Kannattaisiko sitä opiskella lähihoitajaksi?
Vanhuspuolella varmaan ainakin riittäisi töitä? Lapsien kanssa enempi haluaisin työskennellä mutta luulen että päiväkodeissakin riittäisi työtä? Jos sitten myöhemmin haluaa suuntautua vaikka päihde-ja mielenterveystyöhön niin ei tarvitse käydä kuin vuosi koulua ja saa siihen pätevyyden. Miltä kuulostaa?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Kaveri opiskeli lähäriksi 1,5 vuoden aikuiskoulutuksessa. Ei paha kesto koulutukselle. Jo opiskeluaikana pukkasi keikkaa ihan liikaakin. Harjoittelupaikat soitteli sijaisuuksiin. Ja kahdessa harjoittelupaikassa kysyttiin, koska valmistuu ja viimeisen harjoittelun ollessa käynnissä, pari viikkoa ennen valmistumista kummastakin soitettiin, että vieläkö nää työt kiinnostaisi. Kumpikin paikka tarjosi kyllä vaan määräaikaista, mutta 6kk kuitenkin eli eipä tarvinnut paljon töitä hakea vaan ihan soittettiin ja sai vielä valita kahdesta hakematta itse mitään. Valitsi kahdesta paikasta kaupungin paikan ja siellä tietysti oli sitten heti toiset 6kk perään jatkoa. Sen jälkeen siirtyi yksityiseen hoitokotiin ja vakkarisopparille, ja sieltä vielä viimeiseen harjoittelupaikkaansa. Hänen mukaansa työ ei todellakaan ole aina kovin kiireistä, ei ollut harjoittelupaikoissa, eikä työpaikoissa. Jossain on, jossain ei. Tätä on kuulemma opiskelukaveritkin sanoneet, että mikään yleistys se kiire ei voi olla. Missään ei ole kuulemma kokenut vielä ylivoimasta kiirettä. Toki työaika on mennyt härdellissä, mutta kuluupa nopeasti. Sitten taas joissain paikoissa on suorastaan tylsää, erityisesti yöaikaan tai ehtii kampailla mummuja ja jutustella mukavia.
Hän siis suuntautui vanhuksiin ja oli jo päättänyt valmiiksi, että sinne. Siksi kai ollut työllistyminen niin helppoa. Palkkahan nyt kummoinen ei ole.
Itsekin olen työllistynyt viimeisimpään harjoittelupaikkaan ja tehnyt liki vuoden sijaisuuksia. Vakipaikkaa ei tipu, kaikki sijaistamani vakituiset sairaslomilla tai äitiys-/hoito-/vuorottelu-/opinto-/muulla vapaalla ja tulevat takaisin vapaan loputtua.
Mä en edes halua vakkaripaikkaa, koska kaikissa paikoissa on ongelmia. Naisvaltaiset paikat ovat suoraan sanoen perseestä. Max. 6kk samassa paikassa ja näkemiin . Tällä rytmillä juuri ja juuri saa päänsä pidettyä kunnossa. En kestä samaa puljua enempää.
Nämä ketkä sanoo ettei ole kiireistä, niin eivät tee muuta kuin pakolliset hommat suit sait. Kyllä näitä sijaisia on nähty jotka huokailee kansliassa, vaikka töitä olisi kuinka. Senkun vaan jalkautuisi ja katselisi ympärilleen.
Toinen asia on se, että juu, vastavalmistuneelle töitä tarjotaan ovista ja ikkunoista. Ovat halpoja, nöyriä ja joustavia. Mutta tosiasia on se, että hoitajamitoitusta tullaan vähentämään rajusti ja kun kaikessa on tärkeintä vaan raha, niin kalliiksikäyvät työntekijät savustetaan ulos.
Lähihoitajille on huonosti tarjolla muita kuin vanhustyön paikkoja. En todellakaan suosittele yhtään kellekään.