Henkilökohtaisesti koskettavin leffa, jonka olet nähnyt?
Kommentit (82)
Jumalan miekka. Kertoo Amerikan sisällissodasta ja kahdesta ystäväperheestä, jotka ajautuivat vihollisleireihin. Kertoo myös sen ajan sotasankareista, sekä Pohjoisvaltioiden että Konfederaation puolelta. Vähän niin kuin jenkkiversio suomalaiselokuvasta Täällä pohjantähden alla, joka sekin on hyvin vaikuttava.
Vuorovetten Prinssi.
Mullakin oli sisko ja veli, jotka tuhosivat itsensä, ja itse samaan aikaan selvittelin menneisyyden kauhuja terapiassa.
Samaistuin hurjasti.
Lilja 4-ever ja Schindlerin lista.
Lilja 4-ever oli vielä niin karusti kuvattu. Ihan kuin dokkarin omaisesti kuvattu että tällaista tapahtui piste. Tytön hätää ei kunnolla näytetty ja silti tiesit että toinen elää pahinta painajaistaan.
Bambi, Hachiko, Me&Marley tulivat äkkiseltään mieleen.... joskus lapsena muistan että Kotia kohti oli myös melko koskettava elokuva, kun Jalo jää junan(?) töytäisemäksi ja muut eläimet joutuvat jättämään sen kun luulevat sen kuolleen ja lopussa se kuitenkin ontuen palaa uskollisesti kotiin <3.
Näköjään eläinelokuvat menee tunteisiin mulla :D.
Maksoin nähdäkseni Kummisetä 3:sen. En ole koskaan itkenyt niin paljon.
Kovin moni täällä vaikuttaa olleen mm. natsi-Saksan tuhoamisleireillä, Titanicilla ja avaruudessa. Jos kyse on henkilökohtaisesti koskettavimmasta elokuvasta, eikö silloin aiheen pitäisi liipata läheltä omaa elämää?
Taboo kakkonen, ehdottomasti. Ensimmäinen näkemäni mäntäirroittelu. Siitä kosketuksesta ei meinannut tulla loppua ja koskettelin itseäni monen monituista kertaa vielä kyseisen katselukokemuksen jälkeenkin kyseistä mäntäirroittelua muistellen.
Se missä oli se koira
Marley ja minä tai jotain semmosta.
Eikä oikeastaan kiinnosta koirat.
Vierailija kirjoitti:
Kovin moni täällä vaikuttaa olleen mm. natsi-Saksan tuhoamisleireillä, Titanicilla ja avaruudessa. Jos kyse on henkilökohtaisesti koskettavimmasta elokuvasta, eikö silloin aiheen pitäisi liipata läheltä omaa elämää?
Jos joku sanoo Titanicin koskettavimmaksi elokuvaksi, ei se tarkoita että on ollut Titanicilla tai Estonialla lähellä hukkua. Voihan se koskettaa siksi että on ollut lähellä tehdä elämänsä pahimman virheen, olla menossa naimisiin ihan väärän tyypin kanssa ja jostain on tullut tyyppi joka onkin iskenyt heti suoraan. Niinkuin Titanicissa Rose ja Jack.

Väärin, silloin riittäisi vain muotoilu "Koskettavin leffa jonka olet nähnyt?", nyt otsikko viittaa kieliopillisesti omakohtaisesti koskettavimpaan elokuvaan.
Kirjavaras oli aika koskettava ja toinen on sellainen helmi kuin In America.
In American traileri: