Suostuisitko työssä 3kk irtisanomisaikaan?
Ottaisitko vastaan muuten kaikin puolin hyvän kuuloisen vakituisen työn, jossa irtisanomisaika sekä työnantajan että työntekijän puolelta olisi 3kk pitkä? Mielenkiintoinen työ, ok palkka. Luultavasti et kuitenkaan ihan koko loppuelämääsi aikoisi tuossa työssä olla.
Kommentit (34)
Höpöhöpö. Työsopimuslaissa on säädetty irtisanomisajoista, MUTTA niistä saa sopia toisin.
Mielestäni riippuu työtehtävistä onko ok vai ei. Jos miettii työpaikanvaihtoa, niin esimies- ja johtoporrastasolla tehtävään sopivaa henkilöä voidaan varmaan odotella kolme kuukautta. Itse työskentelin kolmen kuukauden irtisanomisajalla suorittavissa, ns. tavis tehtävissä, eikä kukaan olisi odottanut meikäläistä kolmea kuukautta. Tavallisiin tehtäviin on niin paljon samantasoisia hakijoita, että paikka voidaan täyttää suunnilleen heti.
Kannattaa varmaan miettiä realistisesti siltä kannalta, että jos työpaikan vaihto tulee ajankohtaiseksi niin onko työtehtävät sellaisia, että paikkaan on paljon hakijoita ja heillä suurimmalla osalla lyhyempi irtisanomisaika. En myöskään luottaisi siihen, että työnantajan kanssa voidaan neuvotella lyhyemmästä ajasta. Hyvinkin voivat todeta ettei käy ja sitten ollaan ihmeessä. Toki laki on viime kädessä työntekijän puolella, mutta on sekin aikaa ja voimia vievä prosessi alkaa hoitamaan asioita vaikka liiton avulla.
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä Ruotsissa. Koska olen yli 45-vuotias, on minun irtisanomisaikani 6 kk. Pidän sitä oikein hyvänä. Lisäksi Ruotsissa tehdään irtisanomiset sen mukaan "viimeksi tullut, ekana lähtee" eli laslistan mukaan. Henkilöstön vakinaistamis päivämäärät laitetaan listalle ja siitä sitten otetaan se määrä yläpäästä, joille tulee loparit. Ei mitään face-faktoria vaan oikeesti ne lähtee jotka on viimeksi tulleet . Tykkään tästä systeemistä ihan täysillä.
No varmasti tykkäät, kun ei ole pelkoa irtisanomisesta :D
Mielenkiintoinen muutenkin idea, että jos väkeä vähennetään, vähentyy se tietyn ulkoisen kriteerin mukaan eikä esim. henkilöiden työtaitojen tai työsuorituksien mukaan, johon voi jollain tavalla vaikuttaa.

Off topic, mutta tyhmä systeemi. Se ensimmäisten joukossa tullut voi olla paljon parempi firmalle. Ellet sitten väännä hihnaa tms. manuaalista.
... :D Näytät olevan ilahduttavan naiivi ja kuvittelevan, että Suomen systeemi takaisi firmalle "parhaimpien" pitämisen irtisanomisissa. Suhteet ja mielistely ovat ne kriteerit, jotka pitävät organisaatiossa tehokkaimmin - ei oikea työn laatu.
Riippuu varmaan firmasta. Itselle on tullut vastaan lähinnä sellaisia, joissa pitää osatakin jotain työtä tehdessä. Palkankorotuksiakaan ei ole pitänyt erikseen pyytää, kun on työ sujunut mainiosti.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni riippuu työtehtävistä onko ok vai ei. Jos miettii työpaikanvaihtoa, niin esimies- ja johtoporrastasolla tehtävään sopivaa henkilöä voidaan varmaan odotella kolme kuukautta. Itse työskentelin kolmen kuukauden irtisanomisajalla suorittavissa, ns. tavis tehtävissä, eikä kukaan olisi odottanut meikäläistä kolmea kuukautta. Tavallisiin tehtäviin on niin paljon samantasoisia hakijoita, että paikka voidaan täyttää suunnilleen heti.
Löysitkö kuitenkin uuden työpaikan sillä kolmen kuukauden irtisanomisajalla? Vai irtisanoitko itsesi ensin, ja etsit sitten uuden työn? Sekin on vaihtoehto, jota pitää miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä Ruotsissa. Koska olen yli 45-vuotias, on minun irtisanomisaikani 6 kk. Pidän sitä oikein hyvänä. Lisäksi Ruotsissa tehdään irtisanomiset sen mukaan "viimeksi tullut, ekana lähtee" eli laslistan mukaan. Henkilöstön vakinaistamis päivämäärät laitetaan listalle ja siitä sitten otetaan se määrä yläpäästä, joille tulee loparit. Ei mitään face-faktoria vaan oikeesti ne lähtee jotka on viimeksi tulleet . Tykkään tästä systeemistä ihan täysillä.
No varmasti tykkäät, kun ei ole pelkoa irtisanomisesta :D
Mielenkiintoinen muutenkin idea, että jos väkeä vähennetään, vähentyy se tietyn ulkoisen kriteerin mukaan eikä esim. henkilöiden työtaitojen tai työsuorituksien mukaan, johon voi jollain tavalla vaikuttaa.
Jännä juttu että näillä säädöillä dvärjrn talous ja yrityselämä sykkii huomattavasti paremmin kuin suomen? Any comments?
