Lue keskustelun säännöt.
Onko mieheni narsisti?
23.03.2016 |
En tiedä miten edes pukisin sanoiksi tämän kaiken. Kun tapasin mieheni, hän oli aivan hurmaava. Ihastuin häneen ensisilmäyksellä, hän osasi sanoa oikeat sanat ja tehdä oikeat teot. Myös ystäväni ja vanhempani olivat aivan hullaantuneet häneen.
Pian kuitenkin seurustelun alettua, huomasin hänellä olevan todella vahvat mielipiteet ja kun kerroin omani, hän väheksyi niitä ja argumentoi todella hyvin osoittaen minun mielipiteeni vääriksi. Minä myönnyin kaikkeen, mitä hän halusi. Olin heikko ja huonoista lähtökohdista, olin niin sokeutunut siitä, että joku komea ja ihastuttava mies halusi juuri minut. Hän kontrolloi elämääni täysin, elin ns.hänen kauttaan. En enää nähnytkään omia ihanteitani sellaisina, jotka olisivat tavoittelemisen arvoisia. Huomasin nopeasti myös sen, että hän käyttäytyi eritavalla julkisesti kuin silloin kun olimme kahdestaan. Julkisesti hän ei pehmoillut minulle yhtään, vaan saattoi jopa "läksyttää" tai nöyryyttää minua muiden edessä. Jos suutuin tästä, niin olin "liian herkkä".
Miehen aloitteesta menimme naimisiin lyhyen seurusteluajan jälkeen, olin vasta 19. Ystäväni yrittivät puhua minulle järkeä, kertoen rehellisesti, että heidän mielestään mieheni on narsisti. En uskonut heitä, vaikka sisimmässäni tiesin, että minun ja mieheni suhde ei ole terve, enkä koe olevani onnellinen. Kerroin miehelleni ystävieni puheista ja hän yritti kaikin keinoin saada minut katkaisemaan välit ystäviini. En ole kuulemma lojaali, koska en katkaise välejä ihmisiin, jotka haukkuvat miestäni.
Usein olen saanut kuulla olevani tyhmä, ämmä, huora, apina, lapsi, kiukutteleva teini jota hänen "täytyy kasvattaa", vaikea ja liian herkkä. Hän syyllistää minua kaikesta, vaatii selittämään kaikki ajatukseni sopukat. Fyysistä väkivaltaa ei ole suoranaisesti ollut, mutta hän on esimerkiksi tarttunut minua ranteisiin ja huutanut, kun olin aikeissa lähteä ystävieni kanssa ulkomaan reissulle. Arvatkaa vaan, uskalsinko lähteä tuon jälkeen? Hän ei päästä minua reissuun kaverien kanssa, mutta itse kyllä tekee reissuja mm. opiskeluvaihdon ja työmatkojen muodossa. Kaiken hän tekee kuitenkin muka minun ja meidän avioliiton parhaaksi.
Nyt olen 23v ja opiskelen eri paikkakunnalla kuin mieheni. On ollut silmiä avartavaa olla etäsuhteessa. Olen alkanut käydä terapiassa(lapsuuden traumoista ja avioliitostani), jossa silmäni ovat todella avautuneet. Mieheni väheksyy terapiaani tyyliin "Et selviä mistään ilman terapiaa" ja lapsuudeni traumat hän kuittaa lauseella "se on elämää". Olen alkanut tehdä enemmän itsenäisiä päätöksiä, tehdä sellaisia asioita, mitä minä haluan tehdä. Mieheni on huomannut tämän ja onkin alkanut uhkailla, miten ei voi rakastaa sellaista ihmistä joksika minä olen muuttumassa. Hän kuulemma kokee, että on teinitytön isä. Hän kontrolloi tekemisiäni, antaa mukamas luvan käydä baareissa jne. Mutta kun käyn, alkaa hirveä syyttely ja piinaaminen. Kaikki rahat pitäisi aina siirtää hänen tililleen "meidän yhteistä elämää varten". En saa katsoa tv-ohjelmia joista itse tykkään, koska ne eivät ole järkeviä. En saa ostaa kaupasta skyr-rahkaa, koska ne ovat yihinnoiteltuja ja minä en kuulemma tarvitse proteiinilisiä. Tätä kaikkea teen sitten salaa enkä kerro siitä miehelleni. Oikein nautin kun hän lähtee pois kotoa työmatkalle ja voin vain ostaa kaapin täyteen sellaista ruokaa kuin haluan ja katsoa tv:stä niitä ohjelmia kuin itse haluan ja niin paljon kuin haluan.
