Eikö teitä pelottanut synnytys koko raskausajan?

Ennen raskautta synnytys pelotti mutta ei enää. Nyt rv 37 eikä synnytys pelota ollenkaan ja siihen on syynä se, että ensikertalaisena en voi tietää miltä synnytys tuntuu. Se kipukin on niin henkilökohtainen asia, että mielestäni sitä on turha pelätä. Synnytyksessä pelottaa se, että meneekö kaikki hyvin. Toivon, että poika tulee turvallisesti ulos alateitse.

En missään nimessä halua sektiota ja toivon, ettei sitä tarvitse.

Vittumaisempaa tää raskaus on kun  se n. 5-20h kärsimys missä kaikki fyysiset kivut loppuu kuin seinään. Synnyttäisin vaikka 10 kertaa, mutta tämä raskaus on ihan perseestä!!

Olen äärettömän synnytyspelkoinen! Minä myös nimenomaan pelkään synnytysKIPUA. Tarkemmin sanottuna kipua alapäässäni. Alusta asti olen luottanut siihen että pelkosektion saan, siksi olen pystynyt olemaan koko raskauden suht rauhallisin mielin. Sype-käynnit kesken nyt. Esikoistani odotan. Aika varattu synnytystapa-arvioon jossa tapaan erikoislääkärin ja hän tekee päätöksen saanko sektion. Ja kyllähän sen saan kun pääni pidän. Ei ole kyllä raskausaikana "luonto" muokannut ajatuksiani alatiesynnytyksen suhteen.

No pelkäsin kyllä ja sekä sitä kipua, että piikkikammoisena erityisesti epiduraalia.

Luonto sitten järkkäs niin, että esikoinen syntyi n. neljässä tunnissa aivan ensimmäisestä supistuksesta eikä tarvinnut pelätä sitä piikkiäkään, kun mitään ei ehtinyt saada. Se kipu on niin erilaista kuin mikään muu, koska se on "aaltomaista" eli alkaa- nousee-nousee-nousee-laskee-laskee-laskee-loppuu. Ja sen oikeasti voi ajatella niin, että jokainen sikamainen kipupiikki tuo sen vauvan lähemmäs. Se on ihmeellinen juttu, miten sen kestää. Just siksi, että sen tietää ja tuntee, että nyt tää saavutti sen huipun ja nyt se taas lähtee laskemaan.

Olen synnyttänyt kolme lasta "luomusti", ihan tahattomasti, koska synnytykset ovat olleet niin nopeita. Jo esikoinen meinasi syntyä valmisteluhuoneeseen, kun kukaan ei uskonut synnytyksen voivan edetä sentistä kymmeneen alle puolessa tunnissa. Kolmas meinasi syntyä osastolle, jossa olin käynnistyksessä. Juoksin (ihan oikeasti juoksin) synnytyssaliin ponnistamaan vauvan maailmaan. Nopeassa se kipu on rajumpaa, koska tulee melkein jatkuvana alusta loppuun, mutta usko ap pois, se on vaan ihme juttu, kuinka tällainen kipuherkkäkin sen vaan silloin kestää. 

Yritä olla miettimättä sitä, selviät siitä kyllä. Se kipu on niin erilainen ja niin tyhm'ltä kuin se kuulostaakin, niin se palkitsee. Se on kummallista kuinka sitä kestää sitä ompelemistakin kun vauva on siinä mahan päällä.

Vierailija kirjoitti:

En halua pelotella lisää, mutta toivoisin kaikkien ymmärtävän, että sitä sektiota kannattaa pelätä paljon enemmän kuin alatiesynnytystä. Riskit ovat paljon suuremmat sekä äidille että vauvalle ja toipuminen hitaampaa. Miljoonat naiset synnyttävät joka vuosi. Ei se niin hirveää ole.

Suunniteltu sektio on vauvalle turvallisin tapa syntyä. Turvallisempi kuin alatiesynnytys, ihan oikeasti. 

Olen sellainen ihminen jonka varmuus kasvaa suhteessa tietomäärään; mitä enemmän luin erilaisia synnytyskertomuksia, synnytystapoja, kivunlievityksistä yms. sitä varmemmaksi ja pelottomaksi oloni tuli. Pääosin luotin itseeni, kroppaani, toiseksi sairaalan henkilökuntaan, nekin on vain yksilöllisiä ihmisiä. Pelkäsin sektiota eniten, toiseksi käynnistystä. Ja kumpaankin jouduin. Ballonkikäynnistys, oksitosiinitiputuksessa 12 tuntia, kivunlievityksenä vain ilokaasu ja aquarakkulat. Ei auennut joten leikkuriin. Siinä vaiheessa petti hermot ja itkin musertavan epätoivon vallassa ja näin miehenikin itkevän. Mutta tärkeintä minulle oli lapseni hyvinvointi enkä voinut enää pitkittää sitä tilaa, siinäkin vaiheessa sain itse päättää mennäänkö leikkuriin vai ei. Ei kuitenkaa niin hätä ollut vauvallakaan. No, kaikki lopulta meni niin kuin piti, lapsi syntyi täysin pistein terveenä ja imetyskin lähti käyntiin. Leikkaushaavan hoito, kipu ja jälkipiikitykset ovat vain pahimpana jääneet mieleen. Synnytyskipu oli ihanaa ja helppoa, nehän sitä lasta sieltä ulos työntää ja kelloa seuratessa tiesi että pari minuuttia saa taas levätä. Meidän kohdalla oli siis napanuora pahasti kiertynyt, henkselimäisesti, ja tarjonta mahdollisimman epäedullinen, jos kiinnostaa tietää 😀 ja jos johonkin täytyy verrata niin hampaan poraaminen ilman puudutusta sattuu enemmän kuin synnytys. Tämä minun mielipide ja kokemus.

Minulla oli täysin samanlainen tilanne kuin sinulla ap! Neuvolassa ja pelkopolilla vakuutettiin, että sektion saan jos haluan, ja niin halusinkin. Pelkosektio tehtiin rv 39 (tarvittaessa oltaisiin tehty kyllä aiemminkin, jos synnytys olisikin yhtäkkiä alkanut). Sektio meni hienosti, henkilökunta sairaalassa oli kannustavaa ja aivan ihanaa. Vauva syntyi terveenä ja minäkin toivuin sektiosta hienosti, haava parani nopeasti. Kaikki meni todella hyvin! En kärsinyt kivuissakaan. Olin todella iloinen kokemuksestani ja kiittelinkin siitä jälkeenpäin.

Toivottavasti sinullakin menee kaikki hyvin, jos lapsia hankit. :)

Ei se niin paljoa sattunut :D ja epiduraali vei kaiken kivun. En juuri pelännyt tai jännittänyt etukäteen, selvää otin kyllä kaikesta ja luin paljon synnytystarinoita. Menin sillä fiiliksellä että tulee mitä tulee ja antaa kätilöiden ehdottaa kivunlievitykset yms. Ja hyvin se menikin, todella positiivinen kokemus.

Ei pelottanut eikä synnytys sitten sattunutkaan juuri lainkaan.

Oma synnytykseni oli ihan tavallinen normaalikestoinen snnytys ja lähes kivuton.

Kuukautiskivut olivat nuorempana pahemmat kuin supistukset, supistusten välillä oli 5minuuttia ihan kivutonta ja kun pyysin epiduraalia ajoissa, sain sen.

Epiduraali vei sitten varsinaisesta synnytyksestä kivut ihan kokonaan pois.

Tunsin kuitenkin aika jännästi miten lapsi liukui ulos.

Olin ennen synnytystä kärsinyt lapsettomuudesta ja kun vihdoin tulin raskaaksi olin kauhean kiitollinen siitä että minulla oli mahdollisuus kokea tällainen synnytyksen ihme.

