Kolmevuotias tyttö kadonnut Turengissa – yllä kukallinen haalari ja mukana koiranpentu

Julkaistu: 13.3. 11:18
Janakkalan Turengissa on sunnuntaina aamupäivällä kadonnut kolmevuotias tyttö.
Poliisi tiedottaa, että vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja pelastuslaitoksen yksiköt etsivät Janakkalan kunnassa sijaitsevassa Turengissa 3-vuotiasta tyttöä.
Lasta etsitään hänen kotinsa ympäristöstä. Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskus kertoo, että etsintärinkiä laajennetaan tarvittaessa.
Tyttö katosi kotinsa pihapiiristä aamupäivän aikana. Hänellä on yllään kukallinen haalari ja mukanaan sekarotuinen koiranpentu.
Tilannekeskuksen mukaan katoaminen tapahtui Kalpalinnan laskettelukeskuksen lähistöllä harvaan rakennetulla omakotitaloalueella. Toistaiseksi poliisi ei täsmennä paikkaa tai aikaa tarkemmin.
– Lasta on etsitty useita tunteja, tilannekeskuksesta kerrotaan.
Mahdollisista havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen.
Samuli Launonen
Kommentit (287)
Voi, kamalaa. Ainahan tämmöinen koskettaa, mutta nyt ihan oikeasti valuu kyyneleitä silmistä. Tuo kommentti oli ihana, kuinka tyttö sai koiranpennun mukaansa saattajaksi, eikä tarvitse yksin matkata. Nyt täytyy vain lähettää lämpimät osanotot omaisille:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipa paha mieli, suuret osanotot perheelle :(
Jotenkin silti lohduttava ajatus ettei tytön tarvinut yksin tästä maailmasta lähtä vaan oli koiranpentu "saattajana". Ja vaikka itse olen ateisti mukava ajatus että nämä kaksi pientä yhdessä matkaavat ikuiseen rauhaan ja uneen
No hyi helvetti miten iljettävän teennäinen "lohdutus". Ateistiksi vaikutat aika sairaalta hörhöltä.
Lapsen kuolemaa ei mikään saa muutettua. Kuka sinä olet sanomaan kenellekkään mitään mikä toimii lohduttajana? Pitäisikö tässä laittaa vanhemmat vankilaan ja itkeä loppuelämä? Minun kohdalla ainakin ajatus koiranpennun ja lapsen lähdöstä yhdessä tekee tästä traagisesta tapahtumasta vähemmän hirvittävän. Lastahan ei saa takaisin joten miksi ei saisi miettiä lohduttavia asioita?

Koiranpennunko saa takaisin?

Olen iloinen puolestasi että elämäsi on ollut niin helppoa ja surutonta, että koet tälläisessä ketjussa pikkutytön kuolemasta olennaiseksi alkaa kiistelemään tuollaisista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipa paha mieli, suuret osanotot perheelle :(
Jotenkin silti lohduttava ajatus ettei tytön tarvinut yksin tästä maailmasta lähtä vaan oli koiranpentu "saattajana". Ja vaikka itse olen ateisti mukava ajatus että nämä kaksi pientä yhdessä matkaavat ikuiseen rauhaan ja uneen
No hyi helvetti miten iljettävän teennäinen "lohdutus". Ateistiksi vaikutat aika sairaalta hörhöltä.
Lapsen kuolemaa ei mikään saa muutettua. Kuka sinä olet sanomaan kenellekkään mitään mikä toimii lohduttajana? Pitäisikö tässä laittaa vanhemmat vankilaan ja itkeä loppuelämä? Minun kohdalla ainakin ajatus koiranpennun ja lapsen lähdöstä yhdessä tekee tästä traagisesta tapahtumasta vähemmän hirvittävän. Lastahan ei saa takaisin joten miksi ei saisi miettiä lohduttavia asioita?
Koitahan nyt tulla ulos sieltä kaunistelevaisesta amerikkalaisen elokuvateollisuuden sentimentaalisuusmaailmastasi. Pikkutyttö ei "LÄHTENYT" mihinkään "matkalle", koiranpentu ei ollut mikään "saattaja". Tyttö ja pentu KUOLIVAT, HUKKUIVAT. Millä tavalla se, että molemmat kuolivat "tekee traagisesta tapahtumasta vähemmän hirvittävän"? Olet sairas ja vastenmielinen.

