Millainen koira on cockerspanieli?

Meillä on cockeri ja parilla tutullakin peräti kaksi, enkä mitenkään tunnista meidän tai heidän koiriaan noista negatiivisista kuvauksista. Meillä on vielä punainen cockeri, kuten toisten tuttujen toinen koira, ja nämäkin on ihan nössöjä.

Yksiväristen turkki on sileämpi ja ymmärtääkseni helpompihoitoinen. Trimmataan kolmesti vuodessa kunnolla ja kunnon trimmauksen jälkeen ei tarvi taas vähään aikaan edes harjata. Eikä harjausta ainakaan meillä tarvi tehdä päivittäin, kerran viikossa riittää sen pitkän turkin vaiheessa, eikä siltikään ole yhtään takkua.

Terveitä koiria muutenkin. Yksi hiivatulehdus oli meillä kuonossa kolme vuotta sitten, mutta sekään ei ole uusinut. Korvien karvat kannattaa pitää lyhyinä, ettei tulehdu niin herkästi.

Mitä luonteeseen tulee, niin cockeria kuvaa minusta parhaiten "hölmö". Sellainen tauoton hännän vipatus ja kuono joka paikassa. Erittäin kiintynyt perheeseensä, kaikessa mukana ja meidän koiraa on kuvannut monet sanalla "nöyrä", vaikkei olla todellakaan kokeneita kasvattajia ja aika lepsujakin. Kauhean ahne ruuan perään, mielestäni tavallista ahneempi rotu ja sitä myöten lihomisherkkä. Meillä yritti joskus murkkuiässä suojella minua perheeltä, mutta yksi kerta riitti, että otettiin asiasta matsi ja uskoi sen jälkeen, ettei kannata murista miehelle tai lapsille, jos ne yrittää halia mua. Kärsivällinen yksilö ainakin meillä. Leikkisä ja lasten kanssa tulee hienosti toimeen, myös siskon vauvaikäisten kanssa, jotka tökkii sormella.

Hölmöyteen sisältyy myös rohkeus. Ei säiky mitään. Uudenvuoden paukut, vieraat ihmiset ja koirat. Mikään ei hetkauta ja aiheuttaa vaan pohjatonta uteliaisuutta.

Kokoluokka on hyvä. Ei särkyvän heikko lastenkaan kanssa, mutta tarpeeksi pieni esimerkiksi 12-vuotiaan ulkoilutettavaksi, vaikka toki tuosta nelivedosta voimaa löytyy.

Jos jotain negatiivista etsisi, niin ehkä tuo tauoton häsellys saattaa jotain ottaa hermoon ja tietysti turkki teettää jonkin verran työtä verrattuna lyhytkarvaisiin.

Millaisia lenkkejä teit fieldisi kanssa päivittäin? Miksi fieldi miellyttää enemmän kuin springeri? Esiintyykö springereillä herkemmin eroahistusta ja ovatko villimpiä?[/quote]

Joka päivä irti metsässä. Oli mukana myös useamman päivän metsäreissuilla jossa yövyttiin. Uimisesta tykkäsi niinkuin sprinkkukin. Fieldi mielyttää enemmän juuri siksi että se on niin äärimmäisen sitoutunut omiin ihmisiinsä. Rauhallinen olemus kun mitään kiinnostavaa ei tapahdu mutta syttyy hetkessä toimintaan. Sen sitoutuneisuutensa vuoksi fieldi on näistä roduista alttiimpi eroahdistukselle. Ja yksinolo kannattaakin opettaa huolella. Sprinkku on ihan kiva koira mutta se jonkin vain puuttuu. Oma sprinkku myös on enemmän camelboots tyyppi. Metsäreissuilla eroa kuvaa se, että fieldi päivysti omistajan vierellä ja sprinkku touhusi omiaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on cockeri ja parilla tutullakin peräti kaksi, enkä mitenkään tunnista meidän tai heidän koiriaan noista negatiivisista kuvauksista. Meillä on vielä punainen cockeri, kuten toisten tuttujen toinen koira, ja nämäkin on ihan nössöjä.

