Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää. Perhe pitää mun yksinäisyyttä, ahdistusta ja lievää syömishäiriötä laiskuutena ja teiniangstina
21.03.2016 |
Vihaan viikonloppuja, koska sillon pitää olla perheen kanssa kotona, koska ei voi poistua esim. kirjastoon. Mun elämä on päivästä toiseen selviytymistä enkä kestä tätä enää. Tän lisäks oon jutellu jonkun verran mun tulevaisuuden suunnitelmist vanhempien kanssa ja ne on sanonu mulle ettei musta oo niihin. Mun itseluottamus on nollissa ja sitten kuulen tollasta. En jaksa enää.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Fiilaan niin paljon... Mä oon 17 ja lasken päiviä että pääsen muuttamaan pois kotoa. Taustalla perheväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kyllä sä selviät, ja sit muutat pois niin nopeasti kuin mahdollista.
Pois muuttaminen vaatii opiskelupaikan saamista eikä mulla oo energiaa lukea pääsykokeisiin. Oon alisuoriutunu lukiossa ja mun tekemät työhakemukset on huonoja koska en oo varma miten niitä pitäs tehdä. Koko tilanne tuntuu nyt mahdottomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös muutama lukiokurssi vielä suorittamatta eikä mulla oo energiaa niihinkään vaikka tiiän et ne on tosi helppoja. Ap (joka kirjoitti myös kommentin 2)
Kurjuuden kurjuus.
Minulla esikoinen on parhaillaan tutkimuksissa ahdistuksen ja masennusoireiden takia. Poissaoloja koulusta on paljon ja keskittymiskyvyttömyyttä.
Ikävää, jos perheesi ei ota tunteitasi tosissaan. Oletko käynyt ollenkaan juttelemassa psykologin kanssa, onko sinulla diagnoosia?
Ehkä se on osin "pään hautaamista hiekkaan" eli vanhempasi eivät USKALLA myöntää itselleen, että sinulla on aitoja mielenterveyden ongelmia. Ikävä kyllä monet aikuiset ajattelevat, että mielenterveyden ongelmat ovat häpeällisiä ja merkki siitä, että vanhemmat ovat epäkelpoja. Oikeastihan tietenkään niin ei ole, mitään erityistä syytä ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole (vaikka sinun aloituksesi perustella herkästi ajattelee, että vanhemmissasi on ainakin osaksi syytä), joten on hulluutta arastella sen takia avun hakemista!
Oletko lukenut omin päin www.mielenterveystalo.fi -saittia? Siellä on aika järkevää tekstiä ja harjoituksia, joilla voi pyrkiä eroon omin voimin haitallisimmista ajatusmalleistaan. Toki jos oireesi ovat noin pahat ja kestäneet pitkään, tarvitsisit lisäksi ammattiapua. Sitä voit hakea itsekin varaamalla ajan terveysasemalta omalääkäriltä ja pyytämällä lähetettä nuorisopsykiatriseen arviointiin. Kerro oireesi lääkärille rehellisesti, suorastaan inhorealistisesti, että saat lähetteen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiilaan niin paljon... Mä oon 17 ja lasken päiviä että pääsen muuttamaan pois kotoa. Taustalla perheväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kyllä sä selviät, ja sit muutat pois niin nopeasti kuin mahdollista.
Pois muuttaminen vaatii opiskelupaikan saamista eikä mulla oo energiaa lukea pääsykokeisiin. Oon alisuoriutunu lukiossa ja mun tekemät työhakemukset on huonoja koska en oo varma miten niitä pitäs tehdä. Koko tilanne tuntuu nyt mahdottomalta.
Ekan viestin 17v taas täällä. Kannattaa oikeesti hakea apua tossa tilanteessa, myös siihen että saisit asunnon. Yritä oikeasti nyt suoriutua kirjoituksista ja pääsykokeista. Se on rankkaa, mut sä selviät kyllä. Pysy vahvana
Ap, hae itsellesi apua. Olin samantapaisessa tilanteessa kotona asuessani (nyt olen jo yli kolmekymppinen). Voit hakeutua johonkin nuorisopalveluun/nuorisopolille. Minua tuki poikaystava avun hakemisessa ja siita oli oikeasti hyotya. Sain keskusteluapua ja olin myos laakityksella vahan aikaa. Sain vietya lukion kunnialla loppuun.
