Miksi ette lue tai kysy ammattilaisilta kasvatusasioista, jos teillä on haasteita lasten kanssa?

Ollaan kysytty ja joitain hyviäkin vinkkejä ollaan saatu.

Ehkä ihmisiä nolottaa kertoa perheasioista ulkopuolisille. Tai tunnustaa, ettei hanskaa asiaa, joka muka on niin helppoa.

T. Erityislapsen äiti

En sano, etteikö asiantuntijoista olisi apua, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole. Eivät ne haasteet ole aina sellaisia, että niihin auttaisi joku vinkki, vaan ongelmat ovat syvemmällä. Millaisiin ongelmiin olet itse saanut ratkaisuja ammattilaisilta?

2, helpot vinkit tietysti useimmat, vähänkään itse asiaa miettineet vanhemmat keksivät itsekin. Mutta tavallisilla ihmisilöä harvemmin on kykyä verrata lapsensa tekemisiä muihin ikäluokan lapsiin - mikä on ns. normaalia sen ikäisille ja mikä taas vaatisi mahdollisesti tutkimista ja erityistukea - tai taitoa tarkastella perheen toimintaa objektiivisesti.

Toisin sanoen objektiivinen sivusta tarkastelu on usein hyväksi.

Meillä on saatu vinkkejä asperger-lasten erityispiirteistä ja siitä, mitkä erityiskonstit tehoavat autismikirjon lasten kasvatukseen. Tää homma kun ON aika erilaista kuin tavislapsen hoito ja kasvatus.

Mutta yhtä hyvin voisin kuvitella, että normaalin lapsen haastavaan käytökseen osaa alan erityisasiantuntija antaa hyviä vinkkejä, joita ei pelkästään jotain supernannyjä katsomalla keksi. Kas kun se asiantuntija perehtyy juuri teidän perheen tilanteeseen, siksi osaa myös valikoida keinovalikosta juuri siihen tilanteeseen sopivia konsteja.

Toki se on sitten aina kunkin perheen vallassa ja roolissa päätää, soveltuuko kikka heille vai ei. Ei asiantuntija tietenkään aina ole oikeassa, mutta mikä estää kokeilemasta, jos kerran itsekin on sitä mieltä, että homma ei entisin konstein pelitä?

1

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kysytty ja joitain hyviäkin vinkkejä ollaan saatu.

Ehkä ihmisiä nolottaa kertoa perheasioista ulkopuolisille. Tai tunnustaa, ettei hanskaa asiaa, joka muka on niin helppoa.

T. Erityislapsen äiti

Minusta meillä on selkeästi yksi erityislapsi, ja olemme kysyneet Perheneuvolasta apuja hänen kanssaan pärjäämiseen. Psykologi teki joitain testejä lapselle, mutta totesi vain että hän on kognitiivisesti jopa 5 vuotta edellä ikäisiään, siitä turhautuminen ja muihin ikätovereihinsa verrattuna "erikoinen" käytös. Vaikeudet lapsen kanssa kuitenkin jatkuvat, apua emme tunnu saavan mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kysytty ja joitain hyviäkin vinkkejä ollaan saatu.

Ehkä ihmisiä nolottaa kertoa perheasioista ulkopuolisille. Tai tunnustaa, ettei hanskaa asiaa, joka muka on niin helppoa.

T. Erityislapsen äiti

Minusta meillä on selkeästi yksi erityislapsi, ja olemme kysyneet Perheneuvolasta apuja hänen kanssaan pärjäämiseen. Psykologi teki joitain testejä lapselle, mutta totesi vain että hän on kognitiivisesti jopa 5 vuotta edellä ikäisiään, siitä turhautuminen ja muihin ikätovereihinsa verrattuna "erikoinen" käytös. Vaikeudet lapsen kanssa kuitenkin jatkuvat, apua emme tunnu saavan mistään.

Pyytäkää uusi aika ja kasvatusneuvoja. Niitä on perheneuvolassa olemassa.

Ei erityislapseus tarkoita jälkeenjääneisyyttä. Meidänkin assi on matemaattisesti ja avaruudellisen hahmotuksen puolesta erityislahjakas, ja muutenkin aika pikkuvanha heppu. Mutta kuten sanoit omasta lapsestasi, sekin voi tuottaa ongelmia, ja siihen ON olemassa omat vinkkinsä.

Ehkä psykologi vaan lähti vähän liikaa liikkelle pelkästä diagnosointi/tutkimuspuolesta, jos ette kovin selkeästi toistaneet niitä ongelmia hänelle, mihin lapsen kanssa arjessa törmäätte.

