Lapsi aistii sitä ja lapsi aistii tätä. Pitääkö aikuisten oikeasti elää lapset tehtyään koko ajan niin, ettei lapsi vain

Totta kai pitää. Pumpulissa eläminen on parasta mitä lapselle voi tarjota :) Jos ei vihaa lastaan, tietysti.

En mäkään suojaa lastani maailmalta mutta turhilta kolhuilta suojaan.

Ehkä viittaat tuohon uusi mies ei pidä lapsestani -ketjuun? Jos näin on, onko tosiaan mielestäsi kohtuullista pakottaa lapsi asumaan häntä vihaavan ihmisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

En mäkään suojaa lastani maailmalta mutta turhilta kolhuilta suojaan.

Ehkä viittaat tuohon uusi mies ei pidä lapsestani -ketjuun? Jos näin on, onko tosiaan mielestäsi kohtuullista pakottaa lapsi asumaan häntä vihaavan ihmisen kanssa?

Siihen ja moneen muuhun viittaan. Mielestäni ei ole kohtuullista vaatia, että vieras mies rakastuisi lapseen heti eikä myöhemminkään. Toisaalta avauksessa sanottiin "ei pidä lapsesta". Vihaaminen on taas toinen juttu. ap

Ei.

Äiti ja isä ovat ihmisiä ja perhe-elämä on oikeaa elämää. Lasta kasvatetaan omaa elämää varten.

Tavallista elämää johon kuuluu iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia, kivoja asioita ja tylsiä hommia ym ym. Lapsen ikä pitää ottaa huomioon ja sen mukaan on lapsellakin oikeuksia ja velvollisuuksia.

Vanhemmat auttaa ja tukee mutta ei tukahduta ja ylisuojele lasta. Lasta ei saa myöskään rasittaa aikuisten jutuilla jotka ei lapselle kuulu ja joihin lapsi ei voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei.

Äiti ja isä ovat ihmisiä ja perhe-elämä on oikeaa elämää. Lasta kasvatetaan omaa elämää varten.

Tavallista elämää johon kuuluu iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia, kivoja asioita ja tylsiä hommia ym ym. Lapsen ikä pitää ottaa huomioon ja sen mukaan on lapsellakin oikeuksia ja velvollisuuksia.

Vanhemmat auttaa ja tukee mutta ei tukahduta ja ylisuojele lasta. Lasta ei saa myöskään rasittaa aikuisten jutuilla jotka ei lapselle kuulu ja joihin lapsi ei voi vaikuttaa.

Mä ajattelen niin, että kaikesta saa eväitä omaan elämään. Niistäkin "huonoista" aistimisista.  Parasta mitä lapsilleen voi antaa on tutustua lapsuudenkodissa myös elämän haastavempiin puoliin. Turvallisesti. ap

Oon joskus lukenut ettei vanhempi saisi hermostua lapselle saati itkeä lapsen tekemisten tähden. Liikaa on liikaa eli en kannata mitään jatkuvaa kilahtelua tai draamailua, mutta minusta on ihan oikein että lapsii oppii että hänen takiaan toinen voi suuttua tai tulla surulliseksi.

Ihan normaalia elämää sen lapsenkin kanssa eletään.  Lasta ei tarvitse eikä pidä kääriä pumpuliin. Sen verran pitää olla järkeä, ettei harrasta esim. holtittomia ryyppäjäisiä tai hillitöntä seksiä missä vaan, milloin vaan. Mutta kyllä lapsi kestää nähdä vaikka vanhempien riitelyäkin, jos hän myös näkee, että riidat sovitaan eikä niitä jäädä päiväkausiksi märehtimään painostavan ilmapiirin vallitessa. Lapsen on hyvä nähdä, että elämään kuuluu huonojakin hetkiä, mutta niistä selvitään.

Vierailija kirjoitti:

Oon joskus lukenut ettei vanhempi saisi hermostua lapselle saati itkeä lapsen tekemisten tähden. Liikaa on liikaa eli en kannata mitään jatkuvaa kilahtelua tai draamailua, mutta minusta on ihan oikein että lapsii oppii että hänen takiaan toinen voi suuttua tai tulla surulliseksi.

