En tiedä johtuuko herkkyydestäni, mutta useimmat ihmiset ovat mielestäni sosiaalisesti hieman tönkköjä
Tuntuu etteivät ihmiset huomaa oman käytöksensä teennäisyyttä. Esimerkiksi voin ottaa vaikka lähikauppani, jossa on afrkkalainen miesmyyjä. Useimmat tuntuvat käyttäytyvän asioidessaan hänen kanssaan todellä väkinäisiltä. Juntin oloiset tyypit tuntuvat korostavan välinpitämättömyyttään asiointitilanteessa, kun taas humaanimmat henkilöt taas käyttäytyvät korostetun ystävällisesti. Kukaan ei tunnu ymmärtävän että heidän käyttäytymisensä näyttää teennäiseltä ulkopuolisista.
Sosiaalisesti älykkäät ihmiset ovat yleensä luontevampia. Heilläkin saattaa olla samanlaisia ajatuksia kuin muillakin, mutta he tiedostavat miltä heidän käyttäytyminen näyttää muiden silmissä. Herkät ihmiset ovat usein hyvin perillä näistä asioista ja siksi ovatkin yleensä luonnollisempia sosiaalisissa tilanteissa (vähemmän herkkien silmissä he varmaan näyttäytyvät joko värittömiltä, poislukien ulospäinsuuntautuneet herkät ihmiset). Tiedän kyllä monia vähemmän herkkiä, jotka tuntuvat olevan tietoisia omista ja muiden tunteista. Lyhyesti siis: suurin osa ihmisistä on tyhmiä sosiaalisesti.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Yleistyksesi on hakuammuntaa. Mä valitsen marketissa kassan sen mukaan, että kuka niistä on näppärin, nopein mutta myös käsittelee ostoksia huolellisimmin eikä paisko niitä tai ryttää. Siinä kassan etninen tausta, koko tai väri on sivuseikkoja.
Käyt sitten erikseen näitä ominaisuuksia testaamassa vai mihin perustat lajittelusi? Sori, aika duubaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sä et kuulosta herkälle vaan pelkästään omituiselle ja sulla on suuret luulot itsestäsi. Ei erityistä herkkyyttä ole se, että arvostelee muiden ihmisten käytöstä. Kuka tahansa pystyy siihen.
Miksei herkällä ihmisellä voi olla vahvoja mielipiteitä? Ja toiseksi, ei vahvat mielipiteet tarkoita, etteikö ihminen voi käyttäytyä hienotunteisesti. Jos ihmiset tunnistaisivat omat tunteet paremmin, he huomaisivat kuinka inhottavia ajatuksia sitä päässä pyörii. Kaikki ihmiset arvostelevat mielessään toisten käyttäytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän ärsyttää se, että nykyään niin moni kutsuu itseään erityisherkäksi tai muutenkaan herkäksi ja muiden tunnetiloja paremmin aistivaksi jne. vaikka selvästi kyse on aivan jostain muusta, esim. just ylimielisyydestä ja huonosta itsetunnosta. Ovat melkein niitä kovimpia arvostelijoita ja muiden kyttääjiä. Sitten nämä "herkät" projisoi usein näitä piirteitään muihin ja purkavat alemmuuskompleksiaan, ainakin niihin oikeasti herkkiin tyyppeihin, ja sitten mielistelevät niitä "koviksia" (en nyt keksinyt parempaa nimitystä) Tuntuu, että nuo herkkyydestään kuuluttavat haluavat vain nostaa itseään muiden yläpuolelle kuvitellulla erityisyydellään. Itse taas koen itseni jotenkin "vialliseksi" ja rasitteeksi, kun olen välillä niin herkkis ja en ikinä mainosta irl olevani herkkä, jos ei sitten kysytä. Enkä silloinkaan kehtaa korostaa sitä.
6
Olen minäkin herkkä enkä ikinä irl mainosta herkkyyttäni. Miksei jollain foorumilla voi kuitenkin keskustella asioista suoraan? Ei näistä viesteistä kannata vetää johtopäätökisä ihmisten luonteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistyksesi on hakuammuntaa. Mä valitsen marketissa kassan sen mukaan, että kuka niistä on näppärin, nopein mutta myös käsittelee ostoksia huolellisimmin eikä paisko niitä tai ryttää. Siinä kassan etninen tausta, koko tai väri on sivuseikkoja.
Käyt sitten erikseen näitä ominaisuuksia testaamassa vai mihin perustat lajittelusi? Sori, aika duubaa.
