odotuksen vaikutus parisuhteeseen

Täälläkin on parisuhde hieman koetuksella. meillä odotetaan mun kolmatta ja miehen ekaa joten uutta se on meillekin. mulle tää raskaus on ollu tosi rankka fyysisesti ja psyykisesti ja mieli vaihtuu nopeammin kuin tuuli. tosi usein tuntuu siltä ettei mies " tajuu mistään mitään" eikä ollenkaan ota muut huomioon. välillä unohtuu sitä et ei se raskus miehellekään on helppo. varmaan niilläkin on pelkoja ja huolia ja jotkut ei uskalla keskustella niistä. riittääkö raha? unohtaako vaimo mua ja keskittyy vaan vauvaan? olenko hyvä isä? tuleeko mulla olemaan omaakin aikaa?



ite uskon et ongelmista päästään yli jos kommunikaatio pelaa mut se vaatii et molemmat ovat mukana. meillä se ei aina mee nappiin ja mies usein hukassa. tuntuu joskus kuin joutuis kasvattaa miestäkin siinä samalla. ainakin meillä yritetään kovasti saada ylimääräiset riitlyt pois ja jos toisella huono päivä ja kaikki v.ituttaa niin on oikeus tuntea niin. silti on raja miten saa kohdella toista.



mulla jo yks parisuhde kaatunu siihen ettei voitu keskustella koska mulla ei ollu oikeus omaan mielipiteeseen niin tiedän mitä en haluu.



Mut kaikilla on omat keinonsa ratkoa ongelmia. kaikille onnellista odotusta ja pitäkää toisisanne huolta!



my_selene ja neiti rv 26+0

[color=Purple]Meillä sama tilanne että esikoista odotellaan. Menimme kihloihin nyt raskausaikana...siitä oltiin puhuttu kyllä jo ennen plussatestiä ja onneksi raskaus ei vaikuttanut miehen päätökseen kosia:) Vaikka minäkin täällä olen ollut huolissani, että miten mies jaksaa minua kun olen nykyään kiukutteleva hormonihirviö:)



Hävettää kun olen ollut niin huono avovaimo. Olen niin täynnä raskautta ja omaa napaa ja mies jää väkisinkin vähemmälle. Nyt olen ajatellut yllättää miehen ja varata joksikin viikonlopuksi hotellista teatteri-paketin... Ihan sen takia että tulis vähän hoidettua parisuhdetta.



Meillä mies on kyllä ollut ihailtavan kärsivällinen¿ainoa asia minkä ehkä todella kasvavaa ongelmaksi on tämä minun seksihaluttomuus. Mies on kyllä ollut kiltti vaikka minä olen säännöllisesti torjunut sen lähentelyt mutta en tiedä kauan se jaksaa¿:(



Mutta toisaalta, kun tämä alkuraskaus menee ohi ( ja pahoinvointi) ehkä minun halutkin palaa¿



Toivon teille onnea parisuhteeseen!! Yritä jaksaa hemmotella miestä välillä, eiköhän se siitä!



Kerttu

[/color]

Minä myönnän, että meidän esikoisen odotusaika kolme vuotta sitten oli parisuhteelle koettelemuksen aikaa. Tilanne oli meille kaikille uusi: minä olin koko ajan väsynyt ja äreä ja päästin hormonihöyryissäni mitä ihmeellisimpiä asioita suustani. Seksi ei oikein maistunut ja sekin oli uusi tilanne. Ja miehen oli vaikea " osallistua" odotukseen, kun ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Minua vaivasi sekin, kun mies ei juurikaan raskausaikana halunnut puhua tulevasta vauvasta.



Myös vauva-aika voi olla parisuhteelle koettelemus. Olin yösyötöistä väsynyt, lapsenhoidossa epävarma ja aina välillä miehelleni niin suunnattoman kateellinen siitä, että hän pääsi aamuisin töihin ja minun piti jäädä kotiin lapsen kanssa. Olin välillä niin turhautunut kotonaolemisesta ja tuntui siltä, ettei mies ymmärtänyt. Uutta oli myös se, että kaikki menot ja harrastukset piti suunnitella vauvan mukaan. Ja se seksi. Siitä keskusteliin paljonkin, kun mies koki, etten häntä enää rakastanut, kun ei haluttanut.



