Itkuinen, herkkä, SI-häiriöinen koululainen, miten auttaa lasta?

En osaa juurikaan auttaa tuossa itkuherkkyydessä mutta meillä on aistiyliherkkä lapsi, jolla on tosi huono itsetunto ja se aiheuttaa jatkuvia pettymyksiä ja kaikki mikä menee vikaan otetaan todella rankasti. Ollaan tultu siihen tulokseen, että yritetään tukea niitä asioita joissa on hyvä ja onnistumisen hetkiä tulee helpommin ja useammin. Kasvattaa itsetuntoa ja asiat on hieman helpottuneet. Toimintaterapian myötä aistiyliherkkyys on hieman helpottanut, mutta kelan evättyä kuntoutuksen niitä ei koskaan saada pois. Koittakaa jaksaa.

Erityisluokka?

Miten kuntoutukset on hoidettu?

Kuulostaa tutulta :/ Meillä on samanlaista, tuntuu, että olen koko ajan kehumassa ja kannustamassa ja sekin alkaa olla raskasta.

Meillä tyttö sai eskariaikana toimintaterapiaa, mutta muu kuntoutus jäi siihen, en tiedä olisiko sitä pitänyt jollain tavoin jatkaa.

Toi itkuherkkyys ja ulina rasittaa meitä, mutta enemmän olen huolissani noista kaverisuhteista. 10-vuotiaat alkaa olla jo isoja, eikä luokkakaverien ymmärrys meinaa enää riittää.

4:lle

Meillä on toimintaterapeutin suositus jatkaa terapiaa ja lapsi menee erityisluokalle syksyllä. Jatkon hakeminen toimintaterapille on tuskaa, Kelan mielestä ongelmia ei ole niin paljon. Käsketään soittamaan sinne ja tänne ja sieltä ohjataan toisaalle. Kelasta tulee jatkuvasti kielteisiä päätöksiä. On kyllä oikein varmistettu, että apua ei saa vaikka tarvitsisi.

Ap:lle vielä, onko lapsella mitään harrastusta? Meillä lapsi on kiinnostunut vielä askartelusta, jota sitten ohjaankin kotona tekemään usein, koska se on helppoa ja pieleen ei voi kovin paljon mennä...

-1-

4 oli siis ap, sori unohdin laittaa.

Mitään kuntoutusta ei enää ole. Koulusta ei ole sanottu mitään erityistä, opettajan mielestä pärjää siellä ok. Ollaan tyytyväisiä kouluun, opettaja on tosi hyvä ja osaa ohjata lasta hienosta. Tyttö on iloinen ja innokas ja suloinen muuten, mutta ehkä ero muihin lapsiin alkaa iän myötä korostua sen sijaan että vähenisi.

Lapsi on kuvaamataidossa ihan hyvä, ja käy kuvaamataitokoulussa, kaverinsa kanssa, mikä on ollut kivaa ja helpottavaa. Nyt vaan into on laantunut, tuntuu, että kehittyisi siinä, jos piirtäisi, mutta siitäkin jaksaa inttää, että muiden työt on parempia.

ap.

Ap jatkaa vielä,

Haluaisin itsekin jotain tukea, mutta olen joskus selaillut autismiliiton keskustelupalstaa, ja tulen siitä vaan epätoivoisemmaksi, kun vanhemmilla on tosi vaikeita tilanteita lastensa kanssa eikä ratkaisuja kauhean helposti tunnu löytyvän..

Laitan kirjanmerkkeihin ja vastaan tähän huomenna! Mulla myös 7-vuotias poika jolla samat ongelmat.

Onko teille tarjottu tukiperhettä? Meillä sukulaiset auttaa niin ei otettu vastaan, lisäksi uudet ihmiset ja paikat sekoittaa elämää niin paljon etten usko että tukiperheestä olisi loppujen lopuksi apua mutta aika herkästi sitä tarjottiin. Niitä voi varmasti kysynkin jostain

-1-

Kiitos vastaajille!

Ei ole tukiperhettä, enkä sitä varsinaisesti kaipaakaan. Haluisin vain keinoja auttaa lasta kontrolloimaan tunteitaan.

Otoa kun neuvolassa ja päiväkodissa oltiin tarkkoja ja lasta vahdittiin mielestäni völillä turhaankin. Nyt koululaisena on tosi vaikea päästä minnekään. Olen ottanut koulupsykologiinkin yhteyttä, mutta tämä ei ole johtanut mihinkään.

ap.

Mielestäni pitäisi päästä koulupsykologin juttusille, joten yritä vielä sitä kautta. 

Itse tekisin vanhempana ehkä niin, että ottaisin yhden tai kaksi kaverisuhteen, jota alkaisin tukemaan. Kutsuisin lapset meille, kuuntelisin ja kuulostelisin miten menee ja tarvittaessa heti ohjaisin lastani vuorovaikutuksessa. Keskity siihen, miten ylipäätään ihmisten kanssa toimitaan. Opettajalta voi myös pyytää, että hän tukisi erityisesti näiden välisiä kaverisuhteita. 

Toiseksi pyrkisin vahvistamaan itsetuntoa. Kehuisin ihan tosi paljon lasta heti jos vähänkin onnistuu vuorovaikutuksessa. Kehuisin myös kun vastoinkäyminen on takana ja vaikka otti lujille, siitä selvittiin. Älä kehu, että oletpa taitava vaan kehu, miten kovasti harjoitteli ja yritti. Akateemiset taidot sinänsä minusta ovat kakkosasia, kunhan lapsi on onnellinen. 

Pyrkisin myös pitämään hyvin selkeät rutiinit ja arjen mahdollisimman samanlaisena. Vastoinkäymisiä tottakai tulee, mutta jos niitä ei tule liiaksi, niin aikaa myöten lapsi voi oppia vanhempien avustuksella, miten niistä on mahdollista päästä yli. Todennäköisesti se tulee olemaan kuitenkin iso ongelma pitkälle aikuisuuteen, ja se on ihan hyvä niin, ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Yrittäkää vaikka keksiä jokin kuvitteellinen tilanne, joka ei mene niin kuin lapsi olisi halunnut, sen jälkeen kirjaatte ylös vaikka kuvina jääkaapin oveen, miten sellaisessa tilanteessa voisi toimia, että asiasta selvittäisiin mahdollisimman hyvin. Niitä alatte harjoittelemaan yhdessä.