Siis saako yleisellä paikalla kuvata vai ei??
Ilmeisesti tietenkin saa yksityishenkilö kuvata julkisella paikalla, mutta saako siinä näkyä henkilöitä? Voinko esimerkiksi kaupungilla kävellessäni mennä jonkun tuntemattoman naaman eteen räpsäisemään tästä kuvan?
Mites sitten tää viranomaisten kuvaaminen, mistä taisi jossain mv-lehdessäkin olla juttua, että poliisi oli kieltänyt hänestä kuvien ottamisen? Oikein vai väärin?
Entä saako näitä kuvia sitten laittaa julkisesti esille, jos siis henkilöitä saa julkisella paikalla kuvata?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua saa kuvata vaikka kiellät. Paitsi jos olet kotonasi tai muussa ei julkisessa tilassa.
Tämä, kotonasi olet "turvassa".
Olen eri mieltä lain kanssa minun kuvaamisesta ja sillä siisti. Minua ei voi kuvata. Kiellän kuvaamisen ja olisi kiva jos kieltoa noudatettasiin. Olis kiva minunkin kannalta mutta erityisesti kuvaajan kannalta.
Tosin tämmöinen tapahtumaketju on äärimmäisen epätodennäköinen.
Julkisella paikalla saa kuvata ja kuvat saa julkaista. Myös lasten kuvat. Laittomaksi homma muuttuu vasta silloin, jos kuvia esitetään halventavassa tarkoituksessa.
Kyllä saa ja myös lapsia. Omakin lapsi näkynyt monesti lehdessä. Silloin pitää kysyä lupa jos henkilön nimi maonitaan kuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä, että on taas vaikeaa googlata esimerkiksi sanoilla 'laki kuvaamisesta julkisella paikalla'.
Tästä linkistä, joka tulee ensimmäisenä, pääsee jo aika hyvin kärryille: https://vartijavahti.wordpress.com/valokuvaaminen/
Melkoinen oivallus lainlaatijalta että vastoin kuvattavan kieltoa tapahtuva kuvaaminen kuuluu sananvapauden piiriin. Laki on tehty palvelemaan taloutta piittamatta yksityisen ihmisen oikeuksista koskemattomuuteen ja yksityisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Julkisella paikalla saa kuvata ja kuvat saa julkaista. Myös lasten kuvat. Laittomaksi homma muuttuu vasta silloin, jos kuvia esitetään halventavassa tarkoituksessa.
ei se noin mene
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua saa kuvata vaikka kiellät. Paitsi jos olet kotonasi tai muussa ei julkisessa tilassa.
Tämä, kotonasi olet "turvassa".
Olen eri mieltä lain kanssa minun kuvaamisesta ja sillä siisti. Minua ei voi kuvata. Kiellän kuvaamisen ja olisi kiva jos kieltoa noudatettasiin. Olis kiva minunkin kannalta mutta erityisesti kuvaajan kannalta.
Tosin tämmöinen tapahtumaketju on äärimmäisen epätodennäköinen.
Ei kannata ainakaan mennä mihinkään yleisötapahtumaan. Niistä on monesti kuvi lehdissä uutispätkissä jne.. eikä niiltä kaikilta ihmidiltä tosiaankaan kysellä lupia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos kiellän kuvaamisen niin saako minua kuitenkin kuvata?
Saa.
Kiitos tiedosta.
Ilmeisesti kun revin kuvaajalta kameran kännystä ja vedän nyrkillä nenuun niin näin ei varmaankaan saisi tehdä ?
Ilmeiseti rikkoisin jotain lakia kun hieroisin nyrkillä kuvaajan nenua ?
Onko tää joku Odinin poika, jota vituttaa, kun kansalaiset noudattaa oikeuksiaan vai mikä sitä persereikää siellä taas hiertää? :D
Kutsutko sitä oikeudeksi jos kiellän sinua kuvaamasta minua ja sinä kuitenkin jatkat kuvaamista. Onko se oikeutta ?
En kyllä kutsuisi oikeudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisella paikalla saa kuvata ja kuvat saa julkaista. Myös lasten kuvat. Laittomaksi homma muuttuu vasta silloin, jos kuvia esitetään halventavassa tarkoituksessa.
ei se noin mene
No kyllä se vaan just noin menee, miellytti se sinua tai ei. Se on kumma kun tätä asiaa aina täällä jankataan, vaikka vastaus löytyy helposti Googlellakin eikä kukaan vastaväittäjä ole pystynyt muuta esittämään kuin oman olettamuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua saa kuvata vaikka kiellät. Paitsi jos olet kotonasi tai muussa ei julkisessa tilassa.
Tämä, kotonasi olet "turvassa".
Olen eri mieltä lain kanssa minun kuvaamisesta ja sillä siisti. Minua ei voi kuvata. Kiellän kuvaamisen ja olisi kiva jos kieltoa noudatettasiin. Olis kiva minunkin kannalta mutta erityisesti kuvaajan kannalta.
Tosin tämmöinen tapahtumaketju on äärimmäisen epätodennäköinen.
Ei kannata ainakaan mennä mihinkään yleisötapahtumaan. Niistä on monesti kuvi lehdissä uutispätkissä jne.. eikä niiltä kaikilta ihmidiltä tosiaankaan kysellä lupia
No tota kuten sanoinkin niin tilanne missä kiellän kuvaamisen on aika epätodennäköinen. Yleisötapahtumassa on aika vaikea kieltää itsensä kuvaaminen, vain mitä, kun kameran linssi kulkee yleisöä kuvaten eikä kuvattava edes tiedä tulevansa kuvatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisella paikalla saa kuvata ja kuvat saa julkaista. Myös lasten kuvat. Laittomaksi homma muuttuu vasta silloin, jos kuvia esitetään halventavassa tarkoituksessa.
ei se noin mene
No kyllä se vaan just noin menee, miellytti se sinua tai ei. Se on kumma kun tätä asiaa aina täällä jankataan, vaikka vastaus löytyy helposti Googlellakin eikä kukaan vastaväittäjä ole pystynyt muuta esittämään kuin oman olettamuksensa.