Näin juuri. Normielämää vaan. ap

Relax. Suurin osa ihmisistä kasvaa jotakuinkin normaaleiksi kunhan heitä ei hakata, hyväksikäytetä tai muuten pahoin laiminlyödä. Ja silloinkin se on mahdollista. Muut ikävätkin elämänkokemukset ovat vahvistavia ja kasvattavia kunhan lasta ja nuorta niissä tuetaan ja keskustelua käydään. Että näin. Terv. Kolmen teinin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Relax. Suurin osa ihmisistä kasvaa jotakuinkin normaaleiksi kunhan heitä ei hakata, hyväksikäytetä tai muuten pahoin laiminlyödä. Ja silloinkin se on mahdollista. Muut ikävätkin elämänkokemukset ovat vahvistavia ja kasvattavia kunhan lasta ja nuorta niissä tuetaan ja keskustelua käydään. Että näin. Terv. Kolmen teinin äiti.

Relaan joo. Näin mäkin ajattelen, että ihan pikkujutuista ei kannattaisi tehdä ongelmaa. Kun niitä oikeitakin ongelmia on. Jos äidin miesystävä ei "tykkää" lapsesta, se ei liene paha ongelma. Kunhan ei pahoinpitele tai alista muutoin. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään suojaa lastani maailmalta mutta turhilta kolhuilta suojaan.

Ehkä viittaat tuohon uusi mies ei pidä lapsestani -ketjuun? Jos näin on, onko tosiaan mielestäsi kohtuullista pakottaa lapsi asumaan häntä vihaavan ihmisen kanssa?

Siihen ja moneen muuhun viittaan. Mielestäni ei ole kohtuullista vaatia, että vieras mies rakastuisi lapseen heti eikä myöhemminkään. Toisaalta avauksessa sanottiin "ei pidä lapsesta". Vihaaminen on taas toinen juttu. ap

Minun mielestäni kamala asetelma tuo, että perheenjäsen ei pidä lapsesta, eikä edes välitä peittää sitä. 

Meillä kävi, kun olin lapsi, eräs ihminen, minulle läheisen setäni tyttöystävä, myöhemmin vaimo, joka ei pitänyt minusta. Syytä en tiedä. Ei ollut ollut mitään konfliktia, joka olisi selittänyt vastenmielisyyden. Sama ihminen piti kovasti pikkusiskostani ja näytti sen mielellään. Teki usein niin, että toi hänelle jotain tuliaisia, mutta minä en saanut mitään. Muistan, kuinka äitiäni tuo raivostutti. Itse ajattelin, lasten tapaan, että olen niin huono, ettei minusta kukaan pidä. Ei lapsi osaa syyttää typerää aikuista.

Tuo setäni oli meille kuin isoveli, koska hän asui meillä monta vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Oon joskus lukenut ettei vanhempi saisi hermostua lapselle saati itkeä lapsen tekemisten tähden. Liikaa on liikaa eli en kannata mitään jatkuvaa kilahtelua tai draamailua, mutta minusta on ihan oikein että lapsii oppii että hänen takiaan toinen voi suuttua tai tulla surulliseksi.

Olen samaa mieltä, riippuen tosin vähän lapsen iästä (en usko, että taaperolle on mitään hyötyä nähdä että äiti itkee, tosin en usko, että se traumatisoi lasta myöskään, jos ei nyt jokapäiväistä ole). Mutta mielestäni uusperheen perustamista on syytä harkita tarkkaan. Se, että koti on turvallinen paikka jossa saa kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu on aika olennainen osa hyvää lapsuutta joka antaa hyvät eväät aikuisuuteen. Minua ja sisaruksiani äitini mies ei hyväksynyt ja sillä on ollut kauaskantoisia vaikutuksia jokaisen elämään.

Ja todellakaan hyvään vanhemmuuteen ei riitä, että lasta ei lyödä, hyväksikäytetä eikä laiminlyödä.

Tässä on nyt aika eri tason asioista kyse. Aivan varmasti 99% vanhemmista huutaa joskus lapselle tai itkee tai riitelee lapsen nähden. Tämä ei mielestäni ole suotavaa, mutta inhimillistä ja ei vahingoita lasta. Sen sijaan mielestäni on väärin pistää lapsi elämään vieraan ihmisen kanssa, joka ei pidä lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei.

Äiti ja isä ovat ihmisiä ja perhe-elämä on oikeaa elämää. Lasta kasvatetaan omaa elämää varten.

Tavallista elämää johon kuuluu iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia, kivoja asioita ja tylsiä hommia ym ym. Lapsen ikä pitää ottaa huomioon ja sen mukaan on lapsellakin oikeuksia ja velvollisuuksia.