Mutta tämä kaikki on vain vahvistanut meidän parisuhdettamme!! Nyt meillä on ihana 3-vuotias ja toinen tuloillaan. Tämä uusi raskaus ei ole mielestäni vaikuttanut mitenkään parisuhteeseemme (jollei parampaan), sillä tämä on jo " tuttu juttu" meille molemmille. Kyllä hyvä parisuhde raskaus- ja vauva-ajan kestää. Pitää vain olla hyvä keskusteluyhteys päällä ja yrittää vaalia sitä keskinäistä rakkautta pienin sanoin ja teoin. Elämänne (ja parisuhteenne) tulee aivan varmasti muuttumaan, sille ette voi mitään. Raskausaika on hyvää harjoittelua tulevalle!

Mietin, että pitäisi kyllä myös itse jaksaa yllättää ja ilahduttaa miestä, eikä vain itse odottaa, että toinen tekisi jotain..Tarvii kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja keksiä jotain piristystä meille..



Mun mielestä meillä tilanteeseen on vaikuttanut myös tiukka rahatilanne, koska ei olla voitu tehdä mitään kivaa pitkään aikaan. Oltais kyllä molemmat yhteisen loman tarpeessa..Tosin syitä on aina helppo keksiä..



Kyllä raskaus on ollut itselle myös kova paikka välillä, kun ennen olin ja menin tosi paljon. Nyt muut kaverit jatkaa menojaan, kun omat rajoittuu. Mutta joka kerta kun vauva potkii mahassa, niin mielen valtaa suunnaton ilo ja onni, jota en vaihtaisi mihinkään..

Kun nainen on raskaana, kehossa myllää mieletön määrä hormoneja, jotka säätelevät mielialaa kuin matkustaisi vuoristoradassa. Äreys, kiukkuisuus, hyväntuulisuus, pahantuulisuus, agressiivisuus, äkkipikaisuus..kaikki mahdolliset, valitettavan usein " huonot piirteet" tulevat esiin raskauden myötä. Et sinä varmaan ilkeyttäsi ole muuttunut äreäksi.. sinun kehoasi hallitsee hormonit. Kun muistaa sen, että tämä aika on väliaikaista, on helpompi ymmärtää ja hyväksyä tilanne.



On todella yksilöllistä kuinka raskausaikana kukakin reagoi. Joku voi olla pikku-ampiainen koko ajan. Useimmilla alkukolmannes on vaikeaa ja äreää aikaa. Keksikolmannes tuo helpotuksen ja viimeisellä kolmanneksella mieli alkaa taas myllertää, koska hormonitasokin muuttuu.



Itselläni alkukolmannes ainakin rv 20 asti oli kovaa mielenmyllerrystä. Meillä oli paljon riitoja ja tömäsimme usein konflikteihin, joiden selvittäminen oli hankalaa. Tuntui, ettei minun seurassani voi olla ja lopulta miestä alkoi ottamaan päähän se, että pääsin niin helpolla, koska aina voi syyttää hormoneja. Mahtava suhteemme ajoi siis karikkoon kunnolla ekoja kertoja, vaikka kaikki piti olla niin hyvin...



Selvittiin sinne keskikolmannekselle ja minusta tulikin rauhallinen lammas. En ollut ollenkaan riidanhaluinen, en juuri jaksanut murehtia niitä pieniltä tuntuvia asioita, jotka muutama viikko sitten oli kaataa maailmani. Meillä alkoi menemään paremmin, mies alkoi oma-aloitteisesti tukemaan minua, viihtymään seurassani ja rakastamaan hirmuisesti. Aivan kuin olisi joutunut pitkään olemaan rakkaastaan erossa. Suhteemme syveni ja läheni.



Nyt taas viimeisellä kolmanneksella on tullut murahdeltua muutamia kertoja. Sitä on kuitenkin kasvattanut itselleen tietynlaisen " kestävyys-rajan" , ettei kimpoile ihan pienistä. Pinna on pitkä, mutta moni asia saattaa ärsyttää. Mies ei ota hirveän vakavasti, hän tietää jo mistä on kyse. Osaamme myös ottaa toisemme huomioon. Tottakai mies välillä loukkaantuu, ja minä nielen kiukkuni ja marssin anteeksipyyntöön. Kaikki taas hyvin.



Raskausaikaan liittyy paljon henkisiäkin asioita. Onhan se kasvunaikaa ja 9kk pitäisi olla leivottuna ihka oikeat äiti ja isi. Se ei ole mielestäni yhtään liian lyhyt aika:). Kumpikin tulevista vanhemmista joutuu läpikäymään ison litanjan asioita, sekä itsessään, että parisuhteessa. Kaikki muuttuu. Minä vihasin tuota lausetta aiemmin, mutta kaikki tosiaan muuttuu, se tulee ihan luonnostaan. Eikä se tarkoita sitä, että kaikki muuttuu huonommin.