Siihen, että asioin samoissa kaupoissa pääsääntöisesti ja kassat tulee tutuiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sä et kuulosta herkälle vaan pelkästään omituiselle ja sulla on suuret luulot itsestäsi. Ei erityistä herkkyyttä ole se, että arvostelee muiden ihmisten käytöstä. Kuka tahansa pystyy siihen.
Miksei herkällä ihmisellä voi olla vahvoja mielipiteitä? Ja toiseksi, ei vahvat mielipiteet tarkoita, etteikö ihminen voi käyttäytyä hienotunteisesti. Jos ihmiset tunnistaisivat omat tunteet paremmin, he huomaisivat kuinka inhottavia ajatuksia sitä päässä pyörii. Kaikki ihmiset arvostelevat mielessään toisten käyttäytymistä.
Mikä oli ap:n vahva mielipide? Se, että muut ovat sosiaalisesti tönkömpiä kuin hän? En huomaa ap:n avauksessa poikkeuksellista hienotunteisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo myötähäpeän tunteminen tavallista enemmän ei kuulosta mun mielestä herkälle ihmiselle ominaiselta... Yleensä ajattelen, että herkät on myös empaattisia, mutta ei kai se sitten ole niin.
Tuntuu että olet käsittänyt myötähäpeän väärin. Ei se tarkoita että asettuisi myötähäpeän kohteen yläpuolelle. Herkkä voi huomata että joku on nolannut itsensä muiden silmissä (eikä mokannut ihminen välttämättä itse tiedosta tätä) ja tuntee sen häpeän itsessään.
Tuo vain vahvisti asian. Olen tuo kommentoija 6 ja tuo jolle vastasit. Olen itsekin siis herkkä ja aistin ihmisten tunnetiloja herkästi ja tunnen myötätuntoa ja myötäelän välillä liikaakin. Eli en jotenkin tajua, miten tuo on herkkyyttä, että tuntee myötähäpeää ja häpeän itsessään, vaikkei edes aisti toisen nolostuneen asiasta? Tuo kuulostaa mun mielestä vain huonolta itsetunnolta, ja siltä että olisit itse nolostunut "mokaajan" asemassa ja siksi pidit tilannetta nolona, vaikka hyvä itsetuntoisemmat edes huomasi mitään ihmeellistä.
Herkkyyttä tuossa on se, että aistii muiden negatiiviset tunteet, jotka kohdistuu siihen itsensä "nolanneeseen" henkilöön. Eihän tuossa tarvitsisi tuntea myötähäpeää, jos kerran mokannut ihminen ei itse huomaa mitään, mutta ei sitä myötähäpeää tuntisi, jos ei aistisi niiden muiden tunteita.
Ne sun muiden ihmisten negatiiviset tunteet voi olla myös sun omaa kuvitelmaa ainakin osittain, koska varmasti kaikki ihmiset ei koe mitään myötähäpeää tai välttämättä edes huomaa jotain "noloa" tilannetta. Tai sitä, että huono itsetuntoisena(?) hiljaisesti komppaat ja mielistelet niitä tiettyjä. En pidä sitä herkkyytenä, että aistit ja sympatiseeraat niiden muiden tunteita, etkä sen ihmisen jota se tilanne koskee. Mutta en nyt ala enempää väittelemään, sehän on sun oma asia miten koet.
Jotkut ihmiset keskittyvät sosiaalisissa tilanteissa tarkkailemaan toisia enemmän kuin muut. Uskon, että heillä voi olla herkemmät tuntosarvet aistia tunnetiloja ja ihmisten käytöseroja kuin muilla. Sikäli komppaan ap:ta.
Mä oon kans taitava aistimaan muiden tunnetiloja, ja tarkoitusperiä käytöksen takana. Oon ajatellut sen johtuva mun sosiaalisten tilanteiden pelosta, oon koko ikäni tarkastellut helvetin paljon ihmisten ilmeitä, eleitä ja käytöstä. Oon oppinut tähän siis.
Mä pidän itseäni sosiaalisesti älykkäänä taka-allalle jättäytyvänä tarkkailijana, mutta tästä huolimatta oma sosiaalinen ulosantini on usein keskinkertaisen kehnoa ja varmaan valitettavan teennäistäkin. Pystyn siis osittain samaistumaan hypoteesiisi, mutta sosiaalisesti kehnona osapuolena tiedostan itsekin väkinäisyyteni (josta kylläkään en introverttina pääse yli taikka ympäri).
