkin. Koulutan maistereita työkseni väheksymättä heidän osaamistaan ja arvostan sitä osaamista mikä heillä on, kaiken sen jalostaminen päivittäiseen työskentelyyn vain vie oman aikansa.

En ole koskaan kokenut alentuvani, vaikka seuralaiseni on ollut kylmäkkö tai maisteri; miksi olisin, kun olen kuitenkin ollut se valittu?

"Akateeminen" ei tarkoita tänäpäivänä paljoakaan tässä suhteessa, kuten myöskään "duunari" ei tarkoita automaattisesti sivistymätöntä.

Toki todennäköisyys, että akateemisella on korkeampi sivistystaso, on selvä.

Enemmän vaikuttaa koti ja jonkinverran lapsuuden ystäväpiiri, joka kyllä on pitkälti johdannainen edellisestä?

Jos olet "akateeminen" perheestä, jossa keskusteltiin vain arjen murheista, eikä kirjahyllyssä ollut kuin halpoja lasiesineitä, voi yleissivistyksesi ja tietomääräsi oman alasi ulkopuolelta olla yllättävän suppea?

Jos taas olet "duunari" jonka lapsuudenkodissa puhuttiin maailmanmenosta ja oltiin kiinnostuneita muustakin kuin jalkapallosta tai leipomisesta, voit pärjätä "kaiken tasoisten" ihmisten kanssa?

Olen korkeakoulutettu ja mies on duunari. Mutta mies on Ruotsista, jossa myös duunareilla on ammattiylpeyttä. Hän aina ihmettelee sitä, etteivät suomalaiset työntekijät arvosta itseään. Suomi on siitä kummallinen maa, että on tätä kummallista vastakkainasettelua, mikä johtaa siihen, että ei-niin-korkeastikoulutetut vittuilevat akateemisille. En nykyisin Suomessa koskaan kerro koulutustani ellei ole jostakin syystä pakko.

Oon samaa mieltä ap:n kanssa. Toki tuossa viitisen vuotta takaperin ensimmäinen avopuolisoni ja hänen kaverinsa olivat sellasia hyvin sivistymättömiä amisopiskelijoita että huhuh. Eivät tienneet esim. kirjallisuudesta yhtään mitään ja Suomi kuulemma voitti talvisodan.

Nykyinen mies ei ole edes sitä amista käynyt, mutta on todella älykäs, onneksi. Lukee paaaljon, opiskelee kieliä huvikseen, tietää paljon historiasta jne.

Onhan se tutkittu tosiasia että korkeasti koulutetut ihmiset ovat yleensä laajemmin kiinnostuneita esimerkiksi tieteestä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, kulttuurista ja omasta terveydestään. Jos kumppania kiinostaa vain viihdeuutiset, lähiöbaari, tosi-tv ja roskaruoka ja kotisohva, voi olla vaikeaa pikässä juoksussa yhdistää kiinnostuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lääkärinainen ottaa miehekseen vaikka portsarin. Ja niitä pareja on liuta.

Omassa lähipiirissä lääkärinaiset ovat ottaneet miehikseen lähinnä lääkäreitä, mutta on siellä yksi DI ja maisterikin seassa.

Vierailija kirjoitti:

Oon samaa mieltä ap:n kanssa. Toki tuossa viitisen vuotta takaperin ensimmäinen avopuolisoni ja hänen kaverinsa olivat sellasia hyvin sivistymättömiä amisopiskelijoita että huhuh. Eivät tienneet esim. kirjallisuudesta yhtään mitään ja Suomi kuulemma voitti talvisodan.

Nykyinen mies ei ole edes sitä amista käynyt, mutta on todella älykäs, onneksi. Lukee paaaljon, opiskelee kieliä huvikseen, tietää paljon historiasta jne.