Nyt siis tilanne on se, että olen herännyt toden teolla. En saa kuitenkaan mielestäni sitä ajatusta, että mitä jos mieheni ei olekaan narsisti? Hänessä on hyviäkin puolia. Hän halailee yllättäen, kertoen että rakastaa minua. Mutta olen miettinyt, että onko tuo vain keino pitää minut otteessaan? Hän tietää, että olen maailman empaattisin ihminen, herkkä ja säälin kaikkea mahdollista. Käyttääkö hän noita piirteitä vain hyväkseen? Hän tekee myös kivoja yllätyksiä, yhtäkkiä löydän suklaalevyn tyynyni alta. Hän saattaa yllättäen tuoda aamupalan sänkyyn... Tuollaisiakin tekoja on paljon, enkä tiedä mitä pitäisi ajatella! Lisäksi hän on pyytänyt anteeksi ja myöntänyt, ettei hänellä ole empatiakykyä. Eihän narsisti myönnä heikkouksiaan? Hän on järjestänyt työ -ja raha-asiat todella hyvin. En voi olla tuntematta syyllisyyttä ja sääliä miestäni kohtaan jo pelkästä ajatuksesta, että haluaisin erota. Silti tunnen olevani loukussa...
En tiedä mitä keskustelulla hain, oli pakko vain avautua johonkin. En ole IKINÄ kertonut tästä kenellekkään. Toivottavasti joku kuitenkin jaksaa lukea sekavan viestini ja antaa neuvoja/vertaistukea.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua, niin tuttua... Minäkin kuulen olevai vastuuton esim äitinä, kun en pakota lasta johonkin. Kuulen olevani katkera, kun en tee mitä ex haluaa. Kuulen olevai itsekäs, kun pidän puoliani. Ja miljoona muuta esimerkkiä.
Luin aloituksen uudestaan. Juuri sen vuoksi minä en tajunnut kokonaisuutta, koska mies oli toisinaan niiiiin hyvä. Se sekoitti pään.
Se 20 v aviossa ollut.
Miten pääsit irti? Eikö sinulla ollut syyllinen olo? Koen ihan valtavaa henkistä tuskaa edes ajatuksesta, että ottaisin eron.... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jäin miettimään tuota yhtä kohtaa, eli sitä, että missä tilanteissa tai mistä tilanteista hän on sanonut sulle, että "sua pitää kasvattaa"?
Mulla myös rankka lapsuus ja käyttäytynyt nuorena sen mukaan ja kyllä mä otin monta henkistä osumaa, että opin yhteiskunnan käytöstavoille..
Esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, kun haluan lähteä ystävieni kanssa reissuun (omilla rahoillani) niin hänen mielestään se ei ole järkevää. Ja hän kokee että minua pitää kasvattaa, kun olen tälläinen vastuuton joka tuhlaa rahoja matkustamiseen ja kerran puolessa vuodessa 120 e shoppailuun... Hän on mielestään teinitytön "yksinhuoltaja isä" joka yrittää rakentaa meille tulevaisuutta. ap
Minkä ikäinen miehesi on ja onko hänellä lapsi tai lapsia aiemmasta suhteesta? ;)
Yleensä en neuvo ventovieraita. Se on kyseenlaista kun ei tunne koko tarinaa. Sinun kohdallasi: lähde suhteesta. Älä ainakaan tee lapsia hänen kanssaan. Miehesi ei arvosta sinua ollenkaan, loppupeleissä hän ei rakastakaan sinua. Rakkaus ja arvostaminen menee käsi kädessä. Ehdit vielä löytää sen elämänkumppanisi, joka kohtelee sinua kauniisti ja puhuu sinulle nätisti, eikä koskaan, ikinä haukkuisi sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jäin miettimään tuota yhtä kohtaa, eli sitä, että missä tilanteissa tai mistä tilanteista hän on sanonut sulle, että "sua pitää kasvattaa"?
Mulla myös rankka lapsuus ja käyttäytynyt nuorena sen mukaan ja kyllä mä otin monta henkistä osumaa, että opin yhteiskunnan käytöstavoille..
Esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, kun haluan lähteä ystävieni kanssa reissuun (omilla rahoillani) niin hänen mielestään se ei ole järkevää. Ja hän kokee että minua pitää kasvattaa, kun olen tälläinen vastuuton joka tuhlaa rahoja matkustamiseen ja kerran puolessa vuodessa 120 e shoppailuun... Hän on mielestään teinitytön "yksinhuoltaja isä" joka yrittää rakentaa meille tulevaisuutta. ap
Minkä ikäinen miehesi on ja onko hänellä lapsi tai lapsia aiemmasta suhteesta? ;)
Mies on 25v ja ei ole lapsia.... ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua, niin tuttua... Minäkin kuulen olevai vastuuton esim äitinä, kun en pakota lasta johonkin. Kuulen olevani katkera, kun en tee mitä ex haluaa. Kuulen olevai itsekäs, kun pidän puoliani. Ja miljoona muuta esimerkkiä.
Luin aloituksen uudestaan. Juuri sen vuoksi minä en tajunnut kokonaisuutta, koska mies oli toisinaan niiiiin hyvä. Se sekoitti pään.
Se 20 v aviossa ollut.
Miten pääsit irti? Eikö sinulla ollut syyllinen olo? Koen ihan valtavaa henkistä tuskaa edes ajatuksesta, että ottaisin eron.... ap
En olisikaan päästänyt irti, mutta mies rakastui työkaveriinsa. Hän ei itse olisi eronnut, vaan sanoi, että hän ei luovu siitä naisesta. Olisi pitänyt meidät molemmat. Kuulin olevani ahdasmielinen länsimainen nainen.
Tajusin vasta eron jälkeen, että mies hallitsi minua herättämällä syyllisyyden. En halua olla itsekäs tai katkera, ja kun mies sellaiseksi syyttää, niin minähän seisoin vaikka päälläni, jotta en näitä asioita ole. Eli väärästä syyllisyydestä vapautuminen on paranemisen alku.
Tiedä, että:
1. Minulla on oikeus vastata kieltävästi pyyntöihin tai vaatimuksiin, joita en voi täyttää.
2. Minulla on oikeus ilmaista sekä kielteisiä että myönteisiä tunteitani.
3. Minulla on oikeus muuttaa mieleni .
4. Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.
5. Minulla on oikeus toimia omien arvojeni ja moraalikäsitysteni mukaan.
6. Minulla on oikeus päättää omien asioideni tärkeysjärjestyksestä.
7. Minulla on oikeus odottaa muilta rehellisyyttä.
8. Minulla on oikeussanoa: ”En tiedä.”
9. Minulla on oikeus olla selittelemättä tai puolustelematta käytöstäni.
10. Minulla on oikeus olla sekaantumatta muiden asioihin.
11. Minulla on oikeus kaivat omaa aikaa tai tilaa.
12. Minulla on oikeus saada ystäviä ja viihtyä ihmisten seurassa.
13. Minulla on muuttua ja kasvaa.
14. Minulla on oikeus siihen, että muut kunnioittavat ja ottavat huomioon tarpeitani ja toiveitani.
15. Minulla on oikeus saada arvokasta ja kunnioittavaa kohtelua.
16. Minulla on oikeus olla onnellinen
(Edmund Bourne 1999/Katajainen, Lipponen, Litovaara: Voimavarat käyttöön)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua, niin tuttua... Minäkin kuulen olevai vastuuton esim äitinä, kun en pakota lasta johonkin. Kuulen olevani katkera, kun en tee mitä ex haluaa. Kuulen olevai itsekäs, kun pidän puoliani. Ja miljoona muuta esimerkkiä.
Luin aloituksen uudestaan. Juuri sen vuoksi minä en tajunnut kokonaisuutta, koska mies oli toisinaan niiiiin hyvä. Se sekoitti pään.
Se 20 v aviossa ollut.
Miten pääsit irti? Eikö sinulla ollut syyllinen olo? Koen ihan valtavaa henkistä tuskaa edes ajatuksesta, että ottaisin eron.... ap
Sitten itket!
Mä olen yhden tuollaisen jättänyt, vaikka vikahan tietenkin oli minussa, ainakin erään mielestä.
Mutta sen mielestä mussa ei muuta olekkaan, kuin vikoja. Olen yksi pahuuden inkartaanio, paitsi etten ollenkaan.. :D
Itse on narsisti..