Vierailija kirjoitti:
Minusta sä et kuulosta herkälle vaan pelkästään omituiselle ja sulla on suuret luulot itsestäsi. Ei erityistä herkkyyttä ole se, että arvostelee muiden ihmisten käytöstä. Kuka tahansa pystyy siihen.
Ei ap mitenkään omituiselle silti kuulosta.
Tuosta tuli mieleen se aloitus, jossa kirjotettiin kuinka itseään outona pitävät ihmiset ei oikeasti edes ole outoja tai erilaisia, vaan kuvittelevat vain, koska pitävät itseään narsistisesti jotenkin erityisenä tjsp. Mutta silti kuitenkin haukutaan ihmisiä oudoksi. Tuskin kukaan itseään muuten pitäisi outona, jos sitä ei olisi jotkut kiusaajat yrittäneet niihin iskostaa.
Tarkkailijatyypit noin yleisesti ottaen eivät ole sosiaalisesti lahjakkaita siksi, että ovat tarkkailijatyyppejä. Sehän on täysin loogista. He eivät saa "harjoitusta" erilaisista tilanteista yhtä paljon kuin muut, koska jättäytyvät taka-alalle ja tarkkailevat todennäköisesti itseäänkin enemmän. Toisaalta heille kehittyy varmasti muita tarkempi silmä sen suhteen, kuka on aito oma itsensä ja kuka ei. Ovathan he puolestaan harjaantuneet siihen enemmän. Siksi en ihan ymmärrä ap:n osakseen saamaa alapeukkuvyöryä.

Ehkä sai alapeukkuja siksi, että aloitus on tosi ristiriitainen. Itse herkkänä koen just olevani tuollainen tarkkailija ja sosiaalisesti tönkkö ja kömpelö ja olen varmasti teennäisen oloinen vaikkapa jossain small talk-tilanteissa. Siksi jotenkin tuntuu, että onkohan ap sekoittanut herkkyyden johonkin muuhun piirteeseen itsessään.
narsisteilla on myös tuo kyky aistia paremmin muiden tunnetiloja ja muita asioita. Käyttävät sitten hurmaamisessa, kiusaamisessa tai manipuloinnissa hyväksi, kun tietävät mikä kolahtaa. Narsistit on siis myös tavallaan erityisherkkiä, mutta ei kuitenkaan, koska niiltä puuttuu empatiakyky ja ovat herkkiä aistimaan pelkästään muissa ihmisissä asioita. Itseä ja omaa käytöstä eivät osaa nähdä yhtään muiden silmin. Enkä nyt tarkoita, että ap olisi narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkkailijatyypit noin yleisesti ottaen eivät ole sosiaalisesti lahjakkaita siksi, että ovat tarkkailijatyyppejä. Sehän on täysin loogista. He eivät saa "harjoitusta" erilaisista tilanteista yhtä paljon kuin muut, koska jättäytyvät taka-alalle ja tarkkailevat todennäköisesti itseäänkin enemmän. Toisaalta heille kehittyy varmasti muita tarkempi silmä sen suhteen, kuka on aito oma itsensä ja kuka ei. Ovathan he puolestaan harjaantuneet siihen enemmän. Siksi en ihan ymmärrä ap:n osakseen saamaa alapeukkuvyöryä.
Ehkä sai alapeukkuja siksi, että aloitus on tosi ristiriitainen. Itse herkkänä koen just olevani tuollainen tarkkailija ja sosiaalisesti tönkkö ja kömpelö ja olen varmasti teennäisen oloinen vaikkapa jossain small talk-tilanteissa. Siksi jotenkin tuntuu, että onkohan ap sekoittanut herkkyyden johonkin muuhun piirteeseen itsessään.
Osaan kyllä erottaa sen milloin ihmiset ovat tönkköjä sen takia, että ovat epävarmoja. Tuommoiset syrjästäkatsojat saavat hyvin paljon käytöstään anteeksi, koska ymmärrän heitä, olenhan itsekin semmoinen. Tiedän myös sen, että omaa käyttäytymistäni arvioidaan usein aivan väärin. Teennäinen käytös on minun silmissäni "hyväksyttävää", jos ihminen ei osaa olla rentona. Aloituksessani pohdiskelin vain niitä ihmisiä, jotka eivät tiedosta omaa käyttäytymistään lainkaan.
Ap