Mitä vinkkejä antaisit 17-vuotiaalle tytölle?
Olen siis itse 17. Kertokaa jotain vinkkejä, ihan melkeinpä mihin tahansa liittyen. Vaikka kukkien istutukseen, talouden pyörittämiseen ja pahimpien mokien välttämiseen.
Kommentit (35)
Älä anna vanhoille ukoille vaikka kuinka lirkuttelevat.
Pidä kiinni omista rajoistasi. Älä jätä elämääsi miehen varaan vaan rakenna sitä yksin (vaikka olisit suhteessa).
Älä luovu unelmistasi yhdenkään miehen vuoksi. Jos haluat vaihtoon ulkomaille ja poikaystävä kieltää, mene. Kadut myöhemmin, jos jätit lähtemättä. Koeta välttää mutku- ja sitku-ajattelua. Sitä sitku-aikaa ei välttämättä koskaan tulekaan, pahimpina nämä eläkkeellä teen sitä ja tätä, sitten ennen eläkeikää on terveys mennyt eikä kotoa pääse mihinkään.
Avaa erillinen pankkitili, jonne keräät vaikka vitosen tai kympin kuukaudessa. Kun rahaa kertyy riittävästi, sijoita ne. Pieni pahanpäivänvara on aina hyvä olla olemassa.
Puolusta kiusattuja ja kaltoinkohdeltuja. Äläkä anna kenenkään kiusata sinua itseäsikään. Pysy kaukana ihmisistä, joiden seurassa on paha olla.
Opiskele ahkerasti, mutta panosta myös vapaa-aikaan ja rentoutumiseen.
Yritä ottaa sellainen elämänasenne, että pyrit pärjäämään itsenäisesti ja olla vaatimatta apua. Joku päivä sun pitää selviytyä yksin eikä kukaan ole takapiruna valvomassa. Se on vaan helpompaa selviytyä, kun on jo tottunut vastaamaan itsestään.
17-vuotiaana ihminen on terveimmillään joten pahimmat sekoilut ja stuntit kannattaa varmaan tehdä silloin.
Älä koskaan ala seurustella pojan kanssa, joka viihtyy baareissa paremmin kuin sun kanssasi tai ei kohtele sua muuten kunnioittavasti. Valitse itsesi tasoinen poikaystävä. Jos aiot opiskella akateemisesti, ota myös poikaystävä samoista piireistä.
Vierailija kirjoitti:
Älä anna vanhoille ukoille vaikka kuinka lirkuttelevat.
Tämän viestin kirjoittajalle on tärkeintä että vanhemmilla miehillä olisi paha olla eikä se että tytöllä olisi hyvä olla.
Älä koskaan, siis koskaan anna laskujesi mennä ulosottoon. Ikinä.
Usko itseesi ja siihen etta olet kykeneva saavuttamaaan omat haaveesi, ole kuitenkin realistinen. Jatkokoulutusvalintoja tehdessa ala ela pelkalla tunteella ja fiiliksella. Yliopistossa ala mene joka viikonloppu omaan kotikaupunkiin vanhempien luo tai poikaystavan luo. Tulet menettamaan parhaan osan nuoren aikuisen elamasta.
Pidä kiinni kavereistasi vaikka seurustelet tai perustat perheen. Pidä huoli, että sinulla on omat "tyttöjen jutut" ja omaa elämää.
Elä täysillä. Matkustele, pidä hauskaa, koe ja kokeile kaikenlaista - tietysti turvallisuudesta huolta pitäen. Älä jätä käyttämättä mahdollisuuksia lähteä vaihto-oppilaaksi, vapaaehtoistyöhön, aupairiksi... minne ikinä maailma vie. Ja rakasta täysillä.
Ajattele omilla aivoillasi. Suhtaudu esimerkiksi keskustelupalstoilla saamiisi neuvoihin kriittisesti.
Hanki lapsia siksi, että haluat niitä. Silloin kun haluat. Älä siksi ja silloin, kun niitä jonkun toisen mielestä kuuluu hankkia. Ei ole pakko ylipäätään, jos ei halua.
Mielipiteen muuttaminen hyvien perustelujen jälkeen on älykkään ihmisen merkki. Kuten myös se, että pysyy kannassaan, jos sen kokee oikeaksi.
Vessapaperi ei lisäänny vessan kaapissa itsestään, sitä pitää jonkun ostaa sinne.
Tee kaikki ratkaisut sen perusteella, tuletko niistä onnelliseksi. Siitä vessapaperistakin tulee, kun sitä on.
Vierailija kirjoitti:
Perusta perhe ja tee lapset mieluummin aiemmin, kuin myöhemmin (jos siis haluat perheen ja lapsia). Sitten kun on mittarissa ikää nelosella alkava luku, alkaa olemaan liian myöhäistä elää ruuhkavuosia.
NImenomaan ÄLÄ tee noin.. sinkkuile, opiskele, tee uraa, matkustele, hanki (kaikenlaisia) kokemuksia ja pariudu sitten, kun tuo on hoidettu alta pois. Sitten ne lapset ihan oikeasti on iloinen osa elämää eikä taakka. Lapsiperhevuodet on maksimissaan 20v sun elämästäsi, sitä "ilman lapsia" aikaa jää siltikin vielä vaikka kuinka, jos elinikäodote on sen 80v. Ja lapsillekkin on enemmän annettavaa, kun sitä työelämää ja varallisuutta on ehtinyt vähän keräämään. JA ÄLÄ tee lapsia ihan perä perään, sillä tapat vaan itsesi ja parisuhteesi. Mä esim aloitin 31 vuotiaana ja hyvin ehdion kolme lasta tekemään kuitenkin vähintään 2,5v ikäeroilla.
Jos otat suihin niin ime kunnolla ja ota syvälle kurkkuun, tämä tuntuu miehestä hyvältä.
Miehelle on hyvä antaa anaalia kerran kuukaudessa ainakin.
Tee omat valintasi, oli kyse sitten opiskelusta, parisuhteesta tai ruokaostoksista. Opettele itsenäiseksi: vaihtamaan sulakkeet, asentamaan lamput jne. Käytä vähän aikaa siihen, että ymmärrät verotuksen ja kotimaan poliittisen järjestelmän perusteet. Maksa laskusi ajoissa. Opettele laittamaan ruokaa muutenkin kuin mikrossa. Osallistu opiskelijabileisiin, erityisesti fuksisyksynä. Unohda muiden mielipiteet. Jokaisen muuton yhteydessä kannattaa wc-paperirulla pakata helposti saataville. Seikkaile.
Perusta perhe ja tee lapset mieluummin aiemmin, kuin myöhemmin (jos siis haluat perheen ja lapsia). Sitten kun on mittarissa ikää nelosella alkava luku, alkaa olemaan liian myöhäistä elää ruuhkavuosia.