Jos olet jo lukion kaynyt, suosittelisin siltikin hakemaan jotain mielenterveyspuolen apua. Perheet eivat usein tieda, mita tehda masentuneen tai ahdistuneen nuoren kanssa ja meilla ainakin vanhempani syyllistivat minua kovasti, mika vaikutti avun hakemiseen.... Ongelmista (siis minun) ei koskaan puhuttu, koska heidan omat ongelmansa olivat aina tarkeampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluu tehdä numeroa musta ja avun hakeminen tuntuu siltä. Ap
Vierailija kirjoitti:
En haluu tehdä numeroa musta ja avun hakeminen tuntuu siltä. Ap
Isomman numeron teet ongelmistasi kun odottelet ihmettä. Minua on aina jännittänyt kaikki ja nuorena en uskaltanut puhua asiasta kenellekään. Nyt vanhempana on edelleen ongelmia, koska en puuttunut niihin ajoissa, mutta nykyään voi avoimesti puhua asioistani esim lääkärissä, työkkärissä jne. Mene nyt vain juttelemaan jollekin. Joku voisi opastaa sinua tekemään niitä hakemuksiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En haluu tehdä numeroa musta ja avun hakeminen tuntuu siltä. Ap
Ei avun hakeminen tarkoita sitä että tekisit itsestäsi numeron.Se, että huutelisit siitä ja ongelmistasi suureen ääneen kaikille, olisi itsestäsi numeron tekemistä. Ovatko vanhempasi sanoneet noin vai mistä olet edes saanut päähäsi tuon numeron tekemisen? Vanhemmat voivat sanoa ihan hirvittäviä asioita joiden taustalla ovat luutuneet asenteet ja käsitykset jostain muinaisuudesta. Valitettavasti mielenterveysongelmat ovat edelleen tabu varsinkin ahdasmielisemmille tapauksille. Mutta sulla on ap vain tämä yksi elämä, älä heitä sitä hukkaan vaan hae apua ennen kuin ongelmat kärjistyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluu tehdä numeroa musta ja avun hakeminen tuntuu siltä. Ap
Ei avun hakeminen tarkoita sitä että tekisit itsestäsi numeron.Se, että huutelisit siitä ja ongelmistasi suureen ääneen kaikille, olisi itsestäsi numeron tekemistä. Ovatko vanhempasi sanoneet noin vai mistä olet edes saanut päähäsi tuon numeron tekemisen? Vanhemmat voivat sanoa ihan hirvittäviä asioita joiden taustalla ovat luutuneet asenteet ja käsitykset jostain muinaisuudesta. Valitettavasti mielenterveysongelmat ovat edelleen tabu varsinkin ahdasmielisemmille tapauksille. Mutta sulla on ap vain tämä yksi elämä, älä heitä sitä hukkaan vaan hae apua ennen kuin ongelmat kärjistyvät.
Mun vanhemmat ei oo sanonu mitää. Mä en tykkää jutella ittestäni tai mun ongelmista ja sen takii toi on nuneron tekemistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkeasti vaan hakemaan apua. Sulla on oikeus siihen eikä se ole mitään numeron tekemistä, kun selvästi sulla on paha olla. Ei yksinään sinnittelystä ole mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
En haluu tehdä numeroa musta ja avun hakeminen tuntuu siltä. Ap
Ap, kenelle sinä tekisit itsestäsi numeron hakemalla apua? Siitä, että käyt tutkimuksissa ja hoidoissa ei mene tietoa eteenpäin minnekään, minne et itse sitä halua välittää.
Ja ne siellä lääkärissä ja nuorisopsykiatrisella tekevät työtään, he ovat siellä sitä VARTEN, että tekevät potilaistaan "numeron" eli antavat tilaa jutella itsestään ja tuntemuksistaan!
