Lue keskustelun säännöt.
Hyväksytkö olevasi keskinkertainen?
29.03.2016 |
Miten hyväksyä se että on keskinkertainen kaikessa? Oletko onnistunut? Jaa tarinasi. Jos olet oikeasti hyvä edes yhdessä asiassa, tämä ei ole sinun ketjusi. Tämä on niille, jotka ei ole erityisen hyviä, eikä erityisen huonoja yhtään missään. Niille, jotka on keskinkertaisia ihan kaikissa. Jakakaa tarinanne ja miten hyväksytte itsenne.
Minä olen luova ja taiteellinen ihminen, mutten ole ikinä ollut keskinkertaista parempi. Saan keskinkertaisia arvosanoja opinnoissa. Ei hyviä, eikä huonoja. Osaan tehdä käsitöitä, mutta vain keskinkertaisesti. En saa töilleni kehuja tai tykkäyksiä. Maalaan, mutta vain keskinkertaisesti. Laulan, mutta vain keskinkertaisesti.
Olen keskinkertainen ihmissuhteissa. Minulla ei ole kavereita, koska olen vain keskinkertainen kaverina.
Olen keskinkertainen ruoanlaittaja. Minun ruokia syödään ja ruoasta kiitetään, mutten koskaan kerää ruoillani kehuja siitä miten hyvää oli tai mistä olet löytänyt reseptin tähän, kun oli niin hyvää. Sama leipomisessa.
En ole erityisen kaunis, enkä hoikka. Hyvin keskinkertainen. Sama juttu urheilussa. Olen aina ollut joka lajissa keskinkertainen.
Kaikissa töissäni olen ollut keskinkertainen.
Miten te kestätte keskinkertaisuuden ja sen ettei ikinä ole hyvä oikein missään, eikä voi edetä esim. urallaan kun on niin keskinkertainen? Miltä teistä tuntuu se että ette kerää kehuja jollain taidollane koskaan, koska olette niin keskinkertaisia?
Yrityksen puutteesta ei minun kohdalla ainakaan ole kyse, koska olen kyllä yrittänyt kaikenlaisia asioita ja etsinyt taitoani ja harjoitellut ja treenannut. Aina olen silti ollut keskinkertainen kaikessa ja enää en oikein jaksaisi enää edes yrittää.
Kommentit (35)
Oletko keskinkertainen myös tunteissa?
Osaatko rakastaa, surra, tuntea iloa, rauhaa jne?
Oletko koskaan tyytyväinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa hyvä juttu, että mulla oli nuorena surkea itsetunto ja uskoin olevani aivan paska kaikessa, olin onnellinen jos jossain sulauduin joukkoon olematta silmiinpistävän huono. Myöhemmin on ollut niin mukavaa todeta, että olen ihan keskinkertainen monessa jutussa ja ihan tavallisen näköinenkin enkä ämpäriruma :) Kohtuullinen vaatimustaso tuo onnen.
Aina löytyy joku joka on parempi, niinhän se suurimmalla osalla menee lähes joka asiassa. Ei minun tarvitse olla paras, riittää kun koen toisinaan onnistuneeni tekemisissä, kohtaamisissa, valinnoissani.. Nautin kauneudesta sekä hyvästä olosta mikä tulee esim. Liikunnan tai saunomisen jälkeen. Myös hyvä kultuurikokemus antaa hyvän fiiliksen.
Minä olen vähintäänkin erikoinen ja en ole koskaan hyäksynyt sitä. Ollapa keskinkertainen.
Ainakin mainitsit tuossa tehneesi monta eri asiaa. Jos uskallat kokeilla siipiäsi monessa eri asiassa, olet ainakin keskivertoa rohkeampi ja sitkeämpi. Joku on hyvä urheilussa ja häntä ei jännitä mennä liikuntaharrastuksiin ja joku toinen on hyvä musiikissa jne. mutta läheskään kaikki eivät uskalla mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolella.
Tämä on vain minun mielipiteeni mutta minusta ihminen on keskivertoa rohkeampi jos uskaltaa suorittaa edes jotain kaikissa näissä lajeissa (esim.työväenopiston kurssin tms.virallista):
-teatteri (itseilmaisu ja improvisaatio kokonaisvaltaisesti)
-laulu (itseilmaisu äänen kautta)
-kielikurssi (suullinen itseilmaisu oudolla kielellä)
-tanssi (kehollinen itseilmaisu)
-kamppailulaji (kovuus)
-joku kädentaitojuttu (kuvaitade tai kokkaus tms.)
-ratsastus (eläinten kanssa toimiminen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein käsitä. Itse en ajattele olevani keskinkertainen, vaan kai ihan lahjakas joissain jutuissa ja joissain surkea ja tykkään siitä. En kumminkaan ole elämässäni saavuttanut oikein mitään, joidenkin mielestä olen varmaan ihan luuseri kokonaan. Mussa on monia asioita jotka joidenkin mielestä on hirveitäkin, mutta itse tykkään niistä: käsialani on sotkuinen, mutta omasta mielestäni se on mua ja se on persoonallisen ja miellyttävän näköistä. Piirrokseni ovat huolimattomia eivätkä mitenkään hyviä, mutta jos onnistun ilmaisemaan mitä halusin, en välitä jos joku vihaa tekelettäni ja sanoo sitä roskaksi.
