miehen syrjäytyminen elämästä naisen puutteen takia?
Itselleni kävi näin. nuorempana minulla oli lukuisia yrityksiä tyttöjen kanssa, mutta kukaan ei minusta ikinä kiinnostunut. Tulin siihen lopputulokseen etten ole naisten mielestä tarpeeksi kiinnostava ja monien pettymysten jälkeen masennuin koska en kiinnosta naisia. Tämä sitten ajanut minut syrjätymiseen, työttömyyteen, ja siihen että menetin uskoni elämään.
Kommentit (446)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Niin meinaat että kaikki miehet ovat heikkoja ja kukaan nainen ei kadota elämäniloaan koska ei saa miestä?
Minä en tiedä/en ole koskaan edes kuullut, että joku nainen olisi masentunut ja syrjäytynyt koska ei saanut miestä. Sen sijaan tiedän montakin ikisinkkua naista, joista osa ei ole kelvannut ja se ei ole heidän elämäänsä suuremmin vaikuttanut. Ainakin päällisin puolin elävät elämäänsä kuin muutkin ihmiset.
Aika paljon naiset vetävät tässä maassa massennuslääkkeitä. Sillä ei varmaan ole mitään vaikutusta, jos nainen vaikka on kovin ylipainoinen ja ei ole koskaan seurustellut? Kyllähän moni nainen valittaa että ei koe kelpaavansa miehille. Ei heitä näkisi valittamassa missään, jos asia ei heitä vaivaisi kovasti. Jotenkin en usko että miehet ja naiset ovat niin kovin erilaisia.
Masennuslääkkeitä syödään kaikkiin muihinkin vaivoihin kuin masennukseen. Syömishäiriöt. fobiat, jne.
Minä olen edellisen sivun kelpaamaton nainen ja ei ole tullut koskaan mieleenikään, että minun elämäni olisi miehistä kiinni. Romanttisesti ja seksuaalisesti olen kelpaamaton, mutta ei se aiheuta masennusta tai saa minun osaamistani työssä mitätöityä.
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään ketjussa ei taas ymmärretä miehen seksuaalisuutta. Jos sitä ei pääse toteuttamaan, niin se mitä ilmeisimmin vaikuttaa kyllä mieheen paljon syvemmin kuin naiseen se, ettei nainen pääse omaansa toteuttamaan. Milloin naiset oikein ymmärtävät sen, että miehet ovat erilaisia? Ette te voi omia miehettömyyden tuntemuksia verrata millään lailla miehen naisettomuuden tuntemuksiin. Apples and oranges jne.
Höpöhöpö. Tuolla logiikalla naistenkin pitäisi velloa itsesäälissä ja syyttää muita (miehiä) milloin mistäkin omasta "surkeasta" tilanteestaan, jonka miehettömyys/parisuhteettomuus on aiheuttanut, koska "jos nainen ei pääse toteuttamaan tarvetta x, niin se mitä ilmeisimmin vaikuttaa kyllä naiseen paljon syvemmin kuin mieheen se, ettei mies pääse omaansa toteuttamaan".
Juurihan minä sanoin, että naiset ovat ERILAISIA kuin miehet, joten he eivät samalla tavalla miehettömyyteensä reagoi. Minusta on ihan paikallaan syyttää naisia omasta kurjuudestaan, jos kaikki naiset ovat hyljeksineet ja se on vähän erikoista, jos kelpaamaton nainen ei syytä silloin miehiä. Ilmeisesti naisille mies on ihan yks ja hailee sitten.
Jos vaan istuu kotona runkkaamassa ja pelaamassa, niin silloin ei tietenkään voi naisia syyttää.

Miehillä ei ole oikein mitään muuta kanavaa puhua tunteista ja saada läheisyyttä kuin se oma nainen. Naisilla on paljon enemmän huolenpitoa ja rakkautta elämässä oletusarvoisesti. Se tekee heikoksi, että se ainut oljenkorsi on saavuttamattomissa.
On miehen omalla vastuulla hankkia tukiverkostoa ja kyetä luomaan hyviä sosiaalisia suhteita.
Juu, yhteiskunnalla ei ole tästä mitään vastuuta, tietenkään!
Millainen vastuu yhteiskunnalla on?