Me olemme selvinneet loppujen lopuksi todella hienosti tähän asti. Voisin melkein sanoa, että nyt olemme valmiita ottamaan pienokaisen vastaan. Tämä raskausaika on tehnyt meistä vastuuntuntoisia ja turvallisia ihmisiä. Meidän valttikorttimme hankalista ajoista selviämiseen on ollut puhuminen. Pyrimme puhumaan kaiken sen ulos mikä mietityttää, vaikkei se aina kovin järjellistä olekaan. Kun taakseni katson, minusta tuntuu, että kaikista niistä katkonaisista tarinoista on tullut yhtenäinen versio nyt ja kaikki on jotenkin loksahtanut paikoilleen. Toinen selviämiseen auttava keino, on sisäistää se, että tämä on vain väliaikaista ja se aika me nyt kestetään.



Se on potaskaa, että parisuhde menee vauvan saannin mukana. Kaikki on itsestään kiinni. Jos te rakastatte toisianne ja haluatte tätä elämältä, olette jo puolet voitolla. Nyt se vaatii vaan hurjasti ymmärtämystä puolin ja toisin (valitettavasti mies joutuu usein nielemään enemmän...naisen keho on se, mikä " reistailee" hetken). Mutta kunhan yhteinen päämäärä on selvä. Molemmilla on varmaan paljon " odotuksia" toisen suhteen. Laskekaa niistä irti ja pukekaa ne mieluummin sanoiksi. Jokaisella on oikeus tuntea. Ja jokaiselle suotakoon se 9kk aikaa valmistautua.



Teillä on edessänne elämänne kenties suurin kriisi tähän asti: oman lapsenne syntymä. Ei kukaan voi vaatiakaan, että kaikki menisi kuin vettä vaan.



Tuntemuksesi ja suhteenne tilanne on enemmän kuin normaali. Muistatte vaan yrittää ymmärtää ja tehdä sitä työtä sen suhteen eteen. Lopussa seisoo palkinto. Ja kun huomaat jonakin päivänä mielesi olevan rauhallisempi...tiedät, että olet tehnyt töitä juuri sen eteen.



Siis älkää huoliko, edessä paljon kivikkoa tai sitten tasaista maata. Ottakaa se juuri sellaisena, kun se sieltä tulee.



P.S. Me luimme jonkin verran aiheeseen liittyvää matskua netistä keskustelupalstoilta, sekä ihan kirjoista. Mieheäni helpotti se tieto, ettei ole ainut mies joka joutuu kestämään;)



Elisa ja masunmöyrijä 35+4

..mikä tuntuu kasvavan todella suureksi möröksi makuuhuoneen nurkkaan. Meillä oli todella suuret riidat seksittömyydestä. Mies tunsi, ettei häntä enää haluta ja hänessä on jokin vika. Vaikka kuinka selitin, ettei se hänestä johdu, ei auttanut. Tarpeeksi monta kertaa asiaa jauhettuamme, tulimme johtopäätökseem, että mikäli minä en halua yhdyntää, keksimme muita ratkaisuja. Yksinkertaisuudessaan keksimme sen, että minä tuotan miehelle (vain silloin kun haluan itse ja haluankin, että hän nauttii) mielihyvää vaikka pelkällä kädellä ja mies tuottaa minulle pelkällä " läheisyydellä" , eli suukottelee selkää ja niskaa ja siitä minä tykkään. Tiedän ettei se johda seksiin, kun en sitä juuri halua nyt. Taas auttaa ajattelu, että tämä on vain väliaikaista.

Ja toimii...

Olen Ekku kanssasi samoilla linjoilla, omat halut kadonneet tyystin, päin vastoin pelkkä ajatuskin melkein inhottaa. Siksipä olen todennut ihan itsekseni, että voinhan " hoitaa mieheni" muutenkin, joten kädet vaan hommiin :) Kuitenkin haluan pitä mieheni tyytyväisenä, ja koska minusta ei nyt muuhun ole, niin täytyy turvautua 2. vaihtoehtoihin, joita tulikin vältettyä hyvin koko yritysaika :) (joten jaksaa ainakin toistaiseksi näinkin).