Mikä on surullisin elokuva, jonka olet ikinä nähnyt?
Sellainen, jonka takia itkit silmät päästäsi.
Mun on pakko sanoa Tulikärpästen hauta vaikka onkin animaatio, mutta ikinä ennen en ole elokuvan loputtua jäänyt vaan istumaan paikalleni itkemään.
Kommentit (181)
Bim mustakorva
Hiljaiset sillat/ Bridges over Madison County
Come and see, venäläinen aikoinaan jossain lännen elokuvajuhlilla palkittu sotaelokuva netsien touhuista siviilejä kohtaan Valko-Venäjällä. Elokuvassa ei ole lähinnä mitään muuta kuin ihmisluonnpn kauheutta ja yleistä synkkyyttä. Näkyi olevan youtubessa englanninkielisellä tekstityksellä. Jos laatuelokuva tavallisten ihmisten kärsimyksistä kiinnostaa niin tuosta voi katsoa, löytyy elokuvan nimellä myös itse youtubekanavaltakin jos avaa toisen selaimen.
Tulikärpästen hauta on suora käännös elokuvan japanilaisesta nimestä ja on kaunein elokuvan nimi koskaan.
- Miksi niiden pitää kuolla niin nuorena?, kysyi pieni Setsuko-tyttö surullisena katsoessaan kuolleita tulikärpäsiä. Tulikärpästen ilahduttava loiste oli sammunut, elämä päättynyt.
Setsuko ei tuossa vaiheessa tiennyt, että hän tulee itsekin kuolemaan pienenä.
Unelmien sielunmessu. Kukaan ei selviydy elämästä. Todella hyvä elokuva. Hakkaa nämä itkukoiraelokuvat mennentullen.
Vierailija kirjoitti:
Fun fact: kun Tulikärpästen hauta ilmeistyi 80-luvulla, se miellettiin niin järkyttäväksi ja raa'aksi kuvaelmaksi toisen maailmansodan Japanista, ettei sitä saanut näyttää teattereissa ilman, että siihen perään näytettiin heti Studio Ghilbin toinen elokuva Naapurini Totoro.
Tulikärpästen hauta on nyt Netflixissä!
Suljettu saari - kohta missä päähenkilö palaa työreissulta kotiin rantatalolle
Inception - kun isä näkee lapsensa jälleen ja hyrrä jää pyörimään pöydälle
Beyond Goodbye (Sayonara no Tsuzuki, , 2024)
Hiroshi Kurosakin ohjaama, Yoshikazu Okadan käsikirjoitukseen perustuva uunituore mestariteos. Tuossa on jotain todella surullista ja haikeaa.
Crash Landing On You
Kohta missä Se-ri kiipeää korkealle kukkulalle ja yrittää kiikareilla nähdä sieltä Pohjois-Korean puolelle, missä hänen rakas on ilman mitään mahdollisuuksia pitää yhteyttä. Se-ri romahtaa täysin ja murtuu itkuun.
When the wind blows. Erittäin masentava animaatio. Kertoo herttaisesta eläkeläispariskunnasta jotka joutuvat ydinsodan keskelle. Leffan alku kertoo miten valmistautuvat iskuun ja kaikki on vielä okei, höppänät luulevat että se on samanlaista kuin maailmansota kakkosessa. Leffan edetessä säteily alkaa vaikuttamaan vanhuksiin ja..huh, katsokaa itse :S