Opettaa poikia rakentamaan tukiverkkoa ja purkamaan tunteensa rakentavalla tavalla.
Miesten omaa syytä kun eivät osaa automaattisesti. Jokainen on oman onnensa seppä. Näinhän me Suomessa asiat hoidetaan, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Niin meinaat että kaikki miehet ovat heikkoja ja kukaan nainen ei kadota elämäniloaan koska ei saa miestä?
Minä en tiedä/en ole koskaan edes kuullut, että joku nainen olisi masentunut ja syrjäytynyt koska ei saanut miestä. Sen sijaan tiedän montakin ikisinkkua naista, joista osa ei ole kelvannut ja se ei ole heidän elämäänsä suuremmin vaikuttanut. Ainakin päällisin puolin elävät elämäänsä kuin muutkin ihmiset.
Aika paljon naiset vetävät tässä maassa massennuslääkkeitä. Sillä ei varmaan ole mitään vaikutusta, jos nainen vaikka on kovin ylipainoinen ja ei ole koskaan seurustellut? Kyllähän moni nainen valittaa että ei koe kelpaavansa miehille. Ei heitä näkisi valittamassa missään, jos asia ei heitä vaivaisi kovasti. Jotenkin en usko että miehet ja naiset ovat niin kovin erilaisia.
Masennuslääkkeitä syödään kaikkiin muihinkin vaivoihin kuin masennukseen. Syömishäiriöt. fobiat, jne.
Minä olen edellisen sivun kelpaamaton nainen ja ei ole tullut koskaan mieleenikään, että minun elämäni olisi miehistä kiinni. Romanttisesti ja seksuaalisesti olen kelpaamaton, mutta ei se aiheuta masennusta tai saa minun osaamistani työssä mitätöityä.
Voinko kysyä millainen on miehille kelpaamaton nainen?
Naisille kelpaamaton mies
Miten minä naisena voisin estää miesten syrjäytymistä naisen puutteen takia? Haluan ymmärtää miehiä ja heidän erilaista seksuaalisuuttaan, haluan auttaa, mutta miten? Kertoisitteko ihan konkreettisia keinoja, kuinka minä naisena voisin vaikuttaa asiaan ja auttaa, kiitos?
Onks tää nyt se sama jamppa jonka mielestä seksi on perusoikeus :D
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään ketjussa ei taas ymmärretä miehen seksuaalisuutta. Jos sitä ei pääse toteuttamaan, niin se mitä ilmeisimmin vaikuttaa kyllä mieheen paljon syvemmin kuin naiseen se, ettei nainen pääse omaansa toteuttamaan. Milloin naiset oikein ymmärtävät sen, että miehet ovat erilaisia? Ette te voi omia miehettömyyden tuntemuksia verrata millään lailla miehen naisettomuuden tuntemuksiin. Apples and oranges jne.
Höpöhöpö. Tuolla logiikalla naistenkin pitäisi velloa itsesäälissä ja syyttää muita (miehiä) milloin mistäkin omasta "surkeasta" tilanteestaan, jonka miehettömyys/parisuhteettomuus on aiheuttanut, koska "jos nainen ei pääse toteuttamaan tarvetta x, niin se mitä ilmeisimmin vaikuttaa kyllä naiseen paljon syvemmin kuin mieheen se, ettei mies pääse omaansa toteuttamaan".
Juurihan minä sanoin, että naiset ovat ERILAISIA kuin miehet, joten he eivät samalla tavalla miehettömyyteensä reagoi. Minusta on ihan paikallaan syyttää naisia omasta kurjuudestaan, jos kaikki naiset ovat hyljeksineet ja se on vähän erikoista, jos kelpaamaton nainen ei syytä silloin miehiä. Ilmeisesti naisille mies on ihan yks ja hailee sitten.
Jos vaan istuu kotona runkkaamassa ja pelaamassa, niin silloin ei tietenkään voi naisia syyttää.