Ja toisaalta - tämän sanon nyt varoituksena - aina vaan "isomman numeron teet", mitä pidempään annat ongelmiesi kasautua. Ne eivät häviä itsekseen. Pahimmillaan hankit itsellesi kunnon mielisairauden tai tapat itsesi, ja se se vasta on "numeron itsestään tekemistä".
Joten rakas ap, ihan vilpittömästi ja hyvällä tahdolla: ole kiltti ja hae apua. Itsesi ja niiden hetkittäin mulkvisteiltä tuntuvien vanhempiesikin tähden. He toimivat typerästi, kun eivät ota ongelmiasi todesta ja mollaavat kykyjäsi, mutta he eivät tiedä, mitä tekevät. Ole sinä viisaampi ja usko siihen, että selviät, KUNHAN haet apua ja teet työtä paranemisesi eteen.
Olet nyt hankalassa vaiheessa, kun pääsy kotoa pois vaatisi koulutuspaikkaa tai työtä, etkö kykene kumpaakaan hankkimaan. Ymmrrän täysin ahdistuksesi, se voi pitkälti johtua juuri tuosta dilemmasta, minkä lisäksi ehkä elämääsi kuormittaa lisää yksinäisyys ja ehkä jokin hormonaalinen/aivokemiallinenkin myllerrys. Mutta kaikki ON ratkaistavissa, lääkkeistä on apua ja jos ahdistukseen saa toimivaa hoitoa, voit suorittaa niitä rästiin jääneitä opintojakin, omaan tahtiisi.
Virtuaalihalauksen kera t. Nelonen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin taas. Neuvoja satelee ja mitä tekee AP? Ei mitään, tietenkään, sehän olisi kiusallista ja vaivalloista ja joku voisi kiinnittää huomiota.
Ota yhteyttä vaikka koulun terkkaan näin ensalkuun, niin pääsisit juttelemaan jonkun kanssa omista ongelmista. Pääsisit sitä kautta selvittelemään asioitasi. Voi tuntua vaikealta, mutta oikeasti se auttaa.
Mun tytöllä oli nuorempana masennusta, paniikkihäiriötä ja itsetuhoisia ajatuksia. Sai lääkityksen ja kävi myös ammattilaisen juttusilla. Nykyään on aikuinen ja asiat on paljon paremmalla tolalla, lääkkeitäkään ei enää tarvi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niin taas. Neuvoja satelee ja mitä tekee AP? Ei mitään, tietenkään, sehän olisi kiusallista ja vaivalloista ja joku voisi kiinnittää huomiota.
Arvostan kaikkia neuvoja. En saa aikaiseksi hakea apua koska tuntuu myös häpeälliseltä se, että samanikäiset selvii kaikesta ilman apua. Ja mä en saa edes muutamaa helppoa kurssia kasaan. Se on säälittävää. Tunnen olevani jotenki alempiarvoinen tai jotain. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin taas. Neuvoja satelee ja mitä tekee AP? Ei mitään, tietenkään, sehän olisi kiusallista ja vaivalloista ja joku voisi kiinnittää huomiota.
Arvostan kaikkia neuvoja. En saa aikaiseksi hakea apua koska tuntuu myös häpeälliseltä se, että samanikäiset selvii kaikesta ilman apua. Ja mä en saa edes muutamaa helppoa kurssia kasaan. Se on säälittävää. Tunnen olevani jotenki alempiarvoinen tai jotain. Ap
Mutta eihän ne selviä! Mielenterveyden ongelmat on todella yleisiä teineillä, ja harva niistä ulkopuolisille puhuu, joten et välttämättä edes tiedä, kuinka moni luokaltasi on käynyt tai käy parhaillaankin hoidossa.
Ok, miehen suvussa on alttiutta masennukselle, mies itse ja sisaruksensa sekä sisaruksen lapset ovat kärsineet ahdistuksesta ja/tai masennuksesta, joten siksikään en osaa pitää sitä sen kummallisempana ongelmana kuin vaikkapa diabetestä tai nivelreumaa. Hoitoa on, eikä ole ollenkaan noloa hakea apua.
