Lue keskustelun säännöt.
elän jossain mielikuvitusmaailmassani
11.03.2016 |
Mun ihanne-elämä ja oikea elämä eroaa aika paljon toisistaan. Mulla on sellasia mielikuvia, joissa mulla on esim. hyvä poikaystävä ja seksielämä, opiskelua, kavereita. Todellisuudessa olen kotona suurimmaksi osaksi yksin ja palstailen, en juuri mene minnekään ellei ole pakko. Olen tavallaan ihan tyytyväinen näin, ja ikäänkuin turvassa. Välillä vaan sitä herää todellisuuteen, kuten eilen, kun kaveri pitkästä aikaa soitti ja mulla ei ole mitään kuulumisia. En ole edes tajunnut, että korvaan todellisuutta tällaisilla lohduttavilla pienillä kuvitelmilla.
Kommentit (23)
Ihan ok, mikäli se ei häiritse elämääsi. Kuuluu tiettyyn ikään. Vanhempana opit sitten arvostamaan aitoja ihmiskontakteja. Mitään sosiaalisuuden pakkoa ei ole olemassakaan, vaikka niin annetaan ymmärtää. Mikäli mielesi meinaa sairastua, silloin on paras etsiä sellainen kainalo, jossa on kiva olla. Sitä ei netti voi ikinä korvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok, mikäli se ei häiritse elämääsi. Kuuluu tiettyyn ikään. Vanhempana opit sitten arvostamaan aitoja ihmiskontakteja. Mitään sosiaalisuuden pakkoa ei ole olemassakaan, vaikka niin annetaan ymmärtää. Mikäli mielesi meinaa sairastua, silloin on paras etsiä sellainen kainalo, jossa on kiva olla. Sitä ei netti voi ikinä korvata.
mikähän se ikähaitari on?
ei sitä aina jaksa muita ihmisiä... koita välillä ulkoilla
Minulla sama. Olen paennut mielikuvitusmaailmaan pienestä pitäen. Oikeastaan niin kauan kuin muistan. Vietän yhä paljon aikaa milelukuvitusmaailmassani vaikka elänkin hektistä elämää opiskeluineen ja työntekoineen. Mielikuvitusmaailma on vaan niin paljon parempi ja se masentaa :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös. Mitähän tapahtuisi jos kertoisin tästä psykologilleni? Määräisiköhän se minulle jonkin persoonallisuushäiriön. Olen todella samaistunut tällä hetkellä erään kirjan päähenkilöön ja ajattelen kaikki hänen näkökulmastaan. Yleensä "vaihdan" samaistumisen kohdetta muutaman kerran vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä myös. Mitähän tapahtuisi jos kertoisin tästä psykologilleni? Määräisiköhän se minulle jonkin persoonallisuushäiriön. Olen todella samaistunut tällä hetkellä erään kirjan päähenkilöön ja ajattelen kaikki hänen näkökulmastaan. Yleensä "vaihdan" samaistumisen kohdetta muutaman kerran vuodessa.
Mä luulin että olen suunnilleen ainut aikuinen joka tekee näin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tajusin just viime viikolla, että minulla on mielikuvitusystävä. Eli pakenen tosielämän yksinäisyyttä siihen, että juttelen mielikuvitusystävän kanssa. Méillä on oikein hienoja ja mukavia juttuhetkiä. ☺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok, mikäli se ei häiritse elämääsi. Kuuluu tiettyyn ikään. Vanhempana opit sitten arvostamaan aitoja ihmiskontakteja. Mitään sosiaalisuuden pakkoa ei ole olemassakaan, vaikka niin annetaan ymmärtää. Mikäli mielesi meinaa sairastua, silloin on paras etsiä sellainen kainalo, jossa on kiva olla. Sitä ei netti voi ikinä korvata.
mikähän se ikähaitari on?
14-23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tajusin just viime viikolla, että minulla on mielikuvitusystävä. Eli pakenen tosielämän yksinäisyyttä siihen, että juttelen mielikuvitusystävän kanssa. Méillä on oikein hienoja ja mukavia juttuhetkiä. ☺
Kas, mullakin on ollut jo muutaman vuoden.
Luotettava ystävä.
Ja auttaa.
Minullekin käy niin että kun luen kirjan tai syvennyn katsomaan jotain tv-sarjaa niin kuvittelen itseni jatkossa hahmoksi kirjaan/sarjaan ja "elän" päässäni tarinan tapahtumia ollen mukana niissä. Olen tehnyt näin suunnilleen aina. Joskus huomaa että hui nyt pitää saada joku kontakti omaan elämään kun uppoutuu liiaksi kuvitelmiin ja meinaa esim vastata puhelimeen väärällä nimellä tai alkaa selittämään jollekin että kun minä ja Remus mentiin sinne ja tehtiin noin :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pilvilinnan muurien kätköistä, voi joskus löytää suojan.
toi voi olla myös oire jostain mielenterveydenhäiriöstä.. mene lääkäriin
Minä elän pääni sisällä poikana, ja se on se oikea elämäni, ei tämä jonka muut näkee.
Itse syvennyn kirjoihin niin, että kestää välillä hetki palautua. Minulla on vielä kaksi lasta, ja unohdan heidät ja koko minuuteni lukiessa.
Mulla taas tuntuu olevan liian tylsä elämä, vaikka yritänkin sitä piristää kaikenmoisella.
On ihan oikeasti aviomies, työ jne.
Mutta silti tarvitsen oman mielikuvitusmaailman itselleni ja elän siellä vähintään 1/3 päivistä. Siellä mulla on se unelmieni mies - aina juuri sellainen, kuin toivon :)
Pitkään olen jo miettinyt, että olisikohan tämä merkki siitä, että pitäisi erota. Mielikuvitusmaailma kun on voittanut oman mieheni viime vuosina ihan mennen tullen, eikä oikein koko ukko enää (valitettavasti) kiinnosta.
Mulla vähän sama juttu. Olen tavallaan jo ihan tottunut tähän eli kaikki on "hyvin", mutta ei silti tunnu että oikeasti olisi elossa. Todellisuutta on helppo paeta mielikuvitukseensa. Itse nukun myös liikaa ihan vain paetakseni tätä totuutta.