Lue keskustelun säännöt.
Anopin "Kyllä teidänkin pitäis saada elämäänne vähän eteenpäin"-marina
30.03.2016 |
Viimeksi pääsiäisenä oltiin miehen kanssa anoppilassa. Siinä lähtöä tehdessä tuli taas näitä "Kyllä se teidänkin olis hyvä saada elämäänne vähän eteenpäin ja järjestykseen" kommentteja. Ollaan lapsettomia kolmekymppisiä, asutaan 400 km:n päässä anoppilasta ja nähdään ehkä n. 3-4 krt vuodessa.
Tilanne vaan meillä se, että miehellä on vakituinen, hyväpalkkainen työ, itse olen vasta nyt saamassa maisterinpaperit ulos ja melko varmasti työttömyys odottaa. Tätä anopin narinaa on kuunneltu jo pari vuotta: ensin ennen kuin mies väitteli ("pitäis teidänki saada elämää jo vähän eteenpäin ja voisitte alkaa kattelemaan isompaa asuntoa"). Väittelynsä jälkeen mies oli vajaan vuoden työttömänä (juu, työtilanne on mikä on....) ja tuolloin asenne anopilla oli "mikä se nyt on, kun ei poika töitä löydä, johan ne alkaa ihmiset ajattelemaan että mikä on vikana, kun on kolmekymppinen tohtorismies ja työtön!!". Ai että mua ärsytti ja ärsyttää nyt että sama meno jatkuu, vaikka eteenpäin on päästy: mies on vakitöissä, on jumaliste muutettu pk-seudulle, minä olen valmistumassa....Ja silti sama laulu jatkuu anopilla.
Jos tuo on kömpelöä vihjailua lapsenlapsen odottamisesta, niin voisi sanoa suoraan. Ikävä vaan, että ei olla miehen kanssa ollenkaan varmoja halutaanko ja uskalletaanko lasta edes tähän maailmaan tehdä. Ja onko tosiaan se "elämän eteenpäin saaminen" tosiaan sitä että pyöräyttää muksuja maailmaan? Olen muuten melko varma että mahdollista lastenhoitoapua ei anopilta saisi. Sitten alkaisi se "miten muutitte niin kauas, muuttaisitte tänne Perä-Jormualle, missä mekin asutaan!"
Oli pakko avautua ja purkautua edes tänne, koitin tässä pari päivää pureskella ja olla välittämättä, mutta niin vaan sieppaa tuo asenne. Olisi anoppi itse tehnyt enemmän lapsia, niin joku niistä olisi jo varmaan tehnyt hänelle ne lapsenlapset.
Kommentit (28)
Ehkä hän on oikeassa? Osuiko arkaan paikkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vaan mieleeni, ymmärtääkö anoppisi lainkaan korkeakouluopintoja ja kaikkea opiskeluun liittyvää. Luulen nimittäin, että jos hän itse olisi opiskellut, niin noita marinoita ei tarvitsisi kuunnella. Mutta älä viitsi tölviä meitä suuria ikäluokkia. Ei meilläkään niin leveää ollut. Ei ole vieläkään omakotitaloa, ei kesämökkiä eikä venettä. On vain pieni kaksio, jonka tosin olen hankkinut omilla ansioilla ilman perintöjä. Itse piti hankkia, kun en "saanut" miestä.
Olen sitä suurten ikäluokkien vähemmistöä, joka ns. pääsi kouluun ja sai käydä ihan ylioppilaaksi asti. Sitten oli otettava niskaan velkataakka, että pystyi yliopisto-opintoihin eikä inflaatio syönyt velkaa, kyllä se oli maksettava viimeistä penniä myöten pois. Oli se vaan pahuksen kallista leipää! Ja kuinka ollakaan, kun valmistuin maisteriksi, niin eipä sitä vaan menty töihin mihin mieli teki. Ei löytynyt töitä, vaan oli lähdettävä pois muutamaksi vuodeksi siirtolaiseksi. Löytyihän se työpaikka lopulta Suomesta ja nyt sitten jo eläke, jolla ei pahemmin revitellä.
Mikä onkaan sitten se ero nykypolvien ja suurten ikäluokkien välillä? Me olimme tottuneet niukkuuteen ja puutteeseen ja vaatimattomaan elämään. Valmiina emme saaneet mitään. Ne jotka ovat omakotitalon saaneet kasaan, ovat varmasti raataneet sen eteen. Joissakin piireissä on varmasti ollut jaossa suuriakin perintöjä, mutta tavallisen työläisen mukulan perinnöt ovat olleet muutaman tonnin luokkaa. Ei niillä ole temppeliä rakennettu!
Mutta muistan hyvin sukulaisten asiaa tuntemattomat kysymykset siitä, miten pitkällä opinnot ovat ja etkö nyt jo ala valmistua jne. Selitti mitä tahansa, niin ei ne menneet perille. Mutta silloin päätin, että noita kysymyksiä en suvun nuorisolta tenttaa, ja päätökseni olen pitänyt. Jokainen eläköön omaa elämäänsä juuri siten kuin hyvältä tuntuu. Tehkää tekin niin!
^ Kiitos kaikille kommenteista, ne piristivät tässä -myönnetään- vähän turhanpäiväisessäkin kiukussani :D
Olet 23 ihan oikeassa siinä, että ei todellakaan kaikilla suurten ikäluokkien edustajilla ollut mitään ökyleveää elämää. Ei mieheni vanhemmillakaan, eikä minun vanhemmillanikaan. Ei tosiaan.