Ei ole yks ja hailee, mutta liian usein näkee näitä miesten puolustuspuheenvuoroja, joissa syytetään naisia esimerkiksi nirsoiksi ja pinnallisiksi sen sijaan, että mietittäisiin, mitä omassa toiminnassa voisi parantaa. Varmasti molempien sukupuolien edustajia voi surettaa ihan yhtä paljon oma parisuhteettomuus, mutta naisten tapa asennoitua siihen on (useimmiten) paljon rakentavampi kuin miehillä. Yhtä asiaa voi surra ja silti saada toisesta iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Miehillä ei ole oikein mitään muuta kanavaa puhua tunteista ja saada läheisyyttä kuin se oma nainen. Naisilla on paljon enemmän huolenpitoa ja rakkautta elämässä oletusarvoisesti. Se tekee heikoksi, että se ainut oljenkorsi on saavuttamattomissa.
On miehen omalla vastuulla hankkia tukiverkostoa ja kyetä luomaan hyviä sosiaalisia suhteita.
Juu, yhteiskunnalla ei ole tästä mitään vastuuta, tietenkään!
Miksi pitäisi olla? Sosiaaliset suhteet ovat sellainen asia, että lainsäädännöllä ja muulla ei juurikaan ole niihin mitään sanottavaa. Ei ketään voida pakottaa olemaan toisen ystävä.
On surettavaa, että nuoret miehet syytävät vastuun omasta vapaa-ajan toiminnastaan yhteiskunnalle kun samaan aikaan esim. kotiinsa sidotuilla vanhuksilla ei ole edes keinoja miten omaa tilannetta voisi ITSE parantaa. Nuorilla miehillä on useimmiten kaksi toimivaa jalkaa ja puhekyky, ja onpa niinkin että noidenkaan puuttuminen ei ole estänyt parisuhteen ja ystävien hankkimista.
Okei, eli se on voivoi jos naiset eivät hakeudu matemaattisille aloille, se on voivoi jos naiset eivät itse osaa pyytää palkankorotuksia ja koe että heillä on oikeus pyrkiä huipulle siinä missä miestenkin. Se on voivoi jos nainen jää aina kotiin hoitamaan lapsia ja mies saa hoitaa uraansa. Se on voivoi jos tyttöjä ohjataan kotona ja koulussa vain naisellisiin hoiva-ammatteihin
Ottaisivat naiset itse vastuun elämästään! Niinkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Niin meinaat että kaikki miehet ovat heikkoja ja kukaan nainen ei kadota elämäniloaan koska ei saa miestä?
Minä en tiedä/en ole koskaan edes kuullut, että joku nainen olisi masentunut ja syrjäytynyt koska ei saanut miestä. Sen sijaan tiedän montakin ikisinkkua naista, joista osa ei ole kelvannut ja se ei ole heidän elämäänsä suuremmin vaikuttanut. Ainakin päällisin puolin elävät elämäänsä kuin muutkin ihmiset.
Aika paljon naiset vetävät tässä maassa massennuslääkkeitä. Sillä ei varmaan ole mitään vaikutusta, jos nainen vaikka on kovin ylipainoinen ja ei ole koskaan seurustellut? Kyllähän moni nainen valittaa että ei koe kelpaavansa miehille. Ei heitä näkisi valittamassa missään, jos asia ei heitä vaivaisi kovasti. Jotenkin en usko että miehet ja naiset ovat niin kovin erilaisia.
Masennuslääkkeitä syödään kaikkiin muihinkin vaivoihin kuin masennukseen. Syömishäiriöt. fobiat, jne.
Minä olen edellisen sivun kelpaamaton nainen ja ei ole tullut koskaan mieleenikään, että minun elämäni olisi miehistä kiinni. Romanttisesti ja seksuaalisesti olen kelpaamaton, mutta ei se aiheuta masennusta tai saa minun osaamistani työssä mitätöityä.
Voinko kysyä millainen on miehille kelpaamaton nainen?
Naisille kelpaamaton mies
Olen keskiverto oikeastaan kaikessa. En itsekään tiedä miksen koskaan kelvannut kellekään, kysyin tietysti miehiltä, mutta aina vastauksena oli että ei sitä osaa tarkalleen sanoa miksei minusta kykene välittämään ja "varmasti löydät miehen kuten muutkin naiset". Jota tosin ei sitten koskaan tapahtunut.
naisenapu? kirjoitti:
Miten minä naisena voisin estää miesten syrjäytymistä naisen puutteen takia? Haluan ymmärtää miehiä ja heidän erilaista seksuaalisuuttaan, haluan auttaa, mutta miten? Kertoisitteko ihan konkreettisia keinoja, kuinka minä naisena voisin vaikuttaa asiaan ja auttaa, kiitos?