Mä mietin koko raskauden ajan, miten opin rakastamaan sitä lasta 😂 En mä tiennyt synnyttämisestä mitään kun synnytysvalmennuksenkin jätin kesken. Suomessa on niin huippukätilöt ja synnärit, että tämmönen tumpelokin pärjäsi . Ja jos pelkää synnyttämistä, kannattaa siitä pelosta puhua etukäteen.

Sektiot on niitä, jotka pelastaa noi ''pyhät'' alatiesynnytyksetkin. Ihan hemmetin moni lapsi on syntynyt tänne elossa nimenomaan SEKTION ansiosta. Luonto ei tosiaankaan aina hoida hommaa kotiin! Moni täällä elossa oleva olisi kuollut alatiesynnytykseen ilman sektion mahdollisuutta! Toki sektiossa on riskinsä, mutta sektioiden avulla hyvin usein pelastetaan nämä epäonnistuneet alatiesynnytykset joita on PALJON. Siksi mielestäni todella ikävää arvostella sektiota huonoksi synnytystavaksi, sitä se ei nimittäin todellakaan ole. 

Mulla on just toisinpäin. En niinkään pelkää kipua, koska tiedän että se on ohimenevää, mutta pelkään niitä mahdollisia pysyviä vaurioita mitä itselleni ja lapselle voi tulla. Pelkään myös kontrollin menetystä. Sitä, että en itse saa päättää mitä ruumiilleni tehdään ja että minua ei kunnioiteta tilanteessa ihmisenä vaan vain välineenä.

Ja minulla ei siis ole lapsia enkä ole raskaana, mutta asia rupeaa olemaan kohta ajankohtainen.

Ilmoitat vaan että haluat epiduraalin. Se on aivan mahtava ja vie kivut kokonaan pois, jos vaan tajuaa pyytää ajoissa.

En ymmärrä näitä luomusynnyttäjiä jotka eivät heti tartu tarjottuun apuun ja kivunlievitykseen.

Mikä siinä synnytyksessä niin hirveästi pelottaa? Se on luonnollinen tapahtuma ja Suomessa pääsee sairaalassa ollessaan hätäsektioon jos tulee isompia ongelmia. Ilmeisesti suomalaisen naisen elämä on muuten niin turvattua ja helppoa että pitää tämmöisistä sitten hermoilla.

Se alapää synnytys kuuluu asiaan ellei ole jotain lääketieteellisesti perusteltua syytä sektioon.

Vauva saa alatiesynnytyksessä tärkeitä bakteereja ja imetys lähtee paremmin käyntiin kun mennään luonnollista tietä loppuun.

Em asiat taas vaikuttavat suuresti siihen miten vauvasi voi ensimmäiset vuodet ja kuinka hyvin itse saat jatkossa nukutuksi.

Koko perheen onnellisuuden vuoksi kannattaisi unohtaa nämä pelkohöpinät ja keskittyä pyytämään kunnollista kivunlievitystä.

Vierailija kirjoitti:

Sektiot on niitä, jotka pelastaa noi ''pyhät'' alatiesynnytyksetkin. Ihan hemmetin moni lapsi on syntynyt tänne elossa nimenomaan SEKTION ansiosta. Luonto ei tosiaankaan aina hoida hommaa kotiin! Moni täällä elossa oleva olisi kuollut alatiesynnytykseen ilman sektion mahdollisuutta! Toki sektiossa on riskinsä, mutta sektioiden avulla hyvin usein pelastetaan nämä epäonnistuneet alatiesynnytykset joita on PALJON. Siksi mielestäni todella ikävää arvostella sektiota huonoksi synnytystavaksi, sitä se ei nimittäin todellakaan ole. 