Mutta niin. Tunteet kuuluu elämään, etkä sä niistä rikki mene! :) *halaus*
Olet kuin minä 20 vuotta sitten. Kulutin vuosia samankaltaisen miehen kanssa. Samaan aikaan rakastin häntä suunnattomasti, enemmän kuin yhtäkään toista kumppaniani näin jälkikäteen. Irtautuminen tuntui mahdottomalta. Lopulta löysin olkapään, ihmisen, joka tuki minua. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, vaikka meidänkin suhteemme lopulta päättyi kurjissa merkeissä. Hän opetti kuitenkin minulle, että olen vapaa tekemään mitä haluan, kaunis, rakkauden arvoinen, hauska, fiksu. Kaikkea muuta kuin tuossa aiemmassa suhteessa olin saanut kuulla. Epävarmat miehet, jotka pelkäävät kumppanin pettävän ja jättävän, saattavat kontrolloida niin kuin miehesi. Nujertamalla hän saa sinut uskomaan, että hän on ainoa jolle kelpaat. Mikä on niin kaukana totuudesta kuin voi olla. En tiedä onko miehesi narsisti, mutta jos aiot hänen kanssaan jatkaa sinut pitää tehdä jollakin tavalla selväksi, ettet hyväksy hänen käytöstään ja henkistä väkivaltaa. Väliaikainen ero voisi tehdä terää, tai parisuhdeterapia. Väliaikainen ero saattaa herättää hänet, tai tuoda hänestä vielä pahemmat puolet esille. Miten päin vain, et voi kuin voittaa. Suhde nykyisellään tappaa sinut sisältä. Älä tuhlaa kalliita nuoruusvuosiasi, juuri sitä aikaa jolloin olet kauneimmillasi ja elämäsi on vielä edessä päin. <3 Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaiselta lipsahtaa joskus joku ruma sana.
Se, joka ei ole ikinä haukkunut ketään saa heittää ensimmäisen kiven! :)
Mutta, jos jatkuvaan, niin ehdoton EI.
Mutta, että sä haukut nyt miestäsi narsistiksi, koska tunnet syyllisyyttä jättämisestä.
Ei sun tarvitse tuntea syyllisyyttä, eikä sun tarvitse haukkua häntäkään.
Ei niitä oikeita narsisteja nyt NIIN paljoa kuitenkaan ole, että jokaisen huono (kuulit oikein, huono) puoliso sellainen olisi.
Lähde, äläkä katso taaksesi!
Kyllä kuulostaa narsistilta. Joku kirjoitti, että narsisti kohtelee muiden aikana hyvin, mikä ei pidä täysin paikkaansa. Narsisti kohtelee näennäisesti hyvin, mutta samalla kuittailee, yrittää nolata tmv. "hyväntahtoisesti" ja "leikillään". Ja narsistit tekee myös hyviä tekoja, juuri tuollaista hemmottelua, joilla tavallaan lahjoo pysymään suhteessa. Mutta tosiaan, niinkuin muutkin sanoi, sillä ei ole hirveästi väliä onko miehesi nyt narsisti vai ei, mutta kuitenkin kohtelee sinua niin törkeästi ja kärsit siitä. Sinulla on täysi oikeus erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli kaikki jotka ostavat lahjoja ovat narsisteja?
Ja siihen, kun ympätään, että tulee riitoja, niin kuin jokaisessa pitkässä pari/ystävyyssuhteessa, niin NARSISTI!! ;)
Eikä MITÄÄN väliä, mitä itse on tehnyt?
Haluaisin myös muistuttaa, että narsistitkin ovat ihmisiä, eivät aina pahuuden ruumiillistumia. Narsisti on sairas ja kärsii sairaudestaan. Läheiseni on narsisti, enkä aio häntä jättää. Sivuutan hänen kommenttinsa samalla tavoin kuin joku toinen sivuuttaa tourettesta kärsivän huutelut. En suosittele samaa muille, koska valitsemani tie on rankka. Mutta toivon, että narsismista puhuttaessa ei leimattaisi heitä pahoiksi. Useimmat narsistit ovat mitä ovat kasvatuksen tai lapsuuden kokemustensa takia. Uhreja siis itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mielestäsi esim. suklaalevy tyynyn alla korvaa kaiken sen vääryyden, jota joudut miehesi kanssa kokemaan niin silti sinuna suosittelisin harkitsemaan.
