Lue keskustelun säännöt.
G: Onko sinulla ollut helppo vai vaikea elämä?
15.03.2016 |
Itse koen, että olen joutunut ikäisekseni kokemaan paljon surullisia asioita. Perheväkivaltaa, toisen vanhemman kuoleman lapsuudessani, turvattomuutta, vuosia jatkunutta koulukiusaamista, oman sairastumiseni syöpään ja siitä toipumisen. Toisaalta minulla on ollut tietyissä asioissa onnea. Olen pärjännyt aina hyvin koulussa ja opiskeluissani, ja minulla on nyt aikuisena ympärilläni ihmisiä, jotka rakastavat minua.
On vaikeaa kuvitella elämää, jossa minulla olisi ollut ehjä ja turvallinen koti, missä olisi voinut rauhassa kasvaa omaksi itsekseen. Haaveilen aina välillä myös, että olisin saanut pitää kummatkin vanhempani elossa edes teini-ikään asti. Tai että olisin säästynyt sairaudelta ja lukemattomilta epätoivon viikoilta ja kuukausilta. Näillä on kuitenkin mentävä.
Hassua, miten erilaisia elämänpolkuja ja -kohtaloja meillä on. Silti kovin moni tuntuu pitävän puhtaasti omana ansionaan, jos on säästynyt elämässään suuremmilta koettelemuksilta.
Kommentit (35)
Itse koen, että minulla on ollut helppo elämä, mutta juuri koetut vaikeudet ovat opettaneet minut arvostamaan sitä mitä minulla on, ottamaan itse vastuun elämästäni ja tekemään töitä asioideni eteen. Itseni kohdalla pätee, että se mikä ei tapa, se vahvistaa.
Helppoa on ollut hyvä koulutus, työ ja perhe.
Vaikeaa on ollut vanhemman psyykkinen sairaus, yksinhuoltajaperheessä kasvaminen, omana vanhempana toimiminen, syömishäiriö. Haasteena on ollut myös vanhemman kuolema nuorena ja oma vakava sairastuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo vastata: helppo. Olen alisuoriutunut koko elämäni.
Helppo, lähes pumpulissa kasvanut. +50v, terve, aina ollut töitä, naimisissa nuoruuden poikaystävän kanssa ollut 30 vuotta, lapset terveitä ja hyvissä ammateissa.
Ainoat menetykset isovanhemmat, omat ja appivanhemmat on edelleen suht terveitä vanhuksia.
minulla on ollut aivan törkeän helppo elämä ulkoisesti. sisäisesti on ollut vaikeampaa, mutta ulkoinen elämänhelppous on auttanut ja estänyt sen etten ole pudonnut suohon mielenvikojen takia.
Suurimman osan mielestä vaikea mutta omasta mielestä helppo koska olen onnellinen ja terve ja raha riittää hyvin läheisten hyvinvointiin myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli erittäin vaikea lapsuus ja nykyään on välit poikki vsnhempiin. Mutta uskon että jokainen saa jotain hyvää osakseen ja minä sain ihanan perheen jota osaan arvostaa vaikean lapsuuteni vuoksi. En voisi kuvitellakaan tilannetta että hajottaisin perheeni itsekkäistä syistä.
Toivoin nimenomaan kommentoijan itse arvioivan, kokeeko oman elämänsä helpoksi vai vaikeaksi. Miltä oman elämän käänteet ovat itsestä tuntuneet.
Olen viimeisestä väitteestäsi osin eri mieltä. Joidenkin asioiden kohdalla on toki noin, mutta esimerkiksi vanhemman kuolemaa tai sairastumista nähdään hyvin harvoin positiivisena asiana, sattuivat ne sitten kenen kohdalle tahansa, missä kulttuuriympäristössä hyvänsä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivoin nimenomaan kommentoijan itse arvioivan, kokeeko oman elämänsä helpoksi vai vaikeaksi. Miltä oman elämän käänteet ovat itsestä tuntuneet.
Olen viimeisestä väitteestäsi osin eri mieltä. Joidenkin asioiden kohdalla on toki noin, mutta esimerkiksi vanhemman kuolemaa tai sairastumista nähdään hyvin harvoin positiivisena asiana, sattuivat ne sitten kenen kohdalle tahansa, missä kulttuuriympäristössä hyvänsä.
Ap
Tämä vastaus oli siis ensimmäiselle kommentojalle.
