Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koitan käyttäytyä hyveellisesti, siis samoin periaattein, mitä uskovaiset , vaikka olen uskonnoton
26.03.2016 |
Eli jos joku sanoo mammonanpalvontaa pahaksi, niin alan ajatella, että niihän se onkin, pitää koittaa olla mittaamatta asioita rahalla jne. Miksi teen niin? Ajattelen, että sitten muut hyväksyvät minut paremmin. Mutta aloin ajatella, että eikö tämä ole ihan älytön ajatus? Hyväksyykö ihmiset noin pääsääntöisesti siksi, että tämä on niin hyveellinen ihminen? Ja eikö tämmöinen "koitan olla erinomainen ihminen jotta minusta pidettäisiin" ole nykysuuntausten vastaista, kun puhutaan ihmisten aitoudesta ja oikeudesta olla virheellinen? Tiedän kyllä, että uskovaisilla on armo, mutta en tarkoita, että saisi toimia väärin, koska joku kuitenkin armahtaa, vaan että ei tarvitse yrittää olla erikseen erityisen täydellinen ja hyveellinen voidakseen kokea olevansa hyväksytty.
Kun hassua, että vaikka en ole uskovainen, niin silti sisälläni on ankarat kahleet siitä miten saa olla.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Eettisyys on yleisinhimillistä, ei sen ole mikään pakko esiintyä uskonnon kontekstissa. Tottakai koetat käyttäytyä eettisesti, niin yrittää enin osa ihmisistä muutenkin.
Mutta ehkä pointti oli siinä, että jos ei onnistu, niin rankaisen itseäni ennemminkin kuin osaan hyväksyä tai ymmärtää. Pelkään myös kovasti, että muiden taholta minua tuomitaan, jos/kun en onnistu.
apOlet kehitellyt itsellesi säännöt ja rangaistukset, mutta ne rangaistukset eivät maistukaan. Kannattaisiko siis hieman rukata tuota rangaistuspuolta? Ulkopuoliset eivät tiedä eivätkä piittaa siitä, mitä sinä päässäsi haudot, kunhan lakeja noudatat.
Mikähän pääsiäismasokismi sinuakin riivaa?
En tiedä, miten olla suhtautumatta itseen armollisesti. Se tuntuu moraalittomalta.
ap
Siis armottomasti. Armollinen suhtautuminen tuntuu moraalittomalta. On niinkuin sisäinen pakko olla hyvä ihminen, vaikken ole. Se tuntuu raastavalta. En tajua, miten uskovaiset ratkaisevat tämän kohdan. Ehkä heille riittää se, että kelpaa mielikuvitusolennolle. En tajua, miten se voisi riittää, kun samaan aikaan joku ehkä kärsii siitä, etten onnistu olemaan synnitön tai täydellinen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksikö uskoviset haluavatkin levittää uskoaan, että koska he toimivat synnillisesti kanssaihmisiään kohtaan, mutta eivät sen takia tapa itseään, että päästäisiin heistäkin, niin he haluavat että ne, joita he loukkaavat uskoisivat samaan mielikuvitusolentoon, joka sitten tukee, kun he ovat pahoja?
ap
Ap., sanot olevasi uskonnoton. Niin minäkin olen, olen nimittäin elävässä uskossa Jeesukseen. Monissa tilanteissa uskonnollisuus asettuu jopa uskon vastakohdaksi!
'Uskonnottomuus' ei siis vielä paljasta, uskotko Jumalaan. Oletko teisti? Oletko ateisti?
Vaikka olisit ateisti, Jumala on silti luonut sinutkin ja asettanut luomistyössään sinuun omantunnon, ymmärryksen siitä, mikä on hyvää ja oikein.
Meille kaikille Jumala on luonut omantunnon, olkoonkin, että se ei toimi täydellisesti – olemmehan kaikki langenneita, epätäydellisiä.
Olen lähinnä kai agnostikko.
Huomasin tässä taannoin, että minut on petetty, asioissa jotka juontavat lapsuudesta. En kai sitten ole minkään arvoinen, kun minulle voi siten valehdella kuin on valehdeltu. Se, mistä on valehdeltu ei ole tärkeää, se mikä sattui on se, että valheella minua on ikään kuin vedätetty, "ostettu" suopeuttani ja nyt se on pelkkää sanahelinää. Valehtelija ei lunasta lupauksiaan. En ole vaatinut aikoinaan oikeutta, koska sen piti koittaa vielä jonain päivänä. Ehkä se sai miettimään näitä asioita.
ap
Alue: Aihe vapaa
En tiedä, miten olla suhtautumatta itseen armollisesti. Se tuntuu moraalittomalta.
ap