Ainut hyvä keino lienee se, ettei hauku yksinäisiä ja työttömiä miehiä netissä. Toki voi kritisoida, jos joku sellainen mies kirjoittaa ihan hirveää tuubaa. Sitä kirjoitusta, ei henkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Miehillä ei ole oikein mitään muuta kanavaa puhua tunteista ja saada läheisyyttä kuin se oma nainen. Naisilla on paljon enemmän huolenpitoa ja rakkautta elämässä oletusarvoisesti. Se tekee heikoksi, että se ainut oljenkorsi on saavuttamattomissa.
On miehen omalla vastuulla hankkia tukiverkostoa ja kyetä luomaan hyviä sosiaalisia suhteita.
Naisten omalla vastuulla on estää raiskatuksi tuleminen.
Ei kai joku oikeasti kuvittele, että nämä asiat voi rinnastaa? :D
Tietenkin voi. Molemmat ovat omalla vastuulla?
Raiskaus on rikos. On yleinen etu ehkäistä rikoksia.
Syrjäytymistä tulee myös ehkäistä, mutta käytettävissä olevat keinot rajoittuvat sellaisen avun tarjoamiseen, jotka edesauttvat ihmisten pääsyä ja pysymistä työelämässä, ja sitä kautta yhteiskunnassa muutoin mukana.
Olisihan se kiva ajatus, mutta sitä omaa pariutumista on täysin mahdotonta ulkoistaa pienessäkään määrin esim. poliisille.
Viidennestä luokasta yhdeksänteen rankasti koulukiusattu, rimaa hipoen lukioon joka jäi kesken kun ei voimia riittänyt. 7 vuotta narkkausta, kun siitä pääsi eroon niin itsetunto niin olematon, että tuskin olisin ymmärtänyt mitä se tarkoittaa vaikka oisin sanakirjasta merkityksen lukenut. 4v vakavan masennuksen kanssa painimista. 28v aikuislukioon, 31v lakki käteen ja yliopistoon. 34v merkittävä merkkipaalu poikuuden menetys. 36v maisterin paperit taskussa ja urakin jo hyvässä nousussa. Naisten suhteen karkasi noihin aikoihin mopo totaalisesti käsistä (taustalla varmaan suvun riippuvuusgeenit, jotka narkkaamaankin ajoivat) joten niitä kertyi lyhyessä ajassa kymmenittäin "vahinkoa takaisin ottaessa". 39v löytyi tuleva vaimo, häitä juhlittiin viime vuonna ja nyt kun alkaa olla elämä muuten mallillaan niin lapsi haaveissa.
Eiköhän sinullakin toivoa ole. Itsetunnosta en osaa sanoa muuta, kuin että itse rakensin sen vähän "fake it til you make it"-tyyliin. Falskiltahan se alkuun tuntui, mutta kun hankalissa tilanteissa väkisin pohti tyyliin "mitä hyväitsetuntoinen tekisi" ja sitten teki niin, niin pikkuhiljaa se tarttui ja alkoi tuntua luonnolliselta. Keskityin myös tarkoituksella alkuun juttuihin joissa tiesin olevani hyvä ja sitä kautta tulevat onnistumiset paransivat itsetuntoa yleisemminkin. Aika paljon piti tehdä myös töitä negatiivisen ajattelun ja apatian selättämiseksi, pienetkin vastoinkäymiset toivat aluksi ne aina takaisin pintaan.
M42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Miehillä ei ole oikein mitään muuta kanavaa puhua tunteista ja saada läheisyyttä kuin se oma nainen. Naisilla on paljon enemmän huolenpitoa ja rakkautta elämässä oletusarvoisesti. Se tekee heikoksi, että se ainut oljenkorsi on saavuttamattomissa.
On miehen omalla vastuulla hankkia tukiverkostoa ja kyetä luomaan hyviä sosiaalisia suhteita.
Juu, yhteiskunnalla ei ole tästä mitään vastuuta, tietenkään!
