Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Seksi
Haaveiletko entisistä puolisoista?
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
En haaveile entisistä, vaan yhdestä entisestä. Päivittäin....varsinkin kun poika on jo nukkumassa ja on sitä "omaa aikaa". Harmittaa aivan mielettömästi, että tuli aikoinaan laitettua homma poikki, oltiin kuitenkin melkein 10 vuotta yhdessä. Sitä ei vaan silloin nuorempana osannut arvostaa sitä mitä on, tuli takerrettua aivan jonnin joutaviin asioihin. Toinen ei ollut mikään kodin hengetär....nyt kun asiaa mettii, niin mitä väliä sillä on vaikka kämppä ei niin tip top oisikaan. Ehkä hiukan oli itsetunto ongelmia, kun olin lomautettuna ja en voinut tuoda sitä rahaa talouteen. Pahin ehkä oli kuitenkin kun olin lähdössä yk-joukkoihin ja kerroit että lapsi olisi tulossa. Se tunteiden myrsky oli aivan järjetön, olin aina halunnut yk-joukkoihin , mutta jos lapsi tulisi, niin reissu tietenkin jäisi väliin! Kun sitten raskaus päättyi kesken, hetken olin huojentunut....pääsisin sen reissun heittämään. Olin vuoden yk-hommissa, tulin suomeen ja sain lopputilin tuotannollisista/taloudellisista syistä, taaskaan en voinut tuoda rahaa talouteen ja autolaina painoi niskaan. Läksin uuteen reissuun, olin puoli vuotta taas poissa kotoa ja sinä odotit taas minua kotona. Kun sitten tulin suomeen, olin hetken työttömänä, taas itsetunto aivan alhaalla. Pääsin töihin unelma paikkaani, kaikki oli muuten ok, mutta sisällä kalvasi se keskeytynyt raskaus....ehkä meitä ei ollut tarkoitettu yhteen, siispä minun toiveesta erottiin.
Kuinka monta kertaa menin eron jälkeen kännissä yöllä kyläilemään ja seuraavana päivänä hirveä morkkis. Morkkis johtui siitä, että vaikka kuinka sinua halusin/kaipasin, minun olisi pitänyt myöntää että ero oli virhe, sitähän en tietenkään tee! Vittu et ihmisen pitää olla hölmö!
No, sain lapsen toisen naisen kanssa, yhdessäolosta ei tullut naisen mielenterveysongelmien takia mitään. Nyt asustelen kahdestaan pojan kanssa ja muistelen tätä eksää...jos ois 20 vuotta sitten tiennyt sen minkä nyt, niin oisin arvostanut häntä aivan toisella tavalla.
En tiedä mitä exälle kuuluu, en ole soittanut vuosiin, enkä soita vaikka mieli tekisi. En kuitenkaan halua häiritä häntä, jos hän on jo perheen perustanut tai on muuten onnellisessa parisuhteessa, niin en halua aiheuttaa hänelle mielipahaa tai muutenkaan mitään ongelmia. Lehdestä luen hää- ja lapsi-ilmoitukset, josko hän oisi saanut lapsen tai mennyt naimisiin, niin minun olisi pakko unohtaa hänet.
Olen jo ajatellut jonkin sortin terapiaa, en voi aloittaa uutta suhdetta kun en ole päässyt vieläkään hänestä irti...mitä tässä oikein tekisi? Jos hänet kohtaisin, pyytäisin ensiksi anteeksi kaikkea paskaa mitä olen hänelle tehnyt ja sanonut. Ehkä kertoisin kuinka arvostan häntä ja toivon ettei hän ole muuttunut minun tekojeni takiani vaan olisi pysynyt juuri sellaisena ihanana kuin hän silloinkin oli.
Jos hän nyt sattumalta tämän lukisi ja itsensä tunnistaisi, niin anteeksi! Kaikkea hyvää sinulle ja pysy sellaisena kun olet, sinussa ei ole mitään vikaa. Olen pahoillani etten osannut arvostaa sinua niinkuin olisi pitänyt. Ja vieläkin se keskenmeno kaivaa mieltäni, minkä helvetin takia sen piti käydä niin?!?
Ota yhteyttä ihmeessä häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, haaveilen ja muistelen. Exältä sai aina kun halus vaan se oli vähän fäti niin jätin.
