Lue keskustelun säännöt.
Miten voi olla, että jättäjä ei tajua miksi jätetty on vihainen?
16.03.2016 |
Meillä päin niin, että jättäjä otti ja lähti yksi päivä ennalta varoittamatta. Jätetty on luonnollisestikin aivan tolaltaan. Jättäjä puolestaan aivan kirkkain silmin ihmettelee, että miksi ihmeessä jätetty tekee kaikesta niin vaikeaa eikä ole yhteistyöhaluinen. Kun siis pitää sopia lasten asiat ja muut tavaroiden jaot.
En vain jaksa ymmärtää, että miten jättäjä voi edes olettaa, että toisella olisi mitään halua toimia yhteistyökykyisesti, kun pitkä liitto päättyi päivässä, ja ero tapahtui niin aggressiivisesti. Ja nyt jättäjää pitäisi tukea ja kuunnella, kun jätetty tekee kaikesta niin hankalaa ja vaikeaa. Tekisi mieli vain sanoa, että ihan itse on tilanteensa aiheuttanut. Mutta eipä siitä sanomisestakaan mitään hyvää seuraisi, joten hiljaa vain kuuntelen.
En vain voi käsittää jättäjän naiiviutta. Tai ehkä enemmänkin itsekeskeisyyttä.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä1481 kirjoitti:
Haist PASKA! S
Mitähän pahaa minä nyt olen tehnyt... :-)
Mutta joo, mielellään jotain vähän rakentavampaakin kuulisin. Tai mitä minä nyt oikeastaan tässä kaipaan? En mitään! Olen aivan ulkopuolinen. Ja tuen jättäjää stressissään sen minkä vain pystyn.
Jättäjällä saattaa olla narsistisia piirteitä, jolloin maailma todellakin vain pyörii hänen ympärillään. Tai sitten hän yrittää häivyttää omaa syyllisyyden tunnettaan uhriutumalla. Kun tarpeeksi kauan jankkaa, miten rankkaa juuri minulla on ja miten epäreilu se toinen on, sitä alkaa itsekin uskoa mantraansa.
Mitä taas tulee yhteistyökykyyn, niin kaikissa elämäntilanteissa ihminen pystyy siihen silloin, kun kokee tulleensa kohdelluksi reilusti.. Esim jos esimies kyykyttää ja antaa epäreiluja arvioita, on selvää, että työntekijä ei ole kovin yhteiskykyinen, vaikka jopa yrittäisi parhaansa. Jos ystäväsi valehtelee sinulle ja puhuu selän takana valheita muille, et todennäköisesti kovin innokkaasti auta häntä hänen suunnitelmissaan.
On tekopyhää ja lapsellista inttää, että epäreilua kohtelua saanut olisi velvoitettu auttamaan ja toimimaan hyvässä hengessä, kun emme pysty siihen muissakaan ihmissuhteissamme. Miksi pitäisikään? Miksi pitäisi toimia mattona, johon saa pyyhkiä jalkansa mennen tullen? Yksi keino saada suruprosessia käyntiin, on ikään kuin antaa takaisin. Ei se aina ole fiksua toimintaa, mutta jos osaa oikeasti erottaa sen, että käyttää lapsia välikappaleena ja sen, että antaa toisen vain nähdä tekojensa seuraukset, niin ihan hyvä keino se no päässä elämässä eteenpäin. Siksi en ymmärrä alkuunkaan puheita siitä, että lähivanhempi on velvoitettu tekemään kaikkensa, jotta lapsilla olisi hyvä suhde etävanhempaan. Mielestäni lähivanhemman ei pidä estää tätä suhdetta eikä laittaa lapsia välikäteen, mutta ei hänen velvollisuutensa ole houkutella aikuista ihmistä pitämään yhteyttä. Se vastuu on sillä toisella vanhemmalla.
Sen verran ap:n "ystävää" moitin, että lapsilla on oikeus nähdä sitä epäreilua jättäjääkin, joten heitä ei kuulu vetää hommaan mukaan yhtään sen enempää kuin on pakko. Esim. jos jättäjä on sopinut ajan lastenvalvojalla, niin mielestäni kuuluu tilaisuuteen osallistua, koska kyse oikeasti on lasten parhaasta. Jos jättäjä sen sijaan kuvittelee, että jätetyn pitäisi sopia aika ja muutenkin hoitaa tapaamisasiat kuntoon, niin sille ei tarvitse korvaansa lotkauttaa. Hoitakoon itse erosta johtuvat epämukavuudet.
Vaikea sanoa kun ei tiedä miten jätetty käytännössä vaikeuttaa asioita.
Tuossa tilanteessa voi olla vaikea edes nähdä jättäjää saati rauhassa sopia asioista.
Kyllä , ap, voisit hienotunteisesti vinkata jättäjälle että ottaisi nyt vähän huomioon jätetyn tunteita mitä ikinä se tarkoittaakaan heidän tilanteessa.
Sinun pitäisi tosin pystyä laittaa hetkeksi sivuun sinun ja jättäjän välit koska saatat saada vihoja päällesi.
Mutta eikö ystävän tehtävä ole joskus myös sanoa se ikävä totuus.
Ihan varovasti toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun on lapsia, pitäisi pystyä olemaan yhteistyökykyinen heidän takiaan. Ei se tietenkään helppoa välttämättä ole.
Samaa mietin vanhempien erossa. Äiti lähti vieraan miehen matkaan viikon varoitusajalla ja putsasi lapsuuden kodin arvoesineistä. Nyt kehtaa haukkua isää että tämä on katkera ja saamaton kun ei laita kotiaan (meidän lapsuudenkoti) myyntiin ja etsi uutta asuntoa, hoida vanhan asunnon tyhjentämistä ja pintaremppaa jne. Katkaisin välit äitiini kun en jaksanut sitä itsekeskeistä p***sta. Äiti ei ole tätä huomannut. Hän "ei pysty elämään" ilman uutta, elämänsä miestä.
Kyllä normaalisti ihmisillä on eron tullen halua toimia yhteistyökykyisesti. Saa olla surullinen, vihainen ja mitä haluaa, mutta tulee toimia yhteistyökykyisesti.