Vanhemmat auttaa ja tukee mutta ei tukahduta ja ylisuojele lasta. Lasta ei saa myöskään rasittaa aikuisten jutuilla jotka ei lapselle kuulu ja joihin lapsi ei voi vaikuttaa.

Mä ajattelen niin, että kaikesta saa eväitä omaan elämään. Niistäkin "huonoista" aistimisista.  Parasta mitä lapsilleen voi antaa on tutustua lapsuudenkodissa myös elämän haastavempiin puoliin. Turvallisesti. ap

Voin kertoa, että tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. t. lapsi, josta isäpuoli ei pitänyt (ei hakannutkaan).

mun mielestä on nykyään hirveä ristiriita siinä, että oikeasti lapsia suojellaan ihan valtavasti kaikilta pikkuasioilta: koko ajan mussutetaan xylitolia, ettei vaan tule yhtään reikää, ei koroteta ääntä eikä komenneta, ettei mussukka ahdistu, tv:stä ei koskaan katsota muuta kuin pikkukakkosta, ja nukkumaan mennään aina tasan kellon mukaan jne jne... loputtomasti tällaista pseudosuojelua täysin yhdentekevissä asioissa. 

Sitten kuitenkin isoissa linjoissa ei ajatella lapsia ollenkaan: erotaan helposti ja on nyxää ja exää, lapset viikon siellä, toisen täällä, annetaan jo 7-vuotiaden olla päivät pitkät omillaan, ei jakseta sitä lapsiarkea yhtään, vaan juostaan oman uran tai omien harrastusten perässä, juodaan alkoholia liikaa yms. Elämä ihan sekaisin, ja sitten lapselle haetaan sitä turvaa jonkun reippaustarrakirjan kanssa, että saat aina tarran tähän, kun olet aamulla lähtenyt reippaasti päiväkotiin.

Mielipiteeni on, että suurissa linjoissa pitäisi pyrkiä lapsen suojeluun liialta todellisuudelta, pienissä asioissa voi ottaa rennosti.  

Vierailija kirjoitti:

mun mielestä on nykyään hirveä ristiriita siinä, että oikeasti lapsia suojellaan ihan valtavasti kaikilta pikkuasioilta: koko ajan mussutetaan xylitolia, ettei vaan tule yhtään reikää, ei koroteta ääntä eikä komenneta, ettei mussukka ahdistu, tv:stä ei koskaan katsota muuta kuin pikkukakkosta, ja nukkumaan mennään aina tasan kellon mukaan jne jne... loputtomasti tällaista pseudosuojelua täysin yhdentekevissä asioissa. 

Sitten kuitenkin isoissa linjoissa ei ajatella lapsia ollenkaan: erotaan helposti ja on nyxää ja exää, lapset viikon siellä, toisen täällä, annetaan jo 7-vuotiaden olla päivät pitkät omillaan, ei jakseta sitä lapsiarkea yhtään, vaan juostaan oman uran tai omien harrastusten perässä, juodaan alkoholia liikaa yms. Elämä ihan sekaisin, ja sitten lapselle haetaan sitä turvaa jonkun reippaustarrakirjan kanssa, että saat aina tarran tähän, kun olet aamulla lähtenyt reippaasti päiväkotiin.

Mielipiteeni on, että suurissa linjoissa pitäisi pyrkiä lapsen suojeluun liialta todellisuudelta, pienissä asioissa voi ottaa rennosti.  

Juuri näin. ap

Vierailija kirjoitti:

mun mielestä on nykyään hirveä ristiriita siinä, että oikeasti lapsia suojellaan ihan valtavasti kaikilta pikkuasioilta: koko ajan mussutetaan xylitolia, ettei vaan tule yhtään reikää, ei koroteta ääntä eikä komenneta, ettei mussukka ahdistu, tv:stä ei koskaan katsota muuta kuin pikkukakkosta, ja nukkumaan mennään aina tasan kellon mukaan jne jne... loputtomasti tällaista pseudosuojelua täysin yhdentekevissä asioissa. 

Sitten kuitenkin isoissa linjoissa ei ajatella lapsia ollenkaan: erotaan helposti ja on nyxää ja exää, lapset viikon siellä, toisen täällä, annetaan jo 7-vuotiaden olla päivät pitkät omillaan, ei jakseta sitä lapsiarkea yhtään, vaan juostaan oman uran tai omien harrastusten perässä, juodaan alkoholia liikaa yms. Elämä ihan sekaisin, ja sitten lapselle haetaan sitä turvaa jonkun reippaustarrakirjan kanssa, että saat aina tarran tähän, kun olet aamulla lähtenyt reippaasti päiväkotiin.