Yksiväristen turkki on sileämpi ja ymmärtääkseni helpompihoitoinen. Trimmataan kolmesti vuodessa kunnolla ja kunnon trimmauksen jälkeen ei tarvi taas vähään aikaan edes harjata. Eikä harjausta ainakaan meillä tarvi tehdä päivittäin, kerran viikossa riittää sen pitkän turkin vaiheessa, eikä siltikään ole yhtään takkua.

Terveitä koiria muutenkin. Yksi hiivatulehdus oli meillä kuonossa kolme vuotta sitten, mutta sekään ei ole uusinut. Korvien karvat kannattaa pitää lyhyinä, ettei tulehdu niin herkästi.

Mitä luonteeseen tulee, niin cockeria kuvaa minusta parhaiten "hölmö". Sellainen tauoton hännän vipatus ja kuono joka paikassa. Erittäin kiintynyt perheeseensä, kaikessa mukana ja meidän koiraa on kuvannut monet sanalla "nöyrä", vaikkei olla todellakaan kokeneita kasvattajia ja aika lepsujakin. Kauhean ahne ruuan perään, mielestäni tavallista ahneempi rotu ja sitä myöten lihomisherkkä. Meillä yritti joskus murkkuiässä suojella minua perheeltä, mutta yksi kerta riitti, että otettiin asiasta matsi ja uskoi sen jälkeen, ettei kannata murista miehelle tai lapsille, jos ne yrittää halia mua. Kärsivällinen yksilö ainakin meillä. Leikkisä ja lasten kanssa tulee hienosti toimeen, myös siskon vauvaikäisten kanssa, jotka tökkii sormella.

Hölmöyteen sisältyy myös rohkeus. Ei säiky mitään. Uudenvuoden paukut, vieraat ihmiset ja koirat. Mikään ei hetkauta ja aiheuttaa vaan pohjatonta uteliaisuutta.

Kokoluokka on hyvä. Ei särkyvän heikko lastenkaan kanssa, mutta tarpeeksi pieni esimerkiksi 12-vuotiaan ulkoilutettavaksi, vaikka toki tuosta nelivedosta voimaa löytyy.

Jos jotain negatiivista etsisi, niin ehkä tuo tauoton häsellys saattaa jotain ottaa hermoon ja tietysti turkki teettää jonkin verran työtä verrattuna lyhytkarvaisiin.

Mistä te hankitte oman cockerinne?

Elmer's Goldmine-kennel. Sieltä omani, pois en vaihtaisi. Rakastaa kaikkia, ainoat ärinät jos häiritsee kun nukkuu ja turkkia trimmattava pari kertaa vuodessa. Ihana otus ja jo neljäs cockerini (siis englannin cockeri).

Siis äskeinen ei ollut 43, vaan minä 😊 44.

fieldi kirjoitti:

Millaisia lenkkejä teit fieldisi kanssa päivittäin? Miksi fieldi miellyttää enemmän kuin springeri? Esiintyykö springereillä herkemmin eroahistusta ja ovatko villimpiä?

Joka päivä irti metsässä. Oli mukana myös useamman päivän metsäreissuilla jossa yövyttiin. Uimisesta tykkäsi niinkuin sprinkkukin. Fieldi mielyttää enemmän juuri siksi että se on niin äärimmäisen sitoutunut omiin ihmisiinsä. Rauhallinen olemus kun mitään kiinnostavaa ei tapahdu mutta syttyy hetkessä toimintaan. Sen sitoutuneisuutensa vuoksi fieldi on näistä roduista alttiimpi eroahdistukselle. Ja yksinolo kannattaakin opettaa huolella. Sprinkku on ihan kiva koira mutta se jonkin vain puuttuu. Oma sprinkku myös on enemmän camelboots tyyppi. Metsäreissuilla eroa kuvaa se, että fieldi päivysti omistajan vierellä ja sprinkku touhusi omiaan.

Mutta kun koiraa ei saisi pitää metsässä vapaana...

Itselläni on cockeri enkä ikinä ottaisi mitään muuta koiraa. Aivan ihana luonne Ja kolmen vuoden aikana ei ole ollut kertaakaan kipeänä. Turkki vaatii hoitoa, mutta esim itse trimmaan "kaljuksi"aina kun tarve vaatii. Yksi ongelma os se ettei raaskisi ikinä lähteä minnekkään kun toinen joutuu jäädä yksin kotiin :(. Suosittelen lämpimästi spanielia!