1

Tämän palstan kirjoittajista humattava osa uskoo, ettei tietoa voi saada muuten kuin oman kokemuksen kautta. Tutkimuksista, asiantuntijan parhaista arvioista, lukemisesta tai kuuntelemisesta ei voi siis olla mitään hyötyä. Asioita voi tietää vain, jos on kokenut ne itse.

Tällainen asenne on tietenkin erittäin tuhoisa, jos sen siirtää omille lapsilleen. Koulumenestys tulee olemaan huonoa. Eli paitsi että nämä mammat eivät hanki apua lapsensa ongelmiin, he sosiaalistavat lapset myös elämänkoululaisiksi.

Tiedon vihaaminen on halveksittavin piirre ihmisessä.

Vanhemmat toimivat sen oman persoonansa mukaan, kun kyse on ihan arkipäivän ongelmista. Ihmiset, jotka muutenkin hakevat runsaasti kontaktia muihin ihmisiin, hakevat sitä myös kasvatuskysymyksissä. Ihmiset, jotka arvostavat monella tavalla yksityisyyttään, kokevat että nämä asiat ratkaistaan perheen sisällä.

Itse olen tällainen yksityinen ihminen, ja koen, että asioiden pitää olla todella huonosti ennen kuin päästän jonkun ventovieraan viranomaisen rääppimään meidän elämää. Toistaiseksi sitä ei olla koskaan tarvittu, vaan omilla ongelmanratkaisukeinoilla ollaan pärjätty. Joista tärkein on se, että pieni lapsi on pieni lapsi, jonka kasvu voi olla kivuliasta ja jota ei saa kuormittaa vaatimalla lapselta asioita joihin hän ei ole valmis. 

Jos on tullut oikein hankala tilanne, olen etsinyt käsiini ihmisen jolla on sama perustempperamentti kuin juuri tällä lapsella, ja ollaan yhdessä pähkäilty, miten lapsi kokee tilanteet ja reagoi kuten reagoi. Yleensä tällainen aikuinen osaa intuitiivisesti ymmärtää lasta ja sanoittaa ne lapsen tunteet myös vanhemmille. Kun lapsi tulee ymmärretyksi, löytyy eri tilanteisiin ratkaisumallit käyttämällä hyväksi sitä aikuista, joka on joutunut käymään elämässään vähän samanlaisen polun vaikeuksiensa kanssa kuin lapsemme.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan kirjoittajista humattava osa uskoo, ettei tietoa voi saada muuten kuin oman kokemuksen kautta. Tutkimuksista, asiantuntijan parhaista arvioista, lukemisesta tai kuuntelemisesta ei voi siis olla mitään hyötyä. Asioita voi tietää vain, jos on kokenut ne itse.

Tällainen asenne on tietenkin erittäin tuhoisa, jos sen siirtää omille lapsilleen. Koulumenestys tulee olemaan huonoa. Eli paitsi että nämä mammat eivät hanki apua lapsensa ongelmiin, he sosiaalistavat lapset myös elämänkoululaisiksi.

Tiedon vihaaminen on halveksittavin piirre ihmisessä.

Eli mennään sillä mutu-linjalla. Syytetään lapsia vaikeuksista, vaikka vanhemman omaa käytöstä muuttamalla ratkaisut löytyisivät suurinpaan osaan ongelmista.

Koska olen ammattikasvattaja, työskentelen erityislasten ryhmässä peruskoulussa....

Eivät ne ammattilaisetkaan mitään erehtymättömiä kaikkitietäjiä ole, eikä heillä ole nopeaa kikkaa ja patenttiratkaisua joka pulmaan. Ihmetyttää, kun täälläkin tarjotaan avuksi perheneuvolaa tai lapsipsykologia ja kuvitellaan ongelmien olevan sillä ohi ja hoidettu.

Meillä pelkät diagnostiset seurannat kestivät kuukausikaupalla, mahdollinen hoito, kuntoutus tai terapia voi viedä vuosia. Ammattilaiset tuntuvat olevan ihan yhtä neuvottomia lapsen käytöksen edessä kuin me vanhemmatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kysytty ja joitain hyviäkin vinkkejä ollaan saatu.

Ehkä ihmisiä nolottaa kertoa perheasioista ulkopuolisille. Tai tunnustaa, ettei hanskaa asiaa, joka muka on niin helppoa.

T. Erityislapsen äiti

Minusta meillä on selkeästi yksi erityislapsi, ja olemme kysyneet Perheneuvolasta apuja hänen kanssaan pärjäämiseen. Psykologi teki joitain testejä lapselle, mutta totesi vain että hän on kognitiivisesti jopa 5 vuotta edellä ikäisiään, siitä turhautuminen ja muihin ikätovereihinsa verrattuna "erikoinen" käytös. Vaikeudet lapsen kanssa kuitenkin jatkuvat, apua emme tunnu saavan mistään.