Ja miettikää nyt monia ei-keskinkertaisuuksia: Lana Del Reystä tuli kuuluisa muusikko, mutta ei hän osaa edes soittaa kunnolla kitaraa ja laittamattomana ei ole erityisen ihmeellisen näköinen nainen. Hänen persoonallisuutensa ja tyylinsä olla ja ajatella löi läpi, taidoilla ei niinkään ole tekemistä asiassa. Jotkut kuuluisien muusikoiden aikaisimmat tekeleet ovat aika myötähäpeää herättävää kuunneltavaa. Näitä esimerkkejä voisi keksiä lukuisia. Monet ihmiset eivät ole lahjakkaita, vaan aika sinnikkäitä.
En myöskään ymmärrä, miksi keskinkertaisessa luonteessa olisi jotain vikaa, jos ei ole mikään räiskyvä ja kunnianhimoinen ihminen. Ei kaikki ole ja monet suosikki-ihmisistäni ovat hyvin tavallisia, sellaisia jotka ei ole saaneet mitään erityistä aikaan, eivät ole ihmeellisen hyvännäköisiä jne. Saatan tykätä jostakusta ihan tavallisesta kovasti ja syynä on yleensä kiva ja jollain tavalla kolahtava luonne. Kaikille löytyy omat faninsa.
Minusta on hassua käyttää vertauskohtana Lana Del Raytä, joka on kuitenkin melkoisen lahjakas laulajana, vaikkei kitaraa osaisikaan soittaa tai olisi hirmuisen nätti. Hän on siis todella lahjakas jossain.
En tiedä mistä minulle on kehkeytynyt tarve osata jotain ja saada sitä kautta kehuja. Monesti katselen esim. jotain nättiä piirustusta tai käsityötä ja toivoisin osaavani tehdä yhtä hienon. Se ei ehkä ole pelkästään kehujen saaminen, vaan se että kokisi itsekin olevansa tyytyväinen taitoonsa ja onnistumisen kokemuksen. Muiden kehuy tuovat olon että on hyvä taidossaan.
Eräälle kommentoijalle. Kaikenlaista olen tosiaan kokeillut. Ratsastin lähes kymmenen vuotta. Pysyin keskivertona. Olen ollut musiikkiopistossa soittamassa instrumenttia. Keskiverrosti. Lauloin ja esiinnyin koko lukioiän. Olin aina kuitenkin vain keskiverto. Yleensä esiintymään pyydettiin yhtä tiettyä laulajatyttöä ja minut otettiin mukaan vain siksi että itse aina pyysin päästä laulamaan.
Olen kokeillut seinäkiipeilyä, yleisurheilua, kuntonyrkkeilyä, tanssia. Kaikkia ohjatusti ja osittain itsenäisesti. Käsitöistä varmaan lähes kaikkia mahdollisia tekniikoita kutominen, kangaspuut, virkkaus, huovutus, ompelu. Maalaaminen ja piirtäminen. Puutarhanhoitoakin olen yrittänyt. Suurinosa näistä on ollut sellaisia, jotka on kiehtonut ja joissa olisin toivonut pärjääväni tai olevani hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta ap kuullostaa että olet elämässäsi testannut paljon asioita. Multa on noi eläin ja musiikki hommat vielä täysin testaamatta. Olen alkanut haaveilla jonkin soittimen opettelemisesta.
Aloin pohtia tuota kehujen saamis asiaa. Itseasiassa olen saanut kehuja tekemisistäni (jopa tänään, palasi tämä keskustelu mieleen niistä sanoista). Ohitan kuitenkin kaikki kehut. Jos joku sanoo jotain negatiivista niin muistan sen vuosienkin kuluttua, mutta kehut ohitan tuosta vain. Kyse ei ole oikeastaan siitä etten ole saanut aikaan asioita, en vain osaa arvostaa saavutuksiani, koska aina on joku joka on tehnyt paremmin. Tiedän myös että taipumus olla arvostamatta omia saavutuksia on yllättävän yleistä.
Kun saat kiitoksia tai kehuja, tulevatko ne perille asti? Kuinka kauan pysyvät mielessä? Vähätteletkö omia saavutuksiasi sen takia että joku oli vielä parempi?
19
Luulin olevani ainoa. Kun tuntuu, että aina jokainen ihminen on jossain toooosi hyvä. Tätät toitotettiin meillä jo koulussakin.
En oo peruskoulussa koskaan ollu missään aineissa hyvä, vaan keskinkertainen tai huono. Mikään oppiaine ei ole ollut sellainen, joka olisi ollut selvästikin minulla se vahvin alue.
Jatko-opiskeluissakin olen huomannut sen, etten vain ole tarpeeksi hyvä missään. Osaan asioita joo, mutta en opi mitään asiaa todella nopeasti tai hoksaa jotain todella hyvin, vaan oon sellanen tavallisen tylsä, liian tylsä ja KESKINKERTAINEN IHMINEN.