Et nyt ihan oikeasti viitsisi alkaa vänkäämään tälläisestä asiasta.Kai jokainen saa lohduttautua omalla tavallaan, ei se asiaa miksikään muuta mutta voi tehdä sen käsittelemisestä helpompaa. Minun mielestäni sairasta on vängätä näin turhasta asiasta.
Sairasta, että joku saa lohtua siitä, että viaton koiranpentukin on kiskottu hihnasta hukkumaan. Eikö yksi uhri olisi ollut ihan riittävästi. Ne lapsi ja koira kun eivät valitettavasti kirmaa ikinuorina missään vihreillä niityillä nyt.

Sun kannattaa hakeutua ammattiauttajalle. Suhteesi kuolemaan on vähintäänkin omituinen ja epärealistinen.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta, että joku saa lohtua siitä, että viaton koiranpentukin on kiskottu hihnasta hukkumaan. Eikö yksi uhri olisi ollut ihan riittävästi. Ne lapsi ja koira kun eivät valitettavasti kirmaa ikinuorina missään vihreillä niityillä nyt.
Voihan se olla niinkin päin että koira meni ensin ja kiskoi tytön hukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Työnnä perseeseen se koiran raato. Ketä kiinnostaa mitä koiralle on käyny ku lapsi on kuollu.
Oho, kovempi syrjä kun käyttää sana perse!!!! Eikö se ole peppu, teidän hienostuneiden mammojen keskuudessa paremminkin?
RIP Koira!
Ei hitto mitä kuraa.. minä tulin näitä typeriä kommentteja lukemaan uteliaisuuttani, että kenen perhettä asia koskettaa, jos ihan suoraan sanon...sekä miten asiat tapahtuivat. No sitä nyt ei vauva.fi kertonut mutta kyllä täytyy sanoa, että käyttekö usein täällä? Itse en käy ikinä. Toivottavasti ette tekään useammin ja lopetatte nämä keskustelut. Näissä ei ole mitään järkeä missään. Haukutte täällä toisianne ja asianomaisia. Mitä elämää se on? Näinkö haluat sitä elää? Täällä vauva.fissä haukkumassa.. Toivottavasti heräsitte. Keitän kahvit ja sytytän kynttilän. Taas on pieni tähti syttynyt <3
Voimia omaisille <3
Pienelle tytölle <3
"Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti,
nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti." <3
Ihme vänkäämistä yhdeltä tai kahdelta koiravihaajalta. Ihan kuin he iloitsisivat, että koirakin kuoli.
Tietäääkö jonku minkä ikäinen ja rotuinen pentu oli kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipa paha mieli, suuret osanotot perheelle :(
Jotenkin silti lohduttava ajatus ettei tytön tarvinut yksin tästä maailmasta lähtä vaan oli koiranpentu "saattajana". Ja vaikka itse olen ateisti mukava ajatus että nämä kaksi pientä yhdessä matkaavat ikuiseen rauhaan ja uneen
No hyi helvetti miten iljettävän teennäinen "lohdutus". Ateistiksi vaikutat aika sairaalta hörhöltä.
Lapsen kuolemaa ei mikään saa muutettua. Kuka sinä olet sanomaan kenellekkään mitään mikä toimii lohduttajana? Pitäisikö tässä laittaa vanhemmat vankilaan ja itkeä loppuelämä? Minun kohdalla ainakin ajatus koiranpennun ja lapsen lähdöstä yhdessä tekee tästä traagisesta tapahtumasta vähemmän hirvittävän. Lastahan ei saa takaisin joten miksi ei saisi miettiä lohduttavia asioita?