Ei mene, alaikäisten kuvia ei saa julkaista ilman vanhempien lupaa, samoin markkinointi yms. kaupallisessa tarkoituksessa ei saa julkaista ilman kuvattavan lupaa jos kuvattava on tunnistettavissa.
Uutiskuvaus ja tiedotusvälineet on jossain määrin eri asia mutta sinä puhuitkin yleisestä kuvauksesta ja kuvien julkaisusta yleensä.
Olet siis väärässä.

Kumma kyllä sanomalehdissä on harva se päivä kuvia lapsista, ihan ilman huoltajan lupaa. Kaupallisesta tarkoituksesta olet ihan oikeassa, mutta sehän ei nyt ollut aiheena.
Ainoa keino välttyä itsensä kuvaamiselta ja kuvien julkaisulta on pysyä kotona sisällä. Siinä kohtaa kun kotoa poistut, niin altistat itsesi automaattisesti kuvaamiselle ja olet käytännössä antanut jo luvan itsesi kuvaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä, että on taas vaikeaa googlata esimerkiksi sanoilla 'laki kuvaamisesta julkisella paikalla'.
Tästä linkistä, joka tulee ensimmäisenä, pääsee jo aika hyvin kärryille: https://vartijavahti.wordpress.com/valokuvaaminen/
Melkoinen oivallus lainlaatijalta että vastoin kuvattavan kieltoa tapahtuva kuvaaminen kuuluu sananvapauden piiriin. Laki on tehty palvelemaan taloutta piittamatta yksityisen ihmisen oikeuksista koskemattomuuteen ja yksityisyyteen.
Olemisesi ja tekemisesi yleisellä paikalla on julkista, yksityistilassa yksityistä. Kun teet tietoisen valinnan esim. astua kotoasi kadulle, tekemisesi ja läsnäolosi näkyy muille ihmisille = et voi kieltää muita ihmisiä kuvaamasta sen enempää kuin vaatia olemaan katsomatta sinuun päin tai tukkimaan korviaan kun puhut.
Aina voi pyytää mutta jos se ei auta, kävele pois. Seuraaminen ei ole enää ok.
Vierailija kirjoitti:
Saksassa saa kuvata vain poliitikkoja ja vastaavia.
Siis onko tämä totta.
Siis onko saksalaiset tosiaankin näin paljon fiksumpia, huh. Kertoo tosiaankin että ollaan vaan tyhmiä mongooleja volgan mutkasta.
Julkisella paikalla saa kuvata, myös ihmisiö mutta on noudatettava hyvien tapojen sääntöjä. Sellaista kuvaa ei saa julkaista joka asettaa jonkun ihmisen tunnistettavasti epäedulliseen valoon, tai rikkoo yksityisyydensuojaa. Leipäjonoon ei kannata mennä kuvaamaan, ja vielä vähemmän kannattaa julkaista siellä otettuja kuvia.

Leipäjono on julkinen ja voi kuvata.
Kuin vaikeeta voi olla kattoa finlexistä miten asia on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä, että on taas vaikeaa googlata esimerkiksi sanoilla 'laki kuvaamisesta julkisella paikalla'.
Tästä linkistä, joka tulee ensimmäisenä, pääsee jo aika hyvin kärryille: https://vartijavahti.wordpress.com/valokuvaaminen/
Melkoinen oivallus lainlaatijalta että vastoin kuvattavan kieltoa tapahtuva kuvaaminen kuuluu sananvapauden piiriin. Laki on tehty palvelemaan taloutta piittamatta yksityisen ihmisen oikeuksista koskemattomuuteen ja yksityisyyteen.
Olemisesi ja tekemisesi yleisellä paikalla on julkista, yksityistilassa yksityistä. Kun teet tietoisen valinnan esim. astua kotoasi kadulle, tekemisesi ja läsnäolosi näkyy muille ihmisille = et voi kieltää muita ihmisiä kuvaamasta sen enempää kuin vaatia olemaan katsomatta sinuun päin tai tukkimaan korviaan kun puhut.
Aina voi pyytää mutta jos se ei auta, kävele pois. Seuraaminen ei ole enää ok.
Kuvaaminen on ihan eri juttu kuin katsominen ta korvien tukkiminen.
Voin toki kieltää muita ihmisiä olemaan kuvaamatta minua. On sitten heidän oma valinta että noudattavatko kieltoani.
On melko mulkkua kuvaajaporukkaa tässä ketjussa. Onko kaikki kuvaajat näin vittumai.sia. En ole tiennytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksassa saa kuvata vain poliitikkoja ja vastaavia.
Siis onko tämä totta.
Siis onko saksalaiset tosiaankin näin paljon fiksumpia, huh. Kertoo tosiaankin että ollaan vaan tyhmiä mongooleja volgan mutkasta.
Kyllä saksalaiset ovat fiksuja. Saksalaiset ovat tutkitusti Euroopan älykkäin kansa. Koko maailmassa saksalaisten edelle älykkyydessä menevät vain japanilaiset, etelä-korealaiset ja singaporelaiset.
Tämä, kotonasi olet "turvassa".