Minun akateeminen eksäni ei tiennyt kirjallisuudesta mitään,ja oli sitä mieltä että suomi voitti sodan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon samaa mieltä ap:n kanssa. Toki tuossa viitisen vuotta takaperin ensimmäinen avopuolisoni ja hänen kaverinsa olivat sellasia hyvin sivistymättömiä amisopiskelijoita että huhuh. Eivät tienneet esim. kirjallisuudesta yhtään mitään ja Suomi kuulemma voitti talvisodan.

Nykyinen mies ei ole edes sitä amista käynyt, mutta on todella älykäs, onneksi. Lukee paaaljon, opiskelee kieliä huvikseen, tietää paljon historiasta jne.

Minun akateeminen eksäni ei tiennyt kirjallisuudesta mitään,ja oli sitä mieltä että suomi voitti sodan.

Minä olen akateeminen, pääaineena historia-aine ja minustakin Suomi voitti sodan. Sota kun ei ole tennismatsi. Suomi voitti sodan, koska tappio olisi tarkoittanut samaa kohtaloa kuin esimerkiksi naapurimaamme Viro sai osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se tutkittu tosiasia että korkeasti koulutetut ihmiset ovat yleensä laajemmin kiinnostuneita esimerkiksi tieteestä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, kulttuurista ja omasta terveydestään. Jos kumppania kiinostaa vain viihdeuutiset, lähiöbaari, tosi-tv ja roskaruoka ja kotisohva, voi olla vaikeaa pikässä juoksussa yhdistää kiinnostuksia.

Miksi täytyisi sitten olla yhteisiä kiinnostuksia? Meillä ainakin on miehellä ja minulla ihan omat harrastukset ja täysin erilaiset kiinnostuksen aiheet, eikä tämä ole koskaan mitään haitannut. Arki ja seksi yhdistää kyllä ihan tarpeeksi, ja minusta on hyvä vaan että jotain tehdään erikseenkin eikä aina vaan yhdessä. 

Taitaa olla aika uusi juttu tämä muutenkin että ihmiset kokevat että pitäisi olla kauheasti samoja kiinnostuksen aiheita. Kun muistelen omaa lapsuuttani 1970-1980-luvulla, ei miehillä ja naisilla juuri koskaan ollut mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Ei se ketään haitannut vaan sitä pidettiin ihan luonnollisena asiana, että miehiä kiinnostaa esim. remontit, autot ja tekniikka, ja naisia käsityöt, juorut ja lapsiin ja perheeseen liittyvät asiat. 

Mulla on maisterin paperit biotieteistä ja mies on duunari. Meillä yhteisiä mielenkiinnon kohteita on matkustelu, netflix, syöminen ja lenkkeily. En tiedä mitään enkä halua keskustella filosofeista, kirjallisuudesta tai kulttuurista. Oon varmasti sivistymätön akateeminen mutta ei biotieteellisessä käsitelty kierkegaardia. Hyvin tullaan toimeen vaikka miestä ei kiinnosta entsyymit. Arvostan miehessä muita asioita kuin koulutusta, esim. lapsellista huumorintajua, luotettavuutta ja paksua penistä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on maisterin paperit biotieteistä ja mies on duunari. Meillä yhteisiä mielenkiinnon kohteita on matkustelu, netflix, syöminen ja lenkkeily. En tiedä mitään enkä halua keskustella filosofeista, kirjallisuudesta tai kulttuurista. Oon varmasti sivistymätön akateeminen mutta ei biotieteellisessä käsitelty kierkegaardia. Hyvin tullaan toimeen vaikka miestä ei kiinnosta entsyymit. Arvostan miehessä muita asioita kuin koulutusta, esim. lapsellista huumorintajua, luotettavuutta ja paksua penistä.