Miksi pitäisi olla? Sosiaaliset suhteet ovat sellainen asia, että lainsäädännöllä ja muulla ei juurikaan ole niihin mitään sanottavaa. Ei ketään voida pakottaa olemaan toisen ystävä.
On surettavaa, että nuoret miehet syytävät vastuun omasta vapaa-ajan toiminnastaan yhteiskunnalle kun samaan aikaan esim. kotiinsa sidotuilla vanhuksilla ei ole edes keinoja miten omaa tilannetta voisi ITSE parantaa. Nuorilla miehillä on useimmiten kaksi toimivaa jalkaa ja puhekyky, ja onpa niinkin että noidenkaan puuttuminen ei ole estänyt parisuhteen ja ystävien hankkimista.
Okei, eli se on voivoi jos naiset eivät hakeudu matemaattisille aloille, se on voivoi jos naiset eivät itse osaa pyytää palkankorotuksia ja koe että heillä on oikeus pyrkiä huipulle siinä missä miestenkin. Se on voivoi jos nainen jää aina kotiin hoitamaan lapsia ja mies saa hoitaa uraansa. Se on voivoi jos tyttöjä ohjataan kotona ja koulussa vain naisellisiin hoiva-ammatteihin
Ottaisivat naiset itse vastuun elämästään! Niinkö?
Myös tasa-arvo on - tai ainakin sen pitäisi olla - automaatio ja lähtökohta yhteiskunnassa. Sen sijaan seksi ja parisuhde eivät ole automaatioita, ne pitää itse hankkia.

Lue kommenttini uudelleen, et käsittänyt. On yhteiskunnan vastuulla taata, että esim. naisilla on samanlainen oikeus työllistyä mitä miehillä. Se kuuluu lainsäädännön piiriin.
Sen sijaan ei ole lakeja, joiden mukaan voitaisiin määrätä, että tietty määrän naisista on pakko hakea alalle Ö, tai että Pentti on oikeutettu suhteeseen ja kolmeen äijäkaveriin.
Siitä olen samaa mieltä, että miehiä tulisi tukea sosiaalisten taitojen kohentamiseen, mutta tämä tapahtuu jo päiväkodissa. Jos aikuinen mies ei osaa hankkia ystäviä ei kukaan tarhatäti sitä voi enää kädestä pitäen näyttää vaan miehen tulee aikuisena ottaa vastuu omasta elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni kävi näin. nuorempana minulla oli lukuisia yrityksiä tyttöjen kanssa, mutta kukaan ei minusta ikinä kiinnostunut. Tulin siihen lopputulokseen etten ole naisten mielestä tarpeeksi kiinnostava ja monien pettymysten jälkeen masennuin koska en kiinnosta naisia. Tämä sai minut nauramaan koko touhulle.
Näin minulla. Jos joku asia menee perseelleen, naura sille paskaista naurua ja keskity muihin asioihin.
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Miehillä ei ole oikein mitään muuta kanavaa puhua tunteista ja saada läheisyyttä kuin se oma nainen. Naisilla on paljon enemmän huolenpitoa ja rakkautta elämässä oletusarvoisesti. Se tekee heikoksi, että se ainut oljenkorsi on saavuttamattomissa.
On miehen omalla vastuulla hankkia tukiverkostoa ja kyetä luomaan hyviä sosiaalisia suhteita.
Juu, yhteiskunnalla ei ole tästä mitään vastuuta, tietenkään!
Miksi pitäisi olla? Sosiaaliset suhteet ovat sellainen asia, että lainsäädännöllä ja muulla ei juurikaan ole niihin mitään sanottavaa. Ei ketään voida pakottaa olemaan toisen ystävä.
On surettavaa, että nuoret miehet syytävät vastuun omasta vapaa-ajan toiminnastaan yhteiskunnalle kun samaan aikaan esim. kotiinsa sidotuilla vanhuksilla ei ole edes keinoja miten omaa tilannetta voisi ITSE parantaa. Nuorilla miehillä on useimmiten kaksi toimivaa jalkaa ja puhekyky, ja onpa niinkin että noidenkaan puuttuminen ei ole estänyt parisuhteen ja ystävien hankkimista.