Lisää ajatuksia spanieleista :)

En ole nyt lukenut kaikkia muiden kommentteja, mutta kerronpa omista kokemuksistani.

Perheessäni on ollut lähes aina cockerspanieleita aina 50-luvulta alkaen. Äidin mielestä  heidän ensimmäinen cockeri oli kaikista älykkäin ja fiksuin, mutta myös omapäisin ja itsenäisin. Se osasi juksata ihmisiä ja ymmärsi hyvin, kuinka saada asiat menemään haluamallaan tavalla. Oli kuulemma sääli, ettei ensimmäisestä cockerista tehty lintukoiraa, sillä sen aivokapasiteetti oli liian korkea seurakoiralle. Väritys oli mustavalkoinen, ei ongelmia kropassa tai korvissa. Eli verrattain pitkäikäiseksi.

Pari muuta cockeria on ollut, itse muistan vaarini punaisen cockerin ja perheeni valko-harmaa-maksakirjavan cockerin. Kummatkin luonteeltaan uskomattoman ihania, seurallisia ja osallistuvia. Rakastivat matkustelua, veneilyä ja mökkeilyä, ei ollut haukkuongelmaa tai muuta. Saattoivat olla ns. terveen itsepäisiä ajoittain, mutta tottelivat kuitenkin. Yksi ihminen oli heille se suurin auktoriteetti, jota cockerit aina tottelivat heti, mutta silti koko perhe oli heille tärkeä lauma. Meidän cockerilla oli olematon metsästysvietti, ei edes perheen marsu sitä herättänyt sen vipeltäessä vapaana ja seuratessa cockeria kuin hai laivaa. Kerran tai kaksi koko elämänsä aikana jahtasi sorsia. 

Meidän cockerin korvat vaativat hoitoa aika paljon, mutta varsinaisilta tulehduksilta yms. selvittiin pentuajan jälkeen. Turkki vaatii paljon hoitoa ja harjausta. Lumi paakkuuntuu herkästi tosi kivuliaasti anturoihin ja roskat kaikki tarttuvat turkkiin alta aikayksikön. Korvat laahaavat maassa ja keräävät kivasti risuja yms. roskia laahatessaan.

Cockerimme oli myös aivan älytön ahmatti. Olisi voinut syödä ihan uskomattomia määriä ihan mitä tahansa salaatinlehdistä ja marjoista paistettuun kalaan ja voipaketteihin. Piti olla aina älyttömän tarkkana, ettei mitään ruoanmurentakaan jäänyt edes potentiaalisesti sen ulottuville, sillä se kyllä keinotteli ne lattialle tavalla tai toisella muiden poissaollessa tai nukkuessa. Toisaalta kouluttaminen tosiaan oli helppoa, kun se teki kaikkensa saadakseen herkkuja. Keittiössä se tykkäsi oleilla muutenkin. Lapset ja toiset koirat olivat siitä vain mukavia leikkikavereita tai rapsuttelijoita.

Meidän perheen cockerit ovat kaikki olleet todella liikunnallisia lukuunottamatta viimeisintä laiskottelijaa, joka kuitenkin tykkäsi rauhallisista lenkeistä ja metsässä kulkemisesta. En kuitenkaan tiedä, hankkisinko itse kuitenkaan cockeria. Ne ovat olleet oman kokemukseni mukaan luonteeltaan aivan ihania, mahtavia, perhe- ja lapsiystävällisiä koiria, mutta turkin työläys ja pelko korvaongelmista jäytää päätöksen taustalla. Itse ehkä hankin corgin, joka on samantyyppinen luonteeltaan ja persoonaltaan, mutta helpompi hoitaa. Toisaalta kun on tuntenut niin paljon ihania cockereita omassa perheessä ja naapurustossa, niin ne kyllä ovat aivan ihania ja aktiivisia seurakoiria. Että hankala sanoa. Itse ainakin olisin tarkkana pentujen vanhemmista ja historiasta ennen ostopäätöstä, jos cockerin haluaisin kuitenkin mielummin kuin corgia.