Minkälaisia teidän pahimmat masennusoireet on olleet?

Syvä epätoivo, kuin ei valoa missään.

Oli hankalaa opiskella ja liikkua ihmisten ilmoilla kun koko ajan itsekki. 

Vierailija kirjoitti:

Oli hankalaa opiskella ja liikkua ihmisten ilmoilla kun koko ajan itsekki. 

Hmph, piti kirjoittaa että -itketti-.

Koko ajan itketti. Heräsin unesta omaan itkuuni. Tuntui siltä, ettei elämässä ole enää mitään, millä on merkitystä. Olen aina ollut intohimoinen lukija, mutta melkein vuosi meni, etten pystynyt lukemaan kirjoja. Pahimmassa vaiheessa en pystynyt syömään, järki sanoi, että tarvitsen energiaa, mutten pystynyt pureskelemaan tai nielemään suuhun laittamaani ruokaa.

Hullu kuolemanpelko.

En käynyt suihkussa 3viikkoon ja istuin vaan sohvalla. Oravanpyörä ajatuksia.

Makaan vaan sängyllä ja katselen seinää. En jaksa edes kattoa telkkaria. En halua puhua kenellekkään. Suunnittelen itseni tappamista ja listaan ihmisiä jotka eivät kaipaisi minua eli kaikki tutut.

Makasin sängyssä samoissa lakanoissa peseytymättä. Nukkuessa näin hirveitä painajaisia, silti niistä herääminen oli pahempaa, kuin painajaiset, koska elämäni oli vielä pahempi painajainen.

En siivonnut ja noin kerran viikossa kävin kaupassa ostamassa viikon tupakst ja jotsin että en kuole nälkään. Laihduin yli kymmen kiloa.

Voittiko elämä vai jäikö masentuneet ajatukset?

No söittekö te kukaan lääkkeitä ja missä vaiheessa aloitte syömään, kauanko meni ennenkuin lääkkeet vaikutti? Tsemppiä kohtalotovereille <3

Ap

4. Aikaa on parikymmentä vuotta. Lääkitys auttoi, samoin terapia. Useampi vuosi oli välillä enemmän, välillä vähemmän vaikeaa. Lopulta pääsin hyvälle kognitiiviselle terapeutille ja vielä kun vaihdoin kaupunkia, työpaikkaa ja miestä, aloin tulla toimeen elämäni kanssa.

Mä vaan istuin tai makasin ja tuijotin seinään. Sitä ennen en muistanut edes mitä edellisenä päivänä olin tehnyt.

Mä itseasiassa selvisin vakavasta masennuksesta ilman lääkitystä. Kävin psykologilla 2 kertaa viikossa, äitini vei mua. Olin tuohon aikaan 15 kun kävin ensimmäisen kerran. 18 vuotiaana lopetin jo vähentyneet käynnit kokonaan. Masennuslääkitys mulle määrättiin sillon heti, mutten suostunut ottamaan sitä ja onneksi äitini ei pakottanut.

Kaiketi lääkitys auttoi, vaikkakin tilanne ensialkuun paheni. Terapia ei auttanut, ja kaikenlisäksi loppui kun terapeutti jäi eläkkeelle. 

Vierailija kirjoitti:

Voittiko elämä vai jäikö masentuneet ajatukset?

Huonosti meni masennuslääkkeiden kanssa masennuskausi kesti kolmisen kuukautta ja kun lääkkeet vihdoin alkoivat vaikuttaa, niin iski hypomania päälle.

T. 8

Ajattelin itsaria koko ajan. Muisti ei toiminut ollenkaan. En jaksanut tehdä mitään. Diagnoosi vaikea masennus ja lääkitys määrättiin, en syönyt ensimmäistäkään. Terapiassa kaksi vuotta ja sitten alkoi helpottaa. Viimeiset kuusi vuotta mennyt todella hyvin.

Pahin vaihe? Yritin itsaria, löin itseäni, viiltelin, revin tukkaa päästä, olin Aurorassa... Itkin jatkuvasti, join liikaa, vedin lääkkeitä, menetin työpaikan, asunnon, ystäviä, poikaystävän... Rukoilin joka ilta etten aamulla heräisi... Kesti muutaman vuoden, nyt jaloillani, (siis töissä, naimisissa ja kaikki päällisin puolin hyvin), mutten ole koskaan toipunut kunnolla. Yritetty lääkitystä, terapiaa ym. Diagnoosina toistuva krooninen masennus, jo toista kymmentä vuotta. Mulla aika rankkoja juttuja takana elämässäni, en nyt tässä niitä rupee kertoo. Voimia sinne.

Masennus ollut diagnosoituna n. 4 vuotta. Oon ollut avohoidossa sen neljä vuotta. Nyt viimeiset 5 päivää ovat olleet täyttä helvettiä, pahin olo mitä on koskaan ollut. Olen maannut sängyssä ja ajatellut pahoja asioita. Päässä on pelkkää pelkoa, kuolemaa ja surua. Kävin tänään ensimmäistä kertaa suihkussa neljään päivään. Itkin vuolaasti ja käänsin veden niin kylmäksi kuin mahdollista. En syö, en naura, en jaksa siivota, kissa naukaa vieressä mutta en kykene ottamaan syliin ja rapsuttamaan. Syömiset ovat olleet suurinpiirtein puolikas kuppi kahvia ja suklaapatukka, tänään meni jopa pari rypälettä. Kaksi iltaa (viikonloppuna) istuin päivystyksessä pyytämässä apua, sain rauhoittavia ja toisena iltana lähetteen osastolle. Osastolla kävin arvioinnissa, eivät ottaneet hoitoon. Sanoivat että kokeile kylmää vettä ja hanki harrastus. Tänään soitin omalle psykiatrian polille, josta lupasivat että lääkäri soittaa takaisin. Lääkäri unohti ja takaisin soitti sympaattinen täti joka sanoi että maltathan odottaa huomiseen, jolloin mulla on ryhmäterapia, ja kokeile kylmää vettä.

Oon nyt kokeillut diapamit, ketipinorit, kylmät suihkut, nukkumisen, ihan kaikki konstit rauhoittaa oloa. Mikään ei ole auttanut. Nyt korkkasin siiderit, jospa humala helpottaisi oloa. Todella pahalta tuntuu katsoa miestäni, joka joutuu kestämään mun pahan olon, vienyt mua sairaalasta toiseen ja ollut lohduttavana sylinä. Samoin hän on joutunut tekemään niin paljon yksin. Siivonnut, hoitanut kissan, hoitanut mua.

Helvetin epätoivoinen olo. Mies piilotti veitset ja vahvat pesuaineet, lääkkeet saan vain pyytämällä jottei mene yli. Tosi kova pelko on että satutan itseäni. Tulevaisuus tuntuu menetetyltä. Kaikki päivän tapahtumat lappasivat vaan lisää vettä myllyyn. Toivon helposta pahaan oloon ja toivon löytäväni valon tulevaisuuteen. Huomenna on ryhmäterapia ja se tieto vie just nyt eteenpäin. Se tunne kun ei saa hoitoa on se pahin epätoivo.

Fantasioin auton ajamisesta täysillä sillanpalkkiin. Pystyin syömään vain suklaavanukasta, kaikkea muuta piti pureskella, enkä yksinkertaisesti pystynyt siihen, kun en nähnyt siinä mitään mieltä.

Terapia oli keskeistä parantumisessa minulle. Ja lyhyt rauhottavien lääkkeiden pätkä auttoi akuutin tilanteen yli. Tuosta on noin 10 vuotta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Hullu kuolemanpelko.

Tää on vähän epäloogista? Luulis että oikeasti masentuneella on enemmänkin sellainen hälläväliä-fiilis... Kuolemanpelko kertoo vahvasta elämänhalusta?

Halu kuolla ja päästä pois. Joka aamu monen vuoden ajan.

Muistihäiriöt

Väsymys ja totaalinen voimattomuus

Häpeä

Syyllisyys

Suru

Pelko

Unettomuus

Vaikeat ahdistusoireet jotka välillä sietämättömiä

Vetäytyminen kaikesta sosiaalisesta

Lamaantuminen

Viha ja raivo

Hermojen meneminen pienestäkin asiasta

Apatia

Itsetuhoisuus