Sama homma mullakin esim. ruoanlaitossa. Osaan tehdä erilaisia ruokia, mutta kaikki mun ruoat on aina "Ihan ok", eikä mikään tunnu koskaan olevan "Tosi hyvää!", tai mitenkään muutenkaan kehumisen arvoista, kuin vain sen ok:n verran. Tai ei aina välttämättä edes sitäkään.
Kaikki ne ihmiset, jotka minä tunnen, ovat oikeasti todella hyviä joissain osa-alueilla. Yksi on kätevä käsistään, osaa nikkaroida jne, toinen on älyttömän hyvä leipomaan, ihmiset kehuu ja pyytävät reseptejä, kolmas on matemaattisesti todella lahjakas, neljäs on todella etevä tietokoneiden kanssa, osaa korjata/huoltaa niitä jne, viides on kunnon autotohtori, osaa hyvin korjata autoja jne...
Mikä minä olen? Missä helvetissä mä olisin oikeasti hyvä? No en vittu missään... Kysyin kerran mieheltäkin, missä olen sen mielestä oikeasti hyvä? Meni aikaa että vastasi, selvästi mietti kun ei keksiny missä olisin hyvä, kun en helvetti ole missään... Sitten vastas "Ruoanlaitossa". Melkein meni kahvit väärään kurkkuun kun purskahdin nauramaan... Joo vai olen hyvä tekemään ruokaa. Mies se ei joko a) koskaan kommentoi mitään ruoistani tai b) kun itse kysyn, onko hyvää, vastaa aina sen "Ihan ok".
Joo huoh... Oon vaan niin kyllästyny tähän ja oikein itkettää, kun ei ole mitään sellaista taitoa, minkä osaisi oikeasti hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omituinen ketju.
Ihmisten peukutukset ja suosio ovat täysin eri asia kuin se, miten hyvä oikeasti on.
Sanonta että kaikki ovat oikeasti tosi hyviä jossain, on samantyyppinen sanonta kuin se että kenellekään ei tule liikaa kannettavaksi. Siis ei ole totta. Maailmassa sillä lailla ei mene tasan eikä se ole reilu.
Minusta kuulostaa että ap ei niinkään halua olla hyvä vaan suosiota, joka taas on mielestäni enemmän teinijuttuja... ei ninkään aikuisen ihmisen puhetta.
Ihanaa ja vapauttavaa! Minulle toitotettiin lapsena miten olen erityisen lahjakas/alykas, ja minulla oli hirveat sisaiset ristiriidat ja paineet kun yritin olla muita parempi kaikessa. Itsetuntoni oli sekoitus ylemmyyden ja alemmuuden tunteita, kun eihan kukaan voi olla kaikessa paras. Pitaakseni kuvion kasassa sitten suhtauduin halveksivasti muihin lapsiin ja eristaydyin. Huh huh.
Nyt yliopistoiassa olen tajunnut etta olen keskinkertainen. Saan keskinkertaisia arvosanoja, olen keskinkertainen urheilija, keskinkertainen tyontekija ja ennen kaikkea normaali ihminen jolta ei odoteta mahdottomuuksia ja aina priimaa! Tuntuu etta olisin loytanyt muiden ihmisten arvon ja oman arvoni vihdoin terveella tavalla. Ystaviakin on kumma kylla alkanut loytya ihan eri tavalla... kuten jo sanoin, vapauttavaa ja ihanaa. Oodi keskinkertaisuudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskinkertaisuus on ihan valtavan hieno ja kaunis asia, joka tuo turvallisuutta elämään. Jokainen meistä varmaanhaluaisi olla supersankari läheistensä elämässä, mutta ei me oikeasti voida olla muuta kuin ihmisiä ja sen kanssa on opittava elämään. Muun vaatiminen varsinkin toisilta ihmisiltä menee mielestäni jopa aika vahvasti narsismin puolelle. Itseltään vaatiminen on hyväksyttävämpää, mutta aiheuttaa turhaa stressiä.
ViNi on musta tehnyt aiheesta aika hienon kappaleen, joka kiteyttää asian mun mielestä hyvin: Keskinkertainen »
Suurin osa ihmisistä on keskinkertaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kivaa olla keskinkertainen. Itse oon usein joko loistava, tai sitten ihan pas* ja se on kyllä hankalaa, monesti.
Aina löytyy joku parempi! Miksi et vaan rauhassa tee asioita joista pidät miettimättä sen kummemmin? Ne asiat voivat muillekin tuottaa iloa, ja ihmiset voivat mielessään katsoa sinua ylöspäinkin, jos se on se tavoiteltava asia. Ja tietysti osaaminen a taitavuus jossain tuottaa itsellekin hyvää mieltä. Harjoitus tekee mestarin. Sinä teet omalla tyylilläsi ja sitä ei ole muilla. Mieti, jos vaikkapa jokin lempiartistisi olisi lyönyt hanskat tiskiin koska ei ole Mozart tai joku ei haluaisi opiskella taidetta koska Picasso oli kuitenkin parempi ja hän vain keskinkertainen.