Vierailija kirjoitti:
Toivoin nimenomaan kommentoijan itse arvioivan, kokeeko oman elämänsä helpoksi vai vaikeaksi. Miltä oman elämän käänteet ovat itsestä tuntuneet.
Olen viimeisestä väitteestäsi osin eri mieltä. Joidenkin asioiden kohdalla on toki noin, mutta esimerkiksi vanhemman kuolemaa tai sairastumista nähdään hyvin harvoin positiivisena asiana, sattuivat ne sitten kenen kohdalle tahansa, missä kulttuuriympäristössä hyvänsä.
Ap
Pidättäydyn tekemästä tällaista arviota. En ymmärrä, mitä hyötyä siitä olisi. Mitään vastausta ei voi antaa, vertailematta omaa elämäänsä siihen sirpaleiseen tietoon, jota on muiden elämästä. Muihin vertailu ei kannata, eikä turhien tulkintojen tekeminen kannata.
En muuten sanonut positiivisuudesta tai negatiivisuudesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika normaali. Hiukan yksinäinen lapsuus veljen sairauden varjossa, veljen kuolema, äidin hermoromahdus. Mutta sitten kavereita, sisarukset ja suht tavallista elämää. Opiskelua, vanhempien sairaudet, omaishoitajuus, pätkätyöt, vanhempien kuolemat,opintojen kesken jääminen, miehen työttömyys, lapsettomuus. Nyt mielenkiintoisessa työssä, mukava lapsi, rauhaisa koti. Mitä nyt jotkut sairaudet hankaloittaa elämää, mutta muuten ihan hyvä elämä!
Sekä että.
Olen itse ollut suht. terve niin henkisesti kuin fyysisesti, kuin myös läheisistäni suurin osa. Olen saanut "nähdä maailmaa" mutta myös löytänyt työtä kotiseudultani.
Toisaalta taas joitakin läheisiäni on kuollut ns.ennenaikaisesti. Ehkä suurin pettymys kuitenkin on etten löytänyt puolisoa joten perheen perustaminenkin jäi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea. Sairastuin vakavasti nuorena, siitä lähtien (10v.) ollut jatkuvaa taistelua päivästä toiseen, mutta vielä täällä ollaan. Osaa arvostaa elämää ja läheisiä, jotka pysyy vierellä tapahtui mitä hyvänsä. Kaikesta huolimatta olen onnellinen, mulla on kaikki mitä tarvitsen: turvallinen koti, rakastava perhe ja usko, että vielä joku päivä voitan tän taistelun.
Mun elämä on ollut vaikea. Rikkonainen lapsuus, vanhemman vakava sairaus, 1. avioliitto päätyi eroon, oma vammautuminen liikenneonnettomuudessa. Nämä elämänkokemukset ovat tehneet minusta juuri tällaisen, herkän, pintaa ja mammonaa syvemmälle katsovan. Rankka elämä ei sulje pois onnellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkopuolisten mielestä helppo, omasta mielestä on vaikeuksiakin ollut. Tuo helppous tulee siitä, kun perheellä on kuulemma ollut rahaa: lääkäri-isän ja opettajaäidin perheessä ei voi olla vaikeuksia...
Toki monta asiaa on ollutkin lapsuudessa hyvin: meitä vietiin kirjastoon, joskus teatteriin ja kerran viikossa karkkipäivä. Muuten oli aika helvettiä: muutettiin usein, vanhemmat riitelivät paljon, toinen vanhemmista kärsi vakavista mielen häiriöistä ja purki ne minuun toinen lievemmistä häiriöistä ja purki ne minuun. Kumpikaan ei uskaltanut/osannut hakea kunnon apua.
Läheisten kuolemaa yllättäen sekä pitkien sairastamisen jälkeen, on ollut omaa sairastamista, niin fyysistä kuin mielen, koulukiusaamista, ahdistusta, pettämistä yhdessä suhteessa, avioero, lapsen sairastamista jne.
Pitkällisten terapioiden jälkeen negatiiviset asiat eivät enää määrittele minua: vaikka vanhempani eivät vieläkään osaa sanoa minulle positiivisia asioita, niin lapsenlapsilleen niin minulle, kuin sisarusteni lapsille, osaavat olla kohtalaisen hyviä isovanhempia, osaan ottaa muiden kehut ja muodostaa niistä hyviä kokemuksia. Kun seuraa jonkun ystävän kamppailua lapsettomuuden kanssa, niin kokee entistä enemmän, että se oma lapsi on lahja. Terapia on myös auttanut siihen, että ymmärtää vanhempien käytöstä, vaikka ei sitä hyväksykään, ja onhan tuokin onnea, että olen niin vahva ollut, että olen voinut psykoterapiaa alunperin hankkia, enkä jättänyt sitä hankkimatta.