Pyytäkää uusi aika ja kasvatusneuvoja. Niitä on perheneuvolassa olemassa.

Ei erityislapseus tarkoita jälkeenjääneisyyttä. Meidänkin assi on matemaattisesti ja avaruudellisen hahmotuksen puolesta erityislahjakas, ja muutenkin aika pikkuvanha heppu. Mutta kuten sanoit omasta lapsestasi, sekin voi tuottaa ongelmia, ja siihen ON olemassa omat vinkkinsä.

Ehkä psykologi vaan lähti vähän liikaa liikkelle pelkästä diagnosointi/tutkimuspuolesta, jos ette kovin selkeästi toistaneet niitä ongelmia hänelle, mihin lapsen kanssa arjessa törmäätte.

1

Olemme rampanneet Perheneuvolassa tasaisesti vuodesta 2011. Olemme kertoneet arkemme hankaluuksista avoimesti useammallekin ihmiselle siellä, mutta todellista apua emme koe saaneemme. Haluan vain ymmärtää lastani, jota hänen opettajansa kutsuu erityislahjakkaaksi eikä suinkaan jälkeenjääneeksi, ja auttaa häntä erilaisten vaikeuksiensa kanssa. Lapsen käytös on tietyissä tilanteissa huomattavan erilaista kuin muiden lasten käytös, ja minusta kyse on jostain hermostollisesta poikkeamasta. Lukemani perusteella siis. Mutta psykologiset testit eivät kai sitten tue näkemystämme tarpeeksi?

En siis ole vonkaamassa lapselleni mitään diagnoosia, vaan apua muutamiin pullonkauloihin arkielämässä. Ne kaikki liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin.

Neuvolan sekä päiväkodin ja eskarin varhaiskasvattajien vinkit ovat aika alkeellisia, niillä ei pitkälle pötkitä. Yleensä itse on tullut ajateltua asioita pidemmälle. Perheneuvolaa en ole tullut ajatelleeksi. Yhdessä vaiheessa mietittiin tutkimuksia ja käytiin erikoislääkärillä, mutta silloin päätettiin antaa asian odottaa. Nyt uudemman kerran ollaan hakeuduttu tukimuksiin, ja päästiinkin heti, kun ongelmia ja erityispiirteitä edelleen on ja lapsen koulustakin toivotaan apua ja tukea. Lapsen isässä oli kovasti taivuttelemista, että sain viedä lapsen tutkimuksiin. Toivottavasti nyt saadaan sellaista tukea, josta on näkyvää hyötyä. Ja tietysti googletan, minkä ehdin ja lainailen kirjoja. Jotenkin on vaikea heittäytyä luottamaan ja ottamaan vastaan apua, jos ammattilaiset näyttävät olevan sormi suussa tai eivät pysty suhtautumaan asiallisesti. Ehkä siihenkin tarvitaan sosiaalisia taitoja, että pystyy hyötymään tarjolla olevasta tuesta. Tällä hetkellä olen kuitenkin toiveikas.

T. Ehkä erityislapsen äiti

Up

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan kirjoittajista humattava osa uskoo, ettei tietoa voi saada muuten kuin oman kokemuksen kautta. Tutkimuksista, asiantuntijan parhaista arvioista, lukemisesta tai kuuntelemisesta ei voi siis olla mitään hyötyä. Asioita voi tietää vain, jos on kokenut ne itse.

Tällainen asenne on tietenkin erittäin tuhoisa, jos sen siirtää omille lapsilleen. Koulumenestys tulee olemaan huonoa. Eli paitsi että nämä mammat eivät hanki apua lapsensa ongelmiin, he sosiaalistavat lapset myös elämänkoululaisiksi.

Tiedon vihaaminen on halveksittavin piirre ihmisessä.

Kyllä ylimielisyys ja aiheeton besserwisseröinti on samalla viivalla.

Up

Nopeasti lukaisin otsikon ja ihmettelin. En tosiaan kysyisi ammattivalittajalta kasvatusasioista, vaikka olisi mitä haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kysytty ja joitain hyviäkin vinkkejä ollaan saatu.

Ehkä ihmisiä nolottaa kertoa perheasioista ulkopuolisille. Tai tunnustaa, ettei hanskaa asiaa, joka muka on niin helppoa.