Tanskassa menee myös hyvin, 3 kk palkka käteen ja voi antaa kenkää kelle vaan.
Höpö höpö, irtisanomisajoista voidaan sopia toisin, ei ole pakottavaa lainsäädäntöä, mutta kun mitään ei ole sovittu, laki määrää irtisanomisajat.
Q
Vierailija kirjoitti:
Laki sanoo kuitenkin toista ja se menee aina työsopimuksen edelle, vaikka olisi sovittu mitä (paitsi määräaikaisessa työsopimuksessa).
Löysitkö kuitenkin uuden työpaikan sillä kolmen kuukauden irtisanomisajalla? Vai irtisanoitko itsesi ensin, ja etsit sitten uuden työn? Sekin on vaihtoehto, jota pitää miettiä.[/quote]
Itse asiassa painin näiden kysymysten kanssa pari vuotta. En uskaltanut irtisanoutua koska en luottanut siihen, että olisin saanut nopeasti uuden työpaikan. Vaikka elin ja elän edelleen aika vaatimattomasti, niin asumiskulut ym. pakolliset menot olisi kuitenkin pitänyt maksaa. En halunnut joutua siihen tilanteeseen, että säännöllisten tulojen loputtua olisi ensin mennyt säästöt ja sen jälkeen pankki olisi laittanut kodin myyntiin.
Olin jo vähän luovuttanut enkä oikein enää uskonut, että tilanteesta olisi ollut mitenkään irtipääsyä. Sitten kävikin niin, että koko yksikön toiminta lakkautettiin. Halukkaille tarjottiin hyvä irtisanomispaketti ja paketti oli sen verran hyvä, että se turvasi toimeentulon useiksi kuukausiksi. Löysin sitten siinä ajassa uuden työpaikan, mutta sen kuitenkin totesin, että kuukautta pidempään irtisanomisaikaan en enää tällaisena suorittavan työn tekijänä suostu.
Jos olisi hyvä palkka, tietenkin suostuisin. Sitten kun tilanne olisi käsillä, niin hakisin sairauslomaa ja odottelisin lomaillessani täydellä palkalla irtisanomisajan päättymistä.
Vierailija kirjoitti:
Löysitkö kuitenkin uuden työpaikan sillä kolmen kuukauden irtisanomisajalla? Vai irtisanoitko itsesi ensin, ja etsit sitten uuden työn? Sekin on vaihtoehto, jota pitää miettiä.
Itse asiassa painin näiden kysymysten kanssa pari vuotta. En uskaltanut irtisanoutua koska en luottanut siihen, että olisin saanut nopeasti uuden työpaikan. Vaikka elin ja elän edelleen aika vaatimattomasti, niin asumiskulut ym. pakolliset menot olisi kuitenkin pitänyt maksaa. En halunnut joutua siihen tilanteeseen, että säännöllisten tulojen loputtua olisi ensin mennyt säästöt ja sen jälkeen pankki olisi laittanut kodin myyntiin.
Olin jo vähän luovuttanut enkä oikein enää uskonut, että tilanteesta olisi ollut mitenkään irtipääsyä. Sitten kävikin niin, että koko yksikön toiminta lakkautettiin. Halukkaille tarjottiin hyvä irtisanomispaketti ja paketti oli sen verran hyvä, että se turvasi toimeentulon useiksi kuukausiksi. Löysin sitten siinä ajassa uuden työpaikan, mutta sen kuitenkin totesin, että kuukautta pidempään irtisanomisaikaan en enää tällaisena suorittavan työn tekijänä suostu.
Kiitos sinulle vastauksesta. Näitä asioita itsekin puntaroin, työ mitä minulle on tarjottu on lähinnä suorittavaa työtä. Uuden työn saaminen olisi todella vaikeaa 3kk irtisanomisajalla. Ymmärtäisin täysin, jos noin pitkä irtisanomisaika olisi hyväpalkkaisella johtajalla, mutta reilun parin tonnin palkalla ja suorittavaa työtä tehdessä se on vähän turhan suuri riski.
Vastaus vielä viestiin 32, eli huomasin tällä tasolla uuden työn saannin olevan jokseenkin mahdotonta kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Näissä tehtävissä ei ole kyse mistään ydinfysiikasta, eli normaali ajatteleva ihminen oppii työt kohtuullisen nopeasti ja pärjää jatkossakin mainiosti.
Ensinnäkin tällaisia ihmisiä on hakijoissa paljon ja toisekseen paikka on monesti täytettävä nopeasti. Useinhan tullaan jonkun tilalle ja sen jonkun työpanos on kuitenkin tärkeä. Monesti lähtijän pitäisi vielä usein ehtiä opettamaan uusi tulokas. Kyllä siihen valitaan se ihminen joka tuntuu haastattelussa fiksulta, näyttäisi sopeutuvan porukkaan ja pystyy aloittamaan mahdollisimman pian. En tiedä minkälainen ihminen pitäisi olla, että työnantaja odottaisi näissä hommissa kolmea kuukautta.
Mikäs tuossa sopparissa sitten on sanktio jos lähteekin aiemmin kuin 3kk? Normaalisti tuosta on menettänyt palkan irtisanomisajata kun ei ole ollut töissäkään.
On käytäntö kaikissa sopimuksissa myös muualla kuin johtotehtävissä. Muitakin hakijoita oli.