Okei, eli se on voivoi jos naiset eivät hakeudu matemaattisille aloille, se on voivoi jos naiset eivät itse osaa pyytää palkankorotuksia ja koe että heillä on oikeus pyrkiä huipulle siinä missä miestenkin. Se on voivoi jos nainen jää aina kotiin hoitamaan lapsia ja mies saa hoitaa uraansa. Se on voivoi jos tyttöjä ohjataan kotona ja koulussa vain naisellisiin hoiva-ammatteihin
Ottaisivat naiset itse vastuun elämästään! Niinkö?
Myös tasa-arvo on - tai ainakin sen pitäisi olla - automaatio ja lähtökohta yhteiskunnassa. Sen sijaan seksi ja parisuhde eivät ole automaatioita, ne pitää itse hankkia.
Suurimmalle osalle naisista seksi ja parisuhde kylläkin ovat automaatioita.
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään ketjussa ei taas ymmärretä miehen seksuaalisuutta. Jos sitä ei pääse toteuttamaan, niin se mitä ilmeisimmin vaikuttaa kyllä mieheen paljon syvemmin kuin naiseen se, ettei nainen pääse omaansa toteuttamaan. Milloin naiset oikein ymmärtävät sen, että miehet ovat erilaisia? Ette te voi omia miehettömyyden tuntemuksia verrata millään lailla miehen naisettomuuden tuntemuksiin. Apples and oranges jne.
Höpöhöpö. Tuolla logiikalla naistenkin pitäisi velloa itsesäälissä ja syyttää muita (miehiä) milloin mistäkin omasta "surkeasta" tilanteestaan, jonka miehettömyys/parisuhteettomuus on aiheuttanut, koska "jos nainen ei pääse toteuttamaan tarvetta x, niin se mitä ilmeisimmin vaikuttaa kyllä naiseen paljon syvemmin kuin mieheen se, ettei mies pääse omaansa toteuttamaan".
Juurihan minä sanoin, että naiset ovat ERILAISIA kuin miehet, joten he eivät samalla tavalla miehettömyyteensä reagoi. Minusta on ihan paikallaan syyttää naisia omasta kurjuudestaan, jos kaikki naiset ovat hyljeksineet ja se on vähän erikoista, jos kelpaamaton nainen ei syytä silloin miehiä. Ilmeisesti naisille mies on ihan yks ja hailee sitten.
Jos vaan istuu kotona runkkaamassa ja pelaamassa, niin silloin ei tietenkään voi naisia syyttää.
Oletko kokeillut kaikki maailman naiset, vai miksi syyttäisit yksinäisyydestäsi naisia yleisesti? Vai ovatko kaikki naiset mielestäsi kollektiivisessa vastuussa toistensa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä?
Minulle tuollainen toisen sukupuolen syyttely omasta kelpaamattomuudesta on tyystin vieras. Ymmärtääkseni yksin jääneet naiset etsivät vikaa itsestään ja miettivät jopa liiankin kanssa, kuinka voisivat muuttaa itseään, jotta kelpaisivat paremmin. Ei se johdu siitä, etteikö miehillä olisi mitään väliä. Se johtuu siitä ajattelutavasta, että et voi syyttää yksilöitä toisten yksilöiden hyljeksinnästä. Ja kaikki me ihmiset olemme yksilöitä, niin naiset kuin miehetkin.
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat noin heikkoja...? Minä tulin miesten taholta torjutuksi reilun 10 vuoden verran ja nyt olen miesten suhteen luovuttanut, mutta silti valmistuin korkeakoulusta enkä ole masentunut tai syrjäytynyt työmarkkinoiltakaan.
Tein kaikkeni, jotta olisin jollekin kelvannut, mutta ei auta vaikka laihdutin, treenaan säännöllisesti, laittaudun siististi ja naiselllisesti sekä käytän vartalolleni sopivia hyvännäköisiä vaatteita. Sen toki myönnän, että itsetunto on todella, todella alhaalla miesten pakkien jälkeen, enkä sitä ole yrityksistäni huolimatta saanut vahvistettua :(
Miehillä ei ole oikein mitään muuta kanavaa puhua tunteista ja saada läheisyyttä kuin se oma nainen. Naisilla on paljon enemmän huolenpitoa ja rakkautta elämässä oletusarvoisesti. Se tekee heikoksi, että se ainut oljenkorsi on saavuttamattomissa.
