Miten toi Anne Kukkohovi on noin älyttömän hyvännäköinen ja nuorekas, vaikka täyttää 46 v tänä vuonna?
Kommentit (16)
Hyvät geenit ja terveelliset elämäntavat. Tietty myös ulkonäöstä huolehtiminen ja tyylikkäästi pukeutuminen piristää ja nuorentaa olemusta :)
minusta taas ei oo mitenkään hyvännäköinen. On varmaan ammattilaiset meikannu muutenkin kuviin, ja kuvia softataan silmärypyt pois.
kuvakäsittelyllä! ei ole yksikään lehdissä oleva naisen kuva käsittelemätön nykyään. Faktaa,.
Itsestään kun jaksaa pitää huolta, niin voi olla keski-iässäkin vielä oikein sädehtivä. Harmi vaan, ettei Kukkohovi ole muistanut huoltaa henkisiä ominaisuuksiaan.
Olen muutaman kerran nähnyt Kukkohovin lenkillä ilman meikkiä/vähissä meikeissä ja täytyy todeta, että hän on oikeasti todella nuorekas, hyvä ihoinen ja säteilevä.
Annen valtti on ihanat pitkät hiukset.
Rypyt eivät niinkään ihmistä vanhenna, vaan naaman roikkuminen. Ja se ei Annella roiku.
Minusta Kukkohovi on kaunis, ikäisensä näköinen nainen. Mallina osaa poseerata. En ymmärrä hehkutusta, jota varsinkin ulkomaisista naistähdistä harrastetaan "48-vuotias ja edelleen seksikäs!", kun minusta ne ovat ihan tavallisen näköisiä naisia. Esimerkiksi Heidi Klum on minusta ihan ikäisensä näköinen. Kaunis toki.
Hyvät geenit ja elämäntavat, ja ehkä myös pieniä määriä fillereitä/botoxia. Mutta ykkösenä geenit.
Mieletäni hän näyttää just sen ikäiseltä kuin onkin.
Olen kyllä huomannut, että jotkut 40-50-vuotiaat näyttävät jo mummoilta (huono kunto, löysät tätimäiset vaatteet, eivät laita tukkaa, ylipaino pahentaa vaikutelmaa). Itse olen tottunut siihen, että tuon ikäiset ovat sutjakoita, liikkuvat ripeästi ja näyttävät jopa tyttömäisiltä. Minulle nuorekkuus on enemmin normi kuin se toinen vaihtoehto, joten minusta tämmöiset aloitukset ovat tarpeettomia.
Sama täällä, törmännyt Anneen lenkkipolulla ja on tosi upee vaikka olis naama punaisenakim.
Aina hymy naamassa.
Niks naks ja botoks ja silleen.
Jossain ohjelmassa jossa oli se hassu stylisti jota ei oltu imetetty vauvana oli tää Kukkohovi ulkona auringossa, iho näytti ohuelta ja ylähuulesta näkyi niin selvästi et jotain on tuikattu.
Se hymy sen nuorekkuuden tekee, miten vanhalta näyttääkään nainen jonka suupielet on aina alaspäin.
Mun mielestä hänellä liikkuu otsat ja muut joten botuliineja tuskin on pistetty naamaan, eikä huuletkaan ole sellaiset fillerillä kalapullistetut.
Se puunaa itteänsä