Onko kukaan muu unohtanut tavaroita auton katolle ja lähtenyt ajamaan?
Huomasin kotiin päästyä että meikkipussia ei löydy mistään. No, lahopäisenä olin sitten unohtanut sen auton katolle kun kaivoin sieltä huulipunaa työpaikan pihassa. Kaikki kalliit meikit ovat nyt lentäneet pitkin Kehä II:sta, pussi sisälsi mm. Macin, Estee Lauderin ja Lancomen meikkejä. Kalliiksi kävi, harmittaa vietävästi. Kohtalontovereita, joille käynyt samankaltaisesti?
Kommentit (50)
Lompakko jäi tankatessa auton katolle. Pääsin kotipihaan kun huomasin ja samalla hetkellä poliisisetä jo soitteli. Lompakko oli löytynyt ja toimitettu poliisille.
Mulla on kanssa jäänyt lompakko, oli viety poliisille mutta käteiset rahat oli kelvanneet löytäjälle.
Laitoin kesällä parhaat bikinini auton takakontin päälle kuivumaan, kun ei ollut muovipussia mukana, enkä viitsinyt laittaa märkänä laukkuun. Siihenhän ne unohtuivat ja lensivät ties minne...179
Kerran kun oltiin perheen kanssa marjastamassa, laitettiin sitten marjasangot auton katolle,sinne jäivät ja kun lähdettiin ajelemaan niin kuului vain rysähdys ja sinne meni marjat pitkin metsätietä. Osa saatiin pelastettua, vitutti vain kun monen tunnin työ meni harakoille. Tekevälle sattuu ja virheista oppii :D
Pari kertaa meinannut kahvikuppi jäädä, mutta olen muistanut kun olen istahtanut autoon ja ollut mukamas laittamassa kuppia mukitelineeseen. Mä en ihan tajua minkä takia olet meikkipussin laittanut katolle o_O
Ajelin pitkin kaupunkia piknik -peitto auton katolla ja sateenvarjo ulkopuolella oven kahvassa, kotiin tuli kaikki, mahtoi olla huvittava näky.
Isältäni jäi läppäri joskus vuonna 2000 auton katolle. Muistan, kun manasi sitä erityisesti siksi, kun olivat siihen aikaan niin kalliita (?).
Lukemattomia tavaroita. mm. 12-pack bissee.
Lompakon unohdin auton katolle. Huomasin asian siinä vaiheessa, kun kurvasin kotipihaan, nousin autosta ja näin sen lompakon siinä katolla. 😨😨
Mulla on kahvit valunut pitkin valkoista autoa, ja pari viikkoa vanha puhelin lensi kaaressa asfaltille. Näyttöhän siinä meni, ja yli 100 euroa maksoi vaihto. Näitten jälkeen en ole mitään laskenut auton katolle.
Lompakko myöskin. Löytäjä soitti, menin hakemaan. Käteiset olivat "kadonneet", mutta kaikki muu tallessa, en viitsinyt mainita.. kiva kun palautti. Olisi uusien korttien ja henkkareiden ym. hankkiminen maksanut ainakin saman verran, mitä käteistä rahaa oli. En kyllä muista, annoinko löytöpalkkiota, aina olen antanut, mm. lapsen puhelimesta tai vastaavista.
Bleiseri jäi auton katolle, kun pakkasin tavarat ja lapset autoon. Löytyi kadun varresta kun palasin n. viiden minuutin päästä hakemaan. Satasen arvoinen solki ( Kalevakoru) oli hävinnyt kauluksesta, mutta onneksi hyvä villakankainen bleiseri ( uutena liki 500) ei ollut kelvannut. Takki oli siis oikein aseteltu tien sivuun liikennemerkin päälle, siihen parkkipaikalle, joten en usko, että koru olisi irronnut itsekseen, eikä sitä löytynyt.
Olen, unohdin vaippakassin auton katolle. Oli tarkoitus laskea se hetkeksi käsistä, kun laittaa pikkuiset turvaistuimiin. Tietysti siinä kaikessa hässäkässä unohdin kassin ja hyppäsin kuskin paikalle. Ehdin startata, ajaa pari metriä ja pysähtyä. Kassi lensi kaaressa tielle. Onneksi siellä ei ollut muuta liikennettä, eikä kassissa ollut mitään rikkimenevää.
Nyt jälkeenpäin voin sille kaikelle hymyillä, mutta silloin oli kyllä hermo pinnassa. :)
t: kaksosten äiti
Lompakko. Onneksi tapahtui Tampereella ja liikennevaloissa vieressäni seisoneessa bussissa alkoi matkustaja viittilöidä vimmatusti osoittaen autoni kattoa - tästä onneksi ymmärsin, että lompakko oli katolla. Ajoin sivuun ja otin lompsan talteen. Oli ihana bussimatkustaja kun auttoi minua!
En mutta olen unohtanut takaovet auki.
Tää huomattiin onneksi ajoissa, muuten olisi ollut tosi paha: eläinlääkäristä palatessa vielä nukuksissa oleva kissa (kissaihmiset tietää, minkälainen vetelä puuhka nukutettu kissa on!) laskettiin hetkeksi auton katolle, kun järjesteltiin takapenkille sopivaa tilaa kissalle. Meinattiin siitä sitten lähteä ajamaan, mutta kaikeksi onneksi havahduttiin ennen kuin mitään hirveää ehti tapahtua...
Mies unohti tabletin ja se lensi tielle. Pari kolhua vaan tuli.