On miehen omalla vastuulla hankkia tukiverkostoa ja kyetä luomaan hyviä sosiaalisia suhteita.
Juu, yhteiskunnalla ei ole tästä mitään vastuuta, tietenkään!
Miksi pitäisi olla? Sosiaaliset suhteet ovat sellainen asia, että lainsäädännöllä ja muulla ei juurikaan ole niihin mitään sanottavaa. Ei ketään voida pakottaa olemaan toisen ystävä.
On surettavaa, että nuoret miehet syytävät vastuun omasta vapaa-ajan toiminnastaan yhteiskunnalle kun samaan aikaan esim. kotiinsa sidotuilla vanhuksilla ei ole edes keinoja miten omaa tilannetta voisi ITSE parantaa. Nuorilla miehillä on useimmiten kaksi toimivaa jalkaa ja puhekyky, ja onpa niinkin että noidenkaan puuttuminen ei ole estänyt parisuhteen ja ystävien hankkimista.
Okei, eli se on voivoi jos naiset eivät hakeudu matemaattisille aloille, se on voivoi jos naiset eivät itse osaa pyytää palkankorotuksia ja koe että heillä on oikeus pyrkiä huipulle siinä missä miestenkin. Se on voivoi jos nainen jää aina kotiin hoitamaan lapsia ja mies saa hoitaa uraansa. Se on voivoi jos tyttöjä ohjataan kotona ja koulussa vain naisellisiin hoiva-ammatteihin
Ottaisivat naiset itse vastuun elämästään! Niinkö?
Myös tasa-arvo on - tai ainakin sen pitäisi olla - automaatio ja lähtökohta yhteiskunnassa. Sen sijaan seksi ja parisuhde eivät ole automaatioita, ne pitää itse hankkia.
Suurimmalle osalle naisista seksi ja parisuhde kylläkin ovat automaatioita.
No eivät ole, erityisen painollisesti parisuhteen kohdalla joka on kuitenkin useimmiten naisten(kin) tavoite. Sanotaan sitten että sinä ymmärrät tämän vähintääkin yhtä heikosti, kuin me ymmärrämme sinun ongelmaasi.
Niin... Ainahan sitä voi syyttää vaikka tähtien asentoa tai George Clooneytä vastoinkäymisistään. Perkele, Clooneyn vika, koska jos se rutjake olisi älynnyt naida MUT, niin MULLA olisi kaikki mahtavaa....
Todellisuus on ap toisin. Et voi syyttää ketään siitä, ettei hän pidä sinusta. Maailmassa kun ei ole sinun vastaista salaliittoa, ja myös naisia on paljon yksin ilman kumppania. Toisin sanoen miehiä ei erityisemmin sorsita, joskus vaan joku aina jää paritta.
Kannattaa aina ensin etsiä puutteita itsessään. Kenties myös sovinistisessa yhteiskunnassa, jossa naisten odotetaan ymmärtävän, tukevan ja passaavan miehiä yhä vielä armon vuonna 2016. Osa naisista ei siihen viitsi ollenkaan ruveta, joten oiskohan ehkä syytä miessukukunnan rukata asenteitaan, jos tuntuu silta, ettei kelpaa?
Jos naiset aidosti kokisivat saavansa parisuhteesta arvokkaita asioita ja henkistä tukea, he lähtisivät siihen mielellään. Tämä pätee yleisesti sukupuolirooleihin että yksilönä sinuun, ap. Jos sinä vaikutat epämiellytävältä uhriutujalta ja itsekkäältä vaatijalta, kuka hitto sinua huolii ja miksi edes pitäisi? En nyt sano, että sellainen varmuudella olet, mutta aloituksesi perusteella olen 95% varma.
No ei todellakaan voi. Jokaisella ihmisellä on oikeus koskemattomuuteen, se on automaatio ja lähtökohta. Se ei sen sijaan ole automaatio, että jokaisella ihmisellä on tukiverkosto ja hyviä sosiaalisia suhteita: ne pitää ihan itse hankkia. Koskemattomuutta ei tarvitse hankkia tai ansaita.