Täällä myös toinen sivistymätön akateeminen. Olen DI, ja tiedän paljon alastani, mutta ei siitä kenenkään kanssa henkeviä keskusteluja käydä. Yleissivistys ja kulttuuri eivät ole minua kiinnostaneet ikinä yhtään. Varastoduunarimieheni kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita on molempien ainoat harrastukset syöminen, nukkuminen ja naiminen :D (Ollaan molemmat laiskoja sohvaperunoita joita ei kiinnosta harrastukset)

Itse ajattelin nuorena, että haluan ehdottomasti akateemisen miehen. Niitä poikaystäväni olivatkin, mutta sattuivat kaikki olemaan sitoutumishaluttomia tavalla tai toisella. Sitten ajattelin "laskea rimaa", ja nykyinen mieheni ei ole akateeminen.

Alkuun tuossa ei ollut mitään ongelmaa, tosin emme me nyt niin erilaisia loppujen lopuksi olleet. Mieheni tekee työtä, johon usein vaaditaan akateemista tutkintoa. Hän on työhönsä päässyt etenemällä saman firman sisällä omalla osaamisellaan. Olemme siis molemmat tavallaan akateemisissa ammateissa.

Mutta mutta. Nyt suhdetta takana lähes 10 v, ja tässä vaiheessa olen alkanut ajattelemaan, että olemme turhan erilaisia. Alkuun riitti, että mies oli mukava, kohtelias, kivan näköinen ja elämänhallinta oli kunnossa. Ennen kaikkea halusi sitoutua ja perustaa perheen. Yli kolmekymppiselle naiselle nämä olivat ihan hyviä kriteerejä. Nyt mietin, että meillä ei olekaan mitään yhteistä. Luonteemme ja reagointitapamme ovat ihan erilaiset. Olen itse nopea ja tehokas, aloitekykyinen ja tavoitteellinen. Nämä piirteet muuten ovat aika yleisiä akateemisten kavereideni keskuudessa. Mieheni ei ole erityksen tavoitteellinen, eikä varsinkaan aloitekykyinen. Minuo

ovat ihan erilaiset. Olen itse nopea ja tehokas, aloitekykyinen ja tavoitteellinen. Nämä piirteet muuten ovat aika yleisiä akateemisten kavereideni keskuudessa. Mieheni ei ole erityksen tavoitteellinen, eikä varsinkaan aloitekykyinen.

Minulle matkustaminen ja erilaiset kokemukset ovat tärkeitä, miehelle ei. Hän pitää matkustelua pröystäilevänä, mikä on minulle ihan vieras näkemys. Tavallaan tässä menetämme sen yhteisen harrastuksen, sillä kadehdin niitä pareja, jotka haaveileva yhteisistä matkoista yhdessä, suunnittelevat reissuja ja muistelevat yhteisiä matkoja lämmöllä. Meillä mies suostuu taivuttelun jälkeen reissuun, mutta ei innostu siitä eikä osallistu suunnitteluun. Ei jälkikäteen esim. puolen vuoden jälkeen osaa sanoa edes missä maassa oltiin! Tarvitsemme myös isomman/toimivamman kodin, mutta mies on tyytyväinen hyvin vaatimattomaan kotiimme, eikä halua edes laittaa tätä kotia kuntoon.

Ja yhdessä emme voi keskustella yhteiskunnallisista asioista. Olen itse koulutukseltani valtiotieteilijä, ja kiinnostunut ajankohtaisista asioista. Valtiotieteilijänä olen myös oppinut tietynlaiseen analysointiin ja asioiden valottamiseen eri näkökulmista. Harva asia on mielessäni ihan mustavalkoinen.

Vaan mitäpä mies? Hän ei kykene analysoimaan ilmiöiden taustoja, vaan on yhtäkkiä alkanut ilmaisemaan populistisia näkemyksiä tyyliin pakolaiset ja kaikki ulkomaalaiset kotiin, rikkailta rahat pois, kuolemantuomio käyttöön, suomenruotsalaiset (jota osa suvustanikin on) ovat pellejä, samoin Ruotsiin ei matkusteta, ylioppilaat ovat turhia. Ymmärtänette, minkälaisesta ajattelutavasta on kyse. Joskus peruspäättelytehtävätkin ovat hänelle vaikeita ja lukemisen ymmärtäminen on todella heikkoa.Hän ymmärtää perustekstinkin ihan väärin, mistä selkeästi huomaa, ettei hän ole opiskellut lukiossa tai korkeakoulussa. Englantia hän osaa surkeasti (vaikka työskentelee kv. firmassa) koska toki senkin opiskeleminen on turhaa. Juuri olimme syömässä, ja mies tilasi listalta kananrintaa "Tsikkin priist". Ylipäätänsä on koulutusta väheksyvä asenne, ja pelkään, että se tarttuu lapsiimme.