Juurikin toi on aika tyypillistä, että olet tajunnut asioita, kun olet hetken yksin ja erossa miehestäsi. Varmasti, kun miehesi on mukava ja "hyvällä päällä" niin sulla tulee syyllinen olo, että miten olet voinut ajatella hänestä pahaa. Mutta älä kuitenkaan mene siihen 'lankaan.' Olet vielä todella nuori niin ehdit elelemään yksin ja pääsemään miehestäsi yli ja vielä läytämään uuden parisuhteen. Et ansaitse tollaista, kukaan ei ansaitse. Arvosta itseäsi ja lähde tollasesta suhteesta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään nimessä kannata jäädä tähän liittoon. Eropaperit vaan vetämään. Muista, että nyt on helppo lähteä, kun ei ole lapsia. Sinä kärsit, sinun ei tarvitse kärsiä. Ovi vapauteen on olemassa.
Kun teillä on tuo etäsuhde, voit sanoa vaikka että tunteesi häntä kohtaan ovat täysin kuolleet. Et enää vastaa puheluihin. Ositus tehdään, ja siinä se. Se on tehtävä, vaikka omaisuutta ei olisi.
Vaihdat puhelinnumerosi ja osoitteesi salaisiksi. Muuta. Pääset miehestä täysin eroon.
Minä erosin näin, tosin ei oltu naimisissa. En vastannut puheluihin, pidin oven kiinni, mies stalkkasi pihalla ja yritti soitella töihin, kun uhkaili soittaa töihin paskapuheluja, varoitin töissä pomolleni, minkälaisesta ihmisestä on kyse: " pahoittelen jos tilanne tulee eteen, ex voi soitella tänne ja esiintyä miellyttävästi, mutta alkaa jauhaa skeidaa, meillä on vaikea ero, lopettanette varmaan puhelun hyvin lyhyeen", muutin.
Nyt olen vapaa.
Ei diagnooseilla ole väliä. Tärkeintä on se tunne oletko onnellinen, vapaa, kunnioitettu omana itsenäsi ja aidosti rakastettu. Älä etsi lupaa avioeroon miehen diagnoosista vaan omista tunteistasi. Selvästi sinun kannattaa erota ja mahdollisimman nopeasti vielä.
Kaikista huvittavin narsistisyytös oli, kun työkaverini oli haukkunut teinipoikana äitiään huor...., niin joku tuttu oli haukkunut häntä AIKUISENA narsistiksi! :'D
Äitinsä kertoi, kun oli mun työkaveri.
Tunnen pojankin ja oikein kiltti ja hyväkäytöksinen on.
Kyseessä varakkaan perheen poika, että se selittänee..
Älä etsi lupaa avioeroon miehen diagnoosista vaan omista tunteistasi.
Mieshän käyttää henkistä väkivaltaa, eikä häntä kiinnosta lopettaa. Kyllä, henkisesti väkivaltaiset ihmiset ovat kuin kopioita toisistaan ja joo, sopivat narsistin muottiin yleensä vallan mainiosti. Mutta se ei ole tärkeä tieto, tärkeää on tunnistaa tuo henkinen (ja teidän tapauksessa fyysinenkin) väkivalta, tuo alistamisen ja hyvittelyn vuorottelu. Se nimittäin ei tule loppumaan itsekseen ja on täysin riittävä oikea syy lopettaa toimimaton lapseton parisuhde. Syyllisyyskoukun takiahan sinä roikut tuossa suhteessa. Teidän yhteistä tulevaisuutta ja mahdollista perhettä ei ole vielä edes olemassa, ette edes asu yhdessä, eikä teillä ole yhteisiä rahojakaan. Mistä ihmeestä sinä sitä syyllisyyttä edes tunnet? Mietipä tuota, kun seuraavan kerran terapiaan menet.
Me ollaan narsisteja kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, tralala la lalla laa.. :)
Miehesi nimittelee sinua törkeillä pilkkanimillä. Niin törkeillä, että joudun jatkuvasti moderointijonoon kun kirjoitan ne viestiini.
Rakastava puoliso ei kohtele kumppaniaan noin. Etkä todellakaan ole liian herkkä. Mieshän syyllistää sinua liiasta herkkyydestä vaikka hän itse sinua loukkaa, ja hän on syyllinen. En katsoisi tuollaista miestä hetkeäkään. Olet vielä nuori, mutta saat perspektiiviä tilanteeseen kun ikää tulee lisää.