Neulatapaukseen liittyen
Tuli vaan mieleen kun luin tossa kuinka muut labrat ym ihmettelee miten tällästä on ikinä päässyt tapahtumaan ym. kun neulat on niin suojattuja tai laitetaan astiaan johon ei pääse koskemaan niin voin kertoa omakohtaisen neulamokan. Näin vuosien jälkeen järkyttää kuinka en asiaa mitenkään kyseenalaistanut aikoinani.
Olin siis terveyskeskuksessa kahden lapsen 3 ja 4 vuotiaan kanssa. Olimme kaikki kipeenä. Vastaanotolla ensin katottiin muksut ja sitten minut. Kun lääkäri tutki minua niin keskittymiseni kuumeessa herpaantui sekaksi (tiedän, oma moka) ja yhtäkkiä nään että kolmivuotias poikani oli juuri tunkemassa kättään avonaiseen(!!) käytettyjen neulojen lootaan. Sain nopeesti pojan käden pois sieltä jo siinä vaiheessa kun oli tunkemassa lootaan joten en tiennyt pistikö joku neula vai ehdinkö ennen. Poika alkoi itkemään eikä tiedetty itkikö pelästyksestä. Ei osannut kertoa itse osuiko purkista jotain käteen. Lääkäri ensin täysin lamaantui ja hetkenkuluttua tutki kättä ja sanoi ettei hänen mielestään välttämättä neulapistosta näy. Täysin varma hän ei ollut. Itse olin niin järkyttynyt enkä osannut kun kiitellen lähteä paikalta. Kotona vasta ns toivuin pelästyksestä ja soitin terveyskeskukseen. Siellä ei ensin uskottu että tälläistä on edes tapahtunut. Kun intin että olin siellä alle tunti sitten niin suostuivat kysästä lääkäriltä asiasta. Lopulta asialle ei tehty mitään koska lapai oli liian nuori jollekin vasta-aine jutulle (en ymmärrä näistä) mitä olis voitu antaa jos aikuiselle olisi sama tapahtunut.
Kerron tämän siksi että todellakin suuria mokia tapahtuu eli tässätapauksessa terveyskeskuksen moka oli se että käytettyihin neuloihin tarkoitettu loota oli apposen aukivaikka sen olis pitänyt olla sillätavoin kiinni että siitä työnnetään vaan neula sisään ja käsi ei mahdu. Itse otanvastuun siitä että poika ehti koppaan käsiksi. Olis pitänyt pitää paremmin kiinni tai vaikka sylissä. Jokatapauksessa astia oli niin keskeisellä paikalla neulat silminnähtävästi pystyssä että siihen olisi voinut horjahtaa vaikka seuraava vanhus.
Up