Meillä ei ole enää mitään puhuttavaa, koska olemme niin totaalisen eri teillä miehen kanssa, ja eriävän mielipiteeni jos esitän (tyyliin kaikki pakolaiset eivät ole raiskaajia)l, niin siitä seuraa niin rasittava vauhkoaminen, etten enää jaksa keskustella ollenkaan. Luulen, että kun lapset ovat muutaman vuoden vanhempia, niin ero tulee. En voi kuvitella viettäväni loppuelämääni näin tyhjässä suhteessa. Ja kun sitten lähaden, niin eiköhän sekin tule miehelle ihan "yllätyksenä", vaikka puhun jatkuvasti näistä ongelmista. Hän vetää yksioikoisen johtopäätöksen, että minä lähden "vain koska akateeminen tutkinto" on minulle niin tärkeä.

Janatin kirjoitti:

Itse olen maisteri koulutukseltani, ja mieheni ei ole päättänyt mitään koulutusta peruskoulun jälkeen. Ollaan oltu yhdessä jo monta vuotta, enkä ikinä mieti koulutustaustojemme eroja. Rakastan miehessäni sitä, että hänellä on niin valtavan hyvä ja suuri sydän, ja hän kykenee tekemään mitä tahansa: rakentamaan saunan, korjaamaan auton, remontoimaan taloa... miehelläni on valtava empatiakyky ja sen lisäksi hän on fiksu, voimme jutella ihan kaikesta. Ei siihen akateemista koulutusta tarvita.

Minunkin miehelläni oli tavatessamme suuri sydän. Eipä ole enää. Ja valitettavasti usein koulutuksen puute heijastelee sitä, ettei ihminen ole järin ahkera tai pitkäjännitteinen. Sellainen ihminen harvemmin sitten kotonakaan remontoi sitä taloa. Nimimerkki lattialistat edelleen kiinnittämättä, muutosta 7 vuotta.

Vaimoni on lääkäri ja itse olen keskiasteelle jäänyt koulutuksen suhteen.

Aina kun tätä aiheesta tulee puhetta, mieleeni tulee ensimmäiset yhteiset matkamme.

Berliinissä kymmenen vuotta sitten minulle selvisi, kuinka korkeasti koulutettu ihminen on voi olla pihalla lähihistoriasta.

Hänellä ei ollut minkäänlaista kokonaiskuvaa Euroopan geopoliittesesta asetelmasta 30-90-luvuilla, saati tietoa nimenomaan Berliinin historiaan liittyvistä yksittäisistä tapahtumista ja merkittävistä paikoista. Kennedyn puheen päätöslauseen hän oli kuullut jossakin, mutta esim. muurin ideasta hänellä ei ollut mitään käsitystä. Se oli selvästikin hänelle vain paljon puhuttu asia, ilman sen syvällisempää merkitystä.

Tuolla reissulla tuli todella selväksi, että koulutus ei ole minkäänlainen mittari yleissivistykselle, vaan se lähtee ihmisen omasta kiinnostuksesta ympäröiviä asioita kohtaan.

Vaimoni ei ole mikään tyhjpää ja tuntee kyllä asioita minulle vieraista aihepiireistä, mutta tuo Euroopan poliittinen lähihistoria on mielestäni sellainen aihepiiri, joka vaikuttaa nykyäänkin niin paljon jokapäiväiseen elämäämme, että sitä ei voi sivuuttaa osana yleissivistystä.