Välinpitämättömyys omista ongelmista. Ei jaksa vain välittää enää.

Pikkuhiljaa olen lakannut välittämästä juuri mistään. En välitä vaikka kuljen rikkinäisillä vaatteilla ja haisen paskalle. Toki kiinnostaa muiden mielipiteet ja pidän kulissia yllä, että on ainakin meikkivoide ja suht. siistit vaatteet kun olen ihmisten ilmoilla. Enkä näytä masentuneisuutta, yritän vain olla hengessä mukana parhaani mukaan vaikka oikeasti olisi aivan samantekevää jos menestyisin. No en kyllä halua läheisteni surevan. Minua moni rakastaa ja olenkin hyvä ihminen ja autan. Kaikkia paitsi itseäni ei jaksa.
En jaksa välittää tuhansien eurojen veloista ja laskuista. Olen myös rahapeliriippuvainen. Kai siinä toivossa, että voitan paljon ja pääsisi veloista eroon.
En uskalla kohdata enää edes menneisyyttäni. Kun pahat kokemukset lävähtävät mieleen niin suljen sen heti pois. Tahtomattakin ajatus ei anna minun vaeltaa negatiivisiin asioihin joita olen itse tyrinyt ja mitä olen kokenut. Ajattelu stoppaa heti ja siirtyy muualle.
En jaksa välittää syönkö vai enkö. Miten paljon ahmin tai edes miksi söisin. Syön tai en enkä välitä.
Voin olla päiviä syömättä tai elää vähällä ruualla eikä hetkauta. Lemmikkien ruuat kyllä ostan ja paska-astian siivoon, niistä jaksan välittää.
Ainut asia mistä välitän niin muiden mielipiteet. Näytänkö tarpeeksi hyvältä, puhunko liikaa vai en, kuulostanko typerältä, pakko olla iloinen ja vahva, olenko töissä tarpeeksi reipas. Koko ajan mietin päässäni mitä muut ajattelevat ja analysoin heidän ilmeestään ja puheestaan olenko heistä kiva vai en. Jos minusta joku ei pidä niin inhoan itseäni ja yritän olla vain mukavampi. Koko elämäni pyörii muiden ympärillä, ei minun.
Vihaan työtäni mutta vanhemmat ovat minusta nyt ylpeitä sekä ystävät joten maailmani kaatuu jos saan potkut nyt kun koeajalla olen. Pettyvät sitten ja olen vielä syvemmällä suossa raha-asioiden kanssa kun palkkaakaan ei juokse. Olen toivonut ja toivon sairautta johon kuolisin tai sellainen sairaus. että olisi syy olla tekemättä mitään ja kukaan ei voisi tuomita.
Tykkään antaa ensi vaikutelmia itsestäni ja jutella pinnallisesti ja flirttailla miesten kanssa mutta en kye vakavaan suhteeseen sillä pelkään heidän näkevän minut, kuka olen ja minkä näköinen vaikkapa alasti tai ilman meikkiä. Tai kuinka arka ja ujo oikeasti olen.
Ysävät kyllä tuntevat minut ja tietävät että minussa on monta puolta, herkkää ja todella ujoa mutta harvoin sen näytän edes heille tai saatika vanhemmille.

Olen vasta hyvin nuori. 20v. En koe olevani masentunut, on vain sellainen fiilis, että tekisi mieli nauraa kaikille, haistattaa vitut ja olla vain välittämättä. Olen muuttunut kyyniseksi ja hyvin kovan kuoren olen rakentanut. Kukaan suojani alle tuskin pääsee ja moni uusi tuttu sen on jo nähnytkin. Töissäkin olen vain mielummin omissa oloissani ja hoidan mitä on hoidettava.

Olenko sairas, mitä minä olen ja miten minun nyt tähän pitäisi suhtautua.
Tämän keskustelun halusin tehdä jotta voisin jotenkin avata päätäni. Niin kova tunnelukko on etten tiedä miten löytää avain kun en uskalla etsiä.