T. Erityislapsen äiti

Minusta meillä on selkeästi yksi erityislapsi, ja olemme kysyneet Perheneuvolasta apuja hänen kanssaan pärjäämiseen. Psykologi teki joitain testejä lapselle, mutta totesi vain että hän on kognitiivisesti jopa 5 vuotta edellä ikäisiään, siitä turhautuminen ja muihin ikätovereihinsa verrattuna "erikoinen" käytös. Vaikeudet lapsen kanssa kuitenkin jatkuvat, apua emme tunnu saavan mistään.

Pyytäkää uusi aika ja kasvatusneuvoja. Niitä on perheneuvolassa olemassa.

Ei erityislapseus tarkoita jälkeenjääneisyyttä. Meidänkin assi on matemaattisesti ja avaruudellisen hahmotuksen puolesta erityislahjakas, ja muutenkin aika pikkuvanha heppu. Mutta kuten sanoit omasta lapsestasi, sekin voi tuottaa ongelmia, ja siihen ON olemassa omat vinkkinsä.

Ehkä psykologi vaan lähti vähän liikaa liikkelle pelkästä diagnosointi/tutkimuspuolesta, jos ette kovin selkeästi toistaneet niitä ongelmia hänelle, mihin lapsen kanssa arjessa törmäätte.

1

Olemme rampanneet Perheneuvolassa tasaisesti vuodesta 2011. Olemme kertoneet arkemme hankaluuksista avoimesti useammallekin ihmiselle siellä, mutta todellista apua emme koe saaneemme. Haluan vain ymmärtää lastani, jota hänen opettajansa kutsuu erityislahjakkaaksi eikä suinkaan jälkeenjääneeksi, ja auttaa häntä erilaisten vaikeuksiensa kanssa. Lapsen käytös on tietyissä tilanteissa huomattavan erilaista kuin muiden lasten käytös, ja minusta kyse on jostain hermostollisesta poikkeamasta. Lukemani perusteella siis. Mutta psykologiset testit eivät kai sitten tue näkemystämme tarpeeksi?

En siis ole vonkaamassa lapselleni mitään diagnoosia, vaan apua muutamiin pullonkauloihin arkielämässä. Ne kaikki liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin.

Meillä sama lapsi oli psykologin mukaan kognitiivisissa testeissä keskitasoa ja  muuten ihan tavallinen. Samojen tutkimustulosten perusteella neurologi sanoi, että lapsi on selvästi keskitasoa älykkäämpi ja hänellä on selvä Aspergerin syndrooma. Eli näin erehtymättömiä ovat asiantuntijat. Vähän kyllä ehdinkin jo ihmetellä, kun lapsi ei tunnistanut testeissä esim. ilmeitä, että mitähän siihen Aspergeriin oikein vaaditaan...

Vierailija kirjoitti:

Nopeasti lukaisin otsikon ja ihmettelin. En tosiaan kysyisi ammattivalittajalta kasvatusasioista, vaikka olisi mitä haasteita.

Et kysyisi apua vaikka olisi mitä haasteita? Melko vastuuttomalta vanhemmalta vaikutat.

Minusta nykypäivän ilmiö paremminkin on että vanhemmat hyvin herkästi laittaa lapsensa analysoitavaksi psykologille, jos vanhempi ei pärjää lapsen kanssa. Eivät tule ajatelleeksi että siinä lapsi saa leiman otsaansa loppuiäkseen... Ja nuo arviot ja diagnoosit, riippuu arvioijasta.

kyllä monet diagnoosit on vanhempia varten... vähän kärsivällisempi vanhempi olisi ehkä osannut ohjata ja kasvattaa lasta oikeaan suuntaan ilman että lapsella on leima otsassa...

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan kirjoittajista humattava osa uskoo, ettei tietoa voi saada muuten kuin oman kokemuksen kautta. Tutkimuksista, asiantuntijan parhaista arvioista, lukemisesta tai kuuntelemisesta ei voi siis olla mitään hyötyä. Asioita voi tietää vain, jos on kokenut ne itse.

Tällainen asenne on tietenkin erittäin tuhoisa, jos sen siirtää omille lapsilleen. Koulumenestys tulee olemaan huonoa. Eli paitsi että nämä mammat eivät hanki apua lapsensa ongelmiin, he sosiaalistavat lapset myös elämänkoululaisiksi.

Tiedon vihaaminen on halveksittavin piirre ihmisessä.

No ei nyt aivan noinkaan, mutta kyllä sen kirjatiedon ja ammattilaisten vinkkien soveltaminen omaan tilanteeseen vaatii myös omaa ajattelua ja oivaltamista. Ei lapset ja perhetilanteet ole mitään koneita, jotka korjataan kaikki samalla kaavalla kunhan vaan tiedetään sarjanumero.