Uskotko ikuiseen rakkauteen eli elinikäiseen kumppanuuteen?

Uskon, en minä muuten olisi naimisiin mennyt. Todella hyvin menee toistaiseksi ainakin, oltu viisi vuotta naimisissa.

Aikanaan uskoin, mutta kuraa on tullut sen verran etten enää. Olen jo himpun yli nelikymppinen nainen, eiköhän tää ollut tässä 😞.

Ei elämä oo unelmaa vaan ylä ja ala mäkiä ollut jo 18 v. saman miehen kanssa edelleen. Nykyaika on liikaa täynnä mulle , mulle... yhessä pitää mennä soutaen ja huovaten... mut oon niin lapsellinen et uskon ikuiseen rakkauteen...

Ja niin, en ole kertaakaan ollut täysin varma, että suhteeni tulee kestämään elinikäni. Eivätkä ne ole kestäneetkään. No nykyisestä en ole varma, saatamme jopa sinnitellä toistemme kanssa loppuun saakka :) Tähän auttaa se, kun on jo kokemusta parisuhteista, tietää omat rajansa ja realiteetit, yrittää kehittyä ihmisenä, eikä ole enää mitään ruusunpunaisia unelmia mistään. T. nro 18

Joo uskon. Ajattelin katsella sen loppuelämän kestävän rakkauden sitten vanhusten säilöntäpaikasta kun itsekin olen siinä iässä ja sinne kipataan. Optimisti pitää olla loppuun asti :D

Joskus kyllä uskoin molempiin, nykyään ajattelen, että sitä rakkautta voi riittää tosi hyvällä tuurilla, jos molemmilta löytyy aitoa yritystä. Muutoin ehkä sinnitellään kumppanuuden avulla tai muuten vaan kärvistellään, kun ei kehdata erota. Näin se on ennenkin mennyt.

Vierailija kirjoitti:

On se varmasti joillekin mahdollista, jos sattuu niin upea tuuri käymään, että saa heti sellaisen kumppanin, jonka kanssa kemiat kohtaa niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, ja jonka kanssa ristiriidat on mahdollista selvittää hedelmällisesti. Tosi monelle tämä ei ole erinäisistä syistä kuitenkaan mahdollista. Enemmän en usko kuin uskon.

Mä alan pikkuhiljaa uskoa että olen löytänyt sen ikuisen kumppanin/rakkauden. Ollaan yhdessä oltu "vasta" vähän yli 14 vuotta eikä olla ehditty vielä naimisiin. Syy on minussa kun olin edellisen ukon kans 9,5 vuotta avoliitossa (siis ei naimisissa) ja erosin enkä uskonut enää että menisin naimisiin. Nykyinen ukko on kosinut kahdesti mutta en ole luvannut. Nyt alkaa tuntua että ehkä sittenkin mahdollisesti muutaman vuoden sisällä. Ehkä. En lupaa mitään varmaa.

Uskon ! ehdottomasti !

Uskon. Yli 25 vuotta yhdessä, enkä voisi koskaan kuvitella ketään muuta mieheni tilalle, en edes leskenä. Meillä on alusta saakka ollut sanaton yhteisymmärrys kaikista asioista ja mietteet on vaan osunut kohdilleen. Seksi on aktiivisen parisuhteen suola tietenkin edelleenkin.

Ehkä se on mahdollista ja uskoin, kunnes vaimo petti.

En olisi voinut uskoa, että omat tunteet kuolee edes siihen.

Uskon, mutta kestävä rakkaus vaatii paljon sen osapuolilta, siis hyvää luonnetta. Rakkautta on monenlaista. Intohimoista, ystävärakkautta jne. Intohimo varmaan laimenee, mutta kun liitossa säilyy luottamus ja kunnioitus, voi varmasti myös kasvaa kumppanuusrakkaudessa. Monissa parisuhteissa on paljon riitaa ja epärehellisyyttä. Ei siitä voi hyvää seurata. Ihmisten pitäisi tajuta kohdella pariaan hyvin. Sehän on myös oman onnen edellytys.

Ihania kommentteja! Kiitos!

Omakohtaisesti olen äärimmäisen onnellinen, että kaksi kertaa olen ollut oikeasti rakastunut. Rasittavaa mutta antoisaa puuhaa. :)

Usko "heräsi" vasta nykyisen avomiehen kanssa. Aiemmin, aikaisimmissa suhteissa, en ole voinut kuvitellakaan että viettäisin loppuelämän kyseisen herran kesken ja kaksin.

Nykyisen kumppanin kohdalla uskon, että ehkä sittenkin. Olen kasvanut kasvanut mieleltäni aikuisemmaksi ja sitä myötä "kyynisyys" on laantunut, vaikka eikös se yleensä mene toisin päin!?

Kosintaan on vielä varmasti aikaa, mutta odotan sitä. Tahdon sanoa tahdon.

N31