Mielipiteeni on, että suurissa linjoissa pitäisi pyrkiä lapsen suojeluun liialta todellisuudelta, pienissä asioissa voi ottaa rennosti.  

Olipa ihana viesti!

Koska mä olen tuntenut tosi paljon turhaa huonoa omatuntoa siitä, että meillä ei ole aina terveellistä ruokaa, eikä hampaitakaan aina jakseta pestä jne. Mutta nuo suuret linjat todellakin on kunnossa!

Hmm uusperheitä vastustetaan eroja vastustetaan mut sit myös vastustetaan sitä et ollaan vaan lasten vuoksi yhdessä. Noh, itse aina ajattelen et kun tekee parhaansa se riittää. Pari sukupolvea sitten kuoltiin sodissa mut nykyään "riitaisa ilmapiiri" on jo traumatisoiva kokemus ja tuhoaa tulevaisuuden.

Osalle vanhemmista eläminen tarkoittaa jatkuvasti vaihtuvia seurustelukumppaneita ja kosteita iltoja ja viikonloppuja.

Äidin/isän onni ei välttämättä ole lapsen onni 😳

Vierailija kirjoitti:

mun mielestä on nykyään hirveä ristiriita siinä, että oikeasti lapsia suojellaan ihan valtavasti kaikilta pikkuasioilta: koko ajan mussutetaan xylitolia, ettei vaan tule yhtään reikää, ei koroteta ääntä eikä komenneta, ettei mussukka ahdistu, tv:stä ei koskaan katsota muuta kuin pikkukakkosta, ja nukkumaan mennään aina tasan kellon mukaan jne jne... loputtomasti tällaista pseudosuojelua täysin yhdentekevissä asioissa. 

Sitten kuitenkin isoissa linjoissa ei ajatella lapsia ollenkaan: erotaan helposti ja on nyxää ja exää, lapset viikon siellä, toisen täällä, annetaan jo 7-vuotiaden olla päivät pitkät omillaan, ei jakseta sitä lapsiarkea yhtään, vaan juostaan oman uran tai omien harrastusten perässä, juodaan alkoholia liikaa yms. Elämä ihan sekaisin, ja sitten lapselle haetaan sitä turvaa jonkun reippaustarrakirjan kanssa, että saat aina tarran tähän, kun olet aamulla lähtenyt reippaasti päiväkotiin.

Mielipiteeni on, että suurissa linjoissa pitäisi pyrkiä lapsen suojeluun liialta todellisuudelta, pienissä asioissa voi ottaa rennosti.  

No joo, onhan se noinkin, että kokonaisuus ratkaisee. En kyllä silti nyt oikein ymmärrä, mitä harmia siitäkään on, jos lapselle ei tule reikiä hampaisiin? Vähän sama kuin aikuiset kohtelisivat toisiaan vähän miten sattuu eli työkaveria voi mulkaista vihaisesti ilman syytä, ei tervehditä, ei pidetä ovea auki, kun hän tulee perässä, jos työt eli tärkein tehdään kuitenkin ok. Totta hemmetissä elämä koostuu pikkuasioista eli vaikka jotenkin sitkuteltaisiin hengissä perusasioiden varassa, voi niihin pikkuasioihinkin laittaa vähän ruutia, jos ne saavat elämän maistumaan. Eri asia tietysti on sellainen hysteerinen vahtiminen vaikkapa  juuri sen xylitolin käytön suhteen, ei se elämää rikastuta, mutta esim. lasten hampaidenhoidon suhteen on nykyisin monilla muuten fiksuilla ihmisillä asenne "saahan sitä välillä herkutella" mikä käytännössä tarkoittaakin jatkuvaa napostelua. Eli vaikka kyse on pikkuasioista, karkaa mopo vähän liikaakin käsistä. On myös sellaisia hassuja pikkuasioita kuin lapsia, jotka ihan oikeasti ahdistuvat muista ohjelmista kuin pikkukakkosesta, vaikka naapurin Eevertti ei ahdistu yhtään. Joillakin lapsilla nukkuminen ja ylipäänsä elämä sujuu paremmin, jos nukkumaan mennään juuri tietyllä kellonlyömällä. Minusta on ihan normaalia elämän hallintaa ja toisista huolehtimista ottaa tällaiset asiat huomioon.

Työkaveria voi mulkaista ilman syytä!? :'D

Tottakai voi, vahingossa. Jos vaikka kenkuttaa joku ihan muu..