Varmaan ymmärrät, että tuo huonouden tunteesi on taudinkuvaan kuuluvaa. Voi olla vanhempiesi kasvatustyylistä johtuvaa, kiusaamisen tulosta, voi olla aivokemiallinen juttu. Sivullinen ei kuitenkaan ajattelisi sinusta noin, jos kykenisit omana itsenäsi, ns. täysillä valoilla toimimaan!
Joka tapauksessa sinun pitäisi jostakin nyt repiä se voimavara, että panet KIERTEEN POIKKI! Et usko itseesi->alisuoriudut ->uskot vielä vähemmän itseesi >suoriudut vielä huonommin, ja ajattelet, että ei kukaan sun ongelmistasi ole kiinnostunut. Jne.
Jokainen porras voimistaa toista, kunnes olet TODELLA kaltevalla pinnalla - jos et tosiaan hae apua ja vihellä peliä poikki.
4
Sille 17-vuotiaalle, joka odotti omilleen muuttoa, sanoisin, ettei se ongelmia ratkaise, vaan pikemminkin saattaa pahentaa. Istut siellä yksiön nurkassa yksin etkä saa itseäsi edes sen verran liikkeelle, että kävisit ostamassa ruokaa. Vaikka siellä kotona ei aina niin taivaallisen ihanaa olekaan, niin on siellä ainakin muita ihmisiä, jotka toivottavasti pitävät edes vähän huolta.
Ja ap, ei se ole numeron tekemistä itsestään, jos hakee apua. Se on numeron tekemistä, jos et välitä itsestäsi edes sen vertaa, että hakisit apua. Vai pelkäätkö jotakin? Sitäkö, että paljastuu, että kyse ei ole teiniangstista vaan todellisesta sairaudesta, vai että kyse todellakin on vain keskenkasvuisen teinin angstista, joka menee ohi. Käy edes koulusi terveydenhoitajalla juttelemassa. Sieltä ohjataan tarpeen vaatiessa eteen päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiilaan niin paljon... Mä oon 17 ja lasken päiviä että pääsen muuttamaan pois kotoa. Taustalla perheväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kyllä sä selviät, ja sit muutat pois niin nopeasti kuin mahdollista.
Pois muuttaminen vaatii opiskelupaikan saamista eikä mulla oo energiaa lukea pääsykokeisiin. Oon alisuoriutunu lukiossa ja mun tekemät työhakemukset on huonoja koska en oo varma miten niitä pitäs tehdä. Koko tilanne tuntuu nyt mahdottomalta.
Lopeta valittaminen ja rupea tekemään töitä pääsykokeiden eteen. Voit vain syyttää itseäsi, jos et ota härkää sarvista.
Sossuun vaatimaan omaa asuntoa,ja psykoterapeutille.
t.16-v.kotoa muuttanut lääkityksellä nykyään onnellinen ja pärjäävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiilaan niin paljon... Mä oon 17 ja lasken päiviä että pääsen muuttamaan pois kotoa. Taustalla perheväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kyllä sä selviät, ja sit muutat pois niin nopeasti kuin mahdollista.
Pois muuttaminen vaatii opiskelupaikan saamista eikä mulla oo energiaa lukea pääsykokeisiin. Oon alisuoriutunu lukiossa ja mun tekemät työhakemukset on huonoja koska en oo varma miten niitä pitäs tehdä. Koko tilanne tuntuu nyt mahdottomalta.
Lopeta valittaminen ja rupea tekemään töitä pääsykokeiden eteen. Voit vain syyttää itseäsi, jos et ota härkää sarvista.
Masennukseen ja ahdistukseen kuuluu olennaisena oireena ongelmat keskittymisessä ja energian puute.
Kommenttisi on yhtä idioottimainen kuin jos käskisit sokeaa lopettamaan valittamisensa ja ostamaan vaan uudet silmälasit.
4
Fiilaan niin paljon... Mä oon 17 ja lasken päiviä että pääsen muuttamaan pois kotoa. Taustalla perheväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kyllä sä selviät, ja sit muutat pois niin nopeasti kuin mahdollista.