32-vuotiaana jätetty nainen, onko toivoa enää?

Olen itse 32 vuotias ja lapseton sekä eronnut. On hieman ristiriitaiset tunteet, sillä pidän itseäni vielä nuorena, mutta silti samalla liian vanhana perheen perustamiseen. Ja tämä yhteiskunta luo hirveät paineet tähän elämään, tässä iässä pitäisi olla jo perhe perustettuna. Itse olen vakituisessa työssä, auto ja omistusasunto, muttei lapsia. Vaikka luultavasti lapsen haluaisin, mutta nyt puuttuu se parisuhde. Tiedostan, että aika alkaa käymään myös vähiin. Toisaalta erosta on nyt sen verran vähän aikaa, ettei treffailu edes kiinnosta tällä hetkellä. Itse olin suhteen päättäjä ja kärsin vieläkin syyllisyyden tunteesta, voin tehdä toiselle niin, että kerron että tunteeni ovat laimentuneet ja arvomaailma erilainen, eikä nää jutullamme enää tulevaisuutta. Pidän itseäni hirveänä ihmisenä ja tällä hetkellä on vaikea uskoa, että joku oikea ihminen ehtii tulla vastaan hedelmällisyyden aikana.

32-vuotias voi ehtiä synnyttää vielä ainakin puolisen tusinaa vauvaa, ja ihmetellä sitten 60-vuotiaana että miten ne vuodet niin äkkiä  menivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut jätettiin 32-vuotuaana. Nyt muutama viosi myöhemmin on hyvä parisuhde ja perhe. Tietoisesti hain sellaisen miehen, jolta nämä sain.

Tuossa iässä kun katselee oman ikäisiä ja vanhempia, niin siellä on tarjolla valmiita paketteja. On talot, autot, lapset koirat yms. valmiina.

Siis jonkun toisen taloon hoitamaan jonkun toisen kersoja ja eläimiä?

Ymmärrän kyllä Ap, että olet palasina.

Älä kuitenkaan hätäile, olet vielä nuori ja kaikki on vielä mahdollista.

Mikään juna ei ole sinulle vielä mennyt.

Tapasin mieheni, kun hän oli 33-vuotias, eronnut ja omasta mielestään alkoi olla myöhäistä kaikkeen.

Eipäs ollutkaan! Mieheni ja minä olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta, lapsemme ovat teinejä, onneksi ihania sellaisia, olemme onnellisia yhdessä ja löytyy myös ne tylsän tavalliset omakotitalo ja farmariauto.

Muuten, mieheni opiskeli vielä uuden korkeakoulututkinnon lähes 50-vuotiaana.

Ap, koko maailma ihan avoin sinulle ja Neljän Ruusun sanoin 'laitteet liikkumaan on pantu sinua varten'.

Nyt teet niinkuin romanttisten elokuvien sankarittaret, viikonloppu jäätelöä, viiniä, leffoja ja kavereita ja sitten kohti uusia seikkailuja.

Halauksia sinulle!

Miten voikaan ero ja koronakin laittaa pienen ihmisen pään aivan sekaisin. Vai onko tämä nyt sitä ikäkriisiä, ikää siis 32.

Aikaisemmin minulle riittä parisuhde ja olin ajatellut, että tulen toimeen ilman lapsia. Kuitenkin viime vuoden lopulla aloimme lapsi asiaa miettimään ja niin hirveää kun se onkin, niin jos haluaisin lapsen, en halua sitä silloin avopuolison kanssa, se ei vaan tuntunut oikealta. Se tunne tuli oikein uniin. Lopuksi totesimme kasvaneemme eri suuntiin ja erosimme. Nyt kun olen tässä yksin oleskellut, olen saanut päähäni, että haluan kerrostalosta pois pieneen omakotitaloon pikku pihaa hoitamaan. Nykyinen oma lasitettu parveke tai rivarin haaveilu ei enää riitä.

Pää on kuitenkin erosta vieläkin niin sekaisin, että ruoka ei maistu ja ajatukset poukkoilee. Tuntuu, että olen myöhässä kaikesta, vaikka tavallaan kaikki on hyvin. Yksin olo kotona tuntuu ajanhaaskaukselta ja elämä tuntuu valuvan vai hukkaan. Vaikka silloin se oli ok, kun puolisokin oli täällä. Tuntuu myös hirveältä ajatella, että joku on varmaan kohta minun paikallani ja tekee kivoja asioita exäni ja hänen siskon lapsien kanssa kanssa. Treffailu ei itseäni kiinnosta ja ahdistaa jo valmiiksi, jos joutuu tutustumaan uuteen kumppaniin ja hänen perheeseen ja kavereihin. Silti on ihan hirveä kiire päästä eteenpäin, etten vain jämähdä ja jää yksinäiseksi ikuisiksi ajoiksi. Niin ja sitten on vielä etätyö, joten vielä vähemmän näkee ihmisiä missään.

Niin miten näissä ajatuksissa pysyy edes mukana.

Annan yhden vinkin. Älä laita kauheata määrä kuvia ja muista panostaa niihin muutamaan hyvään jotka päätät pistää. Takaan ettet jää ilman.

Jostain syystä näillä kuvilla tulee eniten (laadukkaita) mätsejä: vapaa-aika (leipominen, neulonta, juoksu mitä tykkäätkin harrastaa), toimisto-asu (fetissi?), iltapuku/hame kuva.

Tietenkään et pistä hamekuvaa, ellet tykkää hameista. Koita kumminkin tuoda itseäsi paremmin esille lyhyen esittelytekstin lisäksi.

Kuvat kuitenkin kertovat enemmän ;)

Oma olo alkaa pikku hiljaa koheta eron jäljiltä. Olen kuitenkin hirveästi alkanut miettimään mitä muut ajattelevat minusta. Pitävät minua ihan surkimuksena, kun olen eronnut suhteesta tämän ikäisenä eikä ole edes lapsia, tulevaisuus menetetty. Vaikka itse pidän osittain itseäni rohkeana, kun olen lähtenyt suhteesta, jossa en tuntenut enää oloa omaksi, vaikka kivaa olikin. Vaikka myönnän, että onhan se välillä ihan tyhmää olla yksinään kotona kesäiltoina.

Täällä myös 32-v lapseton eronnut. Kauhea määrä hyviä muistoja ja retkiä. Kamala ajatella, että näitä yhteisiä hetkiä ei enää tule.

Todellekin on, ja paljon.

Ihan varmasti löydät miehen jos haluat. 

Erosin alkuvuodesta ja näin kesällä tulee kaikki kivat muistot mieleen. Tuntuu, että olin päässyt jo eteenpäin, mutta tämä kesä tuntuu pahalta. Valu reissukaveri ei oo enää mun reissukaveri. Siis ihan kauheaa, miten tunteet voi mennä näin. Tietää ettei suhteella ole tulevaisuutta, ollaan enemmän hyviä kämppiksiä kun pariskunta. Ja sitten kun toista ei enää olekaan, on hirveä ikävä kaikkea sitä kivaa ja mukavaa mitä meillä oli.

Up

Tuo on paras ikä ap! Löydät varmasti. Tsemppiä!

Terv. Kohtalotoveri

Mistä niitä uusia ihmisiä löytää?

Toivoa on kyllä, mutta mitään takuita ei kukaan pysty antamaan.

Haluaisin uskoa, että itsellänikin on vielä toivoa, vaikka olenkin jo 42. Tosin perhe minulta jo löytyy, enkä lisää kaipaa. Kunhan erosta selviän ja toimivan parisuhteen löytäisin.