Osittain juuri sen takia, kun tämän tiedostan, ei se jumalaton velkataakan ottaminen kun-se-nyt-vaan-pitää-olla -kun-mekin-vanhemmat-jouduttiin-ja-nitkuteltiin -asenteella houkuta. Ja jos tuo ikäpolvi oli tottunut niukkuuteen, niin me ollaan miehen kanssa varmaan sitten joku poikkeus nyky"nuorten" piirissä: me ei tosiaan kuluteta paljoa, ei reissata, ei tuhlata. Asutaan pienessä vuokrakaksiossa törkyhintaisella pk-seudulla. Eli niukasti eletään mekin. Ja on pakkokin elää, kun nyky-yhteiskunta tuntuu koko ajan epävarmemmalta töiden suhteen.
Niin ja oikeassa olet tuosta anopin käsityksestä (tai tietämättömyydestä) korkeakoulutuksen suhteen. Tuntuu ettei hän oikein edes käsittänyt, kun poikansa teki jatko-opintoja, että mitä hän tekee ja miten vaativaa se on. Lisäksi väitöstilaisuudessa supatti minulle, kuinka "sinäkin sitten täällä olet vuorollasi", johon vähän hölmistyneenä vastasin että enhän minä tee opinnot kuin maisteriin asti, ei mulla tule mitään väitöksiä olemaan.
Eniten kismittää se anopin asenne, joka lienee monilla suuren ikäluokan ihmisillä (etenkin naisilla!), että asioita pitää tehdä, vaikkei niin itse haluaisikaan. Että sitten voi uhriutua ja marttyyrinä passiivis-aggressiivisesti valittaa että ei kai kukaan nyt itse niin itsekäs kehtaa olla, että elää ihan oman näköistä elämäänsä, eikä teekään niin kuin "kuuluu" (kenen mukaan muka?) tehdä.
Olkaa vähän armeliaampia anopeillenne... Niillä reppanoilla on vaan vauvakuume ja ne yrittää kömpelöllä tavalla tuoda sitä ilmi. Mikäs sen inhimillisempää. Musta ois itse asiassa aika kylmää, jos anopit ja apet eivät ottaisi ikinä mitään kantaa aikuisten lastensa elämään. Vaikka ne tekee sen vähän oudolla tavalla. Mutta se voi olla vaikeaa niillekin. Niitä voi jännittää ja vähän pelottaa, kun ne haluais puhua asioista muttei oikein uskaltais.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olkaa vähän armeliaampia anopeillenne... Niillä reppanoilla on vaan vauvakuume ja ne yrittää kömpelöllä tavalla tuoda sitä ilmi. Mikäs sen inhimillisempää. Musta ois itse asiassa aika kylmää, jos anopit ja apet eivät ottaisi ikinä mitään kantaa aikuisten lastensa elämään. Vaikka ne tekee sen vähän oudolla tavalla. Mutta se voi olla vaikeaa niillekin. Niitä voi jännittää ja vähän pelottaa, kun ne haluais puhua asioista muttei oikein uskaltais.
No joo, totta tämäkin :) Ja kyllä mä sen ymmärrän, mutta sitten mulle iskee myös se realismi: että mehän miehen kanssa se lapsi tehtäis, meidän huollettavana se olisi, me valvottais, tuskailtais rahan kanssa, oltais huolissaan lapsen tulevaisuudesta...Ei se anoppi sieltä 400 kilometrin päästä juoksis auttamaan huonostinukutun yön jälkeen koliikkivauvan hoidossa. Päin vastoin, asenne olisi "kyllä nyt kahden aikuisen ihmisen pitäis yhden lapsen kanssa pärjätä, niin se minäkin jouduin ja käsin pesin harsovaippoja ja plaaplaaplaa..."
Miksei tämmöisessä tilanteessa muuten voisi tokaista, niinkuin joskus lapsille tokaistaan, että aina ei saa kaikkee mitä haluu! Pettymykset kasvattaa luonnetta! :D
-ap
Jouduin itse katkaisemaan välit äitipuoleeni koska tämä jaksoi murehtia kaikesta elämääni kuuluvasta. Usein tapaamisillamme voivotteli kaikkea, oli kyse sitten lapsista tai minusta itsestäni. Usein lause alkoi "Minä olen miettinyt että..." ja sieltä tuli sitten neuvoja, halusi tai ei. :D
Kapeakatseisten ihmisten on vaikea ymmärtää muiden valintoja ja arvoja. Ei ne lapset, naimisiinmeno, omakotitalo/omistusasunto (ja velat), mökki tai pitkä työura samassa paikassa ole kaikkien haave ja elämän sisältö. Eikä nykypäivänä välttämättä edes mahdollista. Kilpailu on kovempaa ja työllistyminen kiven takana. Itse ovat ilmeisesti menneet siinä uskossa, että näin pitää tehdä ja kuuluu olla, koska kaikki muutkin. Voidaan siten "näyttää" sukulaisille ja naapureille, että kunnolla ollaan asiat hoidettu ja elämä eletty. Tulee mieleen, että onko nämä ihmiset koskaan kuunnelleet itseään tietynlaisen kaavan toteuttamisen sijaan. Huoh.