Mielestäni kertoo paljon, että vastasyntyneiden teholle tiedotetaan jokainen suunniteltu ja suunnitelematon sektio.Sektio on myös yleinen vastasyntyneiden hengityvaikeudelle altistava tekijä. Eli koska lapsi ei kulje synnytyskanavan kautta häneltä puuttuu stressi, joka laukaisee spontaanin hengityksen. Sektioita ei kuitenkaan tehdä turhaan vaan silloin kun sen hyödyt ovat riskejä suuremmat. Jos on olemassa todellinen riski, että äiti panikoi niin paljon ettei keskity ponnistamaan ja tämän takia ponnistusvaihe pitkittyisi niin toki tehdään sektio. Tai vauvan vointi muuttuu huonoksi tai äidin tai tai... syitä on monia eikä sektiosta voi äitiä syyllistää. On kuitenkin väärin väittää, että alatiesynnytys on aina huonompi vaihtoehto lapselle kuin sektio.

Oma synnytykseni ei pelottanut, mutta olin valmistautunut huonosti eikä synnytys kulkenut ihanteellisesti.

Toista synnytystä suorastaan odotan, vaikka ekassa kipu oli paikoin lamauttavaa. Tällä kertaa olen itse perehtynyt paremmin aiheeseen. Sektioon en haluaisi, koska haluan lapsen heti viereeni. Tietysti lapsella voi olla alatiesynnytyksen jälkeenkin jokin hoitoa vaativa ongelma, mutta sektion jälkeen erossa olo on väistämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on just toisinpäin. En niinkään pelkää kipua, koska tiedän että se on ohimenevää, mutta pelkään niitä mahdollisia pysyviä vaurioita mitä itselleni ja lapselle voi tulla. Pelkään myös kontrollin menetystä. Sitä, että en itse saa päättää mitä ruumiilleni tehdään ja että minua ei kunnioiteta tilanteessa ihmisenä vaan vain välineenä.

Ja minulla ei siis ole lapsia enkä ole raskaana, mutta asia rupeaa olemaan kohta ajankohtainen.

Tämä oli minunkin suurin pelkoni esikoista odottaessani. Sitten kävi niin huonosti, että pelot toteutuivat ja vauva "juuttui kiinni", ja hänet otettiin väkisin ulos kätilöiden painaessa mahasta ja lääkärin vetäessä imukupilla monta kertaa. Lopulta vauva saatiin ulos, sain pahoja vaurioita, jouduin kaavintaan ja sain 4 pussia lisäverta. Todella kovaa kipua en sen sijaan joutunut onneksi tuntemaan kuin ennen epiduraalia n tunnin ajan. Onneksi olin osaavissa käsissä niin vauva ei ehtinyt olla kauaa hapenpuutteessa ja virkosi nopeasti ja minäkin säilyin hengissä. Koko kokemus oli kaiken kaikkiaan kuitenkin musertava.

Toisella kertaa päädyttiin hyvässä yhteishengessä lääkärin kanssa sektioon. Kävin pelkopolin kautta ja voin suositella sitä lämpimästi. Sairaalassa oli kaikki tiedot edellisestä synnytyksestä ja kävimme sitä tarkkaan läpi. Lopulta sain päättää itse haluanko lähteä yrittämään alatietä vielä esimerkiksi siten, että voisin itse viheltää poikki niin halutessani. Valitsin kuitenkin suunnitellun sektion, sillä halusin minimoida epävarmuustekijät. Lopulta sektio oli minulle todellakin heyttävä kokemus.

Pelkäsin raskautua, pelkäsin synnytystä ja sitä kipua... Ja kyllä, se kipu oli jotain niin hirveää etten olisi pahimmassa painajaisessakaan voinut kuvitella moista kipua kokevani. Toista lasta/raskautta/synnytystä en silti kuitenkaan edes harkinnut jättää pois laskuista mutta myönnän että se ensimmäinen synnytys kummitteli mielessä. Kävin synnytysvalmennuksessa ennen toista synnytystäni ja opin paljon oma kropastani ja siitä että HENGITTÄMINEN on kaiken a ja o. Toinen synnytykseni oli kuin lastenleikkiä esikoisen syntymään verrattuna. Toki sekin sattui ja paljon sattuikin, mutta kokemuksena paljon lempeämpi ja helpompi.

