Muita joita ei henk.koht ole onniteltu tänään?
Naistenpäivänä siis. Yleistoivotuksia somessa ei lasketa.
Kommentit (14)
Olen samaa mieltä kuin kakkonen. Neuvostoliitossa naisia onniteltiin naistenpäivänä ja annettiin kukkia ja suklaata. Muut 364 päivää vuodesta naiset sitten olivatkin tosi ahtaalla.
Mutta olen kyllä silti saanut tänään kahdet henkilökohtaiset onnittelut, yhdeltä miespuoliselta työkaverilta ihan livenä sekä serkkupojalta tekstarin.
En ole koskaan itse edes viettänyt naistenpäivää. Eivät ole muutkaan naiset perheessäni. En odota mitään onnitteluja. Joskus töissä olen saanut, mutta jotenkin se tuntui itsestä oudolta.
Ei ole onniteltu, eikä tarvitsekaan. Se, että olen nainen, ei ole mikään saavutus jota pitäisi juhlistaa. Satuin vain naiseksi syntymään.
Kullia saa muikki perseeseen tänään, siinä minun onnittelut.
Onniteltu? Siitä että on nainen? Voi hellan lettas sentään. No ei - onneksi.
Onneksi ei. Palkkaepätasa-arvossa ei ole mitään onnittelemisen arvoista.
Palstamammat itkevät facebookviesteistä, maljakoista ja kukkien/lahjojen puuttumisesta.
Intiassa on taas raiskattu ja koitettu polttaa teinityttö elävältä, mutta suomimammaa harmittaa enemmän se vääränlainen maljakko. Hyvää naisten päivää vaan maailman etuoikeutetuimmille suomilehmille.
Olette naurettavia ja todella itsekkäitä.
Minä en itsekään ymmärrä, miksi jonakin tiettynä päivänä pitäisi onnitella naisena olemista, miehet vielä vähemmän. Minun mielestäni onnittelujan sijaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota naisten hyvinvointiin yleisesti.
Iloitaan nyt kuitenkin siitä, että naistenpäivä taitaa olla vapun lisäksi toinen idästä päin meille tuotu juhlapäivä. Onhan se vähän vaihtelua kaikkeen amerikkalaishömppään. Paradoksi sekin, että edesmenneessä Neuvostoliitossa juhlittiin naisten päivää, mutta muuten naisen asema ei kaksinen ollut, kuten 3 kirjoitti.
Vierailija kirjoitti:
Palstamammat itkevät facebookviesteistä, maljakoista ja kukkien/lahjojen puuttumisesta.
Intiassa on taas raiskattu ja koitettu polttaa teinityttö elävältä, mutta suomimammaa harmittaa enemmän se vääränlainen maljakko. Hyvää naisten päivää vaan maailman etuoikeutetuimmille suomilehmille.
Olette naurettavia ja todella itsekkäitä.
Tässä ainakin yksi syy viettää naistenpäivää. Ilman sitä ei ehkä tulisi esiin, miten hillitöntä raivoa aiheuttaa joissakin miehissä se, että naiset jotenkin muistuttavat olemassolostaan.
?? Synttärit on kesäkuussa, nimipäivä oli viime viikolla, nyt ei ole mitään merkkipäivää.
Missään nimessä en haluaisi mitään naistenpäivän toivotuksia, niitä FB esim. täynnä mutta tuskin suurin osa ihmisistä tajuaa/tietää mistä koko päivässä on kyse. Kuvottaa naiset jotka vaikka täällä Suomessa huutoitkee kurkku suorana kun ei saaneet naistenpäivänä suklaarasiaa. Ja esim. omaa miestä pitäisin ihan idioottina jos se toivottaisi hyvää naistenpäivää saati roudaisi jotain lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Naistenpäivänä siis. Yleistoivotuksia somessa ei lasketa.
Hyvin ovat naisten asiat tässä maassa, kun tällaisestakin saadaan ongelma aikaiseksi.
Sain yhden onnittelun, naiselta, tarkemmin venäläissyntyiseltä naiselta. Mietin pitkään viitsinkö edes vastata koko viestiin, kun naistenpäivä ei itselle merkitse yhtään mitään, totaalisen evvk ja tämä onnittelija kyllä tietää sen. Joskus yritin hänelle avata suomalaista ajatusmaailmaa, kun valitti ettei saa mieheltään ikinä mitään lahjoja "juhlapäivinä" tai kukkia ex-tempore.
Miksi pitäisi onnitella? Naistenpäivän pointti on tasa-arvo-ongelmien esilletuominen.