Itse asiassa koen itseni näin 44-vuotiaana aika onnekkaaksi, kun minulla on hyviä pitkäaikaisia ystäviä; lapsia, joita rakastan, ja jotka tietävät, että minä rakastan heitä ( eli en toista suvun traumoja kasvatusasioissa); minulla on vakituinen työpaikka, vaikka en aina jaksaisikaan töihin mennä ( toki menen silti); ylipäätänsä kun joskus törmää vanhoihin luokkatovereihin, niin sitä kuulee niitä pahimpia juoruja toisita: joku luokkatoveri on vankilassa, joku on kuollut, kolmas on alkoholisoitunut jne.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vain subjektiivista tulkintaa. Todellisuus on, mitä se on. Asiat eivät ole objektiivisesti hyviä tai pahoja.
Eli asia kuten syöpä on hyvä juttu mutta esimerkiksi palkankorotus paha juttu? Jaahas...
Erittäin helppo. Olen pieni-/keskituloisesta perheestä, lapsuudessani oli kaikkea tarpeeksi. Vanhemmat olivat paljon töissä ja olin usein päiväkodissa, olisin halunnut olla enemmän vanhempien lähellä. Kaikki muut asiat olivat hyvin henkisellä puolella, sain kyllä hellyyttä paljon vaikka olisinkin halunnut sitä enemmän.
Vanhemmilla on aika ollut hyvä suhde, perheellä oli yhteisiä harrastuksia, sekä ihan riittävästi materiaa. Olin aina lapsena tosi terve ja muut perheenjäsenet samaten. Edelleen olen pääosin terve, ja myös perheenjäsenet hyvässä kunnossa.
Olen pärjännyt riittävän hyvin koulussa ja harrastuksissa on tuettu. Vanhemmat tukevat vieläkin taloudellisesti nyt kun opiskelen (mm. ostivat sängyn ja tv:n). Olen myös saanut joka kesä töitä ja rahaa on ollut riittävästi.
Minulla on aina ollut kavereita, en ole kokenut syvää yksinäisyyttä pitkiä aikoja. Perhe on ollut läheinen, olemme aina auttaneet toisiamme. Olen seurustellut onnellisesti ja pärjännyt myös sinkkuna. Riekkunut teininä ja nauttinut opiskeluajasta.
Oon tosi kiitollinen mun elämästä. Välillä jopa pelkään, että kohta on pakko sattua jotain kamalaa, kun kaikki on aina mennyt niin hyvin.
Helppo, että teen siitä vain päässäni vaikeaa
Vaikea sanoa. On ainakin tullut koettua paljon nuoren iän huomioiden. Lapsuus oli oikein ihana, mutta teini-iässä tulivat ne suurimmat vaikeudet. Vietin 2 vuotta neljän seinän sisällä 15m happiletkuun kytkettynä. Kaverit hylkäsivät ja ainoa tuki ja turva tuli perheeltä. Onneksi he ovat olleet aina läsnä elämässä. Lopulta 20-vuotiaana mulle tehtiin maksan-ja munuaisensiirto. Se oli pelastus ja leikkauksen jälkeen pääsin taas pikku hiljaa takaisin normaaliin elämään. Opiskelin itselleni ammatin ja sain uusia ystäviä. Nykyään elämä on tosi hyvää. Oon kiitollinen siitä, että kaikkien noiden vaikeiden aikojen keskellä sain pidettyä pään kasassa enkä koskaan vaipunut esim. masennukseen.
Mulla on ollut kyllä tosi helppo elämä. Siis ollut hyvä ja onnellinen lapsuus, hyvät välit perheeseen aina ja olen pysynyt kaidalla tiellä, mutta saanut myös juhlia ja vähän hurjastella. Ainoastaan isoäiti on kuollut, muut isovanhemmat hyväkuntoisia vanhuksia. Olen nyt 27 ja pelkään kovasti että tää kostetaan mulle, esimerkiksi lapsettomuudella, kehitysvammaisella lapsella tai omalla/puolison vakavalla sairastumisella. En ole ikinä tehnyt mitään mistä ansaitsisin moista surua, mutta silti ajatuskin ahdistaa.
Tuo on vain subjektiivista tulkintaa. Todellisuus on, mitä se on. Asiat eivät ole objektiivisesti hyviä tai pahoja.