Joskus muistelen rietasteluja, mutta muuten en kaipaa.
juu juu palokuntaa ja virkavaltaa :(! mä taidan käydä hakemassa lisää juomista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa etten pannut ensimmäistä tyttöystävääni, vaikka hän hinkui sitä. Poskihoidon tasolle jäi.
Alue: Seksi
En haaveile entisistä, vaan yhdestä entisestä. Päivittäin....varsinkin kun poika on jo nukkumassa ja on sitä "omaa aikaa". Harmittaa aivan mielettömästi, että tuli aikoinaan laitettua homma poikki, oltiin kuitenkin melkein 10 vuotta yhdessä. Sitä ei vaan silloin nuorempana osannut arvostaa sitä mitä on, tuli takerrettua aivan jonnin joutaviin asioihin. Toinen ei ollut mikään kodin hengetär....nyt kun asiaa mettii, niin mitä väliä sillä on vaikka kämppä ei niin tip top oisikaan. Ehkä hiukan oli itsetunto ongelmia, kun olin lomautettuna ja en voinut tuoda sitä rahaa talouteen. Pahin ehkä oli kuitenkin kun olin lähdössä yk-joukkoihin ja kerroit että lapsi olisi tulossa. Se tunteiden myrsky oli aivan järjetön, olin aina halunnut yk-joukkoihin , mutta jos lapsi tulisi, niin reissu tietenkin jäisi väliin! Kun sitten raskaus päättyi kesken, hetken olin huojentunut....pääsisin sen reissun heittämään. Olin vuoden yk-hommissa, tulin suomeen ja sain lopputilin tuotannollisista/taloudellisista syistä, taaskaan en voinut tuoda rahaa talouteen ja autolaina painoi niskaan. Läksin uuteen reissuun, olin puoli vuotta taas poissa kotoa ja sinä odotit taas minua kotona. Kun sitten tulin suomeen, olin hetken työttömänä, taas itsetunto aivan alhaalla. Pääsin töihin unelma paikkaani, kaikki oli muuten ok, mutta sisällä kalvasi se keskeytynyt raskaus....ehkä meitä ei ollut tarkoitettu yhteen, siispä minun toiveesta erottiin.
Kuinka monta kertaa menin eron jälkeen kännissä yöllä kyläilemään ja seuraavana päivänä hirveä morkkis. Morkkis johtui siitä, että vaikka kuinka sinua halusin/kaipasin, minun olisi pitänyt myöntää että ero oli virhe, sitähän en tietenkään tee! Vittu et ihmisen pitää olla hölmö!
No, sain lapsen toisen naisen kanssa, yhdessäolosta ei tullut naisen mielenterveysongelmien takia mitään. Nyt asustelen kahdestaan pojan kanssa ja muistelen tätä eksää...jos ois 20 vuotta sitten tiennyt sen minkä nyt, niin oisin arvostanut häntä aivan toisella tavalla.
En tiedä mitä exälle kuuluu, en ole soittanut vuosiin, enkä soita vaikka mieli tekisi. En kuitenkaan halua häiritä häntä, jos hän on jo perheen perustanut tai on muuten onnellisessa parisuhteessa, niin en halua aiheuttaa hänelle mielipahaa tai muutenkaan mitään ongelmia. Lehdestä luen hää- ja lapsi-ilmoitukset, josko hän oisi saanut lapsen tai mennyt naimisiin, niin minun olisi pakko unohtaa hänet.
Olen jo ajatellut jonkin sortin terapiaa, en voi aloittaa uutta suhdetta kun en ole päässyt vieläkään hänestä irti...mitä tässä oikein tekisi? Jos hänet kohtaisin, pyytäisin ensiksi anteeksi kaikkea paskaa mitä olen hänelle tehnyt ja sanonut. Ehkä kertoisin kuinka arvostan häntä ja toivon ettei hän ole muuttunut minun tekojeni takiani vaan olisi pysynyt juuri sellaisena ihanana kuin hän silloinkin oli.
Jos hän nyt sattumalta tämän lukisi ja itsensä tunnistaisi, niin anteeksi! Kaikkea hyvää sinulle ja pysy sellaisena kun olet, sinussa ei ole mitään vikaa. Olen pahoillani etten osannut arvostaa sinua niinkuin olisi pitänyt. Ja vieläkin se keskenmeno kaivaa mieltäni, minkä helvetin takia sen piti käydä niin?!?