Olen pelännyt synnytystä aina. Esikoista odottaessa puhuin pelosta neuvolassa, mutta annoin puhua helposti itseni ympäri "naiset ympäri maailman ovat kautta aikain selvinneet" löpinöillä.

Vauva kuoli kohtuun pari päivää ennen laskettua aikaa. Synnytys ei ollut niin hirveä kuin olin kuvitellut -se oli monin verroin hirveämpi. Ponnistusvaihe kesti yli tunnin eikä siihen annettu mitään kivunlievitystä. Ilmeisesti oli tarkoitus rangaista äitiä - mitäs antoi lapsensa kuolla.

Synnytyksestä jäi elinikäinen trauma. Seuraaville vaadin sektiot - ensi sijaisesti pelkäsin vauvojen kuolevan synnytyksessä, niin paljon olin lukenut tapauksista.

Kolmen suunnitellun ja hyvin sujuneen sektion jälkeen liputan varauksetta sektion puolesta. Ne olivat ihania ja toipuminenkin sujui mallikkaasti. Ei jäänyt traumaa.

Kolmannen kohdalla jouduin pelkopolille, jossa lääkäri yritti puhua ympäri. Katsoi papereista mitä kivunlievitystä ekassa synnytyksessä olisi voitu antaa. No miksei annettu? Toista kertaa en mennyt samaan retkuun. Minulta kysyttiin kumpi oli parempi tapa ja kun vastasin sektio, se oli väärä vastaus. Kun oppikirja kerran sanoo, että alatie on helpompi, niin äidin kuuluu olla samaa mieltä lääkärin oppikirjan kanssa.

Jälkeen päin olen harmitellut, etten ekan kohdalla ponnekkaammin vaatinut sektiota. Se olisi tehty viikkoa ennen laskettua aikaa, jolloin sikiö olisi ollut elossa.

Vierailija kirjoitti:

No pelkäsin kyllä ja sekä sitä kipua, että piikkikammoisena erityisesti epiduraalia.

Luonto sitten järkkäs niin, että esikoinen syntyi n. neljässä tunnissa aivan ensimmäisestä supistuksesta eikä tarvinnut pelätä sitä piikkiäkään, kun mitään ei ehtinyt saada. Se kipu on niin erilaista kuin mikään muu, koska se on "aaltomaista" eli alkaa- nousee-nousee-nousee-laskee-laskee-laskee-loppuu. Ja sen oikeasti voi ajatella niin, että jokainen sikamainen kipupiikki tuo sen vauvan lähemmäs. Se on ihmeellinen juttu, miten sen kestää. Just siksi, että sen tietää ja tuntee, että nyt tää saavutti sen huipun ja nyt se taas lähtee laskemaan.

Olen synnyttänyt kolme lasta "luomusti", ihan tahattomasti, koska synnytykset ovat olleet niin nopeita. Jo esikoinen meinasi syntyä valmisteluhuoneeseen, kun kukaan ei uskonut synnytyksen voivan edetä sentistä kymmeneen alle puolessa tunnissa. Kolmas meinasi syntyä osastolle, jossa olin käynnistyksessä. Juoksin (ihan oikeasti juoksin) synnytyssaliin ponnistamaan vauvan maailmaan. Nopeassa se kipu on rajumpaa, koska tulee melkein jatkuvana alusta loppuun, mutta usko ap pois, se on vaan ihme juttu, kuinka tällainen kipuherkkäkin sen vaan silloin kestää. 

Yritä olla miettimättä sitä, selviät siitä kyllä. Se kipu on niin erilainen ja niin tyhm'ltä kuin se kuulostaakin, niin se palkitsee. Se on kummallista kuinka sitä kestää sitä ompelemistakin kun vauva on siinä mahan päällä.

En tajua, miksi PITÄÄ kestää jotain tikkauskipua ilman puudutusta. Aivan turhaa satuttamista.