Koitahan nyt tulla ulos sieltä kaunistelevaisesta amerikkalaisen elokuvateollisuuden sentimentaalisuusmaailmastasi. Pikkutyttö ei "LÄHTENYT" mihinkään "matkalle", koiranpentu ei ollut mikään "saattaja". Tyttö ja pentu KUOLIVAT, HUKKUIVAT. Millä tavalla se, että molemmat kuolivat "tekee traagisesta tapahtumasta vähemmän hirvittävän"? Olet sairas ja vastenmielinen.
Olen kommentin kirjoittaja ja vastaan. Totta helvetissä tiedän että nämä kaksi kuolivat ja poistuivat lopullisesti tästä maailmasta. En itse usko edes mihinkään taivaaseen tai muuhun. se vaan että minusta ihmisillä on oikeus hakea lohtua oli se sitten usko jumalaan tai muu. Se ajatus koirasta ja lapsesta yhdessä matkamassa tekee minun päässäni asiasta vähemmän hirveän ja surullisen ja auttaa pääsemään uutisen yli. Ja suon omaisille kaikki mahdolliset lohdutuksensanat ja samanlaiset ajatukset mitä ikinä maailmasta löytyy ja toivon tosiaan että et hyökkäile näin herkissä asioissa ihmisten päälle muualla kuin netissä. Muutenkaan en ymmärrä miksi provosoidut ja lähdet tämmöisessä ketjussa tappelemaan? eikö sinulla ole mitään kunnioitusta? Älä nyt ainakaan tähän lähde enää vastaamaan
Erittäin surullinen juttu ja vielä lapsi oli pariskunnan ainoa silmäterä. Voimia vanhemmille, toivottavasti eivät lue tätä ketjua jossa on niin paljon sairaita kommentteja. Heidän elämänsä muuttui nyt lopullisesti..lapsen menetyksestä ei toivu koskaan.
Karmea tapaus. Noin pientä lasta ei koskaan saa jättää yksin. Ei talvella. Ei kesällä. Ei koiran kanssa, eikä ilman. Sen tiedämme, että jokaista millisekuntia taaperon elämästä ei kukaan aikuinen pysty katsomaan ja se on inhimillistä. Mutta se että lapsi ehtii hävitä pihapiiristä kokonaan ennen kuin katoaminen huomataan tarkoittaa, että on auttamattomasti jätetty liian kaukaksi aikaa vahtimatta. Toki aina voi käydä niitä viestikatkojakin kahden vanhemman välillä, kun molemmat ovat siinä uskossa että se toinen vahtii. Uskon että tuollainen inhimillinen erhe oli vain kyseessä, mutta nyt se johti näin kamalaan lopputulokseen. Mikään jossittelu ei tuo enää pientä takaisin näille vanhemmille. Hirveän isot osanotot.
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt voitte haukkua vanhempia oikein urakalla ja kokea olevanne itse täydellisiä äitejä ja mummoja.
Tässä ketjussa itketään koiran kuolemaa, mutta kukaan ei syyllistä koiraemoa.
Maaseudulla ollaan yleisesti löperömpiä lasten ja koirien perään katsomisessa. Kummatkin saavat olla pihalla ilman valvontaa tai edes piha-aitaa, mikä ei tulisi mieleenkään kaupungissa. Siksi koiria jääkin auton alle ja lapsia hukkuu. Ajatellaan kai, ettei täällä mitään satu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt voitte haukkua vanhempia oikein urakalla ja kokea olevanne itse täydellisiä äitejä ja mummoja.
Tässä ketjussa itketään koiran kuolemaa, mutta kukaan ei syyllistä koiraemoa.
Eiköhän pentu ole riistetty emoltaan jo alle kahden kuukauden ikäisenä, kuten ihmisillä on tapana.
Siis mielestäsi ei ole vanhemmilta vastuutonta jättää 3-vuotiasta leikkimään yksin kotipihaan (vielä lähellä vettä)?
En tiedä onko näin ko. tapauksessa käynyt, toivottavasti ei, koska se sitä syyllisyyttä ei voisi kestää.