Äidit ja isät!Vituttaako teitä joskus ihan suunnattomasti, kun lapset tuhoavat lelut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opeta lapsesi käsittelemään tavaroita kuten kuuluu. Ei lelujen rikkomista saa hyväksyä. Sitten on kasvatuksessa vikaa, jos tavaroita rikkovat.

Itseäni vitutti suunnattomasti jo lapsena ne ikätoverit, jotka esim. päiväkerhossa eivät yhtään tajunneet varoa lelujen kanssa. Pikkuautojakin paiskoivat kuinka sattui. Itselläni ja veljelläni puolestaan jokainen lelu pysyi ehjänä, näin muistelee myös äitini.

Näin juuri! Koska sehän on niin, että lapset ovat kaikki samanlaisia, joten kyllä se pelkkä opetus auttaa. Lapsethan ovat ihan semmoisia ns. tabula rasa -mallisia, heillä ei ole esim. omaa persoonallisuutta lainkaan, vaan kaikki asiat tulevat vanhempien opettamina. 

Terv. nro 1, vilkkaan 1 v 9 kk ikäisen lapsen äiti (lapsi muuten osasi jo vuoden ikäisenä tähdätä heittonsa paremmin kuin 3 vuotta vanhempi isompi sisarus - tämä heitteleminen on hänen juttunsa, eikä opetus ole vielä mennyt perille, vaikka sitä joka päivä tapahtuukin)

Lapset ei ole samanlaisia, joten miksi ihmeessä kuvittelet, että jokaisen lapsen kasvatus on samanlaista?

Meillä lapset ei heittele sisällä mitään. Se, mitä heitit, lähtee samantien sisaruksen leluksi. Ihmeesti hillitsee lasta tieto siitä, että jos heitän tämän auton siskon päälle, saa sisko sen omakseen.

Mitä tarkoittaa käytännössä "sisko saa sen omakseen"? Meillä lelut ovat enimmäkseen lasten yhteisiä. Jos nyt päättäisin, että okei, pannaan tavarat jakoon tuolla kertomallasi tavalla, miten se käytännössä toteutettaisiin? Kasaisin isomman sisaruksen syliin tavaroita (välittämättä siitä, mikä leikki hänellä on menossa) ja käskisin vahtia niitä, jottei pikkusisarus pääse heittämään? Entä kodin kaikki muut tavarat?

Meudän lapset eivät ole juuri koskaan rikkoneet leluja. Ovat aika rauhallisia ja lisäksi jeitä on opetettu leikkimään oikein. Muut lapset ovat kyllä meillä joitain leluja rikkoneet.

Tahallaan rikkominen ja huvin vuoksi tuhoaminen ei toki ole hyväksyttävää.

Muistan omasta lapsuudestani, että sain mm. hienon nukkekodin. Hajotin sen palasiksi, kun tein salakäytäviä, tapetoin ja maalasin. Samoin kävi monen lelun kanssa. Aikuisena aloin ihmetellä, miksi minulle ei hankittu lujatekoisia rakennussarjoja ym. Aina niitä tyttöjen leluja, joilla minun vanhempieni mielestä kuului leikkiä.

Vituttaa kyllä. Tuo ensi kuussa 2,5-vuotias on nakertanut monet palapelin palat rikki, joten niitä ei saa enää omatoimisesti tehdä.

Kylläpä sydämessä pistää se, etten saa tätäkään lapsiperhe-elämän riemua koskaan kokea.

Miehen lapsi rikkoo kaiken, eikä välitä yhtään vaikka lähtee loput tavarat takavarikkoon. Just hajosi uusi puhelin (jo neljäs syksyn jälkeen menossa), padi ja isompien lasten kamera. Mahtavaa!

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä sydämessä pistää se, etten saa tätäkään lapsiperhe-elämän riemua koskaan kokea.

Nykyään jokaisessa ketjussa on vähintään yksi tällainen omaperäinen kommentti ihmiseltä, jota lapsiperhe-elämä ei kiinnosta yhtään, ei siis yhtään, mutta kuitenkin hirveästi kiinnostaa siitä lukea ja sitä kommentoida.